Lue keskustelun säännöt.
Oletko katkaissut välit persoonallisuushäiriöiseen vanhempaasi aikuisena? Kokemuksia
15.04.2018 |
Siinäpä se otsikossa. Vertaistukea/kokemuksia kaipailisin. Aikeinani on katkaista välit lopullisesti ja jättää yhteydenpito persoonallisuushäiriöiseen vanhempaani joka aiheuttaa vain ongelmia minun ja perheeni elämään. Vanhempani ovat eronneet minun ollessani lapsi. Tämä toinen vanhempani kokee minun olevan hänen jatkeensa, omaa hyvinkin narsistisia piirteitä ja käytös on arvaamatonta. Tekee mitä ihmeellisimpiä "temppuja", aivan lapsellisia mielenilmauksia, mm. hakee lapsilleni lahjaksi antamiaan tavaroita pois suuttuessaan. Kun sille päälle sattuu niin ihan mitä tahansa voi keksiä saadakseen tuhoa ja mielipahaa aikaan. Olen aivan väsynyt arvailemaan mitä keksii taas seuraavaksi kun joku asia ei mene kuten hän haluaa....kertokaa kokemuksia ja miten onnistui, miten elämä helpottui, pääsittekö lopullisesti eroon vanhemmastanne.
Kommentit (15)
Suosittelen äidillesi välien katkaisua persoonallisuushäiriöiseen lapseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolisoni on ja on nyt paljon onnellisempi kuin ennen.
Välillä harmittaa, kun tukiverkko on niin ohut, mutta minkäs teet.
Tytärpuoleni on, tuntui hengittävän vapaammin heti päätöksen jälkeen. Hirveä äiti josta toipumiseen mennyt sekä puolisollani että tyttärellään kauan. Paljon yrittivät mutta niin sairaan ihmisen kanssa ei vaan ole mitään pelisääntöjä ja elämä on mahdotonta.
Pitkään itsekin kannustin tytärtä pitämään edes jotain yhteyttä äitiinsä mutta lopulta oli selvää että näin on parempi.
Tuntuu pahalta että niin ihana tyttö ei ole saanut äitiä jonka ansaitsee.
Mielestäni ketään ei tarvitse pitää elämässään aiheuttamassa tuskaa ja pahaa vaikka olis miten läheinen sukulainen. Pahaa ihmistä ei tarvitse rakastaa.
Tee se jo tänään. Älä odota enää yhtään kauempaa. Ehdottomasti oikea päätös.
Mikä persoonallisuushäiriö kyseessä, niitäkin on niin monia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä persoonallisuushäiriö kyseessä, niitäkin on niin monia...
Mielestäni vanhempaani ei täsmää vain yksi persoonallisuushäiriön määritelmä, vaan luulisin että hänen (arvaamaton, hankala, jnejne) persoonansa on seurausta niin ns. "vaikeasta lapsuudesta" kuin persoonallisuuden vinoumista/häiriöistä, mm. normaali oikeudentaju puuttuu tai on hyvinkin sovellettavissa hänen edukseen tilanteessa kuin tilanteessa (hän saa toimia moraalisesti väärin - muut ihmiset eivät). Narsistisia piirteitä, myös ns. borderline personality vivahteita, jne... ja tämä tietysti vain minun havainnointiani, mitään virallista diagnoosia ei ole kun henkilö ei koskaan ole nähnyt omassa käytöksessään mitään normaalista poikkeavaa. -AP
Vierailija kirjoitti:
Olen, en katunut. Seuraavaksi nähdessäni oli siunaustilaisuus. Voin lämpimästi suositella.
Olen katkaissut. Äitiini.
Välit katkaistuani ei oltu missään yhteyksissä. Kuolemastaan kuulin sisareltani. Missään siunaustilaisuudessa en ollut enkä muutenkaan muistanut.
Lähempiä yksityiskohtia en kerro enkä syytä päätökseeni. Katunut en todellakaan ole. Vasta hänestä lopullisesti päästyäni pääsin irti siitä kaikesta kauheasta, ja monivuotisen terapian avulla sain rakennettua uuden alun elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkaisin välit isääni. Isällä on kolme lasta ja kaikilla eri äidit. Hänellä on nyt kierroksessa kolmas vaimo. Ex-vaimot pitävät keskenään yhteyttä, mutta kukaan ei ole enää isäni kanssa tekemisissä. Ei lapset eikä exät. Nyksä vielä sietää jostain syystä ukon henkistä väkivaltaa, kroonista valehtelua ja itsekkyyttä. Isä myös on pettänyt kaikkia vaimojaan. En kyllä yhtään ihmettelisi, vaikka meillä olisi sisaruksia jossain, joista emme tiedä mitään. Siinä määrin siementään kylvänyt vaikka jälkeläiset ei muuten kiinnostakaan, kuin hänen palvojinaan.
Yhtään en ole katunut, päinvastoin. Olisinpa tehnyt päätöksen jo paljon aiemmin. Parhamme teimme me kaikki hänen läheisensä mutta ei narsistin kanssa ole todellista suhdetta. Kaikesta hän koittaa vain parhaansa mukaan hyötyä. Kaikki on aina muiden syytä. Todella raskasta.
On parempi jatkaa elämää ilman ihmistä, joka aktiivisesti itse omilla teoillaan aiheuttaa sinulle kestämätöntä huolta ja mielipahaa. Olen itse tehnyt niin pitkän harkinnan jälkeen isälleni. Vanhempani erosivat jo minun ollessa alle kouluikäinen. Tapaamiset sen jälkeen menivät isäni aikataulujen ja voinnin mukaan. Alkoholismi ja sen mukana tuomat sivuoireet - masennus, itsesääli, itkuisuus, itsekkyys, rehvakkuus, epärehellisyys, katteettomat lupaukset - värittivät vuorollaan tapaamisia. Se oli hyvin raskasta ja hämmentävää aikaa minulle lapsena. Aikuistuttuani aloin pelätä yöllisiä humalaisia puheluita, joissa isäni oli vaihdellen joko kuolemassa johonkin hänellä diagnosoituun sairauteen (joka unohtui ryyppyputken päätyttyä) tai sitten hän oli elämänsä vedossa esiintymässä suurena hyväntekijänä minulle ja maailmalle.
Hoitoonohjaukset eivät tuottaneet tulosta, sillä isäni ei ole missään vaiheessa halunnut lopettaa juomistaan. Ehdollistin jopa tapaamisemme niin, että kysyin häneltä kumpi olisi hänelle miuluisempaa: minun tapaamiseni sillä ehdolla, että hän olisi selvä, vai minun tapaamatta jättämiseni ja juomisen jatkaminen. Hän valitsi mieluummin juomisen.
Lopulta, 20 vuotta vanhempieni eron jälkeen "erosin" itse isästäni ja pyysin, ettei hän ottaisi minuun enää yhteyttä millään tavalla. Ensimmäiset kuukaudet olivat haikeita, mutta toisaalta myös täynnä helpotusta. Vuosien kuluessa olen todennut, että päätös oli ehdottomasti oikea oman terveyteni kannalta. Läheiseni, joiden kanssa olen tekemisissä, ovat luotettavia ja toisilleen hyväntahtoisia, ja kaikki toistensa kanssa tekemisissä omasta vilpittömästä halustaan. Elämäni on nyt rauhallista ja hyvää. Olen toki surullinen isäni sairauden ja hänen valintojensa vuoksi, mutta ketään ei voi muuttaa, eikä aikuista pakottaa hoitoon vastentahtoisesti. Silloin vaihtoehdoksi jää vain itsensä suojeleminen.
Toivotan voimia sinulle, minkä päätöksen teetkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selviytyjä kirjoitti:
On parempi jatkaa elämää ilman ihmistä, joka aktiivisesti itse omilla teoillaan aiheuttaa sinulle kestämätöntä huolta ja mielipahaa. Olen itse tehnyt niin pitkän harkinnan jälkeen isälleni. Vanhempani erosivat jo minun ollessa alle kouluikäinen. Tapaamiset sen jälkeen menivät isäni aikataulujen ja voinnin mukaan. Alkoholismi ja sen mukana tuomat sivuoireet - masennus, itsesääli, itkuisuus, itsekkyys, rehvakkuus, epärehellisyys, katteettomat lupaukset - värittivät vuorollaan tapaamisia. Se oli hyvin raskasta ja hämmentävää aikaa minulle lapsena. Aikuistuttuani aloin pelätä yöllisiä humalaisia puheluita, joissa isäni oli vaihdellen joko kuolemassa johonkin hänellä diagnosoituun sairauteen (joka unohtui ryyppyputken päätyttyä) tai sitten hän oli elämänsä vedossa esiintymässä suurena hyväntekijänä minulle ja maailmalle.
Hoitoonohjaukset eivät tuottaneet tulosta, sillä isäni ei ole missään vaiheessa halunnut lopettaa juomistaan. Ehdollistin jopa tapaamisemme niin, että kysyin häneltä kumpi olisi hänelle miuluisempaa: minun tapaamiseni sillä ehdolla, että hän olisi selvä, vai minun tapaamatta jättämiseni ja juomisen jatkaminen. Hän valitsi mieluummin juomisen.
Lopulta, 20 vuotta vanhempieni eron jälkeen "erosin" itse isästäni ja pyysin, ettei hän ottaisi minuun enää yhteyttä millään tavalla. Ensimmäiset kuukaudet olivat haikeita, mutta toisaalta myös täynnä helpotusta. Vuosien kuluessa olen todennut, että päätös oli ehdottomasti oikea oman terveyteni kannalta. Läheiseni, joiden kanssa olen tekemisissä, ovat luotettavia ja toisilleen hyväntahtoisia, ja kaikki toistensa kanssa tekemisissä omasta vilpittömästä halustaan. Elämäni on nyt rauhallista ja hyvää. Olen toki surullinen isäni sairauden ja hänen valintojensa vuoksi, mutta ketään ei voi muuttaa, eikä aikuista pakottaa hoitoon vastentahtoisesti. Silloin vaihtoehdoksi jää vain itsensä suojeleminen.
Toivotan voimia sinulle, minkä päätöksen teetkään.
Kiitos kun jaksoit kertoa tarinasi, muistuttaa hyvin paljon omaani. Minäkin olen surullinen mutta myöskin hyväksynyt sen tosiasian että tämä ko. vanhempani ei tule koskaan muuttumaan joten täytyy suojella omaa perhettäni, lapsiani etenkin. -AP
Katkaisin välit väkivaltaiseen kaksuuntasta sairastavaan vanhempaan.
Rupes tulee kyttäämään kotioven taakse ja paristi yrittu väkivalloin sisään, soitteli ja selvitti kummankin ystävien ja sukulaisten numerot ja koitti sitä kautta saada yhteyttä.
Lähestymiskielto lopetti sitten tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varmasti tule katkaisemaan välejä äitiini, mutta kun mulla on oma kämppä, aion vetää hyvin tiukat rajat, minkä verran näemme ja olemme tekemisissä.
Katkaisin välit molempiin vanhempiini. En vastaa tekstiviesteihin, joulukortteihin- kaikki suurta näytelmää.
Oletettavasti en ole menossa siunaustilaisuuteen. Liian paljon välimatkaa syntynyt vuosien mittaan.
Nykyisin pärjään tilanteen kanssa. En juurikaan puhu tästä enää kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen, en katunut. Seuraavaksi nähdessäni oli siunaustilaisuus. Voin lämpimästi suositella.