Lue keskustelun säännöt.
Äidit, jotka katuvat lasten saamista.
09.04.2018 |
Asiaa on tutkittu vähän, koska asia on edelleen tabu. Saksalaistutkimuksen mukaan kuitenkin jopa 1 äiti 12:sta katuu lasten hankintaa.
http://www.bbc.co.uk/programmes/p0633w22
---
"Ei voi sanoa ääneen katuvansa lasten saamista, koska ihmiset automaattisesti tuomitsevat sinut ja ajattelevat, ettet rakasta lapsiasi. Rakastan lapsiani, mutta en nauttinut heistä."
"Huomasin, etten ole äidillinen."
"Jos olet todella äidillinen, niin silloin lasten saaminen on juuri se, mitä toivot ja mikä täydentää elämän. Mutta jos et ole äidillinen, huomaatkin, että olet vain onnistunut asettamaan itsesi ansaan/vankilaan."
"Kaikki se, mikä on tehnyt sinusta sinut ja minkä tekemisestä olet nauttinut, katoaa."
"Kaikki äidit puhuvat tästä suurenmoisesta rakkaudesta, joka vain pursuaa heistä omaa lasta kohtaan... En tuntenut mitään sellaista."
"Olin koko ajan niin väsynyt ja epätoivoinen, että menin töihin 6 kk:n jälkeen vain saadakseni jonkinlaisen pakoreitin."
"Kaikki äidit kärsivät uupumuksesta ja turhautumisesta. Minulla ei vain ollut mitään äitiydessä, joka olisi tuottanut nautintoa tasapainottamaan sitä. Nautinnon tilalla oli vain tyhjyyttä."
"Mietin valehtelevatko muut äidit kertoessaan tyädellisestä rakkaudestaan."
"Tunsin syyllisyyttä siitä, että ajattelin lasten saamisen vanginneen minut tilanteeseen, josta en nauttinut. Tunsin syyllisyyttä, koska syy ei kuitenkaan ollut lasten. Joten oli vain pakko yrittää parhaansa ja toivoa, että se riittää."
"En ole voinut kertoa näistä ajatuksista kenellekään, koska oletus on, että äidin on pakko olla onnellinen, jos on saanut terveen ja normaalin lapsen. Sillä eihän elämältä edes voi toivoa sen enempää..."
"Minusta tuntuu pahalta, että kadun lapsia. Että uskon, että elämäni olisi ollut parempi, jos en olisi tullut äidiksi. Tuntuu kuitenkin epäreilulta, että olen joutunut luopumaan omasta elämästäni ja vapaudestani. Kun he olivat pienempiä taisin jopa tuntea katkeruutta heitä kohtaan sen vuoksi. Nyt tiedostan kuitenkin, että he eivät ole pyytäneet tähän maailmaan syntymistä. Minun olisi tuolloin pitänyt miettiä tarkemmin."
"Koin, että minussa on vikaa. Se on syyllisyys, jota kantaa koko elämän. Mietin usein, huomataanko se. Onko se jotain, minkä muutkin ihmiset näkevät sinusta."
"En ollut äidillinen ja lapseni huomasi sen. Itse en tuntenut syyllisyyttä siitä, ettei tytär saanut sosiaalisen normin määrittelemää pehmeää, rakastettavaa äiti, sillä "we all get what we are given". Rakastan kyllä lastani, mutta meillä ei ole vahvaa sidosta."
"Olisi hyvä, jos äidit saisivat puhua näistä tunteista ilman, että leimataan paholaiseksi. Jos olisin tiennyt, että on muitakin samassa tilanteessa olevia, olisin ehkä pystynyt paremmin sopeutumaan tilanteeseen."
"Pyytäisin naisia miettimään tarkkaan, onko äitiys sitä, mitä he todella haluavat. Ei vain päivittäisen ja viikottaisen arjen muutosten suhteen, vaan koko elämäsi suhteen. Elämme edelleen yhteiskunnassa, jossa on hyväksytympää se, että isä jättää väsyessään perheen. Mutta äiti ei voi sitä tehdä."
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Kaverini sanoi suoraan katuvansa. Ennen lapsia kaikki oli paljon paremmin. On myös masentunut nyt ja syö mielialalääkkeitä. Hän kuitenkin pitää hyvää huolta lapsistaan. Ja näen lapsista, että he pitävät aidosti äidistään.
Niin. Masentunut ajattelee että ennen masennusta asiat oli paremmin.
Miksi teki monta lasta jos ne on niin kauheita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Juuri näin! Ja moni kuullostaa vaan masentuneelta. En ymmärrä sitä että rakastan lapsiani mutta en nauti heistä? Rakastan miestäni mutta en nauti hänestä? Rakastan äitiäni mutta en nauti hänestä? WTF?
Voisin kuvitella, että narkomaanin omaiset voivat rakastaa, vaikka tämä ihminen tuottaakin pelkkää ahdistusta elämään.
Ei me ihmiset olla täällä sitä varten että toiset meistä nauttisivat, meillä on oma elämä jokaisella ja muut nauttikoot mistä nauttii.
Vastaus siis oli edelliseen viestiin, jossa kirjoittaja ei tuntunut ymmärtävän, että ihmisillä voi olla hyvin ristiriitaisia tunteita. Eli vaikka äiti katuu lasten saamista, voi hän silti heitä rakastaa. Vaikka äiti kokee elämän lasten kanssa ahdistavaksi ja tietää, että olisi ollut onnellisempi ilman heitä, hän silti rakastaa lapsiaan ja haluaa, että heillä on kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Juuri näin! Ja moni kuullostaa vaan masentuneelta. En ymmärrä sitä että rakastan lapsiani mutta en nauti heistä? Rakastan miestäni mutta en nauti hänestä? Rakastan äitiäni mutta en nauti hänestä? WTF?
Voisin kuvitella, että narkomaanin omaiset voivat rakastaa, vaikka tämä ihminen tuottaakin pelkkää ahdistusta elämään.
Ei me ihmiset olla täällä sitä varten että toiset meistä nauttisivat, meillä on oma elämä jokaisella ja muut nauttikoot mistä nauttii.
Mutta monet äidit perustelevat äitiyden ihanuutta sillä, että nauttivat siitä. Nauttivat, kun lapsi tulee syliin. Nauttivat lapsen kasvun seuraamisesta, kun lapsi oppii jotakin uutta. Nauttivat lapsen hoivaamisesta, lohduttamisesta, opastamisesta. Eli siihen minusta nuo äidit viittasivat. He eivät kokeneet tällaista positiivista "nautintoa" äitiydestään, vaan vain sen ahdistuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Juuri näin! Ja moni kuullostaa vaan masentuneelta. En ymmärrä sitä että rakastan lapsiani mutta en nauti heistä? Rakastan miestäni mutta en nauti hänestä? Rakastan äitiäni mutta en nauti hänestä? WTF?
Voisin kuvitella, että narkomaanin omaiset voivat rakastaa, vaikka tämä ihminen tuottaakin pelkkää ahdistusta elämään.
Ei me ihmiset olla täällä sitä varten että toiset meistä nauttisivat, meillä on oma elämä jokaisella ja muut nauttikoot mistä nauttii.
Vastaus siis oli edelliseen viestiin, jossa kirjoittaja ei tuntunut ymmärtävän, että ihmisillä voi olla hyvin ristiriitaisia tunteita. Eli vaikka äiti katuu lasten saamista, voi hän silti heitä rakastaa. Vaikka äiti kokee elämän lasten kanssa ahdistavaksi ja tietää, että olisi ollut onnellisempi ilman heitä, hän silti rakastaa lapsiaan ja haluaa, että heillä on kaikki hyvin.
Miksi juuri ne rakkaat lapset on niitä mitä kadutaan? EI kaduta puolisoa, äitiä, isää, siskoa, serkkua, työkavereita jne. aina on kaiken pahan syy ne lapset ja sitten kuitenkin niitä rakastetaan, en ymmärrä.
Mitä niin pahaa ne lapset tekee (ja edelleen miksi monta)? Miten ne lapset pilaa sun elämän siten ettet osannut sitä kuvitella vaikka itse olet ollut lapsi lapsiperheessä? Kuinka kauheita lapsia teillä oikein on? Kyllä mun elämässä eniten huolta ja murhetta on tuonut miehet, sukulaiset, rahan puute, työn puute, ystävien puute jne. Lapset on kuitenkin ne joihin eniten voi vaikuttaa, ja omaan elmäänsä voi vaikuttaa koska lapset ei pysty sitä määrätä, vaan itse saa aikusena määrätä kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Juuri näin! Ja moni kuullostaa vaan masentuneelta. En ymmärrä sitä että rakastan lapsiani mutta en nauti heistä? Rakastan miestäni mutta en nauti hänestä? Rakastan äitiäni mutta en nauti hänestä? WTF?
Voisin kuvitella, että narkomaanin omaiset voivat rakastaa, vaikka tämä ihminen tuottaakin pelkkää ahdistusta elämään.
Ei me ihmiset olla täällä sitä varten että toiset meistä nauttisivat, meillä on oma elämä jokaisella ja muut nauttikoot mistä nauttii.
Mutta monet äidit perustelevat äitiyden ihanuutta sillä, että nauttivat siitä. Nauttivat, kun lapsi tulee syliin. Nauttivat lapsen kasvun seuraamisesta, kun lapsi oppii jotakin uutta. Nauttivat lapsen hoivaamisesta, lohduttamisesta, opastamisesta. Eli siihen minusta nuo äidit viittasivat. He eivät kokeneet tällaista positiivista "nautintoa" äitiydestään, vaan vain sen ahdistuksen.
Jos rakastamansa henkilön hellyyden osoituksista ei pysty nauttimaan mitenkään, niin sillon on henkisesti sairas, ja se ei ole lapsen vika eikä sen vika että lapsia on, jos ei ole synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole elämä niin yksinkertaista kuin voisi toivoa. Välillä katuu yhtä sun toista.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole elämä niin yksinkertaista kuin voisi toivoa. Välillä katuu yhtä sun toista.
Niin, mahtaako se lasten katuminenkaan olla jatkuvaa ja ikuista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Juuri näin! Ja moni kuullostaa vaan masentuneelta. En ymmärrä sitä että rakastan lapsiani mutta en nauti heistä? Rakastan miestäni mutta en nauti hänestä? Rakastan äitiäni mutta en nauti hänestä? WTF?
Voisin kuvitella, että narkomaanin omaiset voivat rakastaa, vaikka tämä ihminen tuottaakin pelkkää ahdistusta elämään.
Ei me ihmiset olla täällä sitä varten että toiset meistä nauttisivat, meillä on oma elämä jokaisella ja muut nauttikoot mistä nauttii.
Mutta monet äidit perustelevat äitiyden ihanuutta sillä, että nauttivat siitä. Nauttivat, kun lapsi tulee syliin. Nauttivat lapsen kasvun seuraamisesta, kun lapsi oppii jotakin uutta. Nauttivat lapsen hoivaamisesta, lohduttamisesta, opastamisesta. Eli siihen minusta nuo äidit viittasivat. He eivät kokeneet tällaista positiivista "nautintoa" äitiydestään, vaan vain sen ahdistuksen.
Jos rakastamansa henkilön hellyyden osoituksista ei pysty nauttimaan mitenkään, niin sillon on henkisesti sairas, ja se ei ole lapsen vika eikä sen vika että lapsia on, jos ei ole synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kyse.
Jaha. Nyt meni taas siihen, että mt-ongelmaisia ovat kaikki he, joilla on erilainen kokemus äitiydestä. Tulihan se sieltä. Taattua AV-argumentointikamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini sanoi suoraan katuvansa. Ennen lapsia kaikki oli paljon paremmin. On myös masentunut nyt ja syö mielialalääkkeitä. Hän kuitenkin pitää hyvää huolta lapsistaan. Ja näen lapsista, että he pitävät aidosti äidistään.
Niin. Masentunut ajattelee että ennen masennusta asiat oli paremmin.
Miksi teki monta lasta jos ne on niin kauheita?
Hänellä on kaksi lasta ihan perätysten. Siis näin ulkopuolisin silmin on erittäin hyvä äiti lapsilleen, ja lapset tosiaan rakastavat äitiään ja sen näkee heistä. En tiedä johtuuko masennuksesta, mutta on sanonut suoraan, että jos saisi uudelleen valita, ei tekisi lapsia. Avioliitto ei toimi enää. Mitään taloudellisia vaikeuksia ei ole, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Miten niin lapsen kehitysvaiheet käytiin läpi peruskoulussa? Ei todellakaan käyty. Ja toisekseen, jos elää kiireistä elämää opiskellen, harrastaen ja töitä tehden, ei todellakaan ehdi seurata mediasta äitien kertomuksia lasten katumisesta. Lapsia hankitaan yleensä yhteiskunnallisen painostuksen alla, siksi, ettei mitään muuta mahdollisuutta edes tuoda esiin. Nykyisin on parempi, kun niin paljon puhutaan lasten hankkimisen negatiivisista puolista. Mutta jos ihmiset elävät kiireistä elämää, he eivät ehdi nähdä niitä puheenvuoroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Juuri näin! Ja moni kuullostaa vaan masentuneelta. En ymmärrä sitä että rakastan lapsiani mutta en nauti heistä? Rakastan miestäni mutta en nauti hänestä? Rakastan äitiäni mutta en nauti hänestä? WTF?
Voisin kuvitella, että narkomaanin omaiset voivat rakastaa, vaikka tämä ihminen tuottaakin pelkkää ahdistusta elämään.
Ei me ihmiset olla täällä sitä varten että toiset meistä nauttisivat, meillä on oma elämä jokaisella ja muut nauttikoot mistä nauttii.
Vastaus siis oli edelliseen viestiin, jossa kirjoittaja ei tuntunut ymmärtävän, että ihmisillä voi olla hyvin ristiriitaisia tunteita. Eli vaikka äiti katuu lasten saamista, voi hän silti heitä rakastaa. Vaikka äiti kokee elämän lasten kanssa ahdistavaksi ja tietää, että olisi ollut onnellisempi ilman heitä, hän silti rakastaa lapsiaan ja haluaa, että heillä on kaikki hyvin.
Miksi juuri ne rakkaat lapset on niitä mitä kadutaan? EI kaduta puolisoa, äitiä, isää, siskoa, serkkua, työkavereita jne. aina on kaiken pahan syy ne lapset ja sitten kuitenkin niitä rakastetaan, en ymmärrä.
Mitä niin pahaa ne lapset tekee (ja edelleen miksi monta)? Miten ne lapset pilaa sun elämän siten ettet osannut sitä kuvitella vaikka itse olet ollut lapsi lapsiperheessä? Kuinka kauheita lapsia teillä oikein on? Kyllä mun elämässä eniten huolta ja murhetta on tuonut miehet, sukulaiset, rahan puute, työn puute, ystävien puute jne. Lapset on kuitenkin ne joihin eniten voi vaikuttaa, ja omaan elmäänsä voi vaikuttaa koska lapset ei pysty sitä määrätä, vaan itse saa aikusena määrätä kaikesta.
https://www.vauva.fi/keskustelu/2792995/sina-joka-olet-katunut-lasten-s…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovatko nämä lapsiaan katuvat äidit usein eronneita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini sanoi suoraan katuvansa. Ennen lapsia kaikki oli paljon paremmin. On myös masentunut nyt ja syö mielialalääkkeitä. Hän kuitenkin pitää hyvää huolta lapsistaan. Ja näen lapsista, että he pitävät aidosti äidistään.
Niin. Masentunut ajattelee että ennen masennusta asiat oli paremmin.
Miksi teki monta lasta jos ne on niin kauheita?
Hänellä on kaksi lasta ihan perätysten. Siis näin ulkopuolisin silmin on erittäin hyvä äiti lapsilleen, ja lapset tosiaan rakastavat äitiään ja sen näkee heistä. En tiedä johtuuko masennuksesta, mutta on sanonut suoraan, että jos saisi uudelleen valita, ei tekisi lapsia. Avioliitto ei toimi enää. Mitään taloudellisia vaikeuksia ei ole, päinvastoin.
Minä tuon arvasin. Kaksi perätysten, miksi helvetissä ihmiset ei usko sitä että ei niitä lapsia kannata tehdä peräperää, vaan vähintään 3 vuotta ikäeroa, niin ei mene se parisuhdekaan pilalle niin helposti. Eniten pariskunnat eroaa silloin kun toinen lapsi on vauva. Kun ei se mene niin että se toinen lapsi menee siinä samalla kuin ensimmäinenkin, kaksi vaippapyllyä eri kehitysvaiheissa on helvetillistä kun se esikoinen on mustasukkainen eikä kummallekaan tunnu olevan tarpeeksi aikaa jos haluaa omaakin aikaa viettää. Ja jos siinä kohtaa mies luikertelee pois vastuusta eikä hoida lapsia ja tee kotitöitä, niin totta helvetissä avioliitto on pilalla. Kyllä muakin masentaisi kahden pienen lapsen kanssa jos parisuhde olis karilla.
Minä en tehnyt lapsia peräkanaa, ja vältin sen masennuksen koska tiesin jo itse että kun en ole suorittaja vaan laiska ihminen, en jaksaisi kahta pientä hoitaa yhtäaikaa. Tosin sain kaksoset myöhemmin, mutta kaksoset onkin paljon helpompi hoitaa kuin kaksi vähän eri ikäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Miten niin lapsen kehitysvaiheet käytiin läpi peruskoulussa? Ei todellakaan käyty. Ja toisekseen, jos elää kiireistä elämää opiskellen, harrastaen ja töitä tehden, ei todellakaan ehdi seurata mediasta äitien kertomuksia lasten katumisesta. Lapsia hankitaan yleensä yhteiskunnallisen painostuksen alla, siksi, ettei mitään muuta mahdollisuutta edes tuoda esiin. Nykyisin on parempi, kun niin paljon puhutaan lasten hankkimisen negatiivisista puolista. Mutta jos ihmiset elävät kiireistä elämää, he eivät ehdi nähdä niitä puheenvuoroja.
Kerro minulle konkreettinen esimerkki miten yhteiskunta painostaa tekemään lapsia? Säästämällä päivähoidosta ja kouluista, pienentämällä lapsilisiä tämän tästä? Lastensuojelun ylikuormittumisen sallimisena? Mitä helvettiä? Nimenomaan yhteiskunnasta on tullut negatiivinen lapsen tekemistä kohtaan ja siksi syntyvyysluvut on romahtaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Juuri näin! Ja moni kuullostaa vaan masentuneelta. En ymmärrä sitä että rakastan lapsiani mutta en nauti heistä? Rakastan miestäni mutta en nauti hänestä? Rakastan äitiäni mutta en nauti hänestä? WTF?
Voisin kuvitella, että narkomaanin omaiset voivat rakastaa, vaikka tämä ihminen tuottaakin pelkkää ahdistusta elämään.
Ei me ihmiset olla täällä sitä varten että toiset meistä nauttisivat, meillä on oma elämä jokaisella ja muut nauttikoot mistä nauttii.
Mutta monet äidit perustelevat äitiyden ihanuutta sillä, että nauttivat siitä. Nauttivat, kun lapsi tulee syliin. Nauttivat lapsen kasvun seuraamisesta, kun lapsi oppii jotakin uutta. Nauttivat lapsen hoivaamisesta, lohduttamisesta, opastamisesta. Eli siihen minusta nuo äidit viittasivat. He eivät kokeneet tällaista positiivista "nautintoa" äitiydestään, vaan vain sen ahdistuksen.
Jos rakastamansa henkilön hellyyden osoituksista ei pysty nauttimaan mitenkään, niin sillon on henkisesti sairas, ja se ei ole lapsen vika eikä sen vika että lapsia on, jos ei ole synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kyse.
Jaha. Nyt meni taas siihen, että mt-ongelmaisia ovat kaikki he, joilla on erilainen kokemus äitiydestä. Tulihan se sieltä. Taattua AV-argumentointikamaa.
Erilainen kokemus? Jokaisella on erilainen kokemus, mutta jos kokemus on se, että rakastaa ihmistä mutta ei halua olla tämän kanssa, niin on se merkki jostain, varsinkin jos kyse on siitä ihmisestä jonka on itse halunnut tehdä, siis tekemällä tehnyt oman kehonsa sisällä pienestä solusta alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Miten niin lapsen kehitysvaiheet käytiin läpi peruskoulussa? Ei todellakaan käyty. Ja toisekseen, jos elää kiireistä elämää opiskellen, harrastaen ja töitä tehden, ei todellakaan ehdi seurata mediasta äitien kertomuksia lasten katumisesta. Lapsia hankitaan yleensä yhteiskunnallisen painostuksen alla, siksi, ettei mitään muuta mahdollisuutta edes tuoda esiin. Nykyisin on parempi, kun niin paljon puhutaan lasten hankkimisen negatiivisista puolista. Mutta jos ihmiset elävät kiireistä elämää, he eivät ehdi nähdä niitä puheenvuoroja.
Millä vuosikymmenellä elät? Onko sinulla kavereita, tv ja netti? Hullummaksi menee argumentit, että ihmiset ovat niin kiireisiä etteivät ehdi tutustua vanhemman rooliin. Mutta panna ehtivät ilman ehkäisyä kaiken kiireen keskellä. Ja lapsi saa tulla, koska yhteiskunta painostaa. Kortsuko on tämä mahdollisuus, jota ei ole mielestäsi mitenkään tuotu esiin?
Alkaa tuntua että joillekin lapsiaan katuville on samalla viivalla pikavipit ja lapset. Ongelmien ilmaantuessa vastuu siirretään toisaalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on ihan tyhjänpäiväistä mouruamista. Ei kai kukaan oikeasti usko, että elämä on aina helppoa ja kivaa. Mummoni sanoi minulle jo ollessani pieni, että maailmassa joutuu tekemään paljon sellaista, mistä ei tykkää. Ja oli jälleen kerran aivan oikeassa. Se realiteetti on hyvä oppia jo pienenä.
Minulla on ollut äiti, joka on tehnyt kaikenlaisia omia projekteja ja vienyt meitä lapsia mukaansa. Hän ei tosiaan istunut hiekkalaatikon reunalla kyllästymässä kuoliaaksi. Oma äitiyteni on aika samanlaista. Teen lasten kanssa sitä, mistä itsekin tykkään. En osaa askarrella ja inhoan sitä, joten en askartele. Sen sijaan leivon mielelläni. Vien lapsia usein luontoon, sen sijaan leikkipuistot ahdistavat. Luen lapsille paljon, koska siten voin itse palata omiin lapsuuden suosikkeihini. Vien lapsia usein urheilukentälle ja opetan yleisurheilua tms. Eli olen äiti omalla tavallani. Ja siksi en tunne, että minulta on viety vapaus. Vauva-aika on tietysti sitovaa, mutta se on ajallisesti hyvin lyhyt.
MInusta noissa mietelmissä on kyse siitä, että noilla naisilla on jokin ihmeellinen äitiyden ihannekuva, jota he eivät saavuta. Äidin pitäisi olla toisenlainen. Ja missä noiden naisten miehet ovat? Eivätkö he auta lainkaan?
Eivät nauti lapsistaan. Voi kissan pieru. Nauttivatko he aina ystävistään, miehestään, sukulaisistaan tai edes lemmikeistään. Ei kukaan ihminen ole tehty toiselle nautittavaksi. Meissä kaikissa on karvat ja hampaat, ja se tekee meistä ihmisiä. Eikä elämä itsessään ole aina nautittavaa, on pahojakin päiviä, kuten me kaikki tiedämme.
Kuulostavat tosi avuttomilta ja naiiveilta ihmisiltä kaikin puolin.
Hyvä esimerkki painostuksesta lasten tekemiseen:
Olet heikko ja valitat turhasta.
Elämän ei pidä olla helppoa.
Yrität päästä vähällä.
Jokainen nauttii omasta lapsestaan. Jokainen voi olla äiti ja jokainen voi nauttia äitiydestä.
Elämä ei edes muutu paljon. Voit tehdä samoja asioita kuin ennenkin, nyt vain otat lapsen mukaan.
Vain vauva-aika on sitovaa. Muuten vanhemmuus on helppoa.
Ei siitä äitiydestä tarvitsekaan nauttia. Nautitko aina kaikesta ja kaikista?
Olet avuton ja naiivi, jos mietit syitä sille, miksi kaikkien ei kannata hankkia lapsia ja on typerää jos noiden syiden takia tosiaankin päätät, ettet hanki lapsia.
On eri asia miettiä haluaako äidiksi tai todeta äitinä, ettei tämä ole minun juttuni.
En usko, että on yhtään äitiä, joka ei hetkittäin ajattelisi elämän olevan ihan p...stä.
2018 voi ihan itse päättää haluaako äidiksi, haluaako kiivetä everestille, ottaa tatuoinnin, eikä tarvitse kuunnella painostusta. En minä lähtisi Everestille tai edes Saanalle kapuamaan vaikka kuinka painostettaisiin. Mutta, jos sen lapsen tai Everestin retken olen ottanut tehtäväkseni, se tehdään sitten, niin hyvin kuin pystytään, vaikka se ei joka päivä niin kivaa olisikaan.
Mun mielestä hyvä juttu, jos tuosta puhutaan. Niin kuin yksi videolla olleista naisista sanoi, olisi hänellä ollut helpompaa omassakin tilanteessa, jos olisi saanut vertaistukea tai yleensäkin tiennyt, että muita samanlaisia äitejä on olemassa.
Niinhän nuo ovat yrittäneet tehdäkin parhaansa lasten saatuaan. Pointtisi?
Pointti on se, että lasta ei tehdä, jos joku siihen painostaa tai kokee, että painostetaan, en minäkään lähde sinne Lappiin tai haaveile Everestistä, vaikka naapuri, joja v..un kevät ja syksy hehkuttaa, kuinka ihanaa se on, mustikkametsä on minulle liikaa. Mutta, jos mielenhäiriössä suostun, otan selvää, treenaan, harjoittelen, yritän löytää parhaat puolet ja ajattelen näillä mennään.
Olen ehkä sen verran vanhempi, 53v, että minulle on ollut itsestään selvyys, ettei kaikki ihmiset ole halunneet lasta, mutta ovat siitä huolimatta eläneet hyvän elämän. Lapsi on ollut osa elämää, ei uusi käsilaukku, jota esitellä kiillotettuna somessa.Pointti on se, että äitiydestä annetaan liian ruusuinen kuva. Jos joku yrittää kertoa, kuinka vaikeaa se on ja ettei se sovi kaikille, hänet haukutaan heikoksi ja hiljennetään. Pointti on se, että tosi monella ei ihan oikeasti ole realistista kuvaa äitiydestä, koska äidit eivät saa kertoa negatiivisista kokemuksistaan ja siksi monet tekevät väärän päätöksen. Niin kuin joku tuolla yllä sanoi, olisi ollut todella helpottavaa, jos olisi tiennyt, että äitiyttään katuvia naisia on olemassa. Mutta kun kaikki vain toistelevat, että "kyllä oma lapsi on eri juttu, kyllä omaan lapseen tule automaattinen rakkaus, ei voi tietää mitä se onni on, ellei ole lasta"... Mutta kun kaikille ne lapset tosiaan eivät tuota onnea, vaan nimenomaan ahdistusta, josta ei pääse eroon. Ja tästä ilmiöstä ei saisi puhua. Täälläkin oli yksi ketju, jossa asiasta avautuvat leimattiin mt-ongelmaisiksi, jotta heidän suut saataisiin suppuun.
Missä annetaan ruusuinen kuva (paitsi esim. Israelissa)? Suomessa on seksuaali- ja perhevalistus ollut n. 70-luvulta lähtien realistista, on tiedossa miten tulla ja ei tulla raskaaksi, on tiedetty että vauvat rääkyy, paskoo ja tarvitsevat läheisyyttä. Lapsen kehitysvaiheet opetettiin peruskoulussa eikä taululla näkynyt yhtäkään ruusua. Äidit ovat kertoneet sekä positiivisista että negatiivisivista kokemuksista lehdissä, telkkarissa, netissä ja kaupassa. Miten joltain on voinut mennä täysin ohi? Lasta ei tosiaankaan tehdä, että joku tai jotkut niin käskevät. Mutta jos niin tahvo on, että tekee muiden käskystä, niin vastuu on otettava silti lapsesta. Eikä pelkästään lapsen hengissäpysymisestä vaan myös itsetunnon ja tunnemaailman kehityksestä. Vastuunotto voi olla myös sitä, että pyytää apua.
Miten niin lapsen kehitysvaiheet käytiin läpi peruskoulussa? Ei todellakaan käyty. Ja toisekseen, jos elää kiireistä elämää opiskellen, harrastaen ja töitä tehden, ei todellakaan ehdi seurata mediasta äitien kertomuksia lasten katumisesta. Lapsia hankitaan yleensä yhteiskunnallisen painostuksen alla, siksi, ettei mitään muuta mahdollisuutta edes tuoda esiin. Nykyisin on parempi, kun niin paljon puhutaan lasten hankkimisen negatiivisista puolista. Mutta jos ihmiset elävät kiireistä elämää, he eivät ehdi nähdä niitä puheenvuoroja.
Kerro minulle konkreettinen esimerkki miten yhteiskunta painostaa tekemään lapsia? Säästämällä päivähoidosta ja kouluista, pienentämällä lapsilisiä tämän tästä? Lastensuojelun ylikuormittumisen sallimisena? Mitä helvettiä? Nimenomaan yhteiskunnasta on tullut negatiivinen lapsen tekemistä kohtaan ja siksi syntyvyysluvut on romahtaneet.
Suomessa syntyi viime vuonna historiallisen vähän lapsia – alhainen syntyvyys luo korotuspainetta eläkkeisiin ja verotukseen
Syntyvyys romahti Suomessa - "tilanne on poikkeuksellinen"
Suomi kärsii vauvapulasta – "Syntyvyys on heikentynyt selvästi jo vuosia"
Syntyvyys laskussa - valtio auttaa sinkkuja pariutumaan
Suomalaiset huolissaan alhaisesta syntyvyydestä
Onko perheen perustaminen nykyään liian suunniteltua?
Vapaaehtoisesti lapseton nainen avautuu HS:n mielipidepalstalla: ”Tuttavani kehotti selvittämään lapsiasioita ammattiauttajan kanssa”
Lapseton nainen saa törkeää kohtelua: Niinan tuttava epäili syyksi sukupuolitautia
https://www.talouselama.fi/uutiset/vaestopommi-tikittaa-mutta-suomessa-…
"Alkuvuonna Suomessa kuoli enemmän ihmisiä kuin syntyi. Eikö enää haluta? Sortuuko Suomi sukupuuttoon?", kysyttiin Yleisradion A2-lisääntymisillassa syyskuun alussa, ja siitä alkoivat misogynian kultaviikot.
Helsingin Sanomat muistutti meitä kolmekymppisiä naisia siitä, että munasarjamme eivät "rullaa vuodesta toiseen kuin juoksumatto":
Aiotko hankkia lapsia? Ehkäpä – kunhan maapallo on kierretty, loppututkinto tehty, unelmien työpaikka saatu ja sielunkumppani löydetty.
Oletko tullut ajatelleeksi, että sitten kun tuo kaikki on saavutettu, lasten saaminen voi olla jo liian myöhäistä?
Lehti teki lisääntymisen kannustamiseksi jopa laskurin. Sen otsikko toitotti: Kahdesta lapsesta unelmoivan kannattaa aloittaa yrittäminen viimeistään 31-vuotiaana – testaa, millä todennäköisyydellä perhehaaveesi toteutuu.
Hesari on pannut merkille myös sen, että useissa Suomen sairaaloissa synnytetään liian vähän.
Lehden yleisönosastolla on vasta villiinnyttykin. Eräs kirjoittaja tulkitsi naisten sinkkuuden olevan yliopistokoulutuksen vika. "Mies saattaa alkukantaisen tai peräti geneettisen perintönsä takia etsiä naista, joka kävelisi muutaman askeleen miehen perässä."
Älkää linkittäkö Suomen tilanteen alhaista syntyvyyttä, ettei joku koe sitä kehotukseksi tehdä ensi yönä lapsi. Lisäksi palstalaiset saisivat kuulla, miten yllyttivät mammoja lapsentekoon.
Ei me ihmiset olla täällä sitä varten että toiset meistä nauttisivat, meillä on oma elämä jokaisella ja muut nauttikoot mistä nauttii.