Toimiva parisuhde ei vaadi piirteiden samanlaisuutta, vaan piirteiden yhteensopivuutta

Me ollaan mieheni kanssa aika samanlaisia itsekeskeisiä kusipäitä, ja voin sanoa, että tämä aiheuttaa jatkuvia yhteentörmäyksiä. Eli ei todellakaan samanlaisuus takaa mitään onnea.

121212 kirjoitti:

Useimmissa tapauksissa tuo on rationalisointihamsterointia.

Lähes kaikki naiset haluavat saman miehen. Pitkän, raamikkaan, älykkään, itsevarman, kunnianhimoisen, määrätietoisen, sellaisen joka vie seksissä ja liidaa sosiaalisissa tilanteissa.

Esimerkiksi:

Pitkälle, raamikkaalle, kunnianhimoiselle sosiaaliselle uranaiselle sopii pitkä, raamikas, kunnianhimoinen sosiaalinen uramies koska samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä.

Lyhyelle, sirolle, naiselliselle ja melko hiljaiselle kodin hengettärelle sopii pitkä, raamikas, kunnianhimoinen sosiaalinen uramies koska vastakohdat täydentävät toisiaan.

Niin ja miehet poikkeavat miten?

Pitkä raamikas menestynyt uramies haluaa; kauniin, nuoremman, hoikan, kiltin lähes neitseellisen naisen

kun taas..

Lyhyt, työtön rumahko mies haluaa tattadadaa; kauniin, nuoremman, hoikan, kiltin ja lähes neitseellisen naisen.

Olen "voimakas" persoona eli sanon asiat suoraan ja päädyn usein johtajan rooliin, ihmiset jostain syystä uskovat mitä sanon. Mieheni on samanlainen, ja se on mahtavaa. Kerrankin joku, josta on vastusta. Ei tarvitse pelätä olevansa liian ronski, tai että toinen suostuu johonkin vain, koska pelkää minua. Haastamme toisiamme jatkuvasti. On nautinnollista esim. väitellä jostain, koska olemme niin tasavertaisia. En samastu Ap:n näkemykseen.

Juu ja toinen mitä olen ihmetellyt on se, että monet sanovat, että pitäisi olla kumppanin kanssa samat kiinnostuksenkohteet. En ihan ymmärrä tätä, sillä eihän kiinnostuksenkohteilla loppujen lopuksi ole suurtakaan merkitystä sen kannalta, että miten toisen kanssa tulee toimeen. Minulla ja kumppanillani on täysin eri kiinnostuksenkohteet, mutta eipä se ole ollut minkäänlainen ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Juu ja toinen mitä olen ihmetellyt on se, että monet sanovat, että pitäisi olla kumppanin kanssa samat kiinnostuksenkohteet. En ihan ymmärrä tätä, sillä eihän kiinnostuksenkohteilla loppujen lopuksi ole suurtakaan merkitystä sen kannalta, että miten toisen kanssa tulee toimeen. Minulla ja kumppanillani on täysin eri kiinnostuksenkohteet, mutta eipä se ole ollut minkäänlainen ongelma.

Jos toinen on kiinnostunut esimerkiksi veganismista ja vaeltamisesta ja toinen formulakisoihin matkustelusta, niin saattaahan se yhteinen lomanvietto olla aika kireää.

Vierailija kirjoitti:

Totta kyllä. Minä seurustelen yleensä itseäni hoikempien ja paremman näköisten naisten kanssa, mutta vastaavasti olen sitten itse se älykkäämpi ja pohdiskelevampi osapuoli.

Miesten luulot ovat niin hauskoja.

Uskon, että äitisi mielestä olet hyvännäköinen.

Persoonallisuudenpiirteet yleensä johtavat niille ominaisiin tarpeisiin; erilaiset persoonallisuudenpiirteet erilaisiin tarpeisiin. Esim. introvertti saattaa kokea epämukavuutta ekstrovertin kumppanin kanssa, jos tämä tykkää kutsua kotiin vieraita ja käydä paljon sosiaalisissa tapahtumissa. Jos hän taas vaatii toistakin elämään omien introvertin tarpeidensa mukaan, ekstrovertti osapuoli ei saa tarpeitaan tyydytetyksi. Kompromissit ovat välttämättömiä, tai sitten jompi kumpi alistuu ja sopeutuu jatkuvasti.

Joustavuus on tärkeä ominaisuus pariskunnilla, joiden osapuolet ovat erilaisia ja joilla on erilaiset tarpeet. Toisaalta ei ehkä ole viisasta ehdoin tahdoin valita kumppania, jonka kanssa joutuu koko ajan venymään puolin ja toisin.

Tuo introvertti-ekstrovertti -ero on tietysti raju esimerkki. On monia muita persoonallisuudenpiirteitä, joissa erilaiset todella ovat sopusoinnussa ilman jatkuvia kompromisseja.

Aloitukseeni tarkentaen: "ei vaadi samanlaisuutta vaan yhteensopivuutta"-ilmaus ei sulje samanlaisuutta pois, eikä tarkoita että toimiva parisuhde vaatisi myöskään vastakohtia. Tietyissä asioissa kaksi samanlaista sopivat yhteen, toisissa taas vastakohdat ja jossain jotain siltä väliltä. Tarkoitan siis että samanlaisuus ei ole mikään avain toimivaan parisuhteeseen, vaan se että piirteet sopivat yhteen, olivat ne sitten samanlaisia taikka erilaisia. Esimerkiksi kuten moni totesikin, niin useiden arvojen kohdalla toisistaan hyvin eroavat arvot eivät välttämättä sovi yhteen.

Ap

Ihmisen elämä kiertyy vähän kaikessa itsensä pönkittämiseen. Kumppaniksikin siis pyritään löytämään ihminen, joka pönkittää omaa narsismia.

En ole koskaan uskonut juttuihin siitä, että erilaiset täydentävät toisiaan. Ne jutut päätyvät eroihin tai sitten erilaisuus on sairasta riippuvuutta tai niin pinnallista, ettei se ole todellista.

Tilastollisesti katsoen onnellinen liitto on todennäköisempi samanlaisten kesken. Varsinkin perheenlisäyksen myötä ihmiset palaavat helposti lapsuudessa omaksuttuihin arvoihin, eikä se joustavuus ole enää niin helppoa kuin rakastumisen ensi huumassa. Tästä syystä esimerkiksi eri kulttuurien väliset liitot päättyvät useammin eroon.

Toki varmasti hyvin monenlaisen tyypin kanssa voi saada hyvän liiton, jos on valmis joustamaan. Kuka sitten haluaa joustaa missäkin. Minun mielestäni sekä arvot että persoonallisuuspiirteet ovat niitä, mistä en kovin mielelläni tinkisi. Mieluummin tingin vaikka ulkonäöstä. (no, siinä en samanlaisuutta etsikään)

Vierailija kirjoitti:

Tästä syystä esimerkiksi eri kulttuurien väliset liitot päättyvät useammin eroon.

Tämä on muuten huvittava juttu. Aina jauhetaan siitä, kuinka ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla, mutta harvoinpa nuo eri kulttuureista tulevien liitot onnistuvat etenkään, jos kulttuuritaustat ovat hyvin erilaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä syystä esimerkiksi eri kulttuurien väliset liitot päättyvät useammin eroon.

Tämä on muuten huvittava juttu. Aina jauhetaan siitä, kuinka ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla, mutta harvoinpa nuo eri kulttuureista tulevien liitot onnistuvat etenkään, jos kulttuuritaustat ovat hyvin erilaiset.

Ei nyt mennä liian pitkälle tähän sivujuonteeseen, kun ketjun aihe on ihan toinen. Suurin osa suomalaistenkin välisistä liitoista taitaa epäonnistua, vaikka meillä on varsin tiivis yhtenäiskulttuuri. Eli kaiken kaikkiaan pitkä liitto vaatii aika paljon kaikenlaisia ominaisuuksia, motivaatiota ja tuuriakin.

T. Se, jolle vastasit.

Itse ajattelen niin, että toimivassa parisuhteessa opetellaan sietämään toisen erilaisia piirteitä. Harvassa suhteessa ne piirteet on samantien alusta pitäen yhteensopivia, se on sellaista kompromissien tekoa. 

Arvojen tulee olla heti yhteensopivat, mutta muut piirteet, niihin totutellaan.

N48

Minä en enää edes tiedä, mitä se lopulta vaatii. Varmaan ensisijaisesti sopeutumiskykyä ja hiljaa olemista. Itse olen kokenut niin, että pääsääntöisesti aina nainen jää altavastaajaksi eli naisen teot ovat isoja,  miehen pieniä. Tämä miehen mielestä.  Kauheasti pitäisi varmaan kehua toista. 

Olen kokenut, että minulle voidaan sanoa kaikenlaista, ja jos näistä kyselee, vastaus on tyyliin "hei, meni jo, älä tee ongelmaa, eletään tässä ja nyt". Mutta sitten jäädään kuitenkin itse mietiskelemään jotakin mitätöntä asiaa, jonka suhteen ollaan täysin anteeksiantamattomia. 

Varmaan tärkeintä olisi, että kumpikin voisi puhua vapaasti ilman pelkoa toisen hermostumisesta. Tai jopa lähtemisestä. 

Ja yksi asia, jota itse inhoan, on toisen kokemusten mitätöinti. Jos sanoo toiselle, että sinä loukkasit minua, niin paskin vastaus tähän on, että enkä loukannut. Kokija sen tunteen päättää eikä se tekijä. Olen valmis. kuuntelemaan toisen "mitättömiäkin" huolia, mutta samalla toivon, että myös minut otetaan vakavasti eikä koko ajan vältellä omaa vastuuta ja omia tekoja. T. 56.

Mieheltä se vaatii nalkutuksen sietämistä. Jostain syystä poikamiessiisteyskäsitys ei kelpaa naiselle, ei kodin siisteydessä eikä pukeutumisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen niin ärsyttävä ihminen, että en kestäisi olla itseni kaltaisen kanssa! Perusarvot toki miehen kanssa samanlaiset, mutta joissakin asioissa ääripäät. 

Mulla on ihan sama juttu 😄 Esimerkiksi puhun hirveästi, saan usein kuulla olevani raskasta seuraa. En kestä muita puheliaita ihmisiä, exän kanssa kumpikin tykkäsi puhua ei kuunnella, ei toiminut. Nykyinen kumppani puhuu vähän tai vain murahtelee, häntä ei kuitenkaan häiritse minun puhetulvani vaan se on kuulemma taustaääni kuten telkkari tai radio. Hän on suunnitellut suunnilleen loppuelämän valmiiksi, minä toimin yleensä hetken mielijohteesta.

Emme kumminkaan ole liian erilaisua, molemmat ollaan kotonaviihtyviä sohvaperunoita.

Minä olen kuullut samasta asiasta! Mutta millaisista asioista puhut? Esim. minä en itse kestä välillä yhtä kaveriani, kun hän puhuu kaiken aikaa,  koska se on sellaista hössötystä. Toisaalta monista se voi olla ihan viatonta. Joskus en jaksaisi kuunnella edes omaa äitiäni, vaikka olemmekin kyllä aikas samanlaisia. 

Mutta minä puhun usein aika vakavista asioista ja nostelen kissojan pöydälle, niin olen tulkinnut, että loppujen lopuksi enemmänkin puheen laatu kuin määrä häiritsee. Jos siis puhuisin esim. kissanpennuiista, se tuskin häiritsisi tai olisi kenestäkään rasittavaa. 

Mutta eihän sitä ennalta tiedä millaiset piirteet sitten sopii keskenään yhteen ja usein vastakohdat eivät kyllä pitkään toimi yhdessä.

Meillä mies kovin sosiaalinen ja eksentrinen luonne, mustavalkoisuuteen taipuva ja ailahtelevainen. Minä taas omissa oloissani viihtyvä ja rauhallinen, mietin asioita eri näkökulmista ja harvoin mieliala heilahtaa pois iloisesta. Näiden voisi luulla olevan toisiaan tasapainottavia piirteitä mutta ero tulossa ja hyvistä syistä. En enää koskaan ottaisi noin erilaista kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Tästä syystä esimerkiksi eri kulttuurien väliset liitot päättyvät useammin eroon.

Sanoisin, että tässäkin maassa on monenlaisia eri kulttuureja eivätkä ne kulttuurit liity synnyinmaahan tai vanhempien synnyinmaahan. Joo, erilaiset kulttuurit voivat aiheuttaa ongelmia, mutta se ei vaadi sitä, että kotimaa on eri, vaan esim. toinen voi olla vahvasti työläisperheestä, toinen taas varsin kokoomuslaisesta perheestä. Eri maista voi löytyä henkilöitä, joilla on keskenään samanlainen kulttuuri. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta eihän sitä ennalta tiedä millaiset piirteet sitten sopii keskenään yhteen ja usein vastakohdat eivät kyllä pitkään toimi yhdessä.

Meillä mies kovin sosiaalinen ja eksentrinen luonne, mustavalkoisuuteen taipuva ja ailahtelevainen. Minä taas omissa oloissani viihtyvä ja rauhallinen, mietin asioita eri näkökulmista ja harvoin mieliala heilahtaa pois iloisesta. Näiden voisi luulla olevan toisiaan tasapainottavia piirteitä mutta ero tulossa ja hyvistä syistä. En enää koskaan ottaisi noin erilaista kumppania.

Ymmärrän, koska olen itsekin ollut epävakaiden/ailahtelevaisten ihmisten seurassa. Mukavaahan se on sille osapuolelle, joka tietää, että se toinen on aina siinä kuin joku kallio (ja varmaan osin tästä syystä tällaiset henkilöt hakeutuvat alkujaan sellaisen henkilön seuraan, kun he tietävät, ettei se henkilö siitä ole hetimmiten lähdössä). Mutta arvaamattomuus ja ailahtelevaisuus on kohtuullisen raskas seuralainen, ja itselleni kävi niin, että aloin itsekin synkistyä, kun rapaa lensi alvariinsa.