Tytär 19v kärsii ulkonäköpaineista ja pappa antaa lahjaksi kauneusleikkauksen
Tyttäreni on kärsinyt erinäisistä ulkonäköongelmista (tai ainakin omassa päässään). On hieman ylipainoinen kyllä, mutta kaikkien mielestä oikein kaunis tyttö. Silti kokee itsensä rumaksi ja peilailee itseään päivät pitkät ja valittaa, että hän tulee näyttämään ylioppilasjuhlissaan aivan kamalalta. On joskus isovanhempiensakin kuullen valittanut tätä asiaa, eikä mitkään kehut auta. Pappansa oli sitten ottanut vinkistä vaarin ja antoi tytölle syntymäpäivälahjaksi kortin, missä luki että saa mennä pappansa laskuun plastiikkakirurgille. Alkoi itkeä ihan hervottomasti ja minäkin olin aivan järkyttynyt ja kyselin sitten apeltani, että mitä helvettiä tämä oikein ajatteli. Hän totesi siihen vaan, että onhan se tyttö vähän pyöreä ja hän vaan ajatteli, että jos noin kamalalta tuntuu, niin hän maksaa että saa tyttö laitattaa itsensä mieleiseksi ja että ei se asia ainakaan poraamalla parane. Mitä mieltä muut olette tästä? Jotenkin omasta mielestäni kummallinen ajatuksenjuoksu. Täytyy vaan toivoa ettei tyttö nyt tuon takia mene leikattavaksi, vaikka aikuisena ihmisenä onkin oma päätöksensä.
Kommentit (23)
Tytär valittaa, mutta salaa toivoo, että te muut jaksatte kertoa hänelle, että hän on ihana tytär ja nätti kuin nukke. Kuuluu tiettyyn ikään tuo kielteinen ajattelu omasta ulkonäöstä, ja varsinkin, jos on aikaa, eikä muita huoli, katse kääntyy helposti omaan itseen. Nyt pitäisi tytön saada haasteita ja erityisesti toiminnallisia haasteita. Tytöt ovat muutenkin tänä päivänä asettautuneet tai asetetaan objektin, kohteen, asemaan,ja ne pojat sitten ovat saaneet kuin synnyinlahjakseen tämän subjektin, eli määrittelijän roolin. Tyttöjä pitäisi kannustaa olemaan enemmän oman elämänsä subjekteja, eli tekijöitä ja määrittelijöitä. Isällä on tässä suuri merkitys siihen. miten tytär näkee itsensä. Ja äidit, älkää koskaan marisko liikakiloistanne tyttärienne kuulleen ja puhutko halventavasti itsestänne.
Ei plastiikkakirurgi voi auttaa laihduttamisessa. Rasvaimu on ihonalaisen rasvakerroksen muotoilua, ei mikään laihdutuskeino. Siinä poistetaan ihan pieniä määriä.
Näytäpä papalle miten se leikkaus onnistui. :D