Kevätmasennus. Onko kohtalotovereita?

Meinasin tänään tehdä melkein identtisen aloituksen mutten sitten viitsinytkään. Täällä siis kohtalotoveri. Jotenkin sitä on niin tottunut pimeyteen ja kylmyyteen että kesän tulo jo ajatuksena ahdistaa. Lisääntyvä valo on aina aiheuttanut minulle kamalaa väsymystä, ei jaksa mitään ja mieli on maassa.

Vierailija kirjoitti:

Meinasin tänään tehdä melkein identtisen aloituksen mutten sitten viitsinytkään. Täällä siis kohtalotoveri. Jotenkin sitä on niin tottunut pimeyteen ja kylmyyteen että kesän tulo jo ajatuksena ahdistaa. Lisääntyvä valo on aina aiheuttanut minulle kamalaa väsymystä, ei jaksa mitään ja mieli on maassa.

Ihanaa, en olekaan yksin! Ehkä yksi syy voi tosiaan olla tuo, että pimeä ja harmaa kausi on ollut niin pitkä, että tällainen yhtäkkinen voimakas kirkkaus vain on liika joillekin. Mistähän nämä erot johtuu.. Ap

Mulla päinvastoin. Pumeä syksy ja kamala joulu vie melkein hengen.

Keväällä herään eloon enkä meltei malta mennä nukkumasn kun on tätä ihanaa luonnonvaloa, lämpöä ja luonto herää!!!

Vierailija kirjoitti:

Mulla päinvastoin. Pumeä syksy ja kamala joulu vie melkein hengen.

Keväällä herään eloon enkä meltei malta mennä nukkumasn kun on tätä ihanaa luonnonvaloa, lämpöä ja luonto herää!!!

Päinvastoin tosiaan! :D Minulla taas oli syksyllä oikein kunnon lenkkeilyinnostus, kun oli pimeää, raikas syksyinen ilma, upeat keltaiset lehdet, tunnelmalliset katuvalot... Pimeys on minusta jotenkin turvallista, kirkas valo paljastaa kaiken.

Itseasiassa kaamoksen jälkeinen masennus on yleisempää kuin kaamosmasennus, joten meitä kohtalotovereita löytyy runsaasti.

Kyllä!! Kevät on kamalaa aikaa, kesällä sentään voi odottaa jo syksyä.

Mä kyllä tykkään kesästä ja odotan sitä jo hartaasti heti joulun jälkeen, mutta herään talviunilta hitaasti, kuten karhut. Juuri maalis-huhtikuu pahinta. Just tuntuu, että kaikki touhuavat siellä sun täällä ja ite jatkaisi vielä pari kuukautta uniaan. Se järkky ristiriita oman olon ja ympäristön välillä.

Ihmiset on erilaisia. Toiset reagoi näin keväällä valon lisääntyessä ja toiset syksyllä valon määrän vähentyessä. Itsellä taas on syysapeutta, en nyt masennuksesta puhuisi.

Eevee kirjoitti:

Mä kyllä tykkään kesästä ja odotan sitä jo hartaasti heti joulun jälkeen, mutta herään talviunilta hitaasti, kuten karhut. Juuri maalis-huhtikuu pahinta. Just tuntuu, että kaikki touhuavat siellä sun täällä ja ite jatkaisi vielä pari kuukautta uniaan. Se järkky ristiriita oman olon ja ympäristön välillä.

Kyllä, nimenomaan tuo ristiriita oman nuutuneen olon ja valoisan, iloisen ympäristön välillä on vaan niin suuri. Ap (myös viesti 4)

Mulla ihan päinvastoin! Voisin aina jostain lokakuusta huhtikuulle nukkua kuin karhu talviunta! Talvi, pimeys, pakkanen, lumi, kylmä jne on niin perseestä kuin vain voi olla :/ inhoan todella paljon. Mutta kevät ja kesä :D aahhhhhhhh, ehottomasti ihmisen parasta aikaa, kaamos, masis, ahistus on nyt ohi, herään ja nautin elosta ja olosta täysin rinnoin ! Aivan mahtavaa kun luonto herää, tulee lämmintä, on valoisaa, tiet sulaa, pääsee pyöräileen ,istumaan rannalle ja kattomaan ihania maisemia, järveä, vihreyttä, kuunnella lintujen laulua jne. Rakastan kevättä ja kesää. Jos olisi varaa ja mahdollisuus ,asuisin talvet etelässä, ehkä joskus .....

Ihanaa löytää kohtalontoveri. Olen muutenkin alakuloon, masentuneisuuteen ja kaikenlaiseen ahdistukseen taipuvainen, mutta nytkin tämä kevät on ollut ihan kamalaa. Paljon pahempi kuin talvi. Tykkään kyllä aamuisin kuunnella lintujen konserttia ja tykkään seurata kevään etenemistä ym., mutta tämä uupumus on jotain sanoinkuvaamatonta. Tänäänkin olen itkeä vollottanut pitkin iltaa ties mistä syystä. En jaksa yhtään mitään. Haluaisin vaan käpertyä johonkin peiton alle piiloon. 

Voimia sinulle ap ja muille samasta kärsiville. Jospa tämä tästä helpottaisi jossain vaiheessa, kun taas tottuu valoon. 

Valoisat illat ovat apeita, vaikka päivisin on energiaa.