Minkä ikäisenä olit yksin kotona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En muista mutta ekan kerran olin yön yksin kotona kahdeksanvuotiaana. Vm. 1980.

Oliko se sulle ihan ok? Vai olitko huolissasi?

Ei ollut ok. Pelotti ja pelkäsin ettei äiti tule takaisin. Tätä tapahtui tosi usein, baari-ilta voitti lapsi-illan.

Niin arvelin. Tosi kurjaa. En tiedä haluatko edes keskustella asiasta, mutta onko sinulla lapsia ja minkä ikäisenä itse ajattelet, että voisit jättää heitä yksin?

Tai vaikka sisaruksen kanssa?

Onko sinulta koskaan pyydetty asiaa anteeksi, yms?

On pyydetty anteeksi mutta parin promillen kohdalla itsesäälin vallassa lohdutusta anoen. Selvänä äiti väistelee aihetta. Olen muutama kuukausi sitten hakenut apua kun masennus ja menneisyyden möröt iski rajusti päälle, siihen asti yritin pärjätä itse kuten kiltin tytön täytyy...

Omat lapset on 12 ja 14. Ovat olleet päivällä koulun jälkeen yksin kotona, ekan kerran molemmat halusivat kokeilla yksinoloa eskari-ikäisinä (kauppareissun verran) . Yötä eivät ole olleet yksin eivätkä oikeastaan illallakaan. Pyrin siihen etten toista äitini virheitä mutta etten myöskään heitä toiseen ääripäähän ja ala liian suojelevaksi.

Hyvä, että olet hakenut apua, selvästi tosiaan haluat itse tehdä asiat oikein. Aina tuntuu pahalta, kun kyselee asioita, jotka repivät ihmisten traumoja auki. Mutta kiitos, kun vastasit. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

Kiitos! :) Ei haittaa repiminen, joudun itsekin repimään aika lailla tuon terapian kanssa. :) Tekee hyvää pidemmän päälle.

Olin vauvana usein yksin. Muistan sen :(

Muistan kun ryömin (en osannut vielä kävellä) kodin lattioilla. Ei ketään missään. Muistan kuinka kaipasin ihmistä lähelle. Lannistuin. Sama olo minulla on nyt ollut viimeiset 30 vuotta. Hyvästi elämä/onnellisuus.

...

Siis onhan se täysin mahdollista että joku oli kotona, mutta sillähän ei ole merkitystä, koska pitkiä aikoja KOIN olevani aivan yksin.

-Mies1987

4-5. Syntynyt -96. En sitä osannut ihmetellä kun en kerran muusta tiennyt, mutta olisin varmaan kasvanut aika toisenlaiseksi jos olisin saanut läsnäoloa. Tuosta johtuen minulla on kuitenkin hyvä mielikuvitus kun piti itse keksiä itselleen tekemistä. Väittäisin silti, että omalla kohdallani seurannut enemmän haittaa kuin hyötyä. Pärjään vieläkin itsekseni hyvin mutta usein tämä  "pärjääminen" menee myös yli ja alan tavallaan eristämään itseäni. Nyt tässä aikuistuessa kun mietin lapsiminääni yksinään talossa niin nostaa kyllä palan kurkkuun

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena. 1963. Asuttiin maatilalla ja samassa taloudessa asui myös ukki ja mummu eikä tarvinnut koskaan olla yksin. Ekan kerran olin yön yksin 23-vuotiaana. Tuolloin mieheni aloitti yötyön.

Käsittämätöntä että joku voi olla näin uskomattoman onnekas.

Joku toinen vastasi 15 v. Sekin on aikamoista.

Usein vaikuttaa siltä että ihmiset jättävät lapsensa yksin hunningolle jo ties milloin ennen kuin ne on 10 v. Aivan kauheeta. Ja kauhean yleistä.

UP.

Ärsyttävää kun täällä hyvätkin keskustelut kuolevat niin vauhdilla. Mielelläni kuulisin lisää, muidenkin ajatuksia.

Tjaa.. varmaa 17 v?

-95 synytynyt

En muista milloin olisin jäänyt yksin ensimmäistä kertaa yöksi, mutta vuoden vanhemman veljeni kanssa saimme jäädä kotiin, kun vanhemmat lähti 3h ajomatkan päähän sukuloimaan n. 15-vuotiaana. Yksin kotona on tullut oltua varmaankin koulupäivien jälkeen ennen kuin vanhemmat on tulleet töistä, toki silloinkin me lapset olimme keskenämme.

Vierailija kirjoitti:

En muista milloin olisin jäänyt yksin ensimmäistä kertaa yöksi, mutta vuoden vanhemman veljeni kanssa saimme jäädä kotiin, kun vanhemmat lähti 3h ajomatkan päähän sukuloimaan n. 15-vuotiaana. Yksin kotona on tullut oltua varmaankin koulupäivien jälkeen ennen kuin vanhemmat on tulleet töistä, toki silloinkin me lapset olimme keskenämme.

Ja olen 91-syntynyt.

Muistaakseni olin 13 v kun olin eka kerran yön yli yksin kotona. Vanhemmat lähti sukulaisiin, enkä halunnut lähteä mukaan. Aina olin ollut mukana ja ihan kivaa oli, mutta halusin jäädä kotiin. Eikä ollut turvaton olo, asuimme rauhallisessa kerrostalossa. Mukavampi nukkua pitkään omassa sängyssä kun herätä aikaisin kylässä olohuoneesta kun muut heräsivät. Siellä ei myöskään ollut yhtään ikätoveria.

Viihdyin hyvin yksin ja viihdyn yhä. Mies reissuhommissa ja osaan nauttia omasta ajasta ja kun olemme yhdessä, niin myös siitä.

Päivällä lyhyitä aikoja olen ollut yksin varmaan jostain 7-9-vuotiaasta asti. Yön olin yksin ensimmäistä kertaa vasta kun muutin omilleni 16-vuotiaana.

Olisinko ollut 4-5, kun perhepäivähoitaja saattoi piipahtaa kaupassa tms. ja jättää meidät lapset yksin, oven hän laittoi aina takalukkoon. Välillä hän jäi pienempien luokse kotiin ja lähetti meidät isommat kauppaan puolestaan - muistan käyneeni yksin kaupassa kolikkokukkaron ja ostoslistan kanssa ennnen kuin osasin itse lukea ja laskea.

En muista, koska olen ensimmäistä kertaa ollut yksin omassa kodissa, mutta jostain 9-10-vuotiaasta saakka huolehdin nuoremmista sisaruksistani yksin kotona.

6v ja -90. Vanhemmilla sisaruksilla kesti koulu pidempään niin olin yksin pari tuntia esikoulun jälkeen. Mummola oli kyllä ihan naapurissa niin siellä tuli vietettyä aikaa.

5-vuotiaana olin yksin kotona aamut ja ja kävelin 2km yksin puolipäiväkerhoon (tai mikä lie) iltapäiväksi.

-76

Ehkä 6-vuotiaana olen ollut yksin päivällä kotona. Yötä olin yksin kotona noin 10-vuotiaana (ehkä) kun muu perhe lähti sukuloimaan ja minä en allergiani takia voinut lähteä kyläpaikkaan. Vasta aikuisena terapiassa tajusin ettei tuo ole ok.

Vierailija kirjoitti:

15-vuotiaana olin ensimmäistä kertaa yön yli yksin kotona. - synt. 75

Lyhyempiä yksinoloja en enää muista, mutta olin 14-vuotiaana kaksi viikkoa yksin kotona kun vanhemmat olivat lomamatkalla. 64

6- tai 7-vuotiaana, joko koulun tai eskarin aikoihin - äiti oli kotiäiti, mutta kun olin tarpeeksi vanha hän ei enää ottanut minua kauppaan mukaan, eli aloin olla ensin puolen tunnin tai tunnin pätkiä yksin kotona. Siitä ne sitten pitenivät ihan luonnollisesti. Olen syntynyt -77.

Näin ohimennen: rakastin olla yksin kotona. Kadehdin ala-asteella mun kavereita, joiden molemmat vanhemmat kävivät töissä eli he saivat tulla koulusta ihan oikeasti tyhjään kotiin ja olla omissa oloissaan useamman tunnin verran. Mä en ole lapsenakaan tykännyt "oman tilani" jakamisesta kenenkään kanssa. Olen näin aikuisenakin piintynyt yksineläjä - en ole halunnut lemmikkieläimiä enkä edes viherkasveja kotiini... :D 

Oletettavasti pienempänä kuin voin muistaa.

Muistan kyllä miten pelotti 6 vuotiaana odottaa kotona yksin kouluulähtöä. Istuin eteisessä selkä seinää vasten ja pidin herätyskelloa kädessä, ja toivoin että saisi jo lähteä.

10 vuotiaana jäin 13v veljen kanssa hoitamaan 1,5vuotiasta pikkuveljeä kun vanhemmat lähti lontooseen. Olivat niin humalassa ettei isä meinannu päästä takas Suomeen.

11-12 v olin usein yksin puolilleöin, kun muu perhe oli jäähallilla veljen jääkiekkotreeneissä. Pelkäsin kuollakseni, istuin sohvalla ja luin kirjojen selkämyksiä kirjahyllystä kuin mantraa ettei pelottavat ajatukset saisi valtaa.. enkä voinut kertoa että pelotti, koska sille naurettiin .

Syntynyt 76

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena. 1963. Asuttiin maatilalla ja samassa taloudessa asui myös ukki ja mummu eikä tarvinnut koskaan olla yksin. Ekan kerran olin yön yksin 23-vuotiaana. Tuolloin mieheni aloitti yötyön.

Minulla on vähän samanlainen tausta. Perheeni kanssa samassa talossa asui isäni veljiä, joten juuri koskaan ei tarvinnut olla yksin. Vähintään huutoetäisyydellä ulkona oli yleensä joku. Muistan kuitenkin, että jäin ehkä 10-vuotiaana yksin kotiin, kun muut oli heinäpellolla. Yleensä olin mukana tai ihan pienenä vaikka naapurissa.

Yötä olen ollut yksin varmaan 19-vuotiaana, kun muutin omilleni. Enpä ole tuota tullut ennen ajatelleeksikaan.