paavi babbeliuksen eepos

Aika kului. Monen monituista kertaa ehti aurinko nousta Sorbuksen puhtauttaan hohtavien kivettyjen kinttupolkujen ylle, kunnes Babli-Bobin elämässä tapahtui seuraava suuri muutos.

Hän oli juuri tuomaroimassa rusinansyöntikilpailuja (ookabollakongalaisten uusi kansallisurheilulaji, jossa osallistujat kilpailivat pareittain jogurtti- ja suklaapäällysteisten rusinoiden syönnissä. Kolmen litran rusinasäiliöt oli rakennettu toteemipatsaan sisään, ja niistä johti syöttöputket patsaan etu- ja takapuolelle. Lajista oli nopeasti tullut sekä uskonnollinen riitti että suosittua katsojaviihdettä. Babli-Bob oli ideoinut sen nähtyään unen isästään), kun uusi kadunlakaisija lähestyi häntä ja pyysi sotilaallisesti lupaa puhutella.

Kadunlakaisija oli nimittäin pannut merkille, että Babli-Bobin puhumassa ookabollakongan kielessä oli vieras aksentti. Varsinkin sanat "bruttokansantulo," "syklotroni" ja "mikkelinpäivän markkinat" olivat hänelle hankalia lausuttavia. Ehkä arvoisa yli-kekkonen tahtoisi välillä lähteä katsomaan kotimaanosansa maisemia?

Mesi kielellä, pirut mielessä kadunlakaisija tarjosi Babli-Bobin käyttöön omaa alustaan. Olihan se houkutteleva tarjous, kyseessä kun oli kookas, linjakas, valtamerikelpoinen poljettava kumiankka, jonka virheettömän keltaista maalipintaa koristivat kunnioitusta herättävät liekkiteippaukset, ja jossa oli mahtava sumutorvi, joka soi kumealla äänellä mustaa kumipallukkaa puristettaessa.

Kun Babli-Bob huolestui kansansa kohtalosta ilman yli-kekkostaan, kadunlakaisija tarjoutui näennäisen jalomielisesti ottamaan vastaan pääministerin tehtävät ja hallitusvastuun Babli-Bobin poissa ollessa.

Aikansa harkittuaan Babli-Bob suostui tarjoukseen.

- Pitäkää sitten kapakastani ja kansastani hyvää huolta, herra ...

- Pisilä, kadunlakaisija esittäytyi hymyillen.

Ei saattanut hyväuskoinen yli-kekkonen aavistaa, millaiseen tuhoon ja turmelukseen hän kohtuullisen viattomat ookabollakongalaiset syöksi tuolla kädenpuristuksella.

Jos olette koskaan polkeneet kumiankalla edes pienen valtameren yli, ymmärrätte hyvin kuinka perinpohjin Babli-Bob kyllästyi koko hommaan jo neljän kuukauden kuluttua lähdostä. Edes sumutorven soittelu ei piristänyt hänen mieltään kuin hetkeksi. Edes Urho Kekkonen -toimintafiguuria ei käynyt laatuun sinkautella ookabollakongalaisen poppamiehen höpinänleipäpuusta läksiäislahjaksi veistämällä viivoittimella, koska oli vaarana että se putoaisi mereen.

Evääksi saadut kuivatut sienet olivat tuottaneet alkumatkalle viihdykettä, koska niitä välipalaksi nautittuaan hän saattoi käydä mielenkiintoisia keskusteluja kumiankan, liitokalojen ja merenneitojen kanssa, mutta niiden loputtua oli ankka tylysti vaiennut ja muu seura hänet hylännyt sanomatta edes näkemiin. Huonotapaista oli meren asujaimisto, hän tuumi.

Ja sen kumiankan selkään jätämme sankarimme tällä kertaa. Paavi Babbeliuksen eepos jatkuu episodissa II: Kolopesijän vastaisku, jos sen joku tai jotkut joskus jaksavat kirjoittaa.

Älä nyt lopeta! Tätä jaksaisi lukea pitempäänkin.