Tapasin naisen jota olen koskaan rakastanut.

Mikä pakko kaikkien ihmisten kanssa olisi panna, vaikka rakastaisikin? Rakastaa voi aina. Vai nouseeko kiima pintaan niin ettei ystävyys onnistu?

Kun kulliJäykistyy mieli tahtomatta herkistyy ja tunteiksi kuvittelet sa tätä, vaikka perusta parisuhteelle on mätä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä pakko kaikkien ihmisten kanssa olisi panna, vaikka rakastaisikin? Rakastaa voi aina. Vai nouseeko kiima pintaan niin ettei ystävyys onnistu?

Haluaisitko itse, että puolisollasi olisi tällainen "ystävä"? Ihanko oikeasti joillekin ei ole millään muulla väliä kunhan ei pane muita? Kyllä mä tuossa tilanteessa joko eroaisin ja valitsisin tuon sielunkumppanin tai sitten valitsisin nykyisen puolison ja erkaannuttaisin itseni tästä "ystävästä". Tuntisin itseni todella epärehelliseksi, jos pelkällä seksin harrastamatta jättämisellä oikeuttaisin tällaisen muka-kaveruuden joka oikeesti on ihan muuta.

Jos jotkut oikeasti ajattelee näin, niin sitten tavallaan ymmärrän oman kumppanin ärtymyksen. Hällä kun löytyy parikin vetävän näköistä poikkeuksellisen läheistä vastakkaista sukupuolta olevaa ystävää, joiden kanssa salassa käydään hyvinkin intiimejä keskusteluja. Minä olen tässä se hullu rajoittaja kun mieleni pahoitan pelkistä ystävistä. Aika varma kumminkin on että eipä taitaisi toinen olla mielissään jos miä samaa tekisin. Oon suoraselkäinen niin en tee. En alkaisi valehteleen itselleni edes että ei tässä mitään kunhan en pane...

Luin otsikon, jota olen koskaan ymmärtänyt.

Itsellä vähän sama tilanne kuin aapeella. Onko mahiksii selvitä?

Kyllä ihmiset on hölmöjä, rakastuminen on pelkkää aivokemiaa, rakastaminen on jo jotsin muuta (mikä tulee sen nk. Alkuhuuman jälkeen). Vain typerykset ja teinit juoksee sen alkuhuuman perässä, aikuiset fiksut ihmiset käsittää vertaavansa aitoa suhdetta harhaan.

Sillä tuntuu siinä alkuhuumassa miltä tahansa, se ei siltä tunnu lopun elämää.

Paljon suhteen onnellisuudesta on kiinni siitä

Että on sitoutunut suhteeseen ja tekee suhteen hyvinvoinnin eteen jotain.

Pelkkä ruuan pöytään tuominen ja sohvalla makaaminen ei riitä

Yksinäisyys on kohtaloni.

T. Eräs lepakkomies Gothamin valkeasta kaupungista armon vuonna 2018

Mieheni rakastui toiseen naiseen kolme vuotta sitten. Työtoveruus muuttui suhteeksi, kun he kokivat todella olevansa samalla aaltopituudella ja heidän kiinnostuksen kohteensa olivat samat.

Oma ”pikkulapsiarkeen väsynyt valittava” vaimo oli saanut kilpailijan vailla vertaa. Toinen nainen jaksoi olla aina positiivinen ja huomioida miestäni juuri oikealla lailla. (Tottakai koska suhde oli tuore.)

Kun suhde paljastui minulle, luulin elämäni romahtavan lopullisesti. Alun vihan, kateuden, epäoikeudenmukaisuuden tunteiden ja raivon jälkeen tajusin kuinka paljon rakastan miestäni ja kuinka vähän olen jaksanut panostaa mieheni hyvinvointiin. Puhuimme, puhuimme itkimme ja puhuimme. Molemmat siitä mitä kaipasimme/olisimme kaivanneet suhteeseemme lisää jo kauan.

Luulin ensin, että mieheni lähtee täydellisen sielunkumppaninsa matkaan. Mutta toisin kävi. Mieheni valitsi lopulta minut, ja suhteemme on kokenut todellisen muutoksen. Molemmat haluamme nyt panostaa täysillä avioliittoomme ja huomioida toistamme unohtamatta itseämme.

Molemmat uskomme että varmasti aina riitävän kiinnostavan ehdokkaan sattuessa kohdalle ja saadessa uudelta jännittävältä ihmiseltä oikeanlaista huomiota voi oma pitkäaikainen suhde tuntua arkiselta ja tylsältä. Kuitenkin yleinen kokemus on ettei mikään suhde kukoista hoitamatta vuosikausia ja alkuhuuma ja jatkuva ykseyden tunne katoaa kenen tahansa kanssa ajan myötä.

Ota asia puheeksi vaimosi kanssa. Jos hän on riittävän kypsä käsittelemään asiaa, voit löytää helmen omasta vaimostasi, jos olette molemmat valmiita muutokseen!