Tiedättekö mikä on pahinta, kun on ollut yhdessä narsistin tms. häiriintyneen kanssa?

Mitä väliä narsistin "rakkaudella" on? Ei narsisti rakasta kuin itseään tai ei edes itseään tyhjä kuori kun on.

kiltti ulisija kirjoitti:

Mistä te aina löydätte ne jännimmät miehet?

Valtaosa noista on kilttejä ulisijoita. Sinäkin lienet p-häiriöinen.

Olin siis tällaisen ihmisen kanssa noin 15 vuoden ajan. Meillä on myös lapsia.

Ongelmat alkoivat hitaasti mutta viimeinen vuosi oli niin kamala että pakko oli lähteä ja pelastaa myös lapset.

Koko elämäni on siis rakentunut valheelle, ihan kaikki. Mikään muu ei ole todellista, paitsi lapseni joiden rakkauteen uskon kyllä ja rakastan heitä.

Mutta se koskee, että on tuhlannut näin suuren osan elmästään pelkkään näytelmään. Sitä tarkoitan.

Muitakaan miehiä ei juuri ole ehtinyt olemaan kuin joskus ihan nuorena.

Tyttö on aina uhri.

Ap on oikeassa. Tuo on suurin syy läheisriippuvuuteen. varsinkin kun jo alun perin taustalla on rakkauden puutteen kokemus eli yleensä narskuvanhemmat.

Joo, mutta narsistille se tuskin oli "vain" näytelmä. Narsisti ei tiedä muusta kuin rakkauden näyttelemisestä, joten jos narsisti teki sitä, se oli lähinnä sitä mitä hän kuvitteli "rakastamisen" olevan. Koska hän mitä luultavimmin kuvitteli että rakastamisen näytteleminen ON rakastamista ja siltä se kaikista muistakin tuntuu. Eli sinua tuskin on petetty ihan niin paljon kuin luulet, vaikka se tuskin kauheasti lohduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tyttö on aina uhri.

Ja sekös sinua kismittää, koska ulimies haluaa olla aina uhri.

Miksi puhutaan paljon enemmän narsistien naisuhreista verrattuna suhteisiin, jossa mies olisi naisnarsistin uhri? Onko narsismi harvinaisempaa naisten keskuudessa vai eikö miehet suostu katselemaan sellaista?

Kuka tietää? kirjoitti:

Miksi puhutaan paljon enemmän narsistien naisuhreista verrattuna suhteisiin, jossa mies olisi naisnarsistin uhri? Onko narsismi harvinaisempaa naisten keskuudessa vai eikö miehet suostu katselemaan sellaista?

Narsisteista suurempi osa on käsittääkseni miehiä, ja miehet on väkivaltaisempia (ja joo naisetkin blaa blaa mutta kun siellä linnassa on miehiä moninkertaisesti rankasta väkivallasta syytettynä jne.).

Tiedän tunteen. En tiedä oliko eksäni narsisti vai mikä, mutta hän oli kanssani ainoastaan päästäkseen hyötymään minusta. Jossain vaiheessa tajusin sen, ja se oli melko kova isku vasten kasvoja. 

Tuollaisen kokemuksen jälkeen alkaa kyseenalaistaa kaikkea itsessään ja muissa. On vaikea uskoa ihmisten hyvyyteen, kun tietää, että jotkut ovat valmiita valehtelemaan ja sanomaan mitä tahansa saavuttaakseen aineellista hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. En tiedä oliko eksäni narsisti vai mikä, mutta hän oli kanssani ainoastaan päästäkseen hyötymään minusta. Jossain vaiheessa tajusin sen, ja se oli melko kova isku vasten kasvoja. 

Tuollaisen kokemuksen jälkeen alkaa kyseenalaistaa kaikkea itsessään ja muissa. On vaikea uskoa ihmisten hyvyyteen, kun tietää, että jotkut ovat valmiita valehtelemaan ja sanomaan mitä tahansa saavuttaakseen aineellista hyötyä.

Voi myös olla antisosiaalinen. Eroa voi yrittää tehdä sillä akselilla että kokiko eksäsi olevansa parempi kuin muut, erityinen, hyödyn tavoittelu palveli kilven kiillotusta. Antisosiaalisella ei käsittääkseni ole vastaavaa egopullistelua vaan hän yrittää hyötyä enemmän aidosti itsensä takia ja omaksi hyväkseen, ei siksi että tekisi vaikutuksen muihin.

Ap on oikeassa.

Se tunne, että rakkautta ei ollut koskaan saanut. Oli harhakuva, vain se.

Se musertaa.

Kuka tietää? kirjoitti:

Miksi puhutaan paljon enemmän narsistien naisuhreista verrattuna suhteisiin, jossa mies olisi naisnarsistin uhri? Onko narsismi harvinaisempaa naisten keskuudessa vai eikö miehet suostu katselemaan sellaista?

Miehelle on suurempi  häpeä kertoa joutuneensa narsistin uhriksi, mutta kyllä näitäkin tarinoita tuli aikoinaan vertaistukipalstalta luettua. Ihan samalla tavalla heitä kannustettiin lähtemään vahingollisesta suhteesta ja iloittiin yhdessä  heidän toipumistaan.

Naisilla on suurempi  riski joutua taloudellisen ja henkisen väkivallan uhriksi koska aika usein se ns. ihana ihminen paljastuu hirviöksi siinä vaiheessa kun nainen on jo raskaana tai kotona satimessa  pienillä tuloilla tai  tulottomana vauvan kanssa. Se on hetki jotka todella moni n odottaa ja pudottaa naamionsa. Pakoon ei pääse kun ei sillä hetkellä ole voimia. Se alistaminen ja mitätöinti on pitkä  prosessi ja alkaa vaivihkaisella rajojen testauksella ja niiden tallomisella. Yleensä uhri ei käsitä  miten niin voi tapahtua ja epäilee jopa omaa mielenterveyttään.

Mun mielestä parisuhteessa narsistin kanssa (yksi lapsi syntyi suhteen aikana) oli se jälkipyykki, eli se, miten kukaan ei uskonut narsistimiehestä mitään pahaa, miten se itkeä vollotti lastenvalvojille ettei ikinä tekisi pahaa kärpäsellekään, vaikka todellisuudessa olin lapsen kanssa häntä joutunut useamman kerran pakenemaan, väkivallan pelossa. Edelleen, (nyt erosta 6 vuotta) se valehtelee oikeudessa, esittää uhria ja syyllistää kaikkia muita paitsi itseään. Ja itse pelkään, että joku päivä häntä uskotaan, ja oikeudessa katsotaan minut sopimattomaksi huoltajaksi tms sen takia. Ja kyllä, käyn edelleen terapiassa käsittelemässä näitä väkivallan kokemuksia ja pelkotiloja. 

Mistä sen tietää että rakkaus oli vain harhaa?

Ymmärrän, ap. Itsekin olen saman ymmärtänyt, mutta olen myös lakannut rakastamasta miestä, joten se ei tunnu enää niin traagiselta. Minulle on tärkeää, että voin elää tietoisena tästä ja rakentaa omaa elämääni, itsetuntoani ja oloani muiden itselleni tärkeiden asioiden varaan.

Mun mielestä pahinta oli se korvaamaton aika mun elämästä. Toipuminen suhteesta kesti monta vuotta ja tietysti monta vuotta kestänyt väkivaltainen suhde sitä ennen. 15 vuotta tuhlaantui sellaisen p*skan kanssa.

Kaikista pahinta on martyyrisuus. Kuinka häntä on nyt kohdeltu väärin ja kaikki uskoo tätä narskua. Kuinka se olinkin minä joka oli julmuri, riistäjä, pahantekijä ja pettäjä.

Ihan kaikki.

Ja kun harmistuneena yritän puolustautua niin leimataan entistä enemmän julmuriksi, riistäjäksi, pahantekijäksi ja pettäjäksi että se olenkin minä joka valehtelee.

Miten paljon voi sattua kun oma äitikin uskoo narskun juttuja.

Ei kannata surkutella mennyttä elämää, ei se mitään auta. Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Vierailija kirjoitti:

Olin siis tällaisen ihmisen kanssa noin 15 vuoden ajan. Meillä on myös lapsia.

Ongelmat alkoivat hitaasti mutta viimeinen vuosi oli niin kamala että pakko oli lähteä ja pelastaa myös lapset.

Koko elämäni on siis rakentunut valheelle, ihan kaikki. Mikään muu ei ole todellista, paitsi lapseni joiden rakkauteen uskon kyllä ja rakastan heitä.

Mutta se koskee, että on tuhlannut näin suuren osan elmästään pelkkään näytelmään. Sitä tarkoitan.

Muitakaan miehiä ei juuri ole ehtinyt olemaan kuin joskus ihan nuorena.

Mistä tiedät tuon tuhlaamisen, tyhjän jauhaja oli joku muu.

Kammottavaa on tietenkin ilmiö että on vain sopeuduttava, nähty tosin sekin ettei puhuminen paljoakaan auta.