Sairaslomalla oleva työkaveri nähty kaupungilla!
Mihin hän tarvitsee sairauslomaa, jos pystyy käymään kaupungilla huvittelemassa?
Kommentit (204)
Jep. Puolisoni on ollut sairauslomalla 2 kk. Hän on käynyt mm. kaupassa, apteekissa, kuskaamassa lapsia harrastuksiin, kävelylenkillä ja jopa omissa harrastuksissaan sellaisina hetkinä kuin kivuiltaan ja huonolta ololtaan pystyy. Diagnoosina on syöpä, jota ei pystytä parantamaan. Ainoastaan etenemistä hidastavaa hoitoa pystyy lääketiede tarjoamaan tällä hetkellä. Työkavereille ei sairausloman syy ja tekemiset kuulu pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkyvytön voi olla muutenkin kuin olemalla täysin vuodepotilaana.
Niin, ainakin silleen ettei vaan nyt huvittaisi mennä töihin. Kyllä jos minä kykenen kaupungille menemään, kykenen sitten menemään töihinkin.
Mulla oli käsi poikki. Kyllä kuljin kaupungilla ja muutoinkin vietin aikaa ulkona, kun oli vielä kesäkin kauneimmillaan. Tein reissuja kauemmaksikin, jos vain kyydin sain. Olisin minä sinne töihinkin voinut "mennä", mutten yksikätisenä siellä töitä olisi pystynyt tekemään (eikä työnantaja missään vaiheessa pyytänyt, että tule katselemaan kun muut tekevät).
Erikoista, että alkuperäisen kommentin laittaja ei ymmärrä, että sairaslomallakin joutuu hoitamaan asioitaan. Käymään lääkärissä, fysioterapeutilla,apteekissa ja kenties Kelassakin tai vakuutusyhtiössä sairausasoitansa selvittämässä. Kaikilla ei ole varaa kulkea taksilla ovelta ovelle eikä ole hovikuskia. Ja tosiaan vaikka pystyy kävelemään, niin ei välttämättä pysty tekemään työtään - kaikki sairaudet ei näy päällepäin. On meitä kaikenlaisia kateellisiä ja pahantahtoisia ihmisiä! Kysypä suoraan työkaveriltasi, että miksi olet saikulla ? sillähän se selvää!
saikullaoleva kirjoitti:
Erikoista, että alkuperäisen kommentin laittaja ei ymmärrä, että sairaslomallakin joutuu hoitamaan asioitaan. Käymään lääkärissä, fysioterapeutilla,apteekissa ja kenties Kelassakin tai vakuutusyhtiössä sairausasoitansa selvittämässä. Kaikilla ei ole varaa kulkea taksilla ovelta ovelle eikä ole hovikuskia. Ja tosiaan vaikka pystyy kävelemään, niin ei välttämättä pysty tekemään työtään - kaikki sairaudet ei näy päällepäin. On meitä kaikenlaisia kateellisiä ja pahantahtoisia ihmisiä! Kysypä suoraan työkaveriltasi, että miksi olet saikulla ? sillähän se selvää!
Pitkällä, esim. selkäsairauksista tai luiden murtumisesta johtuvien sairaslomien aikana luonnollisesti näin. Ap varmaan epäilee työkaverinsa ilmoittautuneen flunssa- tai mahatautipotilaaksi, jolloin ei luonnollisesti ole syytä rampata joka luukulla, kun pitäisi levätä kotona. Kysymällähän se selviäisi, jos sairaslomalainen suostuu vastaamaan.
Jos kykenee kotona istumaan, niin kykenee töissäkin. Jos kykenee sohvalla makaamaan, niin kykenee töissäkin. Jos pystyy haudassa olemaan paikallaan, niin pystyisi olemaan työpisteellään töissäkin. Sairaslomat pitäisi poistaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos kykenee kotona istumaan, niin kykenee töissäkin. Jos kykenee sohvalla makaamaan, niin kykenee töissäkin. Jos pystyy haudassa olemaan paikallaan, niin pystyisi olemaan työpisteellään töissäkin. Sairaslomat pitäisi poistaa.
Menee aika hankalaksi työnantajillekin, kun pitäisi kaikki mielenterveyspotilaan, syöpäsairaat ja selkävaivaiset istuttaa ja makuuttaa sopivissa tiloissa työpaikalla työpäivien ajan samalla, kun muiden pitäisi tehdä töitä. Tiesitkö muuten, että tilakustannukset ovat isoja kulueriä yrityksille. Edullisempaa on pitää sairaat kotona, jolloin heidän toipumisensakin on todennäköisesti nopeampaa, kun pystyvät toimimaan paremmin lääkärin ohjeiden mukaisesti ja pääsevät ajallaan ostamaan lääkkeet ja hoitamaan lääkärikäyntinsä.
Mä olen ollut yli 6kk selän takia saikulla. Silti minutkin voi nähdä iloisena kaupungilla.
Kävely ja pystyssäolo on ainoa hetki jolloin kipu hellittää/unohtuu) hetkeksi vaikka jokainen askel kyllä sattuu.
Sensijaan en pysty istumaan enkä nukkumaan tällä selällä...
Voi olla esim. työuupumus, joka ei näy päälle päin, tai muu henkiseen puoleen liittyvä probleemi.
Mulla on parhaillaan lähes 39 astetta kuumetta mutta kävin silti tänään kauppakeskuksessa apteekissa hakemassa buranaa ja jopa hulluilla päivillä (hui!) ostamassa lohturuokaa. Kauppakeskus on meiltä parin minuutin pyöräilymatkan päässä ja apteekissa oli pakko käydä jokatapauksessa. Ei ollut mukava reissu muttei se nyt mahdotonta ollut.
Kyseessä voi olla masennus, burn out. Tai sitten on hakemassa lääkkeitä.
Muistan, kun aikoinaan olin sairaslomalla ja lähdin kaupungille asioille, oli kevät ja terassit auki joten mietin limsalle istahtamista, mutta tajusin että se voisi olla jo liikaa jos joku minut näkisi :D
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kun aikoinaan olin sairaslomalla ja lähdin kaupungille asioille, oli kevät ja terassit auki joten mietin limsalle istahtamista, mutta tajusin että se voisi olla jo liikaa jos joku minut näkisi :D
Niinpä. Mutta kun se riippuu ihan sairaslomasi syystä ja pituudesta. Aiheeton syyllisyys saattaa iskeä, vaikka sairasloman syy ei edellyttäisi millään tavoin kotona makaamista.
Sairauslomalainen tulee köyttää sänkyyn ja palkata joku vahtimaan että hän vain sairastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkyvytön voi olla muutenkin kuin olemalla täysin vuodepotilaana.
Niin, ainakin silleen ettei vaan nyt huvittaisi mennä töihin. Kyllä jos minä kykenen kaupungille menemään, kykenen sitten menemään töihinkin.
Heh, sä oot se joka työpaikan ja yhteisön kiintiöön kuuluva itsensä korottaja, Kyllä MINÄ/en MINÄ kyllä vaan -tyyppi 😂👌Minä taas olen se, joka istuu hiljaa ja pyörittelee vastapäisen kaverin kanssa silmiä sun mustavalkoiselle vouhkaamiselle.
Meidän KylläEnMinäVaan -tyyppi jää muuten kohta eläkkeelle, arvaa odotatko ja kuinka suurella innolla?
Olin muutaman päivän saikulla ja pari kertaa kävin nopeasti ulkona. Sitä kun voi joutua käymään vaikka lääkärissä tai apteekissa. Joitakin kremppoja liikkumattomuus myös vain pahentaa.
Mikäli haluaa oikeasti silloin itsensä paremmaksi eikä pahemmaksi, on liikkuminen jopa välttämätöntä. Ikävää, ettei sinun kaltaisesi juorukellot sitä ymmärrä. Kuntoutuminen kun ei aina edellytä sängyssä makaamista vaan jopa päinvastaista toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen yksineläjä ja muistan kun aikoinaan muutin töiden takia Helsinkiin. En tuntenut siellä ketään työpaikan ulkopuolelta. Sairastuin rajuun vatsatautiin tai ruokamyrkytykseen, niin että kuume nousi eikä mikään pysynyt sisällä. Piti lähteä kauppaan hakemaan banaania ja mustikkakeittoa. Join ensin vettä ja oksensin muutamaan kertaan. Näin tiesin että voisin tehdä kauppareissun oksentamatta. Oli siis pakko mennä kauppaan kun jotain ravintoa oli saatava eikä kotona ollut mitään sopivaa. Ei ollut ketään jota olisin voinut pyytää avuksi. Onneksi ei työkavereita sattunut tulemaan vastaan. Ap olisi varmaan hankkinut minulle koeajalla potkut.
Tälle ja muille vatsatautisille kaupassakävijöille: Voisiko vaikko tilata kotiin pitsat tms? Monilla kaupoilla on kotiinkuljetusta. On myös yksityisiä asiointipalveluja, joilta voi tilata äkillisen kaupassakäynnin.
Olin monta kuukautta saikulla isojen leikkausten jälkeen + syöpähoitojen aikana. Todellakin kävin joskus kävelyllä ja kaupungillakin silloin kun pystyin. Teki ihmeitä myös mielialalle. Sairaus ei hirveästi näkynyt päällepäin koska hiuksista tippui "vain" puolet, joten työkaverit varmaan miettivät että miten niin tuo ei pysty töitä tekemään, mutta eipä jaksanut kiinnostaa. Ei sitä väsymystä ja voimattomuutta voi käsittää ellei ole kokenut samaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, kun alkoi tulla etova olo. Sairastan toistuvaa masennusta ja ollut sen vuoksi kahdesti pidemmällä sairauslomalla. Ihanalla työpaikallani on halaten toivotettu toipumisrauhaa kun olen itkien käynyt järjestämässä työasiat vielä siihen kuntoon, että olen voinut jäädä pois. Kollegan eläkejuhliin kannustettiin tulemaan jos suinkin jaksan. Ja jaksoinkin. Töihin oli hyvä myös palata, oli tervetullut olo molemmilla kerroilla. Olen ollut samassa, pitkää koulutusta vaativassa työssäni jo 20 vuotta, tiedän että kaikesta ennaltaehkäisystä huolimatta sairauteni uusimisriski on korkea. On kuitenkin työpaikan suhteen turvallinen olo. Kyseessä on vieläpä naisvaltainen työpaikka joita usein haukutaan.
Kuulostaa ihan julkiselta sektorilta ja verovaroin kustannettavasta suojatyöpaikasta.
Voi ei tarvitse huolehtia, ihan yksityinen työnantaja on. Iloa, rauhaa ja myötätuntoa sinulle t. Se toistuvaa masennusta sairastava
No voi pyhä yksinkertaisuus taas. Tyypillistä suomalaista: ollaan kateellisia, kun toinen on kipeä.
Kyllä näin on. itse olen sairaalassa töissä ja ei ole yksi tai kaksi kertaa kun potilas jopa suuttuu kun joutuu heti kuntoutukseen. Ei tätä ihmiset edes nykyään tajua, vaikka lääketiede sen verran kehittynyt että kuntoutus ylipäätänsä on mahdollista.