Miksi yksi tuttu kiusaa minua painamalla Facebookissa tykkää, saan hälytyksen ja sitten kun menen katsomaan, hän on poistanut tykkäyksen!!!!! :-(
On jo useamman kerran tapahtunut näin. Menen yleensä heti katsomaan sitä postausta, josta tykkäyshälytys on tullut. Silti hänen tykkäyksensä on jo poissa. Tai sitten se häviää 10 minuutin päästä. Joskus kuitenkin vasta useamman päivän päästä.
Miksi hän tekee näin? Olen alkanut ajatella, että hän jotenkin haluaa kiusata minua tällä tavalla. Antamalla tykkäyksen, mutta sitten ottamalla pois sen. Kuitenkin tapahtumalogista näen, että hän on tykännyt. Olen alkanut ottaa tapahtumalogista snapshotteja. Joku päivä postaan todisteet kaikista hänen ensin tykkäämistään postauksistani ja sitten pois ottamastaan tykkäyksestä Facebookiin. Laitan hänet seinää vasten tällä tavoin ja vaadin selityksen! Kaikki muutkin näkevät silloin hänen käytöksensä.
Eräs nainen
Kommentit (79)
Nerokas idea tuo tykkäyksen poistaminen,heti käyttöön,kiäh kiäh
Vierailija kirjoitti:
mutta ettekö te koskaan tykkää tai tee postauksia fb:iin
En. En edes haluaisi olla koko facebookissa, mutta järjestötoiminnan aktiivisuuden vuoksi joudun seuraamaan aktiiviporukan ryhmää, kun asioiden sopiminen kasvokkain näkemisen ja sähköpostin sijaan on siirretty sinne. Mulla on muutama kaveri ja olen ne hyväksynyt, mutta jotkut ovat poistaneet sen takia, kun en ikinä päivitä mitään vaikka ovat olleet oikeita kavereita livenä. Ihan sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassuja nämä kommentit, joissa ihmetellään, kuka seuraa tykkäyksiä. Joo ap:lla menee kyllä yli, mutta ettekö te koskaan tykkää tai tee postauksia fb:iin. Mikä funktio sillä tykkäyksellä teidän mielestänne on, jos sitä ei saisi millään tavalla noteerata?
Teen FB:ssä tykkäyksiä silloin kun siellä käyn, eli pari kertaa viikossa. Postauksia teen ehkä yhden kuukaudessa.
Muina aikoina en seuraa FB:tä mitenkään. FB vie aikaani enintään puoli tuntia kuukaudessa
Et vastannut kysymykseeni, mikä funktio sillä tykkäyksellä mielestäsi on. Miksi tykkäät kenenkään kuvasta, jos oletat, että kukaan sitä ei koskaan millään tavalla huomaa? Ja miksi teet postauksia, jos et halua, että kukaan sitä näkee, etkä halua, että siitä tykätään?
Vierailija kirjoitti:
Hassuja nämä kommentit, joissa ihmetellään, kuka seuraa tykkäyksiä. Joo ap:lla menee kyllä yli, mutta ettekö te koskaan tykkää tai tee postauksia fb:iin. Mikä funktio sillä tykkäyksellä teidän mielestänne on, jos sitä ei saisi millään tavalla noteerata?
Tykkään jos ihan oikeasti pidän siitä postauksesta, itse postailen aika harvoin mutta en millään jaksa vahtia kuka niistä tykkää ja jos ei tykkääkään. Sillä ei ole minulle niin paljon merkitystä.

Tykkään melko harvoin lähinnä esim. kuvista tms jotka on mielestäni hyviä. Itselleni omiin postauksiini tykkäys tai reakointi on lähinnä kuittaus siitä että viesti ainakin on luettu, mitään merkitystä niillä ei oikein ole enkä seuraa sitä postuuko tykkäystä vai ei. Tykkäyksistä ei tule minulle ilmoituksia koska olen ne poistanut.
Niin. Eli sinäkin sillä tykkäämiselläsi jotain haluat viestittää. Mutta sitten täällä kuitenkin taivastelet, kun joku sen tykkäyksen välittämän viestin huomaa?
Hanki elämä ja kiinnostavia harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassuja nämä kommentit, joissa ihmetellään, kuka seuraa tykkäyksiä. Joo ap:lla menee kyllä yli, mutta ettekö te koskaan tykkää tai tee postauksia fb:iin. Mikä funktio sillä tykkäyksellä teidän mielestänne on, jos sitä ei saisi millään tavalla noteerata?
Tykkään jos ihan oikeasti pidän siitä postauksesta, itse postailen aika harvoin mutta en millään jaksa vahtia kuka niistä tykkää ja jos ei tykkääkään. Sillä ei ole minulle niin paljon merkitystä.
Miksi ihmeessä siis painat sitä tykkäyspeukkua, etkä vain ajattele päässäsi, että onpas hyvä postaus? Eikö niin, että haluat sillä tavalla nimenomaan ilmaista tälle postaajalle, että hyvä juttu?
Vierailija kirjoitti:
Hanki elämä ja kiinnostavia harrastuksia.
Kuten tämä palsta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassuja nämä kommentit, joissa ihmetellään, kuka seuraa tykkäyksiä. Joo ap:lla menee kyllä yli, mutta ettekö te koskaan tykkää tai tee postauksia fb:iin. Mikä funktio sillä tykkäyksellä teidän mielestänne on, jos sitä ei saisi millään tavalla noteerata?
Teen FB:ssä tykkäyksiä silloin kun siellä käyn, eli pari kertaa viikossa. Postauksia teen ehkä yhden kuukaudessa.
Muina aikoina en seuraa FB:tä mitenkään. FB vie aikaani enintään puoli tuntia kuukaudessaEt vastannut kysymykseeni, mikä funktio sillä tykkäyksellä mielestäsi on. Miksi tykkäät kenenkään kuvasta, jos oletat, että kukaan sitä ei koskaan millään tavalla huomaa? Ja miksi teet postauksia, jos et halua, että kukaan sitä näkee, etkä halua, että siitä tykätään?
Käytännössä ei mitään ihan samalla tavalla lukisin ja poistaisi päivityksiä vaikka mahdollisuutta reakointiin ei olisi. Jos jotakin kiinnostaa päivitykset ok jos ei se on ihan yhtä ok.

Eli mikä saa sinut ylipäätään painamaan sitä tykkäysnappia, kun voisit ihan vain lukea päivityksiä tykkäämättäkin? Vai onko se jokin refleksi, että tykkäät kaikesta mitä luet?

Kyse ei oo siitä ettei sitä saisi "millään tavalla noteerata". Kyse on siitä, että joillekin ihmisille, kuten ap, FB-tykkäykset on aivan liian tärkeitä ja kuvastavat suoraan sitä kuinka arvokas hän on ihmisenä. Paljon tykkäyksiä=tärkeä, vähän tykkäysiä=luuseri. Jos tykkäysten määrä arvottaa sut ihmisenä, jotain on pahasti pielessä.
Ja ei, niillä tykkäyksillä ei ole mitään funktiota. Ne ei tarkota yhtään mitään.
Aplle sellanen vinkki, että laita ilmoitukset kokonaan pois. Kun teet päivityksen, käy tarkistamaan tykkäykset/kommentit muutaman tunnin välein. Tällä tavalla sun koko elämä ei pyöri niiden tykkäysten ympärillä.
Tässäkin ketjussa taas huomaa, miten ihmiset kieltäytyvät ajattelemasta sitä omaa toimintaansa. Jos painat tykkäysnappia, sille on olemassa jokin motiivi. Oli se motiivi miten pieni tai huomaamaton tahansa, se kuitenkin on olemassa. Miksi ihmeessä kiellätte ihan selkeän faktan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassuja nämä kommentit, joissa ihmetellään, kuka seuraa tykkäyksiä. Joo ap:lla menee kyllä yli, mutta ettekö te koskaan tykkää tai tee postauksia fb:iin. Mikä funktio sillä tykkäyksellä teidän mielestänne on, jos sitä ei saisi millään tavalla noteerata?
Teen FB:ssä tykkäyksiä silloin kun siellä käyn, eli pari kertaa viikossa. Postauksia teen ehkä yhden kuukaudessa.
Muina aikoina en seuraa FB:tä mitenkään. FB vie aikaani enintään puoli tuntia kuukaudessaEt vastannut kysymykseeni, mikä funktio sillä tykkäyksellä mielestäsi on. Miksi tykkäät kenenkään kuvasta, jos oletat, että kukaan sitä ei koskaan millään tavalla huomaa? Ja miksi teet postauksia, jos et halua, että kukaan sitä näkee, etkä halua, että siitä tykätään?
Ihan samasta syystä kun laittaisin vaikka jonkun nätin korun. Ei sillä ole merkitystä mitä muut ajattelevat. Toiset tykkävät toiset eivät mutta ei minun ole saatava niistä mielipiteistä jotain konkreettista palautetta. Tuon esille jotain mistä itse pidän ja jos joku tykkää tai haluaa lukea, niin hyvä niin, mutta en ole toimittaja joka juoksee lukijoiden perässä. Enkä ajattele, että jonkun tykkäämismerkin perusteella voi tietää kuinka ja kuka ihan aidosti ja paljonko tykkää.
Laitat ihan liikaa painoarvoa jollekin digitaaliselle merkille. Joka siis voi vaihtua ihan vaan koska sormi lipsahtaa tai puhelin oikkuilee.
Ja tuollainen muiden tykkäysten takia asioiden tekeminen on turhaa. Elät elämääsi vain muiden hyväksyntää hakien ja itsetuntosi perustuu peukkuihin.
Sinua ei kiusata, vaan opetetaan irtautumaan ulkopuolisten mielipiteistä, joita nuo peukut ovat. Olkoot sitten positiivisia, mutta kuitenkin. Ja ne ovat saaneet sinut jopa kuvaamaan ja miettimään mitä tehdä ja pyytämään selityksiä. Käytä aikasi paremmin. Vaikka sitten kuvaamalla omasta mielestäsi maailman upeimpia kuvia ja toivomalla että ilman tai peukuilla tuovat iloa muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassuja nämä kommentit, joissa ihmetellään, kuka seuraa tykkäyksiä. Joo ap:lla menee kyllä yli, mutta ettekö te koskaan tykkää tai tee postauksia fb:iin. Mikä funktio sillä tykkäyksellä teidän mielestänne on, jos sitä ei saisi millään tavalla noteerata?
Teen FB:ssä tykkäyksiä silloin kun siellä käyn, eli pari kertaa viikossa. Postauksia teen ehkä yhden kuukaudessa.
Muina aikoina en seuraa FB:tä mitenkään. FB vie aikaani enintään puoli tuntia kuukaudessaEt vastannut kysymykseeni, mikä funktio sillä tykkäyksellä mielestäsi on. Miksi tykkäät kenenkään kuvasta, jos oletat, että kukaan sitä ei koskaan millään tavalla huomaa? Ja miksi teet postauksia, jos et halua, että kukaan sitä näkee, etkä halua, että siitä tykätään?
Käytännössä ei mitään ihan samalla tavalla lukisin ja poistaisi päivityksiä vaikka mahdollisuutta reakointiin ei olisi. Jos jotakin kiinnostaa päivitykset ok jos ei se on ihan yhtä ok.
Eli mikä saa sinut ylipäätään painamaan sitä tykkäysnappia, kun voisit ihan vain lukea päivityksiä tykkäämättäkin? Vai onko se jokin refleksi, että tykkäät kaikesta mitä luet?
Joku asia josta oikeasti tykkään esim. onnistunut kuva. Se ei kuitenkaan kerro siitä että en tykkäsi niistäkin päivityksistä joista en tykkää tai joihin en reakoi tai siitä että en niitä lukisi. Huomattavasti enemmän luen postauksia reakoimatta kuin että reakoin. Joskus kyllä tykkäystä nappia esim. tabletilla tulee painettua myös vahingossa, silloin yleensä poistan tykkäyksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassuja nämä kommentit, joissa ihmetellään, kuka seuraa tykkäyksiä. Joo ap:lla menee kyllä yli, mutta ettekö te koskaan tykkää tai tee postauksia fb:iin. Mikä funktio sillä tykkäyksellä teidän mielestänne on, jos sitä ei saisi millään tavalla noteerata?
Kyse ei oo siitä ettei sitä saisi "millään tavalla noteerata". Kyse on siitä, että joillekin ihmisille, kuten ap, FB-tykkäykset on aivan liian tärkeitä ja kuvastavat suoraan sitä kuinka arvokas hän on ihmisenä. Paljon tykkäyksiä=tärkeä, vähän tykkäysiä=luuseri. Jos tykkäysten määrä arvottaa sut ihmisenä, jotain on pahasti pielessä.
Ja ei, niillä tykkäyksillä ei ole mitään funktiota. Ne ei tarkota yhtään mitään.Aplle sellanen vinkki, että laita ilmoitukset kokonaan pois. Kun teet päivityksen, käy tarkistamaan tykkäykset/kommentit muutaman tunnin välein. Tällä tavalla sun koko elämä ei pyöri niiden tykkäysten ympärillä.
Tottakai liika on liikaa. Mutta tässä nyt väitetään, että jos joku ylipäätään koskaan edes katsoo, miten monta tykkäystä ja keneltä on tullut, tämä henkilö on jokin itsetuntovammainen luuseri. Kyllä siellä ihan normaalikäytöksenkin rajoissa se tykkäysten huomaaminen on ihan ok. Jos niillä tykkäyksillä ei olisi mitään väliä, eihän kukaan edes tykkäilisi. Ja lähes kaikki fb:ssä olevat kuitenkin pitävät sitä tykkäilyä ihan normaalitoimintana, joten olisi omituista, jos niillä tykkäyksillä ei olisikaan mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassuja nämä kommentit, joissa ihmetellään, kuka seuraa tykkäyksiä. Joo ap:lla menee kyllä yli, mutta ettekö te koskaan tykkää tai tee postauksia fb:iin. Mikä funktio sillä tykkäyksellä teidän mielestänne on, jos sitä ei saisi millään tavalla noteerata?
Teen FB:ssä tykkäyksiä silloin kun siellä käyn, eli pari kertaa viikossa. Postauksia teen ehkä yhden kuukaudessa.
Muina aikoina en seuraa FB:tä mitenkään. FB vie aikaani enintään puoli tuntia kuukaudessaEt vastannut kysymykseeni, mikä funktio sillä tykkäyksellä mielestäsi on. Miksi tykkäät kenenkään kuvasta, jos oletat, että kukaan sitä ei koskaan millään tavalla huomaa? Ja miksi teet postauksia, jos et halua, että kukaan sitä näkee, etkä halua, että siitä tykätään?
Käytännössä ei mitään ihan samalla tavalla lukisin ja poistaisi päivityksiä vaikka mahdollisuutta reakointiin ei olisi. Jos jotakin kiinnostaa päivitykset ok jos ei se on ihan yhtä ok.
Eli mikä saa sinut ylipäätään painamaan sitä tykkäysnappia, kun voisit ihan vain lukea päivityksiä tykkäämättäkin? Vai onko se jokin refleksi, että tykkäät kaikesta mitä luet?
Joku asia josta oikeasti tykkään esim. onnistunut kuva. Se ei kuitenkaan kerro siitä että en tykkäsi niistäkin päivityksistä joista en tykkää tai joihin en reakoi tai siitä että en niitä lukisi. Huomattavasti enemmän luen postauksia reakoimatta kuin että reakoin. Joskus kyllä tykkäystä nappia esim. tabletilla tulee painettua myös vahingossa, silloin yleensä poistan tykkäyksen.
Sinulla on siis jokin motiivi erotella tykättävät ja ei-tykättävät kuvat ja ilmaista tämä erottelu. Mutta kuitenkaan kenenkään ei saisi huomata tätä ilmaisuasi, vaikka teet sen ihan tietoisesti ja julkisesti?
Ihmeellisiä kommentteja ap saanut.
Itsellänikin on sellaisia tuttuja, jotka ensin tykkäävät päivityksestäni, sitten hetken päästä poistavat tykkäyksensä. Tykkäyksestä siis tulee se punainen ilmoitustäppä fb:ssä, sitten jos vähän ajan päästä käyn katsomassa, mitä joku muu vaikka on kommentoinut päivitykseen, niin huomaan, että se tietty henkilö onkin taas poistanut tykkäyksensä. Tämän huomaa lähinnä silloin, kun tykkäyksiä / kommenteja päivitykseen on melko vähän. Lisäksi kyseessä on aina sama henkilö, joka tykkäyksiään poistelee. Mielestäni ihmeellistä käytöstä häneltä. Samoin ihmetyttää ne henkilöt, jotka ensin lähettävät kaveripyynnön, jonka hyväksyn, sitten muutaman päivän päästä he deletoivat minut kavereistaan, kunnes taas esim. vuoden tai parin kuluttua lähettävät uuden kaveripyynnön, jonka hyväksyn ja muutaman päivän päästä he taas deletoivat kavereistaan... Ihme tyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassuja nämä kommentit, joissa ihmetellään, kuka seuraa tykkäyksiä. Joo ap:lla menee kyllä yli, mutta ettekö te koskaan tykkää tai tee postauksia fb:iin. Mikä funktio sillä tykkäyksellä teidän mielestänne on, jos sitä ei saisi millään tavalla noteerata?
Teen FB:ssä tykkäyksiä silloin kun siellä käyn, eli pari kertaa viikossa. Postauksia teen ehkä yhden kuukaudessa.
Muina aikoina en seuraa FB:tä mitenkään. FB vie aikaani enintään puoli tuntia kuukaudessaEt vastannut kysymykseeni, mikä funktio sillä tykkäyksellä mielestäsi on. Miksi tykkäät kenenkään kuvasta, jos oletat, että kukaan sitä ei koskaan millään tavalla huomaa? Ja miksi teet postauksia, jos et halua, että kukaan sitä näkee, etkä halua, että siitä tykätään?
Ihan samasta syystä kun laittaisin vaikka jonkun nätin korun. Ei sillä ole merkitystä mitä muut ajattelevat. Toiset tykkävät toiset eivät mutta ei minun ole saatava niistä mielipiteistä jotain konkreettista palautetta. Tuon esille jotain mistä itse pidän ja jos joku tykkää tai haluaa lukea, niin hyvä niin, mutta en ole toimittaja joka juoksee lukijoiden perässä. Enkä ajattele, että jonkun tykkäämismerkin perusteella voi tietää kuinka ja kuka ihan aidosti ja paljonko tykkää.
Laitat ihan liikaa painoarvoa jollekin digitaaliselle merkille. Joka siis voi vaihtua ihan vaan koska sormi lipsahtaa tai puhelin oikkuilee.
Ja tuollainen muiden tykkäysten takia asioiden tekeminen on turhaa. Elät elämääsi vain muiden hyväksyntää hakien ja itsetuntosi perustuu peukkuihin.
Sinua ei kiusata, vaan opetetaan irtautumaan ulkopuolisten mielipiteistä, joita nuo peukut ovat. Olkoot sitten positiivisia, mutta kuitenkin. Ja ne ovat saaneet sinut jopa kuvaamaan ja miettimään mitä tehdä ja pyytämään selityksiä. Käytä aikasi paremmin. Vaikka sitten kuvaamalla omasta mielestäsi maailman upeimpia kuvia ja toivomalla että ilman tai peukuilla tuovat iloa muille.
Nyt lähdit taas vähän mustavalkoiselle linjalle. En elä elämää mitää hyväksyntää hakien, enkä tee asioita tykkäyksien takia. En ole ap, enkä edes postaa fb:iin kuin ehkä kerran vuodessa ja tykkäilen ihan mistä sattuu.
Yritin vain selittää, että tykkääminen tehdään nimenomaan sen takia, että se postaaja tietäisi siitä, mitä mieltä asiasta olet. En ole väittänyt, että se olisi mikään elämää suurempi kysymys ja että siitä pitäisi tehdä mitään pidemmälle meneviä johtopäätöksiä, mutta kuitenkin se peukalo joko annetaan tai ei anneta ja tieto siitä on kyllä ihan tarkoituskin mennä sille postaajalle. Muutenhan koko systeemissä ei olisi mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellisiä kommentteja ap saanut.
Itsellänikin on sellaisia tuttuja, jotka ensin tykkäävät päivityksestäni, sitten hetken päästä poistavat tykkäyksensä. Tykkäyksestä siis tulee se punainen ilmoitustäppä fb:ssä, sitten jos vähän ajan päästä käyn katsomassa, mitä joku muu vaikka on kommentoinut päivitykseen, niin huomaan, että se tietty henkilö onkin taas poistanut tykkäyksensä. Tämän huomaa lähinnä silloin, kun tykkäyksiä / kommenteja päivitykseen on melko vähän. Lisäksi kyseessä on aina sama henkilö, joka tykkäyksiään poistelee. Mielestäni ihmeellistä käytöstä häneltä. Samoin ihmetyttää ne henkilöt, jotka ensin lähettävät kaveripyynnön, jonka hyväksyn, sitten muutaman päivän päästä he deletoivat minut kavereistaan, kunnes taas esim. vuoden tai parin kuluttua lähettävät uuden kaveripyynnön, jonka hyväksyn ja muutaman päivän päästä he taas deletoivat kavereistaan... Ihme tyyppejä.
Olisivatko jotain narsisteja? En ymmärrä muuta motiivia kuin kiusanteon.
Ap