Lue keskustelun säännöt.
Narsistisia piirteitä omaavien vanhempien aikuinen lapsi.. Miten olet selvinnyt?
10.04.2018 |
Oletko kokenut selvinneesi lapsuudestasi ja nuoruudestasi hyvin? Oletko saanut ammattiapua? Tunnetko vielä ajoittain katkeruutta vanhempiasi kohtaan?
Kommentit (46)
Selviytymällä. Vasta päälle 20v joten onhan tässä tekemistä. Isä suoraan ilmoittanut että meidän lasten kanssa ei ole mukavaa viettää aikaa koska meillä on hänestä eriävät mielipiteet. Silti vaatii että hänen kanssaan pitää viettää aikaa, koska ei hänellä ole ystäviä. Ei voi sietää jos tiedän jostain asiasta häntä enemmän, mikä mahdollista koska opiskellut aivan eri aloja kuin hän. Saanut aika tehokkaasti iskostettua että arvoni ihmisenä perustuu menestykseen ja koulutukseen (eli olen vain hänen menestyksensä ja tutkintonsa jatke).
Ei tässä oikeen auta ku kuunnella kälätystä, nähdä niin harvoin kuin mahdollista ja pysyä tiukkana. Elää omaa elämää. Kummasti kuitenkin aina soittaa vaikka vannoo että ei sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni omaa piirteitä, mutta ei hän nyt diagnoosia saisi.
Suurin, mihin hän vaikutti on se, että menin naimisiin samanlaisen miehen kanssa. Erosimme 20 vuoden jälkeen, ja vasta sitten kun näitä haavoja parantelin, tajusin koko narsistisen kuvion elämässäni. Olin 42 v, kun aloin pohtimaan, mitkä ovat minun tarpeeni. Ja ymmärsin, että minulla on oikeus tuntea ja ajatella juuri niin kuin haluan.
Erosta on nyt 8 vuotta. Kaikille olen antanut anteeksi. Ei ole muuta mahdollisuutta.
Miksi koet olleen niin tärkeää antaa anteeksi?
”Forgivness is to set the prisoner free - to realiize that the prisoner was yourself”.
Ainut tapa saada itsensä irti vanhasta, oli se mikä tahansa, on hyväksyminen ja anteeksiantaminen.
Minusta tätä anteeksiantamisen merkitystä korostetaan liikaakin. Hyvää elämää voi elää, vaikkei olisikaan kaikkien menneiden asioiden kanssa täysin sinut.
Anteeksiantaminen kuulostaakin lähinnä typerältä, kun ei ole anteeksi pyydettykään. Kyse on enemmänkin siitä että PÄÄSTÄÄ IRTI.
Eli kun on todennut ettei asialle voi enää mitään, voi jättää sen taakseen. Muistia ei tarvitse menettää, mutta tunnesidettä ei enää tarvitse. Tunnetta voi yrittää hallita järjellä.
Itselle pahinta on hyväksikäytön jättämä kehotuntemus, joka ei ole vain jossain kohdassa, vaan koko kehossa. Mitään kehoterapeuttia en kuitenkaan suosittele, monet heistä ovat rajattomia. Onni on jos pääsee oikealle terapeutille. Omaehtoinen liikunta auttaa myös.
Yksi muiden joukossa kirjoitti:
Kaikille teille onnittelut, olette saaneet näkönne takaisin, tämänkaltaiseen tilanteeseen, kun on mahdollista jäädä silmät ummessa elämään. Nyt on hyvä elämässä keskittyä kaikkeen hyvään, lempeisiin ihmisiin ja ennenkaikkea positiiviseen. Siinä on haastetta, mutta antaa paljon.
Kiitos! vaikutat ihanalta ihmiseltä, onnittelut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni omaa piirteitä, mutta ei hän nyt diagnoosia saisi.
Suurin, mihin hän vaikutti on se, että menin naimisiin samanlaisen miehen kanssa. Erosimme 20 vuoden jälkeen, ja vasta sitten kun näitä haavoja parantelin, tajusin koko narsistisen kuvion elämässäni. Olin 42 v, kun aloin pohtimaan, mitkä ovat minun tarpeeni. Ja ymmärsin, että minulla on oikeus tuntea ja ajatella juuri niin kuin haluan.
Erosta on nyt 8 vuotta. Kaikille olen antanut anteeksi. Ei ole muuta mahdollisuutta.
Miksi koet olleen niin tärkeää antaa anteeksi?
”Forgivness is to set the prisoner free - to realiize that the prisoner was yourself”.
Ainut tapa saada itsensä irti vanhasta, oli se mikä tahansa, on hyväksyminen ja anteeksiantaminen.
Minusta tätä anteeksiantamisen merkitystä korostetaan liikaakin. Hyvää elämää voi elää, vaikkei olisikaan kaikkien menneiden asioiden kanssa täysin sinut.
Anteeksiantaminen kuulostaakin lähinnä typerältä, kun ei ole anteeksi pyydettykään. Kyse on enemmänkin siitä että PÄÄSTÄÄ IRTI.
Eli kun on todennut ettei asialle voi enää mitään, voi jättää sen taakseen. Muistia ei tarvitse menettää, mutta tunnesidettä ei enää tarvitse. Tunnetta voi yrittää hallita järjellä.
Itselle pahinta on hyväksikäytön jättämä kehotuntemus, joka ei ole vain jossain kohdassa, vaan koko kehossa. Mitään kehoterapeuttia en kuitenkaan suosittele, monet heistä ovat rajattomia. Onni on jos pääsee oikealle terapeutille. Omaehtoinen liikunta auttaa myös.
Olen hirveän paljon yrittänyt hallita tunteita järjellä, mutta ne ovat yleensä palanneet takaisin ahdistuksen muodossa.
Ja silti ne lapset ovat vielä heikompia.