Lue keskustelun säännöt.
Äidit, jotka katuvat lasten saamista.
09.04.2018 |
Asiaa on tutkittu vähän, koska asia on edelleen tabu. Saksalaistutkimuksen mukaan kuitenkin jopa 1 äiti 12:sta katuu lasten hankintaa.
http://www.bbc.co.uk/programmes/p0633w22
---
"Ei voi sanoa ääneen katuvansa lasten saamista, koska ihmiset automaattisesti tuomitsevat sinut ja ajattelevat, ettet rakasta lapsiasi. Rakastan lapsiani, mutta en nauttinut heistä."
"Huomasin, etten ole äidillinen."
"Jos olet todella äidillinen, niin silloin lasten saaminen on juuri se, mitä toivot ja mikä täydentää elämän. Mutta jos et ole äidillinen, huomaatkin, että olet vain onnistunut asettamaan itsesi ansaan/vankilaan."
"Kaikki se, mikä on tehnyt sinusta sinut ja minkä tekemisestä olet nauttinut, katoaa."
"Kaikki äidit puhuvat tästä suurenmoisesta rakkaudesta, joka vain pursuaa heistä omaa lasta kohtaan... En tuntenut mitään sellaista."
"Olin koko ajan niin väsynyt ja epätoivoinen, että menin töihin 6 kk:n jälkeen vain saadakseni jonkinlaisen pakoreitin."
"Kaikki äidit kärsivät uupumuksesta ja turhautumisesta. Minulla ei vain ollut mitään äitiydessä, joka olisi tuottanut nautintoa tasapainottamaan sitä. Nautinnon tilalla oli vain tyhjyyttä."
"Mietin valehtelevatko muut äidit kertoessaan tyädellisestä rakkaudestaan."
"Tunsin syyllisyyttä siitä, että ajattelin lasten saamisen vanginneen minut tilanteeseen, josta en nauttinut. Tunsin syyllisyyttä, koska syy ei kuitenkaan ollut lasten. Joten oli vain pakko yrittää parhaansa ja toivoa, että se riittää."
"En ole voinut kertoa näistä ajatuksista kenellekään, koska oletus on, että äidin on pakko olla onnellinen, jos on saanut terveen ja normaalin lapsen. Sillä eihän elämältä edes voi toivoa sen enempää..."
"Minusta tuntuu pahalta, että kadun lapsia. Että uskon, että elämäni olisi ollut parempi, jos en olisi tullut äidiksi. Tuntuu kuitenkin epäreilulta, että olen joutunut luopumaan omasta elämästäni ja vapaudestani. Kun he olivat pienempiä taisin jopa tuntea katkeruutta heitä kohtaan sen vuoksi. Nyt tiedostan kuitenkin, että he eivät ole pyytäneet tähän maailmaan syntymistä. Minun olisi tuolloin pitänyt miettiä tarkemmin."
"Koin, että minussa on vikaa. Se on syyllisyys, jota kantaa koko elämän. Mietin usein, huomataanko se. Onko se jotain, minkä muutkin ihmiset näkevät sinusta."
"En ollut äidillinen ja lapseni huomasi sen. Itse en tuntenut syyllisyyttä siitä, ettei tytär saanut sosiaalisen normin määrittelemää pehmeää, rakastettavaa äiti, sillä "we all get what we are given". Rakastan kyllä lastani, mutta meillä ei ole vahvaa sidosta."
"Olisi hyvä, jos äidit saisivat puhua näistä tunteista ilman, että leimataan paholaiseksi. Jos olisin tiennyt, että on muitakin samassa tilanteessa olevia, olisin ehkä pystynyt paremmin sopeutumaan tilanteeseen."
"Pyytäisin naisia miettimään tarkkaan, onko äitiys sitä, mitä he todella haluavat. Ei vain päivittäisen ja viikottaisen arjen muutosten suhteen, vaan koko elämäsi suhteen. Elämme edelleen yhteiskunnassa, jossa on hyväksytympää se, että isä jättää väsyessään perheen. Mutta äiti ei voi sitä tehdä."
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuollainen äiti.
Jos sais valita uudessa niin tekisin toisin. Ja ei, minulla ei ole hyvä olo tästä, ja syyllisyyttä poden kun ajattelen tätä lasteni kannalta. Paljon itsestä riippumattomia asioita, alkaen lasten lukumäärästä. Odotan että jospa tämä menisi ohi, ja lapsettomille ystäville olen avoin asiasta, jotta he miettisivät tarkkaan.
Podet syyllisyyttä ja viittaat lasten lukumäärään, joka johtuu itsestäsi riippumattomista asioista. Nyt en ymmärrä.
Oiskohan ollut esimerkiksi monikkoraskaus.
Miksi sellaisesta potisi syyllisyyttä? Paitsi jos ei ollut valveilla peruskoulun terveystiedon tunneilla, kun opetettiin että äiti voi synnyttää kaksoset, kolmoset, neloset....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi etukäteen tietää, haluaako sitä lapsia vai ei.
Itse en ole ollenkaan tykännyt lapsista enkä varsinkaan vauvoista. Kun sain oman, Rakastuin siihen heti ja rakkaus kasvoi joka päivä puoli vuotta ja sitten se oli saavuttanut täyden mittansa. En voi käsittää, mutta näin se on minulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuollainen äiti.
Jos sais valita uudessa niin tekisin toisin. Ja ei, minulla ei ole hyvä olo tästä, ja syyllisyyttä poden kun ajattelen tätä lasteni kannalta. Paljon itsestä riippumattomia asioita, alkaen lasten lukumäärästä. Odotan että jospa tämä menisi ohi, ja lapsettomille ystäville olen avoin asiasta, jotta he miettisivät tarkkaan.
Podet syyllisyyttä ja viittaat lasten lukumäärään, joka johtuu itsestäsi riippumattomista asioista. Nyt en ymmärrä.
Oiskohan ollut esimerkiksi monikkoraskaus.
Miksi sellaisesta potisi syyllisyyttä? Paitsi jos ei ollut valveilla peruskoulun terveystiedon tunneilla, kun opetettiin että äiti voi synnyttää kaksoset, kolmoset, neloset....
No osti arpalipun lapsiensa puolesta ja voitti paskaa. Ei ollut oma syy että paska-arpa osui kouraan, mutta ihan ymmärrettävästi on syyllinen olo että otti riskin joka realisoitui.
Ei se syyllisyys oikein ikinä ole mikään rakentava tunne joten ei myöskään rationaalinen. Tunteet ei ole rationaalisia. Ei ne sillä mene pois että joku tulee selittämään miten irrationaalisia ne on.
Mitä sitten, jos jotain äitiä vähän kaduttaa? Tuskin sitä lasta harmittaa olla olemassa. Äitisuhde ei ole kaikki kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten, jos jotain äitiä vähän kaduttaa? Tuskin sitä lasta harmittaa olla olemassa. Äitisuhde ei ole kaikki kaikessa.
Niin mitäpä lapsi tarvitsisi äitikontaktia, onhan lapsi olemassa ja tuskin se mitään ajattelee saatika tuntee. Voi helevatu sentään. Anna lapsi adoptioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskenkasvuista ja itsekästä. Pahin mahdollinen teko äidiltä. Kuvaa vain omaa kypsymättömyyttä ettei osaa tehdä elämästään siedettävää. Nämä äidit eivät olisi muutenkaan tyytyväisiä. Vika on omassa mielessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.
Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten hankkisessa on se hyvä puoli, että se tekee aikuisesta aikuisen. Ei lapseton ihminen joudu koskaan venymään ja laittamaan muita ihmisiä vuosikaudet itsensä edelle. Se on arvokas kokemus, vaikka rankka. Itse epäilen, että nykyinen vastuuton ja itsekäs yhteiskunta johtuu pitkälle siitä, että yhä useampi ei koskaan aikuistu. Kun ei ole henkilökohtaista kokemusta pyyteettömästä rakkaudesta, ei pysty sitä myöskään toiminnassaan toteuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Älä puhu paskaa. Jos äitiyden negatiivisista puolista puhutaan niin paljon kuin väität, ei Sini Arielin sometilitys olisi aiheuttanut sellaista paskamyrskyä kuin se aiheutti. Ja se oli äidin tilitystä, joka kuitenkin oli halunnut lapsen ja oli onnellinen lapsestaan. Tässä on kyse äideistä, jotka katuvat äitiyttään.
LasTen?
Että kerrasta sitten ei tajua, ettei ole minun juttuni?
Eniten ihmettelenkin niitä tapauksia, jossa lapsia on 3-5 ja äiti itkee katumustaan. Jos äitiys ei ole tuntunut hyvältä, niin hittoako niitä lapsia pitää lisää hankkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Älä puhu paskaa. Jos äitiyden negatiivisista puolista puhutaan niin paljon kuin väität, ei Sini Arielin sometilitys olisi aiheuttanut sellaista paskamyrskyä kuin se aiheutti. Ja se oli äidin tilitystä, joka kuitenkin oli halunnut lapsen ja oli onnellinen lapsestaan. Tässä on kyse äideistä, jotka katuvat äitiyttään.
Normitapaus Sini Ariel, jonka ei pitänyt tulla raskaaksi, ei tehnyt aborttia, vakiintumaton seurustelu ulkomailla, ei tukiryhmiä. Ja siitä tuli Suomeen ilmi äitiyden negatiiviset puolet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Älä puhu paskaa. Jos äitiyden negatiivisista puolista puhutaan niin paljon kuin väität, ei Sini Arielin sometilitys olisi aiheuttanut sellaista paskamyrskyä kuin se aiheutti. Ja se oli äidin tilitystä, joka kuitenkin oli halunnut lapsen ja oli onnellinen lapsestaan. Tässä on kyse äideistä, jotka katuvat äitiyttään.
Normitapaus Sini Ariel, jonka ei pitänyt tulla raskaaksi, ei tehnyt aborttia, vakiintumaton seurustelu ulkomailla, ei tukiryhmiä. Ja siitä tuli Suomeen ilmi äitiyden negatiiviset puolet?
Miksi ihmeessä hän olisi tehnyt abortin, kun kerran oli aina halunnut lapsen? Ja Sinihän kertoi, että hänellä oli hyvät tukijoukot Australiassa. Siellä äidit ymmärsivät hänen tuskailuaan ja ongelmista puhuminen oli avoimempaa ja siksi suomalaisten äitien myrskyisä reaktio postaukseen oli totaalinen yllätys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Juuri näin! Ja moni kuullostaa vaan masentuneelta. En ymmärrä sitä että rakastan lapsiani mutta en nauti heistä? Rakastan miestäni mutta en nauti hänestä? Rakastan äitiäni mutta en nauti hänestä? WTF?
Tästä pitää puhua enemmän. Edelleen moni ajautuu hankkimaan lapsia, koska "niin se elämä vaan nyt menee" . Eivät pysähdy ajattelemaan haluavatko sitä itse. Siksi on tärkeää että myös negatiivisista puolista puhutaan avoimesti.
Minä mietin neuvolassa 20-vuotiaana haluaisinko abortin vai lapsen, jolloin neuvolan täti huudahti "Kuule kyllä sitä omaa lasta sitten rakastaa!" Ajattelin, että ok, näin se varmaan on. Halusin kyllä lapsen pitää muistakin syistä, suoraan sanoen uteliaisuudesta, sekä ajattelin, että mistäpä tiedän, jos en voikaan enää myöhemmin tulla raskaaksi.
Kaikki ei kyllä ollut yhtään niin yksinkertaista kuin olin kuvitellut. Mulla kesti vuosia tottua ajatukseen itsestäni huoltajana ja olin henkisesti kypsä äidiksi n. seitsemän vuotta lapsen saamisen jälkeen. Jännittävä seikkailu kyllä on ollut, enkä välttämättä kadu päätöstäni. Se, mihin en koskaan ole tottunut on lapsen isän valitseminen. Hän ei ollut hyvä valinta lisääntymiskumppaniksi oikein millään mittarilla. Häpeän vieläkin syvästi, mitä tuli tehtyä, vaikka rakastan lasta. Mietin, olisinko panostanut lapseen eri tavalla, jos toisen vanhemman geenit olisivat sellaiset joita edes arvostaisin. Tätä on vielä kauheampi sanoa kuin sitä, että ei olisi tunnetasolla oikein kunnolla sitoutunut lapseensa. Itse asiassa koen suhteen lapsen kanssa oikeinkin hyväksi ja luontevaksi, oma virhearviointi kirpaisee vieläkin. Jotenkin ajattelin silloin, että ajatus väärästä isästä unohtuu, kun niin kovasti rakastuu siihen lapseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Juuri näin! Ja moni kuullostaa vaan masentuneelta. En ymmärrä sitä että rakastan lapsiani mutta en nauti heistä? Rakastan miestäni mutta en nauti hänestä? Rakastan äitiäni mutta en nauti hänestä? WTF?
Voisin kuvitella, että narkomaanin omaiset voivat rakastaa, vaikka tämä ihminen tuottaakin pelkkää ahdistusta elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
- Eli pitääkö lapsia hankkia, vaikkei heitä halua, koska kärsiminen kuuluu elämään? Kuulostaa typerältä neuvolta.
- Vanhemmuus ei ole vain vauva-ajasta yli pääsemistä. Niin kuin videolla nainen sanoi, kyse on koko loppuelämästä. En tiedä, kuinka vanhoja lapsesi ovat, mutta meinaatko todella pyristellä äitiroolistasi irti ja heittää lapsesi jonkun muun niskoille, kun vauva-aika on ohi?
- He eivät ole ikinä nauttineet äitiydestä. Sen sijaan monet nauttivat ystävyydestä, parisuhteesta ja kyllä, lemmikeistään. Onko oikeasti noin vaikea uskoa, että kaikki eivät nauti samoista asioista? Joku, joka ei nauti parisuhteesta, ei menisi väkisin parisuhteeseen. Joku, joka vihaa eläimiä, ei ottaisi väkisin lemmikkiä hoitaakseen. Miksi ihmisen, joka ei nauti äitiydestä, pitää silti hankkia lapsia?
Ei, kyse ei ole siitä että pitäisi kärsiä tai tehdä lapsia jos ei niitä halua.
Vaan siitä että mikään elämä, yksin ja muiden kanssa, ei koskaan ole pelkkää onnea ja iloa, ihmiset aiheuttavat toisilleen kaikenlaisia tunteita. Ei edes koiran omistaminen ole pelkkää iloa ja onnea, ja silti ihmiset hankkii jopa monta koiraa.
Vanhemmuus on sitä mitä itse siitä tekee, nuo ruikuttajat ruikuttaa kun pitää sitä ja tätä, ei pidä. Ei pidä kuin pitää lapset hengissä ja toki hyvä jos ovat onnellisia, mutta pitää sinun itsesikin silloin olla onnellinen, edes joskus, ja parisuhteen. En ymmärrä miten jollain voi kadota oma elämä kun saa lapsia, eihän se ole edes mahdollista.
Ja sitä en ymmärrä miksi nämä valittajat puhuu yleensä lapsista monikossa, eli ovat näistä tunteistaan huolimatta tehneet enemmänkin lapsia kuin sen yhden virheen???
Kaverini sanoi suoraan katuvansa. Ennen lapsia kaikki oli paljon paremmin. On myös masentunut nyt ja syö mielialalääkkeitä. Hän kuitenkin pitää hyvää huolta lapsistaan. Ja näen lapsista, että he pitävät aidosti äidistään.
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.