Miten ala-asteen opettaja voi oikeasti käyttäytyä näin?
Tyttäreni on kiusattu. Kertoi tästä minulle kaksi viikkoa sitten, mutta kiusaamista oli ollut kuulemma jo monta vuotta. Ja on siis kuudennella. Otin yhteyttä kiusaajien vanhempiin ja opettajaan. Kiusattujen vanhempien reaktio oli onneksi huolestunut ja lupasivat jututtaa lapsiaan (lukuunottamatta yhtä, joka väitti ettei hänen Nico-Jannica Alexandransa voisi ikinä syyllistyä tuollaiseen). Opettajakin lupasi selvitellä asiaa. Opettaja olikin koulussa jututtanut heitä, muttei ihan niin kuin odotin. Hän antoi ymmärtää, että kyseessä oli tyttöjen RIITAtilanne, jossa tytöillä olisi tullut jotain eripuraa. Kiusaajat myönsivät tehneensä kaikkea ikävää, kuten puhuneet pahaa ja jättäneet ulkopuolelle sun muuta. Silloin opettaja kyseli tyttäreltäni: "Mitä SINÄ olet tehnyt heille, kun he ovat tehneet sinulle näin?" Kyse oli nimenomaan KIUSAAMISESTA, ei siitä, että tyttäreni olisi riidoissa heidän kanssaan. Kun tytär ei osannut vastata, opettaja suuttui, ja käänsi yhtäkkiä tilanteen niin, että tyttäreni on syypää ja hän on kiusannut muita. Just joo. Keneen otan yhteyttä, jotta voin valittaa tästä? Rehtori on täydellisen epäonnistunut ja välinpitämätön.
Oletko keskustellut opettajan kanssa tästä, miten keskustelu tilanteesta on hänen mielestään mennyt? Olen opettaja ja oma kokemukseni on se, että lapsilla usein tarinat saattavat "hiukan" muuttaa muotoaan. Ei siis välttämättä mitenkään tarkoituksella valehdella vaan se lapsen kokemus tilanteesta on joskus hyvin erilainen kuin aikuisen. Tunnnekuohut yms. vaikuttavat paljon. En väitä, etteikö opettaja olisi voinut toimia noin kuten kerroit, mutta keskustele hänen kanssaan ensin, kasvotusten jos mahdollista. Se on vain reilua kaikkia kohtaan.
Itsekin näen järkevänä toimintatapana selvittää asia ensin perinpohjn ja ottaa huomioon kaikkien osapuolten näkemykset. Hyvin harvoin, kuin näitä ns. kiusaamistilanteita lähtee setvimään, kyse on siitä, että toinen osapuoli ei ole tehnyt mitään ja toinen vain kiusaa. 90% ajasta kyse on enneminkin riidasta tai selvittämättömistä erimielisyyksistä, jotka ovat kasautuneet.
Jos opettaja kuitenkin tosiaan on toiminut tyttären kertoman mukaan, hän on toiminut väärin. Mutta kuuntele ensin mitä opettajalla itsellä on sanottavaa.