Toistuva pakkomielteinen ihastuminen - olisiko aika hakea apua?
Aina kun ihastun, käy niin etten kerta kaikkiaan pysty olla minuuttiakaan ajattelematta tätä henkilöä. Kaikki mielialani riippuvat hänestä. Jos hänestä ei esimerkiksi päivään kuulu mitään, niin menetän toivoni täysin enkä voi keskittyä mihinkään ja minusta huomaa välittömästi että joku on vinossa, en pysty ajattelemaan positiivisesti mistään. Sitten taas jos tulee ”positiivisia signaaleja”, niin oon taas oma iloinen itseni ja tuntuu että kaikki on niin hyvin ja kuvittelen heti tulevaisuutta tän tyypin kanssa jne. En tiedä miltä ”normaali” ihastuminen tuntuu. Kaikki muut asiat menettävät merkityksensä sillä hetkellä kun satun ihastumaan johonkin.
Nyt oon taas ihastunut ja tuntuu että kuolen tähän tunteeseen. Hän on tavallaan antanut ymmärtää että häntäkin kiinnostaisi, mutta pelkään että oon analysoinut väärin. Sitäpaitsi tänään hän ei oo jutellut niin paljon kuin joinakin muina päivinä, eli olen taas heti vetänyt johtopäätöksen että oon mokannut eikä häntä enää kiinnosta olla yhtään tekemisissä. Tahtoisin niin kovasti kysyä häntä ”treffeille” tms, mutta jos hän kieltäytyy niin kuolen häpeään, koska joudun näkemään häntä pakosta joka päivä. Ja jos se suostuisikin, niin mitä jos tunnelma onkin vain kiusallinen? Ja treffien jälkeen olo olis kahta kauheampi, koska analysoisin vaan sen käytöstä ja miettisin koko ajan että oon mokannut jne. Parisuhteet ei ole onnistuneet, koska olo on tullut liian pahaksi kun oon ylianalysoinut koko ajan kaikkea.
En jaksa tätä enää.
Kommentit (5)
Pyydä johonkin vaan mukaan mikä ei olisi niin ilmiselvä treffikutsu
Sama juttu täällä... Kai tämä on jotain hyväksytyksi tulemisen tarvetta.
Saatan nähdä instagramissa kivrsn näköisen tyypin ja sitten mennään..
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu täällä... Kai tämä on jotain hyväksytyksi tulemisen tarvetta.
Saatan nähdä instagramissa kivrsn näköisen tyypin ja sitten mennään..
Joo just noin! Saattaa liittyä siihen jotenkin, että mun vanhemmat ei oo koskaan hyväksyny mua sellasena kuin oon, eli sen takia se hylkäämisen pelko on jotenkin niin kauhea.
No itsellä oli mies jolla oli exän kanssa kokoajan jotain meneillään... Yhteistä tekemistä eri merkeissä. En ollut mustasukkainen mutta vaadin miestä olemaan minuun yhteydessä koska jos kerta exänsä kanssa jaksaa jutella ja järjestää aikaa niin missä minä olen. Lisäksi se luottaminen on alussa tosi vaakalaudalla, yhteydenpito jossain vaiheessa mm. 10 vuoden suhteessa ei ole enään mikään pakollinen päivittäin kun luottamus on rakentunut. Tosin alussa on minusta aivan normaalia olla yhteydessä päivittäin. Kuitenkin jos tykkää toisesta niin se yhteydenpito ei edes tunnu miltään pakonomaiselta vaan haluaa ja on kiinnostunut toisen päivästä. Jos suhde lähtee käyntiin niin että ei kiinnosta toisen menemiset eikä olla mm. yhteydessä niin ANNA TUOMMOISEN IHMISEN MENNÄ MENOJAAN. Tietenkin jos haluan olla joku viimeinen vaihtoehto niin ei yhteydenpito edes ole mikään tärkeä. Riippuu millaisella mielellä olet liikenteessä. Ihastuneena ajattelee toista ja varsinkin miehet tekevät mm töitä että se unohtuisi kun taas minä naisena olen yhteydessä enkä juokse karkuun tunteitani. TERVETTÄ eikä sairasta.
No, ei toi nyt ihan normaalilta kuulosta, minkä ikäinen oikeen olet?