Oliko teillä lapsena tilanteita, joista nykypäivänä joku olisi tehnyt lastensuojeluilmoituksen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli perushyvä perhe 90-luvulla, mutta kyllä moni asia on muuttunut. Saatoimme olla me 4- ja 2-vuotiaat keskenämme leikkimässä kerrostalon pihalla kun äiti oli sisällä vauvan kanssa. Ihan fiksuja teki kyllä, tyyliin laittoi ruokaa tai siivosi. Parvekkeen ovi oli kyllä auki, niin pystyi huutamaan: "Äiti tuu parvekkeelle, täällä huutaa Eeva!". Kaikki naapurin muksut tekivät samaa. Fast forward to nykypäivään: täällä edes ekaluokkalaiset ei tunnu saavan olla keskenään pihoilla, alle kouluikäisistä puhumattakaan. Mitään siivousrauhaa et lapsiltasi saa. ;)

Hiukan vanhempina, mutta silti selkeästi alle 10-vuotiaina, vietettiin kaverin kanssa monta tuntia yksin rannoilla. Ei aikuisia mailla halmeilla, ja tämä oli ihan ok. Samanikäisinä pyöräiltiin kymmeniä kilometrejä kaupoille, lähiöön, ja takaisin. Ei vanhemmilla voinut olla mitään käsitystä siitä, missä liikutaan ja ollaanko varmasti ok. Niin ja leireillä saatettiin viettää kesällä parikin viikkoa putkeen, vanhemmat kävi kerran vanhempienpäivänä ja siinä se. Omaa lasta kuskataan päiväleirille niin että työpäivät jää vajaiksi.

Älyttömän kiva lapsuus oli, niin erilainen kuin lasteni. Välillä mietin kuinka paljon enemmän "omaa aikaa" omilla vanhemmilla oli ihan siinä perusarjessa kun vertaa meidän nykyvanhempien arkeen. Just sen takia siitä omasta ajasta meuhkataan nykyään niin paljon, kun siinä perusarjessa ei enää edes pientä breikkiä tule, ilman että järjestää lapsille hoitajan. Välillä oikein hekumoin ajatuksesta, että lapset voisi laittaa keskenään pihalle edes hetkeksi. Aah, mitä luksusta!

Omat 5 v ja 7v ovat parhaillaan kahdestaan pihalla, koska aion pestä lattiat . Rivitalo ja leikkipaikka keittiön ikkunaa vastapäälä, tuollahan ne keinuvat. Olen syntynyt 80 ja ehkä oma rento lapsuus vaikuttaa asenteisiin.

olin yksin kotona yöhön asti monesti, ja pelkäsin. 

Välillä mut jätettiin äidin  miesystävän (lapsia vihaavan koiran kanssa) kotiin. Koira hyökkäsi mun kimppuun koulusta kotiin tullessa. Pakenin vessaan moneksi tunniksi, kunnes äiti tuli töistä kotiin. Ne nauroi miehen kanssa että "haha ajoiko koira sut herran kukkaroon!" (saan tällä hetkellä paniikkioireita tästä muistelusta)

Minua myös pahoinpideltiin. 

Hain koulun jälkeen pikkuveljen tarhasta, työnsin rattaissa tai kiskoin pulkassa kotiin ja matkalla hain äidin tilille ruokaa kaupasta.

Vaikka eihän minä mitään kokata osannut, leipiä ja jugurttia syötiin.

Äiti tuli kotiin kuuden, seitsemän maissa ja taputti päätä että reipas tyttö, isä oli työnsä takia päiviä poissa.

Isäni ei käyttänyt alkoholia eikä polttanut, varmaan korttelin ainoa Isä joka ei rentotunut oluella :D Äiti poltti ja joi siivousoluita, mutta ei ikinä ollut kännissä.

Silti nykyään olisi lasun paikka ne luunapit, tukkapöllyt ja äidille tupakoiden hakeminen" äiskän tilille ".

Sain piiskaa useammankin kerran. Minusta kasvoi rehellinen veroja maksava kansalainen.

En todellakaan ole siitä pahoillani. Ihan kauheeta, kun ajattelenkin, että jos siitäkin olis lasu tehty. Olisin menettänyt rakkaat vanhempani kodin ja kaikki. Luulenpa, että elämäni ei olisi näin hyvin kuin nyt.