Antaisitko lapsesi integroituun päiväkotiryhmään tukilapseksi?

Molemmat lapset olleet tukilapsina. Tukilapsiksihan otetaan sosiaalisesti eteviä lapsia ja jotka osaavat puhua hyvin. yms. Ryhmähän oli aika loistava kun lapsia ei ollut kuin n. 12-16 ja neljä aikuista. Suurimmalla osalla kyse oli kehitysvammoista tai ihan vaan puheen viivästymisestä. Toki siellä muutama levottomampikin tapaus oli mutta hyvin lapset viihtyivät ja huomattavasti parempi vaihtoehto kuin ylisuuri ryhmä jossa ei hoitajia ole tarpeeksi. Lisäksi kannattaa muistaa että ne muutkin tukilapset ovat sosiaalisia ja osaavat toimia ryhmässä yms. joten hyviä kavereita saa niistäkin.

Vierailija kirjoitti:

Molemmat lapset olleet tukilapsina. Tukilapsiksihan otetaan sosiaalisesti eteviä lapsia ja jotka osaavat puhua hyvin. yms. Ryhmähän oli aika loistava kun lapsia ei ollut kuin n. 12-16 ja neljä aikuista. Suurimmalla osalla kyse oli kehitysvammoista tai ihan vaan puheen viivästymisestä. Toki siellä muutama levottomampikin tapaus oli mutta hyvin lapset viihtyivät ja huomattavasti parempi vaihtoehto kuin ylisuuri ryhmä jossa ei hoitajia ole tarpeeksi. Lisäksi kannattaa muistaa että ne muutkin tukilapset ovat sosiaalisia ja osaavat toimia ryhmässä yms. joten hyviä kavereita saa niistäkin.

ja jatketaan vielä, että ei noille ainakaan traumoja ole jäänyt asiasta ja koulu on aina mennyt erinomaisesti reippaasit yli 9 keskiarvoilla. Edelleenkin ovat hyviä kavereita ja ottavat huomioon muut, osaavat pitää puolensa ja toimia ryhmissä.

Vierailija kirjoitti:

Oma lapseni solmi päiväkodissa lujat ystävyyssuhteet jotka jatkuvat edelleen ja ovat kantaneet murrosiän yli. Kaveripiiri on aivan ihana, suhtautuvat koulunkäyntiin myönteisesti ja kirittävät toisiaan hyviin suorituksiin koulussa ja harrastuksissa. Löytyisikö vastaavia ystäviä pienestä erityisryhmästä?

Pienessä erityisyhmässä on muita tukilapsia jotka ovat sosiaalisesti taitavia ja eskarissa ei erityisryhmissä enää olla. Koulussakin saa kavereita. Vaittäisin että lapsesi on harvinainen poikkeus eikä kovin sosiaalinen jos pitää yhteyttä vain päiväkotikavereidensa kanssa. Noin tuskin siis kuitenkaan on.

Mun tyttö oli tukilapsena dysfasia-ryhmässä. Viihtyi oikein hyvin ja pölötti muidenkin edestä. Tyttö viihtyi oikein hyvin ja uskon hänestä olleen iloa ja hyötyä toisille. Ei jäänyt traumoja ja miksi olisikaan?

En antaisi. Tätä kuuluisaa erilaisuutta omat lapseni näkevät ihan naapurustossa: eri maista tulleita, erilaisia perheitä, erilaisia tapoja. Ja sitten sitä erilaisuutta ihan joka paikassa: kaupassa, leikkipuistossa, uimahallissa, harrastuksissa. Kyllä niitä erilaisia riittää. 

Ihan tavallinenkin eskariryhmä on täynnä erilaisia lapsia, toinen on vilkkaampi, toinen rauhallisempi. Toinen jaksaa kuunnella, toinen ei. Yksi tykkää jalkapallosta, toinen hepoista ja kaikki tykkää Gummy Bearista (vaimikäsenytoli). Mikä siis on tämä kuuluisa erilaisuus jota tukilapsi oppisi? 

Ilmeisesti näitä pienryhmiä on erilaisia koska ainakaan oman lapseni ryhmässä ei ollut yhtään ADHD lasta/villiä/tottelemattomuuttta vaan enemmänkin muita ongelmia kuten puheen tuottamisen, näkövammaisuutta/kuulovammaisuutta jne. Tietysti ajallisesti tällaisen lapsen kanssa menee aikaa enemmän kuin ns. tavallisen lapsen kanssa (hoitajan näkökulmalta). Omat kokemukset oli mahtavat. Vanhempien kesken oli hyvä henki ja tavattiin muutenkin kuin päiväkodissa, koska kaikki vanhemmat tuli niin tutuiksi tuossa pienryhmässä. Aina kun vein lasta/ hain lasta oli tosi rauhallinen tunnelma. Lapsi otettiin vastaan ja hoitajien kanssa oli avoimet välit. Oman lapseni sairaus/hoidettavuus helpotti lapsen kasvaessa ja viimeisen päiväkotivuoden lapsi oli tavallisessa ryhmässä ja siellä oli aivan eri meininki. Riehumista ja huutoa.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti näitä pienryhmiä on erilaisia koska ainakaan oman lapseni ryhmässä ei ollut yhtään ADHD lasta/villiä/tottelemattomuuttta vaan enemmänkin muita ongelmia kuten puheen tuottamisen, näkövammaisuutta/kuulovammaisuutta jne. Tietysti ajallisesti tällaisen lapsen kanssa menee aikaa enemmän kuin ns. tavallisen lapsen kanssa (hoitajan näkökulmalta). Omat kokemukset oli mahtavat. Vanhempien kesken oli hyvä henki ja tavattiin muutenkin kuin päiväkodissa, koska kaikki vanhemmat tuli niin tutuiksi tuossa pienryhmässä. Aina kun vein lasta/ hain lasta oli tosi rauhallinen tunnelma. Lapsi otettiin vastaan ja hoitajien kanssa oli avoimet välit. Oman lapseni sairaus/hoidettavuus helpotti lapsen kasvaessa ja viimeisen päiväkotivuoden lapsi oli tavallisessa ryhmässä ja siellä oli aivan eri meininki. Riehumista ja huutoa.

Oma lapseni on viittä vailla näkövammainen, ei siis onneksi täytä niitä kriteereitä ja saamme elää tavallista arkea, mutta pienestä se on ollut kiinni kuitenkin.

Mutta keskusteluja hallitsee nyt nämä toiset erityset, ne joilla on käytöshäiriöitä ja joiden kanssa joudutaan todella tehdä töitä. Lapseni joutui esikouluun, jossa oli vain yksi erityinen, mutta joka sitten dominoi koko eskarivuotta niin, että kouluun lähti ryhmä raakileita, jotka eivät koskaan päässeet minnekään päiväkodin ulkopuolelle tämän yhden todella vaikeasti häiriintyneen lapsen takia. Ja älkää kysykö, miksi tuollainen lapsi oli tavallisessa päiväkodissa. Me emme saaneet vastausta, emme edes pahoitteluja kun mustelmilla oleva lapsemme haettiin kotiin ja kun lapsi itki illalla että ei halua mennä hoitoon enää ikinä. 

Iso osa vanhemmista näkee näitä erityislapsia. Näkövammainen tai dystopialapsi jää valitettavasti saman diagnoosin alle, ja tukilapsia ei riitä varmasti tarpeeksi missään. 

Varmasti riippuu paljon erityisryhmästä, minkä tyyppistä "erityisyyttä" ryhmän lapsilla on, montako tukilasta, montako aikuista jne. Kiva kuulla että monilla on ollut positiivisia kokemuksia.

Omat kokemukset koulumaailman puolelta ovat negtiivisia, mutta silloin kyseessä ovat olleet erityisoppilaat joilla on ollut muiden ongelmien lisäksi myös käytösongelmia. Varsinaisia "dystopialapsia"...

Vierailija kirjoitti:

En antaisi. Tätä kuuluisaa erilaisuutta omat lapseni näkevät ihan naapurustossa: eri maista tulleita, erilaisia perheitä, erilaisia tapoja. Ja sitten sitä erilaisuutta ihan joka paikassa: kaupassa, leikkipuistossa, uimahallissa, harrastuksissa. Kyllä niitä erilaisia riittää. 

Ihan tavallinenkin eskariryhmä on täynnä erilaisia lapsia, toinen on vilkkaampi, toinen rauhallisempi. Toinen jaksaa kuunnella, toinen ei. Yksi tykkää jalkapallosta, toinen hepoista ja kaikki tykkää Gummy Bearista (vaimikäsenytoli). Mikä siis on tämä kuuluisa erilaisuus jota tukilapsi oppisi? 

Vastasin tuolla aiemmin, että lapseni on integroidussa ryhmässä, josta erinomaiset kokemukset. Ei tuo erilaisuuden oppiminen olekaan mikään pointti tuolla ryhmässä olemisessa, vaan meille ainakin plussaa on se, että ryhmä on pienempi ja rauhallisempi kuin tavallinen ryhmä, siellä on enempi aikuisia (ja aina vähintään elto + lto) lapsia kohti ja ainakin lapseni on saanut tosi hyviä kavereita tuolla ryhmässä (niistä muista tukilapsista, vaikka kyllä leikkii päiväkodissa myös niiden erityislasten kanssa, joista ei ole mitään huonoja kokemuksia meillä. Väkivaltaan, kiusaamiseen jne. on nollatoleranssi ainakin meidän lapsen ryhmässä, eikä ongelmia sillä saralla ole ollut.

Minun lapsi oli, aikaa jo kohta kymmenen vuotta siitä.  Ryhmässä oli yksi down-lapsi, jota tyttäreni vieläkin moikkailee, kun tulee vastaan, muut olivat ehkä dysfaatikkoja. Tukiviittomia käyttivät; tyttäreni tykkäsi niistäja käytti niitä kotonakin, opetti meille vanhemmille ja oli siitä kovin ylpeä, kun osasi jotain mitä me ei osattu. Normaalia elämää, ei sen kummempaa. Tyttäreni sanoi silloin, että se ja se tarvii enemmän apua. Oli hyvin ymmärtäväinen, oppi, että kaikki ovat erilaisia ja enemmän apua tarvitseva on yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En antaisi.Lapselle kuuluu lapsuus eikä terapaleluna oleminen. Ei ne integroitavat ole mitään kivoja vähän hitaita kavereita vaan aidosti ongelmaisia.

Siis eihän niissä yleensä käytöshäiriöisiä ole vaan esim. kuulovammaisia, näkövammaisia tai lievästi kehitysvammaisia, eikä näitä erityistarpeisia ole monta per ryhmä, tukilapsia on enemmän.

Aika usein erityislapsilla esiintyy aggressiivista käytöstä, raivokohtauksi ym.

Noita esiintyy ihan tavallisillakin lapsilla, ja isossa ryhmässä niihin on vaikeampi puuttua.

Erityislasten (autismin kirjo, ADHD ym.) kanssa työskennelleenä täytyy sanoa, että ovat vähän eri kaliiberia heidän raivokohtauksensa kuin ns. tavallisilla lapsilla. Luulisi, että integroituihin ryhmiin ei kuitenkaan valittaisi näitä haastavimpia tapauksia, vaan otetaan kaikkien turvallisuus huomioon. Varmistaisin tämän kyllä etukäteen, ennen kuin antaisin oman lapseni mennä tukilapseksi ryhmään.

En ja tunnen kyllä itseni hirveäksi ihmiseksi sen takia, mutta mielestäni päiväkoti on muutenkin pienille stressaava paikka ja haluan lapseni mahdollisimman turvalliseen ja sosiaalisesti ei-haasteelliseen ympäristöön. Jep, olen itsekäs lasteni suhteen.

Esikoinen ei olisi kyllä soveltunutkaan, sillä hän oli tuskallisen arka sosiaalisesti elämänsä ekat 4 vuotta, ja todellakin tarvitsi ennemminkin itse tukea. Keskimmäinen olisi varmasti sopinut hyvin, mutta onneksi sitä ei ole ehdotettu. En suostuisi.

Vierailija kirjoitti:

En ja tunnen kyllä itseni hirveäksi ihmiseksi sen takia, mutta mielestäni päiväkoti on muutenkin pienille stressaava paikka ja haluan lapseni mahdollisimman turvalliseen ja sosiaalisesti ei-haasteelliseen ympäristöön. Jep, olen itsekäs lasteni suhteen.

Esikoinen ei olisi kyllä soveltunutkaan, sillä hän oli tuskallisen arka sosiaalisesti elämänsä ekat 4 vuotta, ja todellakin tarvitsi ennemminkin itse tukea. Keskimmäinen olisi varmasti sopinut hyvin, mutta onneksi sitä ei ole ehdotettu. En suostuisi.

Mielenkiintoinen vastaus, koska just samoista syistä haluan lapseni integroituun ryhmään. Pieni, turvallinen, lämminhenkinen ryhmä, jossa riittävästi aikuisen aikaa kaikille. Vrt. normaali 24 lapsen ryhmä, jossa stressiä ja hälinää. Juuri arka lapsi itse asiassa hyötyisi pienemmästä ryhmästä, jossa hän saisi riittävästi rohkaisua ja kannustusta.

Lapseni on tukilapsena päiväkotiryhmässään ja se on parasta mitä lapsi voi päivähoidolta saada. Aikuisia ryhmässä on paljon ja kaikille lapsille löytyy syli kun sitä tarvitsea.  lapeni on saanut valmiuksia toimia aivan eri tavalla kuin normaalissa pk ryhmässä missä oli vain yksi isossa laumassa. Nykyinen ryhmä on siis todella pieni ja hoito tuntuu ihan luksukselta. Kaikille lapsille riittää kyllä oman tasoistaan tekemistä ja virikettä, joskus tuntuu että enemmän kuin koskaan olis osannut edes toivoa. Suosittelen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ja tunnen kyllä itseni hirveäksi ihmiseksi sen takia, mutta mielestäni päiväkoti on muutenkin pienille stressaava paikka ja haluan lapseni mahdollisimman turvalliseen ja sosiaalisesti ei-haasteelliseen ympäristöön. Jep, olen itsekäs lasteni suhteen.

Esikoinen ei olisi kyllä soveltunutkaan, sillä hän oli tuskallisen arka sosiaalisesti elämänsä ekat 4 vuotta, ja todellakin tarvitsi ennemminkin itse tukea. Keskimmäinen olisi varmasti sopinut hyvin, mutta onneksi sitä ei ole ehdotettu. En suostuisi.

Mielenkiintoinen vastaus, koska just samoista syistä haluan lapseni integroituun ryhmään. Pieni, turvallinen, lämminhenkinen ryhmä, jossa riittävästi aikuisen aikaa kaikille. Vrt. normaali 24 lapsen ryhmä, jossa stressiä ja hälinää. Juuri arka lapsi itse asiassa hyötyisi pienemmästä ryhmästä, jossa hän saisi riittävästi rohkaisua ja kannustusta.

Ymmärrän ja voit olla oikeassa. Mun lapset on menneet vasta 3-vuotiaina päiväkotiin ja mulla on hyviä kokemuksia noista normiryhmistä. Ne muutamat huonot kokemukset ovat valitettavasti käytösongelmaisista lapsista, jotka ovat siellä normiryhmässä olleet.

Aika jännä lähestymistapa. Tukilapselta ei odoteta muuta kuin olla oma itsensä. Lapsen ei tarvitse terapoida toisia lapsia tai olla erityisen reipas. Ikävä kyllä vanhempien negatiiviset tuntee heijastuvat lapseen.

Aika jännä lähestymistapa. Tukilapselta ei odoteta muuta kuin olla oma itsensä. Lapsen ei tarvitse terapoida toisia lapsia tai olla erityisen reipas. Ikävä kyllä vanhempien negatiiviset tuntee heijastuvat lapseen.

Kiia kirjoitti:

Aika jännä lähestymistapa. Tukilapselta ei odoteta muuta kuin olla oma itsensä. Lapsen ei tarvitse terapoida toisia lapsia tai olla erityisen reipas. Ikävä kyllä vanhempien negatiiviset tuntee heijastuvat lapseen.

Eikö tukilapsen nimenomainen "tehtävä" ole antaa erityislapsille ns. "normaalin lapsen" mallia? Minusta tämä on terapeuttina toimimista. Siinä oletetaan, että tukilapsi osaa käyttäytyä tavalla, joka hyödyttää erityislasten kehittymistä. Harvemmin kuulee puhuttavan siitä, mitä nämä tukilapset itse saavat tästä toiminnasta. Joillakin on ollut hyviä kokemuksia, mikä on hienoa. Itse epäröisin laittaa lastani tällaiseen ryhmään mm. sen takia, että joidenkin tutkimustulosten mukaan lapset kehittyvät parhaiten ryhmissä, missä muut lapset ovat heitä taitavampia tai vähintään samalla taitotasolla. Tukilapsi ei välttämättä saa itse tarvitsemaansa vertaistukea omaan kasvamiseensa ja oppimiseensa.

Vierailija kirjoitti:

Kiia kirjoitti:

Aika jännä lähestymistapa. Tukilapselta ei odoteta muuta kuin olla oma itsensä. Lapsen ei tarvitse terapoida toisia lapsia tai olla erityisen reipas. Ikävä kyllä vanhempien negatiiviset tuntee heijastuvat lapseen.

Eikö tukilapsen nimenomainen "tehtävä" ole antaa erityislapsille ns. "normaalin lapsen" mallia? Minusta tämä on terapeuttina toimimista. Siinä oletetaan, että tukilapsi osaa käyttäytyä tavalla, joka hyödyttää erityislasten kehittymistä. Harvemmin kuulee puhuttavan siitä, mitä nämä tukilapset itse saavat tästä toiminnasta. Joillakin on ollut hyviä kokemuksia, mikä on hienoa. Itse epäröisin laittaa lastani tällaiseen ryhmään mm. sen takia, että joidenkin tutkimustulosten mukaan lapset kehittyvät parhaiten ryhmissä, missä muut lapset ovat heitä taitavampia tai vähintään samalla taitotasolla. Tukilapsi ei välttämättä saa itse tarvitsemaansa vertaistukea omaan kasvamiseensa ja oppimiseensa.

Niin, no tukilapsen tehtävä on olla ryhmässä ihan vaan oma itsensä, normaali lapsi. Hänen ei tarvitse "terapoida" tai olla "mallina". Toki ideana on, että erityislapset oppivat tukilasten esimerkistä esim. tuottamaan puhetta paremmin, mutta ei tukilapsi itse tiedosta tätä, tai ei häneltä odoteta sen vuoksi mitään erityistä käytöstä. Mun lapsen ryhmässä on 8 tukilasta ja 5 erityistä tukea tarvitsevaa, tällöin lapsella on ryhmässään kuitenkin 7 "samalla taitotasolla" olevaa ikätoveriaan, joten eiköhän vertaistukeakin ole ihan tarpeeksi. Lisäksi tällaisissa ryhmissä on aikuisia enemmän, joten tukilapsetkin saavat enemmän aikuisen aikaa kuin saisivat tavallisessa ryhmässä, mikä taas tukee heidän kehitystään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti näitä pienryhmiä on erilaisia koska ainakaan oman lapseni ryhmässä ei ollut yhtään ADHD lasta/villiä/tottelemattomuuttta vaan enemmänkin muita ongelmia kuten puheen tuottamisen, näkövammaisuutta/kuulovammaisuutta jne. Tietysti ajallisesti tällaisen lapsen kanssa menee aikaa enemmän kuin ns. tavallisen lapsen kanssa (hoitajan näkökulmalta). Omat kokemukset oli mahtavat. Vanhempien kesken oli hyvä henki ja tavattiin muutenkin kuin päiväkodissa, koska kaikki vanhemmat tuli niin tutuiksi tuossa pienryhmässä. Aina kun vein lasta/ hain lasta oli tosi rauhallinen tunnelma. Lapsi otettiin vastaan ja hoitajien kanssa oli avoimet välit. Oman lapseni sairaus/hoidettavuus helpotti lapsen kasvaessa ja viimeisen päiväkotivuoden lapsi oli tavallisessa ryhmässä ja siellä oli aivan eri meininki. Riehumista ja huutoa.

Oma lapseni on viittä vailla näkövammainen, ei siis onneksi täytä niitä kriteereitä ja saamme elää tavallista arkea, mutta pienestä se on ollut kiinni kuitenkin.

Mutta keskusteluja hallitsee nyt nämä toiset erityset, ne joilla on käytöshäiriöitä ja joiden kanssa joudutaan todella tehdä töitä. Lapseni joutui esikouluun, jossa oli vain yksi erityinen, mutta joka sitten dominoi koko eskarivuotta niin, että kouluun lähti ryhmä raakileita, jotka eivät koskaan päässeet minnekään päiväkodin ulkopuolelle tämän yhden todella vaikeasti häiriintyneen lapsen takia. Ja älkää kysykö, miksi tuollainen lapsi oli tavallisessa päiväkodissa. Me emme saaneet vastausta, emme edes pahoitteluja kun mustelmilla oleva lapsemme haettiin kotiin ja kun lapsi itki illalla että ei halua mennä hoitoon enää ikinä. 

Iso osa vanhemmista näkee näitä erityislapsia. Näkövammainen tai dystopialapsi jää valitettavasti saman diagnoosin alle, ja tukilapsia ei riitä varmasti tarpeeksi missään. 

Joudutaan tehdä töitä? Jotain rajaa kielenkäyttöön.