Miten ala-asteen opettaja voi oikeasti käyttäytyä näin?
Tyttäreni on kiusattu. Kertoi tästä minulle kaksi viikkoa sitten, mutta kiusaamista oli ollut kuulemma jo monta vuotta. Ja on siis kuudennella. Otin yhteyttä kiusaajien vanhempiin ja opettajaan. Kiusattujen vanhempien reaktio oli onneksi huolestunut ja lupasivat jututtaa lapsiaan (lukuunottamatta yhtä, joka väitti ettei hänen Nico-Jannica Alexandransa voisi ikinä syyllistyä tuollaiseen). Opettajakin lupasi selvitellä asiaa. Opettaja olikin koulussa jututtanut heitä, muttei ihan niin kuin odotin. Hän antoi ymmärtää, että kyseessä oli tyttöjen RIITAtilanne, jossa tytöillä olisi tullut jotain eripuraa. Kiusaajat myönsivät tehneensä kaikkea ikävää, kuten puhuneet pahaa ja jättäneet ulkopuolelle sun muuta. Silloin opettaja kyseli tyttäreltäni: "Mitä SINÄ olet tehnyt heille, kun he ovat tehneet sinulle näin?" Kyse oli nimenomaan KIUSAAMISESTA, ei siitä, että tyttäreni olisi riidoissa heidän kanssaan. Kun tytär ei osannut vastata, opettaja suuttui, ja käänsi yhtäkkiä tilanteen niin, että tyttäreni on syypää ja hän on kiusannut muita. Just joo. Keneen otan yhteyttä, jotta voin valittaa tästä? Rehtori on täydellisen epäonnistunut ja välinpitämätön.
Kommentit (41)
Outoja vastauksia, lapsi on kutosella, pelihän on tässä vaiheessa menetetty. Tyttö menee yläasteelle, ja jos samat tytöt tulevat sinne, jatkavat varmasti kiusaamista. Liian myöhään selvitetty tilanne, ja opettaja näyttänyt huonoa esimerkkiä kiusaajille, syyllistämällä kiusattua. Menisin sanomaan kasvotusten opettajalle pari valittua sanaa. Ja kukaan opettaja ei iole niin tyhmä, ettei olisi tiennyt noin pitkään jatkuneesta kiusaamisesta.
Lapset myös voivat vaieta kiusaamisesta hyvin pitkälle. Niin itsekin tein, koska 1. luokan opettajani teki selväksi, että ei ketään liusata jos ei itse anna kiusata.
Opettaja kuulostaa harvinaisen järkevältä, kun kysyy myös mitä kiusatuksi itsensä kokenut on tehnyt. Ehkä opettaja on jopa itse nähnyt, että huonoa käytöstä on ollut puolin ja toisin. Itse olen kantapään kautta oppinut lasten kiusaamis-/riita-asioissa, että tutki ennen kuin hutkit.
Mikä on tilanne tällä hetkellä? Ovatko lapset sovussa?
Vierailija kirjoitti:
Outoja vastauksia, lapsi on kutosella, pelihän on tässä vaiheessa menetetty. Tyttö menee yläasteelle, ja jos samat tytöt tulevat sinne, jatkavat varmasti kiusaamista. Liian myöhään selvitetty tilanne, ja opettaja näyttänyt huonoa esimerkkiä kiusaajille, syyllistämällä kiusattua. Menisin sanomaan kasvotusten opettajalle pari valittua sanaa. Ja kukaan opettaja ei iole niin tyhmä, ettei olisi tiennyt noin pitkään jatkuneesta kiusaamisesta.
Itseni kohdalla kiusaaminen katkesi koulun vaihtoon.
Tosin olin pikkukoulusta, ja suurin osa luokallani oli minulle tuntemattomia.
Vierailija kirjoitti:
Opettaja kuulostaa harvinaisen järkevältä, kun kysyy myös mitä kiusatuksi itsensä kokenut on tehnyt. Ehkä opettaja on jopa itse nähnyt, että huonoa käytöstä on ollut puolin ja toisin. Itse olen kantapään kautta oppinut lasten kiusaamis-/riita-asioissa, että tutki ennen kuin hutkit.
Mikä on tilanne tällä hetkellä? Ovatko lapset sovussa?
Jeps, eli kiusaajat saavat syyllistettyä kiusatun, kuten kiusaajien tavoitteena on aina. Ja toiset päänsilittelijät "huonoa käytöstä molemmilta puolilta". Olitko koulukiusaaja tai nykyinen työpaikkakiusaaja?
Ap: ÄLÄ USKO, mitä opettaja sanoo. Tee hänestä HETI valitus. Opettajan ei ikinä kuulu syyllistää kiusattua, sillä kiusaajat yrittävät juuri sitä. Jos nyt et tee asialle mitään, menetät yhteyden lapseesi, eikä hän enää sinulle puhu asiasta.
Minullakin oli tällainen tilanne. Koko ala-asteen ajan kiusattuna ja kun kiusaaminen paljastui, opettajat pitivät minua syyllisenä siihen. Muistan, kun äitini sanoi minulle puhelun jälkeen: "opettajan mielestä olet liian herkkä", vaikka minua kiusattiin päivittäin ja muutaman kerran lyötiinkin, mutta koulun mukaan tähän puututaan vakavasti. Eipä puututtu.
Olen edelleen katkera äidilleni siitä, että asialle ei tehty mitään, koska olin vain liian herkkä. Haluatko, että oma lapsesi ajattelee sinusta näin koko lopun elämääsi? Tee siis kaikkesi, että kiusaaminen loppuu.
Kerrankin järkeviä vastauksia tällaisessa ketjussa. Hyvä mammat!
Vierailija kirjoitti:
. Mutta jos kiusaajat ovat jo myöntäneet kiusaavansa eivätkä osaa itsekään kertoa, mitä tyttäreni on tehnyt väärin, niin miksi opettajan lopullinen julistus on se, että tyttäreni on se kiusaaja?
Voi olla, että kiusaajat ovat valehdelleet, että tyttäresi kiusaa, ja tämä on syy, miksi he "vähän ovat kiusanneet". Ja kun ovat asiaan myöntäneet, niin eivät kai enää tekisi samaa, kun taas tyttäresi.......
Lapset on todella taitavia manipuloijia.
No, niin. Ensinnäkin kuulit asiasta kaksi viikkoa sitten ja kiusaaminen on jatkunut vuosia...? Oikeasti lapsilla on tapana "pikkuisen " liioitella asioita. En sano varmaksi, ettei asia olisi jatkunut vuosia, mutta 90% lapsista liioittelee puhuttaessa noita kiusaamiskokemuksia, kun aikuinen höseltää siinä ja alkaa muistua mieleen kaikkea. Tunne on lapselle todellinen, vaikkei se olisi mikään objektiivinen totuus. "Se aina kiusaa mua, kun se silloinkin.."
Toiseksi suurin osa opettajista vihaa kiusaamista ja haluaa hoitaa ne asiat hyvin. Toisaalta opettajat näkee paljon enemmän siitä dynamiikasta ja opettajan täytyy olla tasapuolinen. Ei opettaja voi suoraan asettua kummankaan puolelle. Ja tuo "mitä sinä olet tehnyt" voi hyvin liittyä siihen, että opettaja on nähnyt sinun tyttösi käyttäytyvän rumasti. Nämä kiusaajat ei välttämättä muista tai paikallista sitä, mutta opettajan havainnoissa sellaistakin on ollut.
Minä kysyn jokainen kerta omalta lapseltani ”Mitä sinä itse teit?”, kun hän kertoo, että häntä on kohdeltu huonosti. Voi olla, että lapseni ei ole tehnyt mitään, mutta silti hänen pitää miettiä onko hänessä itsessään ollut syytä.
Samahan se on meillä aikuisillakin. Hyvä on mennä itseensä ja miettiä onko tehnyt itse jotain väärää. Kamalimpia ovat sellaiset loukkaantujat, jotka eivät ikinä näe omassa toiminnassaan parantamisen varaa. Toki sinun lapsesi on voinut olla täysin viaton ja täydellisen puhdas pulmunen, on kai niitäkin, mutta sellaisia ihmisiä on harvassa.
Tytöillä RIITATILANNE voi johtaa kiusaamiseen ja ei todellakaan ole noin yksioikoista kuin että yksi on kiusattu ja muut syyllisiä. Yhtä naiivi ajatus kuin että Nico-Jannica ei olisi kiusaaja. Oleellisempaa keskittyä toimeen tulemiseen ja eteenpäin katsomiseen kun kinastella menneestä. Kaikkien tulee kasvaa ja kantaa vastuuta, myös uhri(utuja)n. Usein käy myös niin, että kun tilanne tulehtuu ja mieli pahoittuu, mieleen tulee kaikki ikävät tilanteet vuosien varrelta. Katse eteenpäin.
Koulukiusaamiset valmentavat hyvin sitten kiusaamistilanteisiin suomalaisessa työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Minä kysyn jokainen kerta omalta lapseltani ”Mitä sinä itse teit?”, kun hän kertoo, että häntä on kohdeltu huonosti. Voi olla, että lapseni ei ole tehnyt mitään, mutta silti hänen pitää miettiä onko hänessä itsessään ollut syytä.
Samahan se on meillä aikuisillakin. Hyvä on mennä itseensä ja miettiä onko tehnyt itse jotain väärää. Kamalimpia ovat sellaiset loukkaantujat, jotka eivät ikinä näe omassa toiminnassaan parantamisen varaa. Toki sinun lapsesi on voinut olla täysin viaton ja täydellisen puhdas pulmunen, on kai niitäkin, mutta sellaisia ihmisiä on harvassa.
Koulukiusaamisen syyt on usein sen tyyppisiä, että nyt vaikka 9-v pukeutuu paitaan, jossa olevaa hahmoa on noloa fanittaa, jos olet yli 7. Eli tavallaan syy on kyllä joo itsessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettaja kuulostaa harvinaisen järkevältä, kun kysyy myös mitä kiusatuksi itsensä kokenut on tehnyt. Ehkä opettaja on jopa itse nähnyt, että huonoa käytöstä on ollut puolin ja toisin. Itse olen kantapään kautta oppinut lasten kiusaamis-/riita-asioissa, että tutki ennen kuin hutkit.
Mikä on tilanne tällä hetkellä? Ovatko lapset sovussa?
Jeps, eli kiusaajat saavat syyllistettyä kiusatun, kuten kiusaajien tavoitteena on aina. Ja toiset päänsilittelijät "huonoa käytöstä molemmilta puolilta". Olitko koulukiusaaja tai nykyinen työpaikkakiusaaja?
Ap: ÄLÄ USKO, mitä opettaja sanoo. Tee hänestä HETI valitus. Opettajan ei ikinä kuulu syyllistää kiusattua, sillä kiusaajat yrittävät juuri sitä. Jos nyt et tee asialle mitään, menetät yhteyden lapseesi, eikä hän enää sinulle puhu asiasta.
Miten tämä valitus käytännössä auttaisi? Vaikka opettaja olisi väärässä, sivistystoimenjohtaja tuskin keskeyttää kaikkia töitään ja syöksyy koululle ojentamaan opettajaa koska yksi huoltaja valitti. Sitten tietysti, jos epäilet että muitakin valittajia on ja opettaja toimii jatkuvasti ja kategorisesti väärin. Sinuna yrittäisin keskustella ensin rakentavassa hengessä ko opettajan kanssa kasvotusten. Pyytämällä tämä voi hyvinkin onnistua.
Tämän ketjun luettuani, olen täysin vakuuttunut siitä, että puolet tällä palstalla käyvistä on entisiä kiusaajia ja nykyisten kiusaajien vanhempia. Muistakaa KARMA
En jaksaisi selittää tätä samaa asiaa monelle aina uudestaan, joten tässä tiivistetysti:
Olen sitä mieltä, että oli oikein toimittu, kun kysyttiin, mitä tyttö itse on tehnyt. Mutta oli minusta todella törkeää ja väärin, että kun tytär ei osannut vastata, opettaja suuttui ja käänsi kaiken hänen syykseen. HÄN oli kuulemma kiusannut ja manipuloinut kaiken. Minusta tuntuu, että kiusaajien vanhemmat olivat jutelleet kiusaajien kanssa jo aikaisemmin, jonka vuoksi eivät esim. väittäneet tyttäreni tehneen jotain, mitä ei ole tehnyt. Tottakai tiesin, että oli ihan mahdollista, että tyttäreni itsekin oli tehnyt jotain ja kyseessä oli todella riita, mutta kun oppilaat olivat kaikki antaneet opettajan ymmärtää, että se on nimenomaan yhteen tyttöön kohdistuvaa kiusaamista, kun kiusaajat itse sen myönsivät. Enkä ole kuullut tätä versiota tapahtumista ainoastaan tyttäreltäni, vaan myös kiusaajien vanhemmat kertoivat lastensa kertoneen samanlaisen tilanteen. Vanhemmat kertoivat, että lapsensa eivät olleet kertoneet tyttäreni olleen ilkeä tai kiusanneen. Kiusaajien kanssa tilanne on jo sovittu, mutteivät ole edelleenkään hyviä kavereita. Keskustelun tarkoitus oli kertoa OPETTAJAN väärästä käytöksestä, ei niinkään kiusaajien. Voin avata muitakin väärinkäsityksiä, mutta tuossa tärkeimmät.
Ap

Nyt kun aloit tarkentamaan, niin kertaatko vielä, että oletko sinä ollut yhteydessä opettajaan?
Onko lapsesi ujo, hiljainen, kiltti, erikoinen..? Tiedätkö itse syitä, mitkä ovat johtaneet kiusaamiseen?

Olen yrittänyt, mutta hän ei ole vastannut viesteihin. Aion yrittää vielä huomenna uudestaankin.
Ap
Lapset ovat kyllä hyviä kätkemään kiusaamisen ja kun tilanne kärjistyy, saadaan homma näyttämään kiusatun syyltä.
Olin 6 ensimmäistä kouluvuottani sylkykuppi.