Mitä ajattelet ihmisestä, joka vielä yli 30-vuotiaana elää "huoletonta" elämää?

Vierailija kirjoitti:

Finderella kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se sopii jollekin, mutta monelle tuo olisi tosi stressaava elämäntyyli. Ei vakituista työtä, ei ehkä edes kunnon koulutusta vielä, ei omaa kotia, eli ihan vuokraisännän armoilla, ei kumppania, monella olisi oikeasti tuossa tilanteessa täysi paniikki päällä. Joten en kuvaisi tuota huolettomasti.

Huolettomasti voi elää ihminen, jolla on eläkevirka, maksettu oma koti, pitkä sitoutunut parisuhde, hyvä koulutus jne. On kaikki elämän palikat kasassa, turvaa on, vaikka sattuisi vaikeampiakin asioita.

Miksei olisi turvaa vaikkei olisi pitkää parisuhdetta tai omistusasuntoa? Vuokraisännän armoilla? Jos yksilö itse kokee elävänsä hyvää ja huoletonta elämää niin voiko joku muu päättää ettei se olekaan niin? En usko.

Niin, joku kokee tuon ehkä huolettomana. Suurin osa varmaan kokee kuitenkin huolemammaksi sellaisen elämän, missä on jo jotain, mihin palata ja turvata. Esim kun asuu ulkomailla vuokralla työkomennuksella, on kiva, että on oma koti, mihin voi palata. Kun opiskelee uutta, on huolettomampaa, kun tietää, että on jo tutkinto, jolla varmasti saa hyväpalkkaista työtä. Kun vanhenee, on huolettomampaa, kun tietää, ettei tarvitse kelvata aina vain uusille ja uusille kumppaneille, vaan on se oma rakas rinnalla vanhenemassa itsekin.

Mitä tarkoitat "uusille ja uusille kumppaneille"? Yhden yön suhteita? Aika monet ovat sinkkuja pitkien parisuhteiden välissä eivätkä etsikään mitään "uusia ja uusia" suhteita.

Ihmissuhteita on muitakin kuin parisuhde.

Kiintyä voi esim. johonkin seutuun jota pitää kotinaan, ei välttämättä tiettyyn asuntoon.

Harva on nykyään samassa työpaikassa koko uraansa. Tai samassa asunnossa.

Haluaisin vain tuoda esille, että ihmisellä voi olla elämässään turvaa ja jatkuvuutta, vaikka ei olisikaan juuri niitä asioita mitä luettelit. En myöskään usko että elämä olisi huoletonta vaikka olisikin se pitkäaikainen kumppani, asunto jne. Kumppani voi sairastua vaikkapa alkoholismiin, talosta löytyy hometta, työpaikka menee alta jne. Silloin niistä tulee huolten aiheuttajia. Mielestäni eniten huolia on perheellisillä, noin keskimäärin. Tämä on vain oma kokemukseni.

Mitä huolettomuuteen tulee, jokaisella on omat huolensa elämäntyylistä riippumatta. Itse kannan huolta ikääntyvistä sukulaisista ja yrityksestäni. Joku voi luulla että vietän huoletonta sinkkuelämää matkustellen jne. No, se on vain osa totuutta. Tunnen myös yksin asuvia mm. kolmikymppisiä naisia joilla luulisi päälle päin olevan huoleton elämä, mutta taustalta löytyy sairauksia ym. joita ei ihan jokaiselle kerrota. Eli ei kannata kadehtia jos ei tiedä ihan kaikkea.

-

Enpä juuri mitään ihmeellistä - ihmisillä on onneksi oikeus elää omaa elämäänsä. Ei se minun tai sinunkaan jeesustelulla  muuksi muutu.

Unelmaelämäähän tuo olisi. En kyllä näe mitään autuutta 8-16 oravanpyörässä.

Minä olen vissiin tehnyt kaikki väärinpäin! Ostin ensimmäisen omistusasunnon 18-vuotiaana, opiskelin korkeakoulussa, olin pitkässä parisuhteessa ja toisen sijoitusasunnon ostin 25-vuotiaana. Nyt kolmikymppisenä laitoin toisen asunnon vuokralle ja toisen moin, sanon piut paut miehille tai vakaville suhteille, muutin ulkomaille, matkustelen paljon ja vietän aika hauskaa ja huoletonta elämää. Silti se ei tarkoita, että en ottaisi vastuuta asioista. Tai että minulla ei olisi huolia. Mutta minulla on monia ihmisiä tuttavapiirissä, jotka vain murehtivat asioita joita ei ehkä edes tule tapahtumaan eivätkä osaa elää hetkessä. Olisihan se kauheaa jos elämästä ei saa nauttia!!

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vissiin tehnyt kaikki väärinpäin! Ostin ensimmäisen omistusasunnon 18-vuotiaana, opiskelin korkeakoulussa, olin pitkässä parisuhteessa ja toisen sijoitusasunnon ostin 25-vuotiaana. Nyt kolmikymppisenä laitoin toisen asunnon vuokralle ja toisen moin, sanon piut paut miehille tai vakaville suhteille, muutin ulkomaille, matkustelen paljon ja vietän aika hauskaa ja huoletonta elämää. Silti se ei tarkoita, että en ottaisi vastuuta asioista. Tai että minulla ei olisi huolia. Mutta minulla on monia ihmisiä tuttavapiirissä, jotka vain murehtivat asioita joita ei ehkä edes tule tapahtumaan eivätkä osaa elää hetkessä. Olisihan se kauheaa jos elämästä ei saa nauttia!!

Saitko perinnön, kun opiskelijana pystyit ostamaan asunnon ja toisen heti valmistuttuasi?

Miksi muka pitäisi elää ei-huoletonta elämää?

Pitäisikö tuosta nyt olla jotain mieltä.

Opiskelu on henkistä pääomaa. Ei kaikkia kiinnosta materia.

Tiedän erään, joka alkoi elää huoletonta elämää 45-vuotiaana. Teki pätkötöitä siellä täällä Euroopassa. Sitten 60-vuotiaana asettui jälleen aloilleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vissiin tehnyt kaikki väärinpäin! Ostin ensimmäisen omistusasunnon 18-vuotiaana, opiskelin korkeakoulussa, olin pitkässä parisuhteessa ja toisen sijoitusasunnon ostin 25-vuotiaana. Nyt kolmikymppisenä laitoin toisen asunnon vuokralle ja toisen moin, sanon piut paut miehille tai vakaville suhteille, muutin ulkomaille, matkustelen paljon ja vietän aika hauskaa ja huoletonta elämää. Silti se ei tarkoita, että en ottaisi vastuuta asioista. Tai että minulla ei olisi huolia. Mutta minulla on monia ihmisiä tuttavapiirissä, jotka vain murehtivat asioita joita ei ehkä edes tule tapahtumaan eivätkä osaa elää hetkessä. Olisihan se kauheaa jos elämästä ei saa nauttia!!

Saitko perinnön, kun opiskelijana pystyit ostamaan asunnon ja toisen heti valmistuttuasi?

Ensimmäisen lainan takasivat vanhempani ja kymmenen vuotta sitten lainan sai ilman sen suurempaa käsirahaa, oli juuri ennen talousromahdusta jolloin myos asuntojen hinnat olivat paljon maltillisimpia. Sen jälkeen vain paiskonut kovasti duunia opiskelujen ohessa niin, että sain säästettyä käsirahan toiseen asuntoon ja laina oli helppo saada sillä ensimmäinen kämppä toimi lainan maksun takeena.

Äimistelläänkö ihan suu auki jos joku elää huoletonta elämää yli nelikymppisenäkin?