Lue keskustelun säännöt.
Rahankäyttötottumuksista
22.04.2018 |
Mitä sitten, jos rahankäyttötottumukset vain eroavat aivan perustavanlaatuisesti? Eli jos toinen olisi valmis pihistelemään arjessa, että rahaa jäisi sivuun, esim. matkusteluun, mutta toinen haluaa käyttää kaikki rahat oikeastaan heti, eikä jaksa miettiä esim. ruokakaupassa miten pääsisi kohtuu halvalla. Toki tiedän, että omat rahat on se patenttiratkaisu kaikkiin tämän suuntaisiin ongelmiin, mutta pitäisikö sitten olla jääkaapissa eri tasot kummallekin. Ja jos toinen haluaa uuden sohvan/sängyn, toiselle kelpaa vanhakin, ostaako toinen vain itselleen sängyn omilla rahoillaan?
Ja lasten tarpeet ovat myös melko subjektiivisia. Jos toinen on valmis antamaan periksi niille merkkitalvikengille ja toisen mielestä marketinkin kelpaavat, maksaako "löperömpi" aina omistaan?
Onko teillä ollut ongelmia ja millaisia ratkaisuja olette yrittäneet? Onnistuiko vai ei?
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on ollut aina omat rahat. Eron tullessa puolisolle jäi tyhjä kämppä ja minulle huonekalut ilman kämppää. Teimme ja söimme myös omat ruokamme, olimme vähän niinkun kämppispariskunta, ketkä seurustelevat keskenään, mutta pitävät elämänsä erillään. Tiedä sitten oliko niin toimiva ratkaisu, hankala oli muutenkaan toimia kun ei halunnut toisen tapojen ja unelmien määritellä omaa elämäänsä. Ehkä olisi ollut parempi pysyä omassa kämpässä alunalkaenkin kun ei sillä tavoin ollut kiinnostusta jakaa toisen elämää.
Suoraan sanottuna ei kuulostanut kovin toimivalta ratkaisulta, jos kerran ero tuli. Toisaalta, olisiko sitä parisuhdetta sitten pelastanut mikään. Voikohan tämä asia olla oikeasti deal-breaker...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole ollut tuollaisia ongelmia. Se johtuu siitä, että mentiin yhteen nuorina ja köyhinä ja valinnanvaraa ei ollut: aina oli pihisteltävä kaikessa ja silti rahat kuluivat ihan niihin pihisteltyihin perustarpeisiin. Kun sitten vanhettiin ja rahaa alkoi olla enemmän, olimme jo oppineet hyvin samanlaiset rahankäytön periaatteet.
Meillä kuitenkin tehdään niin, että hankinnoista keskustellaan ja mietitään yhdessä, halutaanko nyt ostaa ekstra laatua tai ekstrahelppoutta vai mennäänkö sillä perustasolla. Koska meillä muutenkin arjessa jutellaan asioista, tämä ei vaadi mitään erityistä eforttia. Me myös kunnioitamme toistemme ymmärrystä niin, että toisen tarpeet otetaan ihan tosissaan, on se sitten laadun, helppouden tai säästämisen tarve.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole ollut tuollaisia ongelmia. Se johtuu siitä, että mentiin yhteen nuorina ja köyhinä ja valinnanvaraa ei ollut: aina oli pihisteltävä kaikessa ja silti rahat kuluivat ihan niihin pihisteltyihin perustarpeisiin. Kun sitten vanhettiin ja rahaa alkoi olla enemmän, olimme jo oppineet hyvin samanlaiset rahankäytön periaatteet.
Meillä kuitenkin tehdään niin, että hankinnoista keskustellaan ja mietitään yhdessä, halutaanko nyt ostaa ekstra laatua tai ekstrahelppoutta vai mennäänkö sillä perustasolla. Koska meillä muutenkin arjessa jutellaan asioista, tämä ei vaadi mitään erityistä eforttia. Me myös kunnioitamme toistemme ymmärrystä niin, että toisen tarpeet otetaan ihan tosissaan, on se sitten laadun, helppouden tai säästämisen tarve.
No mekin ollaan menty nuorina ja köyhinä yhteen, jouduttiin myös pihistelemään aina kaikessa, vaikka minusta tuntui, että aina oli kaikkeen varaa. Nyt kun tulot ovat moninkertaistuneet, mutta eivät kuitenkaan mihinkään törsäämiseen riitä, ei toisella löydy enää mitään halua siihen suunnitelmallisuuteen, vaan kaikki pitää saada heti ja tämä mentaliteetti on saatu iskostettua myös lapsiin... :-(
Aloituksen tapauksessa kannattaa laskea talouden kulut vuodessa ja jakaa se kuukausikuluksi. Tuhlaavampi maksaa sitten oman osuutensa toisen tilille, tai jollekin yhteiselle tilille, jotta saa oman osuutensa hoidettua. Isojen ja harvoin tehtävien ostosten kohdalla pitää löytää kompromissi tai enemmän haluava ostaa itse.
Lasten vaatteiden osalta olen pitänyt tärkeänä, että lapsilla on vuodenaikaan sopivat vaatteet. Olen itse lapsena palellut pihalla märissä vaatteissa enkä halunnut samaa omille lapsille. Aika usein hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä, joten kengät, hanskat ja haalarit ovat olleet hyvälaatuisia ja hintavia. Sisävaatteet ompelin lähes kokonaan itse, joten säästö tuli siitä. Mies ei valittanut kertaakaan lastenvaatteiden hinnasta.
Me ollaan molemmat pihejä ukon kanssa. Asutaan erillään. Mies tosin tarjoaa ruuat kun on töissä ja mä vaa opiskelen. Omassa kodissa elän oman rahaston mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rahaa on niin naurettavan paljon ettei tarvitse ajatella kuin että sitä vaan on
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen tapauksessa kannattaa laskea talouden kulut vuodessa ja jakaa se kuukausikuluksi. Tuhlaavampi maksaa sitten oman osuutensa toisen tilille, tai jollekin yhteiselle tilille, jotta saa oman osuutensa hoidettua. Isojen ja harvoin tehtävien ostosten kohdalla pitää löytää kompromissi tai enemmän haluava ostaa itse.
Lasten vaatteiden osalta olen pitänyt tärkeänä, että lapsilla on vuodenaikaan sopivat vaatteet. Olen itse lapsena palellut pihalla märissä vaatteissa enkä halunnut samaa omille lapsille. Aika usein hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä, joten kengät, hanskat ja haalarit ovat olleet hyvälaatuisia ja hintavia. Sisävaatteet ompelin lähes kokonaan itse, joten säästö tuli siitä. Mies ei valittanut kertaakaan lastenvaatteiden hinnasta.
En nyt oikein tajua tätä parannusehdotusta...? Jos esim. ruokakauppaan on budjetoitu rahaa esim. 750 euroa kuukaudessa ja toinen käyttää ruokakaupassa käydessään aina yli 250 euroa viikossa. Hänen siis pitää maksaa "omistaan" tuo erotus? Ei kuulosta järkevältä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rahaa on niin naurettavan paljon ettei tarvitse ajatella kuin että sitä vaan on
Kyllä Suomessa verotus huolehtii siitä, että tulodesiilistä riippumatta pitää ajatella rahaa...
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen tapauksessa kannattaa laskea talouden kulut vuodessa ja jakaa se kuukausikuluksi. Tuhlaavampi maksaa sitten oman osuutensa toisen tilille, tai jollekin yhteiselle tilille, jotta saa oman osuutensa hoidettua. Isojen ja harvoin tehtävien ostosten kohdalla pitää löytää kompromissi tai enemmän haluava ostaa itse.
Lasten vaatteiden osalta olen pitänyt tärkeänä, että lapsilla on vuodenaikaan sopivat vaatteet. Olen itse lapsena palellut pihalla märissä vaatteissa enkä halunnut samaa omille lapsille. Aika usein hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä, joten kengät, hanskat ja haalarit ovat olleet hyvälaatuisia ja hintavia. Sisävaatteet ompelin lähes kokonaan itse, joten säästö tuli siitä. Mies ei valittanut kertaakaan lastenvaatteiden hinnasta.
Ei itse ompelemalla ole saanut vaatteista mitään säästöä 1980-luvun jälkeen. Saa erikoista ja erilaista ja oman näköistään, ja saa luovaa harrastuspuuhaa, muttei säästöä. Nimimerkillä harrastan vaateompelua ja teen lähes kaikki omat vaatteeni.
Onko tuon ekan kappaleen idea siis, että vain toinen tekee näitä ostoksia (se pihimpi) ja toinen sit vain maksaa osuutensa tälle? Vai mitn tuo toimii?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen tapauksessa kannattaa laskea talouden kulut vuodessa ja jakaa se kuukausikuluksi. Tuhlaavampi maksaa sitten oman osuutensa toisen tilille, tai jollekin yhteiselle tilille, jotta saa oman osuutensa hoidettua. Isojen ja harvoin tehtävien ostosten kohdalla pitää löytää kompromissi tai enemmän haluava ostaa itse.
Lasten vaatteiden osalta olen pitänyt tärkeänä, että lapsilla on vuodenaikaan sopivat vaatteet. Olen itse lapsena palellut pihalla märissä vaatteissa enkä halunnut samaa omille lapsille. Aika usein hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä, joten kengät, hanskat ja haalarit ovat olleet hyvälaatuisia ja hintavia. Sisävaatteet ompelin lähes kokonaan itse, joten säästö tuli siitä. Mies ei valittanut kertaakaan lastenvaatteiden hinnasta.
En nyt oikein tajua tätä parannusehdotusta...? Jos esim. ruokakauppaan on budjetoitu rahaa esim. 750 euroa kuukaudessa ja toinen käyttää ruokakaupassa käydessään aina yli 250 euroa viikossa. Hänen siis pitää maksaa "omistaan" tuo erotus? Ei kuulosta järkevältä...
Mikä sitten olisi järkevämpi vaihtoehto? Että riidellään jokaisesta eurosta?
Kuka käyttää ruokakaupassa 250€ viikossa? Jos ei ole todellinen suurperhe, niin tuolla ostaisi kuiva-ainekaapin täyteen, vaipat ym. hygieniatuotteet ja muut "ruokakaupasta" ostettavat tarvikkeet koko kuukaudeksi.
Jos rahankäyttötottumukset ovat kovin erilaiset, on kaksi todennäköisintä vaihtoehtoa nämä: rahasta riidellään jatkuvasti ( ja päädytään eroon) tai toinen alistuu toisen tahtoon ( ja kärsii kaiken aikaa).
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on ollut aina omat rahat. Eron tullessa puolisolle jäi tyhjä kämppä ja minulle huonekalut ilman kämppää. Teimme ja söimme myös omat ruokamme, olimme vähän niinkun kämppispariskunta, ketkä seurustelevat keskenään, mutta pitävät elämänsä erillään. Tiedä sitten oliko niin toimiva ratkaisu, hankala oli muutenkaan toimia kun ei halunnut toisen tapojen ja unelmien määritellä omaa elämäänsä. Ehkä olisi ollut parempi pysyä omassa kämpässä alunalkaenkin kun ei sillä tavoin ollut kiinnostusta jakaa toisen elämää.
Mielenkiintoista, sivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä vartenhan sitä seurustellaan, jotta tuollaiset asiat selviäisivät ja tiedettäisiin, sovitaanko yhteen. Mutta jos yhdessä jo olette, niin ne erilliset rahat. Yhteiselle tilille molemmat laittavat saman summan ja sieltä maksetaan asumiskulut ja perusruoka + hygienia + lasten perustarpeet. Omistaan molemmat voivat sitten ostaa kalliit herkkunsa tai sisustaa tai matkustella tai mikä nyt kiinnostaakin.
Itsellä on ollut aina omat rahat. Eron tullessa puolisolle jäi tyhjä kämppä ja minulle huonekalut ilman kämppää. Teimme ja söimme myös omat ruokamme, olimme vähän niinkun kämppispariskunta, ketkä seurustelevat keskenään, mutta pitävät elämänsä erillään. Tiedä sitten oliko niin toimiva ratkaisu, hankala oli muutenkaan toimia kun ei halunnut toisen tapojen ja unelmien määritellä omaa elämäänsä. Ehkä olisi ollut parempi pysyä omassa kämpässä alunalkaenkin kun ei sillä tavoin ollut kiinnostusta jakaa toisen elämää.