Lue keskustelun säännöt.
Äidit, jotka katuvat lasten saamista.
09.04.2018 |
Asiaa on tutkittu vähän, koska asia on edelleen tabu. Saksalaistutkimuksen mukaan kuitenkin jopa 1 äiti 12:sta katuu lasten hankintaa.
http://www.bbc.co.uk/programmes/p0633w22
---
"Ei voi sanoa ääneen katuvansa lasten saamista, koska ihmiset automaattisesti tuomitsevat sinut ja ajattelevat, ettet rakasta lapsiasi. Rakastan lapsiani, mutta en nauttinut heistä."
"Huomasin, etten ole äidillinen."
"Jos olet todella äidillinen, niin silloin lasten saaminen on juuri se, mitä toivot ja mikä täydentää elämän. Mutta jos et ole äidillinen, huomaatkin, että olet vain onnistunut asettamaan itsesi ansaan/vankilaan."
"Kaikki se, mikä on tehnyt sinusta sinut ja minkä tekemisestä olet nauttinut, katoaa."
"Kaikki äidit puhuvat tästä suurenmoisesta rakkaudesta, joka vain pursuaa heistä omaa lasta kohtaan... En tuntenut mitään sellaista."
"Olin koko ajan niin väsynyt ja epätoivoinen, että menin töihin 6 kk:n jälkeen vain saadakseni jonkinlaisen pakoreitin."
"Kaikki äidit kärsivät uupumuksesta ja turhautumisesta. Minulla ei vain ollut mitään äitiydessä, joka olisi tuottanut nautintoa tasapainottamaan sitä. Nautinnon tilalla oli vain tyhjyyttä."
"Mietin valehtelevatko muut äidit kertoessaan tyädellisestä rakkaudestaan."
"Tunsin syyllisyyttä siitä, että ajattelin lasten saamisen vanginneen minut tilanteeseen, josta en nauttinut. Tunsin syyllisyyttä, koska syy ei kuitenkaan ollut lasten. Joten oli vain pakko yrittää parhaansa ja toivoa, että se riittää."
"En ole voinut kertoa näistä ajatuksista kenellekään, koska oletus on, että äidin on pakko olla onnellinen, jos on saanut terveen ja normaalin lapsen. Sillä eihän elämältä edes voi toivoa sen enempää..."
"Minusta tuntuu pahalta, että kadun lapsia. Että uskon, että elämäni olisi ollut parempi, jos en olisi tullut äidiksi. Tuntuu kuitenkin epäreilulta, että olen joutunut luopumaan omasta elämästäni ja vapaudestani. Kun he olivat pienempiä taisin jopa tuntea katkeruutta heitä kohtaan sen vuoksi. Nyt tiedostan kuitenkin, että he eivät ole pyytäneet tähän maailmaan syntymistä. Minun olisi tuolloin pitänyt miettiä tarkemmin."
"Koin, että minussa on vikaa. Se on syyllisyys, jota kantaa koko elämän. Mietin usein, huomataanko se. Onko se jotain, minkä muutkin ihmiset näkevät sinusta."
"En ollut äidillinen ja lapseni huomasi sen. Itse en tuntenut syyllisyyttä siitä, ettei tytär saanut sosiaalisen normin määrittelemää pehmeää, rakastettavaa äiti, sillä "we all get what we are given". Rakastan kyllä lastani, mutta meillä ei ole vahvaa sidosta."
"Olisi hyvä, jos äidit saisivat puhua näistä tunteista ilman, että leimataan paholaiseksi. Jos olisin tiennyt, että on muitakin samassa tilanteessa olevia, olisin ehkä pystynyt paremmin sopeutumaan tilanteeseen."
"Pyytäisin naisia miettimään tarkkaan, onko äitiys sitä, mitä he todella haluavat. Ei vain päivittäisen ja viikottaisen arjen muutosten suhteen, vaan koko elämäsi suhteen. Elämme edelleen yhteiskunnassa, jossa on hyväksytympää se, että isä jättää väsyessään perheen. Mutta äiti ei voi sitä tehdä."
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Älä puhu paskaa. Jos äitiyden negatiivisista puolista puhutaan niin paljon kuin väität, ei Sini Arielin sometilitys olisi aiheuttanut sellaista paskamyrskyä kuin se aiheutti. Ja se oli äidin tilitystä, joka kuitenkin oli halunnut lapsen ja oli onnellinen lapsestaan. Tässä on kyse äideistä, jotka katuvat äitiyttään.
Sini Arellin kielenkäyttö oli se mikä aiheutti sen p-myrskyn, joka paikassa puhutaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, koliikista, vuosien väsymyksestä, uhmaiästä, seuraavasta uhmaiästä, kiusaamisesta, murkkuiästä jne. Ei Sini Arell katunut äitiyttään, kielen käyttö Veitolan haastattelussakin oli kuvottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidillisyyden puutteesta kärsivien äitien pitäis saada tukea ja mennä terapiaan selvittelemään kiintymyssuhdeongelmiaan. Ei kaikkien tarvi olla pullantuoksuisia äitejä-en ole minäkään, mutta kyllä lapselle on kauheaa, jos ei voi solmia aitoa, turvallista tunnesuhdetta hoitajansa kanssa. Lapsi kärsii siitä loppuikänsä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Miten niin lapsen kehitysvaiheet käytiin läpi peruskoulussa? Ei todellakaan käyty. Ja toisekseen, jos elää kiireistä elämää opiskellen, harrastaen ja töitä tehden, ei todellakaan ehdi seurata mediasta äitien kertomuksia lasten katumisesta. Lapsia hankitaan yleensä yhteiskunnallisen painostuksen alla, siksi, ettei mitään muuta mahdollisuutta edes tuoda esiin. Nykyisin on parempi, kun niin paljon puhutaan lasten hankkimisen negatiivisista puolista. Mutta jos ihmiset elävät kiireistä elämää, he eivät ehdi nähdä niitä puheenvuoroja.
Kerro minulle konkreettinen esimerkki miten yhteiskunta painostaa tekemään lapsia? Säästämällä päivähoidosta ja kouluista, pienentämällä lapsilisiä tämän tästä? Lastensuojelun ylikuormittumisen sallimisena? Mitä helvettiä? Nimenomaan yhteiskunnasta on tullut negatiivinen lapsen tekemistä kohtaan ja siksi syntyvyysluvut on romahtaneet.
Suomessa syntyi viime vuonna historiallisen vähän lapsia – alhainen syntyvyys luo korotuspainetta eläkkeisiin ja verotukseen
Syntyvyys romahti Suomessa - "tilanne on poikkeuksellinen"
Suomi kärsii vauvapulasta – "Syntyvyys on heikentynyt selvästi jo vuosia"
Syntyvyys laskussa - valtio auttaa sinkkuja pariutumaan
Suomalaiset huolissaan alhaisesta syntyvyydestä
Onko perheen perustaminen nykyään liian suunniteltua?
Vapaaehtoisesti lapseton nainen avautuu HS:n mielipidepalstalla: ”Tuttavani kehotti selvittämään lapsiasioita ammattiauttajan kanssa”
Lapseton nainen saa törkeää kohtelua: Niinan tuttava epäili syyksi sukupuolitautia
https://www.talouselama.fi/uutiset/vaestopommi-tikittaa-mutta-suomessa-…
"Alkuvuonna Suomessa kuoli enemmän ihmisiä kuin syntyi. Eikö enää haluta? Sortuuko Suomi sukupuuttoon?", kysyttiin Yleisradion A2-lisääntymisillassa syyskuun alussa, ja siitä alkoivat misogynian kultaviikot.
Helsingin Sanomat muistutti meitä kolmekymppisiä naisia siitä, että munasarjamme eivät "rullaa vuodesta toiseen kuin juoksumatto":
Aiotko hankkia lapsia? Ehkäpä – kunhan maapallo on kierretty, loppututkinto tehty, unelmien työpaikka saatu ja sielunkumppani löydetty.
Oletko tullut ajatelleeksi, että sitten kun tuo kaikki on saavutettu, lasten saaminen voi olla jo liian myöhäistä?
Lehti teki lisääntymisen kannustamiseksi jopa laskurin. Sen otsikko toitotti: Kahdesta lapsesta unelmoivan kannattaa aloittaa yrittäminen viimeistään 31-vuotiaana – testaa, millä todennäköisyydellä perhehaaveesi toteutuu.
Hesari on pannut merkille myös sen, että useissa Suomen sairaaloissa synnytetään liian vähän.
Lehden yleisönosastolla on vasta villiinnyttykin. Eräs kirjoittaja tulkitsi naisten sinkkuuden olevan yliopistokoulutuksen vika. "Mies saattaa alkukantaisen tai peräti geneettisen perintönsä takia etsiä naista, joka kävelisi muutaman askeleen miehen perässä."
Siis mitä? Jos on lehtijuttuja joissa puhutaan syntyvyyden laskusta tai lasten tekemisestä yhä vanhempana jne. niin miten se on yhteiskunnan painostusta? En nyt kyllä ymmärrä. Tuleeko jollekin ihan oikeasti noista LEHTIJUTUISTA mieleen että ei helkkari nyt on pakko tehdä lapsi vaikka en edes halua? Ei voi olla totta! Mitäs kun keväällä maristaan lehdissä koiranpaskoista, tuleeko mieleen että nyt on kova painostus, vienpä tuon rakin piikille tuosta paskomasta? Eikö ihmiset muka ajattele omilla aivoillaan ja tee elämällään sitä mitä itse haluaa, täällä Suomessa joka on maailman vapaimpia maita? Pitääkö ne painostukset ihan itse keksiä omasta päästä kun oikeaa painostusta ei tule vaikka hunnun käyttämiseen tai sukupuolielinten silpomiseen? Onko nykyiset nuoret aikuiset ihan tossuja? Syntyvyys laskee rajusti mutta silti muka painostuksen alla tehdään lapsia, miten ennen tehtiin lapsia enemmän ja ihan ilman painostusta?
Olisisin kyllä iinnostunut kuulemaan, miksi tuollaiset naiset ovat hankkineet lapsia. Nykypäivänä siis, kun lapsettomuus ei ole mikään tabu.
Pidetäänkö väkisin kiinni miehestä, joka haluaa lapsia vai roikutaanko omien vanhemien odotuksissa vai ollaanko vaan täysin keskenkasvuisia? Elämän tärkein päätös, ei lapsia saisi hankkia, ellei niitä halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Juuri näin! Ja moni kuullostaa vaan masentuneelta. En ymmärrä sitä että rakastan lapsiani mutta en nauti heistä? Rakastan miestäni mutta en nauti hänestä? Rakastan äitiäni mutta en nauti hänestä? WTF?
Voisin kuvitella, että narkomaanin omaiset voivat rakastaa, vaikka tämä ihminen tuottaakin pelkkää ahdistusta elämään.
Ei me ihmiset olla täällä sitä varten että toiset meistä nauttisivat, meillä on oma elämä jokaisella ja muut nauttikoot mistä nauttii.
Vastaus siis oli edelliseen viestiin, jossa kirjoittaja ei tuntunut ymmärtävän, että ihmisillä voi olla hyvin ristiriitaisia tunteita. Eli vaikka äiti katuu lasten saamista, voi hän silti heitä rakastaa. Vaikka äiti kokee elämän lasten kanssa ahdistavaksi ja tietää, että olisi ollut onnellisempi ilman heitä, hän silti rakastaa lapsiaan ja haluaa, että heillä on kaikki hyvin.
Miksi juuri ne rakkaat lapset on niitä mitä kadutaan? EI kaduta puolisoa, äitiä, isää, siskoa, serkkua, työkavereita jne. aina on kaiken pahan syy ne lapset ja sitten kuitenkin niitä rakastetaan, en ymmärrä.
Mitä niin pahaa ne lapset tekee (ja edelleen miksi monta)? Miten ne lapset pilaa sun elämän siten ettet osannut sitä kuvitella vaikka itse olet ollut lapsi lapsiperheessä? Kuinka kauheita lapsia teillä oikein on? Kyllä mun elämässä eniten huolta ja murhetta on tuonut miehet, sukulaiset, rahan puute, työn puute, ystävien puute jne. Lapset on kuitenkin ne joihin eniten voi vaikuttaa, ja omaan elmäänsä voi vaikuttaa koska lapset ei pysty sitä määrätä, vaan itse saa aikusena määrätä kaikesta.
No kyllähän monet katuu myös puolisovalintaansa. Sukulaisia tai työkavereita ei voi katua koska niitä ei ole itse valittu. Muuten kyllä varmasti monet katuisivat niitäkin. Miten se että on itse elänyt _lapsena_ lapsiperheessä loppujen lopuksi kertoo mitään siitä mitä on olla vanhempi?
Kyllä minä olen omista vanhemmistani nähnyt mitä on olla vanhempi. En ole ääliö, minä näen, kuulen ja teen johtopäätöksiä niistä. Yhtä hullua on katua mitä tahansa perheenjäsentä tai sukulaista kuin omia lapsiaan jotka on vielä kaikenlisäksi itse tekemällä tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Älä puhu paskaa. Jos äitiyden negatiivisista puolista puhutaan niin paljon kuin väität, ei Sini Arielin sometilitys olisi aiheuttanut sellaista paskamyrskyä kuin se aiheutti. Ja se oli äidin tilitystä, joka kuitenkin oli halunnut lapsen ja oli onnellinen lapsestaan. Tässä on kyse äideistä, jotka katuvat äitiyttään.
Ei se mitä sanoi vaan miten sanoi. Mutta en kommenttisi perusteella ihmettele lainkaan ettet sitä ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Miten niin lapsen kehitysvaiheet käytiin läpi peruskoulussa? Ei todellakaan käyty. Ja toisekseen, jos elää kiireistä elämää opiskellen, harrastaen ja töitä tehden, ei todellakaan ehdi seurata mediasta äitien kertomuksia lasten katumisesta. Lapsia hankitaan yleensä yhteiskunnallisen painostuksen alla, siksi, ettei mitään muuta mahdollisuutta edes tuoda esiin. Nykyisin on parempi, kun niin paljon puhutaan lasten hankkimisen negatiivisista puolista. Mutta jos ihmiset elävät kiireistä elämää, he eivät ehdi nähdä niitä puheenvuoroja.
Kerro minulle konkreettinen esimerkki miten yhteiskunta painostaa tekemään lapsia? Säästämällä päivähoidosta ja kouluista, pienentämällä lapsilisiä tämän tästä? Lastensuojelun ylikuormittumisen sallimisena? Mitä helvettiä? Nimenomaan yhteiskunnasta on tullut negatiivinen lapsen tekemistä kohtaan ja siksi syntyvyysluvut on romahtaneet.
Suomessa syntyi viime vuonna historiallisen vähän lapsia – alhainen syntyvyys luo korotuspainetta eläkkeisiin ja verotukseen
Syntyvyys romahti Suomessa - "tilanne on poikkeuksellinen"
Suomi kärsii vauvapulasta – "Syntyvyys on heikentynyt selvästi jo vuosia"
Syntyvyys laskussa - valtio auttaa sinkkuja pariutumaan
Suomalaiset huolissaan alhaisesta syntyvyydestä
Onko perheen perustaminen nykyään liian suunniteltua?
Vapaaehtoisesti lapseton nainen avautuu HS:n mielipidepalstalla: ”Tuttavani kehotti selvittämään lapsiasioita ammattiauttajan kanssa”
Lapseton nainen saa törkeää kohtelua: Niinan tuttava epäili syyksi sukupuolitautia
https://www.talouselama.fi/uutiset/vaestopommi-tikittaa-mutta-suomessa-…
"Alkuvuonna Suomessa kuoli enemmän ihmisiä kuin syntyi. Eikö enää haluta? Sortuuko Suomi sukupuuttoon?", kysyttiin Yleisradion A2-lisääntymisillassa syyskuun alussa, ja siitä alkoivat misogynian kultaviikot.
Helsingin Sanomat muistutti meitä kolmekymppisiä naisia siitä, että munasarjamme eivät "rullaa vuodesta toiseen kuin juoksumatto":
Aiotko hankkia lapsia? Ehkäpä – kunhan maapallo on kierretty, loppututkinto tehty, unelmien työpaikka saatu ja sielunkumppani löydetty.
Oletko tullut ajatelleeksi, että sitten kun tuo kaikki on saavutettu, lasten saaminen voi olla jo liian myöhäistä?
Lehti teki lisääntymisen kannustamiseksi jopa laskurin. Sen otsikko toitotti: Kahdesta lapsesta unelmoivan kannattaa aloittaa yrittäminen viimeistään 31-vuotiaana – testaa, millä todennäköisyydellä perhehaaveesi toteutuu.
Hesari on pannut merkille myös sen, että useissa Suomen sairaaloissa synnytetään liian vähän.
Lehden yleisönosastolla on vasta villiinnyttykin. Eräs kirjoittaja tulkitsi naisten sinkkuuden olevan yliopistokoulutuksen vika. "Mies saattaa alkukantaisen tai peräti geneettisen perintönsä takia etsiä naista, joka kävelisi muutaman askeleen miehen perässä."
Siis mitä? Jos on lehtijuttuja joissa puhutaan syntyvyyden laskusta tai lasten tekemisestä yhä vanhempana jne. niin miten se on yhteiskunnan painostusta? En nyt kyllä ymmärrä. Tuleeko jollekin ihan oikeasti noista LEHTIJUTUISTA mieleen että ei helkkari nyt on pakko tehdä lapsi vaikka en edes halua? Ei voi olla totta! Mitäs kun keväällä maristaan lehdissä koiranpaskoista, tuleeko mieleen että nyt on kova painostus, vienpä tuon rakin piikille tuosta paskomasta? Eikö ihmiset muka ajattele omilla aivoillaan ja tee elämällään sitä mitä itse haluaa, täällä Suomessa joka on maailman vapaimpia maita? Pitääkö ne painostukset ihan itse keksiä omasta päästä kun oikeaa painostusta ei tule vaikka hunnun käyttämiseen tai sukupuolielinten silpomiseen? Onko nykyiset nuoret aikuiset ihan tossuja? Syntyvyys laskee rajusti mutta silti muka painostuksen alla tehdään lapsia, miten ennen tehtiin lapsia enemmän ja ihan ilman painostusta?
Mä olen kuunnellut kymmenen vuotta painostusta omalta perheeltä. Viime aikoina huomannut sen mediassakin. Kyllä siinä väkisinkin tulee olo, etten ole hyväksytty tai kunnon nainen ilman edes yhtä lasta ja tämä on ihan suoraan minulle sanottukin. En sano, että tekisin lasta vain muiden takia, mutta uskon, että se vaikuttaa osaltaan siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankkisessa on se hyvä puoli, että se tekee aikuisesta aikuisen. Ei lapseton ihminen joudu koskaan venymään ja laittamaan muita ihmisiä vuosikaudet itsensä edelle. Se on arvokas kokemus, vaikka rankka. Itse epäilen, että nykyinen vastuuton ja itsekäs yhteiskunta johtuu pitkälle siitä, että yhä useampi ei koskaan aikuistu. Kun ei ole henkilökohtaista kokemusta pyyteettömästä rakkaudesta, ei pysty sitä myöskään toiminnassaan toteuttamaan.
Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä, että miten ihmeessä se lapseton ihminen ei voisi olla ihan yhtälailla vastuullinen ja toiset huomioiva, kuin se jolla on lapsi. En voi myöskään olla tuosta samaa mieltä, että vain lapsi tekee aikuisesta aikuisen. Henkinen kypsyminen tapahtuu joka tapauksessa, eikä se ole sidoksissa siihen onko saanut lapsen vai ei. Henkinen kypsyminen riippuu täysin ihmisestä, ei siitä kuinka monta lasta olet saanut.
Mä en ole hankkinut lapsia siksi, että niistä ei vaan mitenkään pääse enää eroon, jos alkaisi ahdistamaan ja kaduttamaan. Enkä väitä että ne kaduttaisivat koko ajan, 24/7, varmasti olisi mukaviakin hetkia. Mutta en vaan kestäisi sitä tilannetta että siitä lapsesta ei vaan pääse eroon, ei millään enää koskaan. En siis ole tehnyt lapsia, ja hyvä näin. Tämän ei mielestäni pitäisi aiheuttaa kenellekään mielipahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankkisessa on se hyvä puoli, että se tekee aikuisesta aikuisen. Ei lapseton ihminen joudu koskaan venymään ja laittamaan muita ihmisiä vuosikaudet itsensä edelle. Se on arvokas kokemus, vaikka rankka. Itse epäilen, että nykyinen vastuuton ja itsekäs yhteiskunta johtuu pitkälle siitä, että yhä useampi ei koskaan aikuistu. Kun ei ole henkilökohtaista kokemusta pyyteettömästä rakkaudesta, ei pysty sitä myöskään toiminnassaan toteuttamaan.
Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä, että miten ihmeessä se lapseton ihminen ei voisi olla ihan yhtälailla vastuullinen ja toiset huomioiva, kuin se jolla on lapsi. En voi myöskään olla tuosta samaa mieltä, että vain lapsi tekee aikuisesta aikuisen. Henkinen kypsyminen tapahtuu joka tapauksessa, eikä se ole sidoksissa siihen onko saanut lapsen vai ei. Henkinen kypsyminen riippuu täysin ihmisestä, ei siitä kuinka monta lasta olet saanut.
Näin lapsettoman suusta, se olen esimerkiksi toimistossa minä joka joustaa, koska perheellisten pitää hoitaa sairaita lapsia, hakea heidät hoidosta ajallaan, lomailla lasten lomien aikaan jne. En itke asiasta, mutta kommenttina siihen, että perheelliset osaisivat ottaa toiset huomioon jotenkin paremmin. En ainakaan itse huomaa sitä. Etenkin pikkulapsiperheissähän katse on vain omaa napaa (ts. niiden lasten napaa) kohti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankkisessa on se hyvä puoli, että se tekee aikuisesta aikuisen. Ei lapseton ihminen joudu koskaan venymään ja laittamaan muita ihmisiä vuosikaudet itsensä edelle. Se on arvokas kokemus, vaikka rankka. Itse epäilen, että nykyinen vastuuton ja itsekäs yhteiskunta johtuu pitkälle siitä, että yhä useampi ei koskaan aikuistu. Kun ei ole henkilökohtaista kokemusta pyyteettömästä rakkaudesta, ei pysty sitä myöskään toiminnassaan toteuttamaan.
Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä, että miten ihmeessä se lapseton ihminen ei voisi olla ihan yhtälailla vastuullinen ja toiset huomioiva, kuin se jolla on lapsi. En voi myöskään olla tuosta samaa mieltä, että vain lapsi tekee aikuisesta aikuisen. Henkinen kypsyminen tapahtuu joka tapauksessa, eikä se ole sidoksissa siihen onko saanut lapsen vai ei. Henkinen kypsyminen riippuu täysin ihmisestä, ei siitä kuinka monta lasta olet saanut.
Näin lapsettoman suusta, se olen esimerkiksi toimistossa minä joka joustaa, koska perheellisten pitää hoitaa sairaita lapsia, hakea heidät hoidosta ajallaan, lomailla lasten lomien aikaan jne. En itke asiasta, mutta kommenttina siihen, että perheelliset osaisivat ottaa toiset huomioon jotenkin paremmin. En ainakaan itse huomaa sitä. Etenkin pikkulapsiperheissähän katse on vain omaa napaa (ts. niiden lasten napaa) kohti.
Onhan se usein noinkin. Mielestäni ei voi sano että ne joilla on lapsi ovat tällaisia ja ne joilla ei ovat tuollaisia. Kaikki ovat yksilöitä. Ei ole mikään 100% totuus että jos sinulla on lapsi, olet muut huomioon ottava, empaattinen ja henkisesti kypsä. Myöskään lapseton ihminen ei ole edellä mainittuja asioita välttämättä. Kyllä ihmiset ovat yksilöitä riippumatta siitä onko lapsia saatu vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Miten niin lapsen kehitysvaiheet käytiin läpi peruskoulussa? Ei todellakaan käyty. Ja toisekseen, jos elää kiireistä elämää opiskellen, harrastaen ja töitä tehden, ei todellakaan ehdi seurata mediasta äitien kertomuksia lasten katumisesta. Lapsia hankitaan yleensä yhteiskunnallisen painostuksen alla, siksi, ettei mitään muuta mahdollisuutta edes tuoda esiin. Nykyisin on parempi, kun niin paljon puhutaan lasten hankkimisen negatiivisista puolista. Mutta jos ihmiset elävät kiireistä elämää, he eivät ehdi nähdä niitä puheenvuoroja.
Kerro minulle konkreettinen esimerkki miten yhteiskunta painostaa tekemään lapsia? Säästämällä päivähoidosta ja kouluista, pienentämällä lapsilisiä tämän tästä? Lastensuojelun ylikuormittumisen sallimisena? Mitä helvettiä? Nimenomaan yhteiskunnasta on tullut negatiivinen lapsen tekemistä kohtaan ja siksi syntyvyysluvut on romahtaneet.
Suomessa syntyi viime vuonna historiallisen vähän lapsia – alhainen syntyvyys luo korotuspainetta eläkkeisiin ja verotukseen
Syntyvyys romahti Suomessa - "tilanne on poikkeuksellinen"
Suomi kärsii vauvapulasta – "Syntyvyys on heikentynyt selvästi jo vuosia"
Syntyvyys laskussa - valtio auttaa sinkkuja pariutumaan
Suomalaiset huolissaan alhaisesta syntyvyydestä
Onko perheen perustaminen nykyään liian suunniteltua?
Vapaaehtoisesti lapseton nainen avautuu HS:n mielipidepalstalla: ”Tuttavani kehotti selvittämään lapsiasioita ammattiauttajan kanssa”
Lapseton nainen saa törkeää kohtelua: Niinan tuttava epäili syyksi sukupuolitautia
https://www.talouselama.fi/uutiset/vaestopommi-tikittaa-mutta-suomessa-…
"Alkuvuonna Suomessa kuoli enemmän ihmisiä kuin syntyi. Eikö enää haluta? Sortuuko Suomi sukupuuttoon?", kysyttiin Yleisradion A2-lisääntymisillassa syyskuun alussa, ja siitä alkoivat misogynian kultaviikot.
Helsingin Sanomat muistutti meitä kolmekymppisiä naisia siitä, että munasarjamme eivät "rullaa vuodesta toiseen kuin juoksumatto":
Aiotko hankkia lapsia? Ehkäpä – kunhan maapallo on kierretty, loppututkinto tehty, unelmien työpaikka saatu ja sielunkumppani löydetty.
Oletko tullut ajatelleeksi, että sitten kun tuo kaikki on saavutettu, lasten saaminen voi olla jo liian myöhäistä?
Lehti teki lisääntymisen kannustamiseksi jopa laskurin. Sen otsikko toitotti: Kahdesta lapsesta unelmoivan kannattaa aloittaa yrittäminen viimeistään 31-vuotiaana – testaa, millä todennäköisyydellä perhehaaveesi toteutuu.
Hesari on pannut merkille myös sen, että useissa Suomen sairaaloissa synnytetään liian vähän.
Lehden yleisönosastolla on vasta villiinnyttykin. Eräs kirjoittaja tulkitsi naisten sinkkuuden olevan yliopistokoulutuksen vika. "Mies saattaa alkukantaisen tai peräti geneettisen perintönsä takia etsiä naista, joka kävelisi muutaman askeleen miehen perässä."
Siis mitä? Jos on lehtijuttuja joissa puhutaan syntyvyyden laskusta tai lasten tekemisestä yhä vanhempana jne. niin miten se on yhteiskunnan painostusta? En nyt kyllä ymmärrä. Tuleeko jollekin ihan oikeasti noista LEHTIJUTUISTA mieleen että ei helkkari nyt on pakko tehdä lapsi vaikka en edes halua? Ei voi olla totta! Mitäs kun keväällä maristaan lehdissä koiranpaskoista, tuleeko mieleen että nyt on kova painostus, vienpä tuon rakin piikille tuosta paskomasta? Eikö ihmiset muka ajattele omilla aivoillaan ja tee elämällään sitä mitä itse haluaa, täällä Suomessa joka on maailman vapaimpia maita? Pitääkö ne painostukset ihan itse keksiä omasta päästä kun oikeaa painostusta ei tule vaikka hunnun käyttämiseen tai sukupuolielinten silpomiseen? Onko nykyiset nuoret aikuiset ihan tossuja? Syntyvyys laskee rajusti mutta silti muka painostuksen alla tehdään lapsia, miten ennen tehtiin lapsia enemmän ja ihan ilman painostusta?
Älä leiki tyhmää. Mediassa esiin nostetut aiheet esiintyvät myös ihan jokapäiväisissä ihmisten keskusteluissa, huomautteluissa jne. Kun tiettyä elämäntapaa tyrkytetään sekä eri medioissa että sosiaalisissa kohtaamisissa, niin totta kai se on painostusta. Poliitikko heittää twitterissä, että nyt aletaan niihin lapsitalkoisiin, niin kyllä, se on esimerkki painostuksesta tiettyyn yhteiseen projektiin: lasten tekemiseen. Esimerkiksi itse ole kokenut tämän lasten hankintaan painostamisen kommentteina, kuten "no sitten sinäkin tiedät, kun sinulla on lapsi" tai "sinun lapsesi tulee varmaan olemaan sellainen ja tällainen" tai kysytään, joko vauvakuume on iskenyt jne. Eli yksinkertaisesti oletetaan, että jokainen nainen haluaa lisääntyä ja niin sen kuuluu ollakin. Se on vain ajan kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Älä puhu paskaa. Jos äitiyden negatiivisista puolista puhutaan niin paljon kuin väität, ei Sini Arielin sometilitys olisi aiheuttanut sellaista paskamyrskyä kuin se aiheutti. Ja se oli äidin tilitystä, joka kuitenkin oli halunnut lapsen ja oli onnellinen lapsestaan. Tässä on kyse äideistä, jotka katuvat äitiyttään.
Sini Arellin kielenkäyttö oli se mikä aiheutti sen p-myrskyn, joka paikassa puhutaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, koliikista, vuosien väsymyksestä, uhmaiästä, seuraavasta uhmaiästä, kiusaamisesta, murkkuiästä jne. Ei Sini Arell katunut äitiyttään, kielen käyttö Veitolan haastattelussakin oli kuvottavaa.
Eli äitiyden negatiivisista puolista saa puhua vain, jos osaa ilmaista sen tarpeeksi nätisti, kiltisti ja siististi? Täytyy olla tietynlainen äiti. Äiti, joka puhuu aina asiallisesti ja kauniisti, myös silloin kun ahdistaa ja on rankkaa. Ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Älä puhu paskaa. Jos äitiyden negatiivisista puolista puhutaan niin paljon kuin väität, ei Sini Arielin sometilitys olisi aiheuttanut sellaista paskamyrskyä kuin se aiheutti. Ja se oli äidin tilitystä, joka kuitenkin oli halunnut lapsen ja oli onnellinen lapsestaan. Tässä on kyse äideistä, jotka katuvat äitiyttään.
Ei se mitä sanoi vaan miten sanoi. Mutta en kommenttisi perusteella ihmettele lainkaan ettet sitä ymmärrä.
Sulle sama viesti kuin edellä olevalle.
Minä olen syntynyt ei-toivottuna joten en tiedä kuulunko tähän kategoriaan.
Äitini ei minua olisi halunnut, ja siihen maailman aikaan aborttia ei saanut. Se oli tehtävä laittomasti, ja äitini ystävätär oli jo hommannut puoskarin siihen hommaan.
Äitini ei sitten uskaltanutkaan, ja minä synnyin. Sain maksaa koko lapsuuteni ja nuoruuteni siitä että olin olemassa. Yritin korvata sitä äidilleni, yritin ostaa hyväksyntää.
Äitini oli hyvin kylmä ihminen. Vihasi isääkin, vain rahan takia pysyi aviossa. Isä tienasi hyvin.
Voin kai sitten arvailla että ehkä äitini katui sitä ettei uskaltanut hommautua minusta eroon?
Ymmärrän ihan täysin jos nainen ei halua lasta tai katuu sen saatuaan. Ei kaikki naiset ole omiaan äideiksi vaikka sellaista äitimyyttiä sitkeästi elätelläänkin.
Itselläni on kaksi, toinen vahinko. Rakastan heitä, mutta aivan varmasti tulisin toimeen ilmankin. En halua missään nimessä heille mitään pahaa, ja olen ollut varmasti liiankin kanaemo omilleni. Johtuen omista lapsuuden kokemuksista joita en omilleni halunnut?
Äiti-madonna myytti on syytä heittää roskiin!
Vierailija kirjoitti:
Syntyvyys laskee rajusti mutta silti muka painostuksen alla tehdään lapsia, miten ennen tehtiin lapsia enemmän ja ihan ilman painostusta?
Ottamatta sen enempää kantaa aihepiiriin, haluan oikaista ajatuksen, ettei ennen olisi ollut painostusta tehdä lapsia. Vielä 50, 60-luvuilla ja ehkä vielä 70-luvullakin (olen itse syntynyt 50-luvulla) painostus oli rakenteellista, mikä ilmeni eräänlaisina elämänkulun itsestäänselvyyksinä, joita kaikkien oletettiin noudattavan. Oli itsestään selvää mennä naimisiin. Oli itsestään selvää, että lapsia syntyy, mikäli se vain fyysisesti oli mahdollista. Näin ajateltuna voi hyvällä syyllä sanoa, että ennen painostus oli vielä ankarampaa kuin nykyään, jolloin sentään on ääneen lausuttuja vaihtoehtoja, vaikka omia valintojaan tänä päivänäkin pitää puolustaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Älä puhu paskaa. Jos äitiyden negatiivisista puolista puhutaan niin paljon kuin väität, ei Sini Arielin sometilitys olisi aiheuttanut sellaista paskamyrskyä kuin se aiheutti. Ja se oli äidin tilitystä, joka kuitenkin oli halunnut lapsen ja oli onnellinen lapsestaan. Tässä on kyse äideistä, jotka katuvat äitiyttään.
Sini Arellin kielenkäyttö oli se mikä aiheutti sen p-myrskyn, joka paikassa puhutaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, koliikista, vuosien väsymyksestä, uhmaiästä, seuraavasta uhmaiästä, kiusaamisesta, murkkuiästä jne. Ei Sini Arell katunut äitiyttään, kielen käyttö Veitolan haastattelussakin oli kuvottavaa.
Eli äitiyden negatiivisista puolista saa puhua vain, jos osaa ilmaista sen tarpeeksi nätisti, kiltisti ja siististi? Täytyy olla tietynlainen äiti. Äiti, joka puhuu aina asiallisesti ja kauniisti, myös silloin kun ahdistaa ja on rankkaa. Ok.
Näin juuri. Ei vain äiti vaan ihan kaikki ihmiset kaikissa tilanteissa. Kokeile joskus, huomaat, että saat asiasi, oli se sitten mikä tahansa, eteenpäin paljon paremmin.
Aikanaan muistaakseni Hesarissa tms. lehdessä oli juttu lapsien hankkimisesta, ja kyselyssä yllättävän moni vastasi, että päätti yrittää saada lapsia koska "niin kuuluu tehdä", "kaikki kaveritkin teki niin" tai "nokun niinhän elämän kuuluu mennä" ja niin edelleen. Tuskinpa on kovin harvinaista, että lapsia hankitaan ilman, että kovin syvällisesti pohditaan, että onkohan tämä nyt minua varten. Mennään kulttuurisen normin mukaan.
Kulttuurinen normi taas Suomessa on se, että perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Ajatushan löytyy tyyliin vihkikaavastakin. Monien mielikuvissa perhe taas tarkoittaa nimenomaan perhettä, jossa on lapsia. Joku vänkäsi, että eihän kukaan tee lapsia lehtijuttujen perusteella. No ei varmaan juuri kukaan teekään, mutta lasten tekoon kannustavat lehtijutut ovat vain yksi kulttuurisen normin ilmentymä. On niitä paljon muitakin, esim. tämä tiukasti istuva ajatus siitä, että sukulaisiltaan saa kysellä että "koskas teiltä kuuluu pienten jalkojen tepsutusta", kun pariskuntana ostimme asuntoa, niin pankissa oletettiin, että suunnitelmissa on vaihtaa muutaman vuoden päästä isompaan "että on paremmin tilaa lapsille" jne.
Monelle tämä normi ei ehkä tunnu painostukselta, mutta jos on epävarma siitä, haluaako lapsia, niin tilanne tuntuu erilaiselta.
No kyllähän monet katuu myös puolisovalintaansa. Sukulaisia tai työkavereita ei voi katua koska niitä ei ole itse valittu. Muuten kyllä varmasti monet katuisivat niitäkin. Miten se että on itse elänyt _lapsena_ lapsiperheessä loppujen lopuksi kertoo mitään siitä mitä on olla vanhempi?