Lue keskustelun säännöt.
Mitä tuolle kiukuttelevalle 7-vuotiaalle pitäisi tehdä?
08.04.2018 |
Temperamenttia on kotioloissa vähän liikaa. Kun hain hänet eilen kaverin luota kylästä, alkoi raivoaminen siitä, että meillä on ihan tylsää kotona ja meillä on vain tyhmiä leluja. Minä sanoin, että jokaisella on oma koti, ja usein kylässä vieraat lelut tuntuvat kivemmilta kuin kaverin lelut. Sitten kun murjotusta vain jatkui ja ruokapöydässä neiti työnsi lautasensa pois, sanoin että mene pois pöydästä, jos ei kelpaa. Niin hän tekikin ja huusi mennessään, että meillä on aina pahaa ruokaa, jota ei kukaan voi syödä. Tänään päivä sujui hyvin siihen asti, kun oltiin lähdössä pyöräilemään. 7-vuotias ei halunnut laittaa ulkohousuja. Komensin, että ne on laitettava, pelkillä legginseillä ei lähdetä pyöräilemään. Hän kävi mielenosoituksellisesti vaihtamassa pinkit farkut jalkaan. Sanoin, että farkkujen lahkeet menee kyllä pyöräillessä kuraan, kun on pätkä hiekkatietä reitillä. Tyttö marssi omaan huoneeseensa ja murjotti siellä tunnin. Yleensä olen mennyt perässä ja ääntä korottamalla määrännyt, että nyt ne ulkohousut jalkaan ja vähän äkkiä. Tänään en kuitenkaan jaksanut, kun ei se minullekaan ole kivaa lähteä suuttuneen lapsen kanssa pyörälenkille vapaapäivänä. Kävin ilmoittamassa, että turha murjottaa siellä huoneessa, pyörälenkkiä ei tule, kun ei suostu laittamaan ulkoiluun sopivia vaatteita päälleen. Kyllä tympäisee tuon lapsen käytös. Meillä on 2 muuta lasta, mutta kumpikaan ei ole ollut erityisen haastava. Yleensä sopimalla on pärjätty toisten kanssa (lukuun ottamatta uhmaikää, jolloin sellainen käytös on normaalia). Onko vinkkejä?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee vaikea murrosikä, kun omaa tahtoa löytyy jo luonnostaan noin paljon.
No jaa. Itse olin kiltti lapsi kunnes teini ikä iski. Sitten olin kuin itse piru. Mulla oli kavereita jotka oli hankalia kunnes teini ikä iski ja olivat sillon lauhkeita. Hankala kertoa mitään edellisistä kausista ja siirtymistä kun niin moni asia vaikuttaa.
Toivottavasti lapsesi kostaa sulle. Miten kehtasit käyttäytyä huonosti, eikö ollut äiti tai isä opettanut sinua ajattelemaan keitään muita kuin sinua itseäsi? Mietipä, jos vanhemmallasi olisi ollut huono itsetunto, niin kuin mulla, että miten paskaksi vanhempasi olisi itsensä tuntenutkaan takiasi? Häpeä, paskanaama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit antanut tytön päättää housuista. Jos se pukee liian vähän vaatteita, sille tulee kylmä ja se oppii. Jos sen pinkit farkut menevät likaiseksi, niin mitä sitten?
Relaa vähän. Oliko teillä tarkoitus mennä pyöräilemään vai oliko päivän tärkein tavoite se, että lapsi panee tasan ne vaatteet päälleen, jotka äiti haluaa?
Suosittelen valitsemaan taistelut. Et voi vääntää joka asiasta.
Meillä on ihan samantyylinen 7v eskarilainen kuin ap:lla ja olen oppinut niinikään valitsemaan taisteluni. Aamuisin kun ollaan menossa hoitoon ja töihin, en jää vääntämään lasten kanssa siitä, että pukevatko kunnolla ja tarpeeksi ulkovaatetta parin km automatkalle. Jos vaatetta on liian vähän, huomaavat sen kyllä talviaikaan siinä pihalla yön yli seisseessä autossa hyvin nopeasti ja seuraavalla kerralla ovat ulkovaatteet yleensä kelvanneet kummasti. Kysyn yleensä itseltäni, että onko sillä väliä tekeekö lapsi asian a vai b ensin, kunhan molemmat tulevat tehdyksi ja hyvä mieli säilyy kaikilla. Puolisoni ei tätä valitettavasti ole hiffannut, vaikka olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan. Hän kuvittelee, että menettää auktoriteettinsa, jos ei ole aina kolmentamassa ja sanomassa viimeistä sanaa. Ei tajua, että tuolla tavalla sen ainakin menettää, kun ei koskaan ota lasten mielipidettä kuuleviin korviinsa. Vähäpätöisistä asioista lapset voivat kyllä päättää itse, ne tykkää kummasti kun niitäkin huomioidaan ja kuunnellaan mielipiteitä. Se ei tarkoita, että lapset pyörittäisivät huushollia tai että aikuisilla ei olisi mitään sanavaltaa missään.
Mun mies on just tällainen pska ja sitten kun mulla on huono itsetunto, niin en oikeasti kestänyt sitä, millälailla lasten annettiin kohdella vanhempiaan. Mutta siellä ne nyt onnellisina sikailee, aivan rauhassa. Mä en halua siihen porukkaan kuulua mukaan enää, vaan suutuin heille siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit antanut tytön päättää housuista. Jos se pukee liian vähän vaatteita, sille tulee kylmä ja se oppii. Jos sen pinkit farkut menevät likaiseksi, niin mitä sitten?
Relaa vähän. Oliko teillä tarkoitus mennä pyöräilemään vai oliko päivän tärkein tavoite se, että lapsi panee tasan ne vaatteet päälleen, jotka äiti haluaa?
Suosittelen valitsemaan taistelut. Et voi vääntää joka asiasta.
Meillä on ihan samantyylinen 7v eskarilainen kuin ap:lla ja olen oppinut niinikään valitsemaan taisteluni. Aamuisin kun ollaan menossa hoitoon ja töihin, en jää vääntämään lasten kanssa siitä, että pukevatko kunnolla ja tarpeeksi ulkovaatetta parin km automatkalle. Jos vaatetta on liian vähän, huomaavat sen kyllä talviaikaan siinä pihalla yön yli seisseessä autossa hyvin nopeasti ja seuraavalla kerralla ovat ulkovaatteet yleensä kelvanneet kummasti. Kysyn yleensä itseltäni, että onko sillä väliä tekeekö lapsi asian a vai b ensin, kunhan molemmat tulevat tehdyksi ja hyvä mieli säilyy kaikilla. Puolisoni ei tätä valitettavasti ole hiffannut, vaikka olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan. Hän kuvittelee, että menettää auktoriteettinsa, jos ei ole aina kolmentamassa ja sanomassa viimeistä sanaa. Ei tajua, että tuolla tavalla sen ainakin menettää, kun ei koskaan ota lasten mielipidettä kuuleviin korviinsa. Vähäpätöisistä asioista lapset voivat kyllä päättää itse, ne tykkää kummasti kun niitäkin huomioidaan ja kuunnellaan mielipiteitä. Se ei tarkoita, että lapset pyörittäisivät huushollia tai että aikuisilla ei olisi mitään sanavaltaa missään.
Eli puolisosi sanoo, että ulkovaatteet päälle, mutta sinä annat mennä ihan sisävaatteilla? Ei kaikista asioista tarvitse olla yhtä mieltä kasvatuksessa, mutta jos lapsi saa sinulta aina periksi jonkin asian, hän alkaa pyytää vain sinulta. Teistä tulee nopeasti hyvis-vanhempi ja pahis-vanhempi. Antaisitko lapsen lähteä trikoot jalassa pyöräilemään muutaman asteen lämpötilaan? Antaisitko lapsen kävellä esim. eskariin tai kouluun km matkan ilman ulkohousuja -10 asteen pakkasessa, jos hän ei halua housuja? Jossain se raja sinullakin menee, mikä on ok pukeutumisessa ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit antanut tytön päättää housuista. Jos se pukee liian vähän vaatteita, sille tulee kylmä ja se oppii. Jos sen pinkit farkut menevät likaiseksi, niin mitä sitten?
Relaa vähän. Oliko teillä tarkoitus mennä pyöräilemään vai oliko päivän tärkein tavoite se, että lapsi panee tasan ne vaatteet päälleen, jotka äiti haluaa?
Suosittelen valitsemaan taistelut. Et voi vääntää joka asiasta.
Meillä on ihan samantyylinen 7v eskarilainen kuin ap:lla ja olen oppinut niinikään valitsemaan taisteluni. Aamuisin kun ollaan menossa hoitoon ja töihin, en jää vääntämään lasten kanssa siitä, että pukevatko kunnolla ja tarpeeksi ulkovaatetta parin km automatkalle. Jos vaatetta on liian vähän, huomaavat sen kyllä talviaikaan siinä pihalla yön yli seisseessä autossa hyvin nopeasti ja seuraavalla kerralla ovat ulkovaatteet yleensä kelvanneet kummasti. Kysyn yleensä itseltäni, että onko sillä väliä tekeekö lapsi asian a vai b ensin, kunhan molemmat tulevat tehdyksi ja hyvä mieli säilyy kaikilla. Puolisoni ei tätä valitettavasti ole hiffannut, vaikka olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan. Hän kuvittelee, että menettää auktoriteettinsa, jos ei ole aina kolmentamassa ja sanomassa viimeistä sanaa. Ei tajua, että tuolla tavalla sen ainakin menettää, kun ei koskaan ota lasten mielipidettä kuuleviin korviinsa. Vähäpätöisistä asioista lapset voivat kyllä päättää itse, ne tykkää kummasti kun niitäkin huomioidaan ja kuunnellaan mielipiteitä. Se ei tarkoita, että lapset pyörittäisivät huushollia tai että aikuisilla ei olisi mitään sanavaltaa missään.
Ei ehkä tarkoita, jos onnistut vetämään löysempää roolia loukkaamatta sen epähiffaajan auktoriteettia lasten silmissä. Aika harvalta taitaa onnistua sitten se. Lapsille ei jää epäselväksi, ettet viitsi myöskään taistella puolison kanssa yhteisen linjan löytämiseksi, vaan väistelet siinäkin ja valikoit taistelusi niin tehokkaasti, että hän alkaa pelätä väijytystä. Ja niin sitten sinä lasten takana piileksien hiljaa näverrät sen vähemmistöön jätetyn arvostusta ja viilennätte hänen suhteitaan perheeseensä, lopultakin sinun ohjelmallisen piittaamattomuutesi takia.
Hiffaatko lainkaan, miltä se siitä toisesta tuntuu? Vai luuletko, että hän vain on niin tyhmä, ettei tajua mitään?
Vai voisitko kenties jopa ajatella, että tukemalla epävarmempaa vanhempaa saattaisit saada hänet rentoutumaan tehokkaammin, koska hänen ei tarvitse epäillä, oletko oikeastaan vanhemman roolissa vai pyöritteletkö silmiä hänen selkänsä takana siksi, että oikeasti haluat olla edelleen lapsi? Kun sinä vakuutat tiukkikselle kantavasi vastuusi ja ottavasi tarpeen mukaan hänenkin taakkansa kannettavaksi, hän voisi rentoutua lasten kanssa ja koko perheen ilmapiiri rentoutuisi?
Ohhoh, olipa katkeran kuuloista tekstiä. Ikävää jos sinulle on käynyt kuvaamallasi tavalla.
Tottakai vedetään lasten edessä samaa linjaa, eli jos puoliso on sanonut jotain tai vetänyt rajan johonkin, niin olen samaa mieltä, enkä ala sitä muutella. Pointti oli se, että itse en ala vängätä siitä onko lapsella päässä huppu vai pipo, kun kävellään ovelta autolle tai onko kauluri mukana, koska molemmat lapset sitä inhoavat ja vetävät takin ihan ylös asti kiinni (sekä ovat selvinneet koko talven pakkasineen ilmankin sitä kummasti, sillä hoidossa se ei koskaan ole ollut päällä, kun ulkoilevat). Puolisoni saattaa jäädä vänkäämään ihan järjettömästi aamukiireessä, että "nyt se kauluri päälle!", vaikka asialla ei a) ole mitään merkitystä periaatteessa ja b) hän ei ole aiemminkaan sellaista vaatinut, joten ei toimi johdonmukaisesti edes. Näistä pikkusekoista koitan joskus hänelle puhua kahden kesken toki, että asioilla millä ei oikeasti ole isoa merkitystä, voi taipua joskus lastenkin "tahtoon" tai vaikkapa neuvotella heidän kanssaan asiasta. Ja että kannattaa valita taistelunsa, vänkäämistä riittää eskariuhmalaisen kanssa ihan muutenkin tarpeeksi. Säästämme yleensä noin 30min turhaa vänkäysaikaa ja pahaa mieltä, jos osaamme luovia tilanteissa.
Suuret linjat meillä on tottakai samat ja kuten sanoin, seistään myös yhteisenä rintamana lasten edessä, kun toinen on jotain sanonut. Ikävästi olit koittanut kirjoitustani vääntää joksikin ihan (omiin kokemuksiisi peilattuun?) kummalliseksi tarinaksi.
T. tuon lainaamasi kommentin kirjoittaja
Lapsihan on selkeästi tyytymätön johonkin, ja sinun tehtäväsi on auttaa häntä käsittelemään tunteitaan. Pelkkä kiukuttelijaksi, hankalaksi ja vaikeaksi lapseksi leimaaminen tuskin hyödyttää mitään, vaan entisestään pahentaa lapsen mieltä, saa vuorovaikutuksen väliltänne katkeamaan ja koko tilanteen lukkiutumaan. Sitä tuskin oikeasti haluat? Kasvattaa lapsestasi mörököllin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei meillä mitään taukoa ole tuossa uhmaiässä ollut, oletan, että samalla vauhdilla mennään jonnekin 20 ikävuoden tietämille. Kuten joku viisas sanoi: sitä vaan ei pidä ottaa henkilökohtaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit antanut tytön päättää housuista. Jos se pukee liian vähän vaatteita, sille tulee kylmä ja se oppii. Jos sen pinkit farkut menevät likaiseksi, niin mitä sitten?
Relaa vähän. Oliko teillä tarkoitus mennä pyöräilemään vai oliko päivän tärkein tavoite se, että lapsi panee tasan ne vaatteet päälleen, jotka äiti haluaa?
Suosittelen valitsemaan taistelut. Et voi vääntää joka asiasta.
Meillä on ihan samantyylinen 7v eskarilainen kuin ap:lla ja olen oppinut niinikään valitsemaan taisteluni. Aamuisin kun ollaan menossa hoitoon ja töihin, en jää vääntämään lasten kanssa siitä, että pukevatko kunnolla ja tarpeeksi ulkovaatetta parin km automatkalle. Jos vaatetta on liian vähän, huomaavat sen kyllä talviaikaan siinä pihalla yön yli seisseessä autossa hyvin nopeasti ja seuraavalla kerralla ovat ulkovaatteet yleensä kelvanneet kummasti. Kysyn yleensä itseltäni, että onko sillä väliä tekeekö lapsi asian a vai b ensin, kunhan molemmat tulevat tehdyksi ja hyvä mieli säilyy kaikilla. Puolisoni ei tätä valitettavasti ole hiffannut, vaikka olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan. Hän kuvittelee, että menettää auktoriteettinsa, jos ei ole aina kolmentamassa ja sanomassa viimeistä sanaa. Ei tajua, että tuolla tavalla sen ainakin menettää, kun ei koskaan ota lasten mielipidettä kuuleviin korviinsa. Vähäpätöisistä asioista lapset voivat kyllä päättää itse, ne tykkää kummasti kun niitäkin huomioidaan ja kuunnellaan mielipiteitä. Se ei tarkoita, että lapset pyörittäisivät huushollia tai että aikuisilla ei olisi mitään sanavaltaa missään.
Eli puolisosi sanoo, että ulkovaatteet päälle, mutta sinä annat mennä ihan sisävaatteilla? Ei kaikista asioista tarvitse olla yhtä mieltä kasvatuksessa, mutta jos lapsi saa sinulta aina periksi jonkin asian, hän alkaa pyytää vain sinulta. Teistä tulee nopeasti hyvis-vanhempi ja pahis-vanhempi. Antaisitko lapsen lähteä trikoot jalassa pyöräilemään muutaman asteen lämpötilaan? Antaisitko lapsen kävellä esim. eskariin tai kouluun km matkan ilman ulkohousuja -10 asteen pakkasessa, jos hän ei halua housuja? Jossain se raja sinullakin menee, mikä on ok pukeutumisessa ja mikä ei.
"Eli puolisosi sanoo, että ulkovaatteet päälle, mutta sinä annat mennä ihan sisävaatteilla?" -> Ei.
Vedämme aina samaa linjaa, eli jos toinen sanoo jotain, toinen ei ala sitä muutella. Kahden kesken koitan sitten keskustella puolison kanssa joskus, että onko sillä oikeasti niin väliä jos joskus menevät esim. välivaatteet (villa- tai fleece) päällä autoon sen parin km matkan ajaksi, siinäpähän huomaavat että -20 asteessa voi olla vähän kylmä. Enkä tietenkään antaisi lähteä trikoissa pyöräilemään kylmällä ilmalla, mistä sen nyt tähän vedit? Kirjoitin että VÄHÄPÄTÖISISSÄ asioissa voi kuunnella lapsen mielipidettä tai jopa antaa hänen päättää asiasta. Niihin lasken esim. sellaisen, että onko jalassa tämä talvikenkä vai tuo toisenlainen, jos molemmat ajavat asiansa. Ilmeisesti sinunkin on hiukan haastavaa hahmottaa, että missä asioissa lasta voisi kuunnella, kun kuvittelet että pidempi ulkoilu -10 asteen pakkasessa olisi tämmöinen asia missä lapsi saa tehdä mitä haluaa.
"Antaisitko lapsen kävellä eskariin 1km ilman ulkohousuja -10 asteessa?". No en. Mistä tämä nyt tuli? Puhuin että pari kilsaa AUTOLLA mennään. Ei nyt kannata väännellä siellä kirjoitustani omiin tarkoitusperiisi sopivaksi. Ja kyse ei ole pelkästään pukeutumisesta, vaikka siihen nyt niin takerrutaan, oli vain esimerkki nuo ulkovaatteet ja automatka. Puoliso voi esim. mennä yhtäkkiä keskeyttämään koko päivän keskenään tapelleiden sisarusten hetkellisesti hyvin menneet leikit ilman mitään pakottavaa syytä ja vaatia siivoamaan jonkun leikin pois ja näin uusi huutoralli on valmis ja lopulta kaikilla paha mieli. Ei niin minkäänlaista pelisilmää tilanteille. Sitä yritän tässä tuoda esiin (ja kahden kesken keskustella hänen kanssaan). Valitse taistelusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on siitä 6-7 -vuotiaan uhmaiästä. Tulee tosiaan kolmesti: ensin parivuotiaana, sitten ekaluokkalaisena ja kolmannen kerran teini-iän myrskyissä.
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/6-7-v/6-7-vuotia…
(1)
Tällä lapsella on ollut "uhmaikä" nyt siitä 2,5-vuotiaasta lähtien. Vauvana oli kiva ja nauravainen. En muista, että hän olisi ollut sen leppoisampi myöskään 4-5-vuotiaana kuin nytkään. Kai se on opittukin käytösmalli, joka on ehkä jäänyt päälle. Kun on tottunut toimimaan noin, että hermo menee ja tunteita ei paljon peittele. Muistan erään kerran tanssitunnin jälkeen pari vuotta sitten, kun oli sovittu, että kävellään tuttavaperheen luo kylään (noin km matka). Ensin neiti ei olisi suostunut pukemaan ulkohousuja. Odotin pitkään, että laittaisi housut jalkaansa, sitten sanoin, että lähden nyt, ja jos aikoo lähteä mukaan, ilman ulkohousuja ei ole ulos pakkaseen tulemista. Menin ulos odottamaan, ja oli tyttö pukenut housutkin päälleen ja juoksi perässä. Koko matkan kylään viivytteli perässä ja marisi, että ei muidenkaan tarvitse ulkohousuja laittaa. Tottahan se varmaan osalla tanssikavereista olikin, jos lämmin auto oli parkkipaikalla odottamassa. Minusta tuntuu, että hänellä on periaatteita, että jos joku muu saa tehdä jotain, hänenkin pitäisi saada. Tai jos jollain kaverilla on iso barbitalo, hänellekin sellainen kuuluisi. Rasittavaa joka tapauksessa vääntää yksinkertaisistakin asioista arjessa.
-ap
Sun penska vaikuttaa häiriintyneeltä, jos oikeasti hänen mielestään hänelle kuuluisi kaikki mitä muillakin on, sori vaan.
Ihmisen aivot eivät ole valmiit kuin 25-vuotiaana vasta. On monia aikuisia ihmisiä jotka kuluttavat itsensä velkaloukkuun koska eivät osaa niillä valmiilla aivoillaan punnita haluamista ja asioiden hankkimista.
Sinä olet häiriintynyt koska et kykene ymmärtämään sitä että kaikki ihmiset, etenkään lapset, eivät ole yhtäläisillä taidoilla ja valmiuksilla varustettuja vaikka ihan normaalin rajoissa olisivatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee vaikea murrosikä, kun omaa tahtoa löytyy jo luonnostaan noin paljon.
No jaa. Itse olin kiltti lapsi kunnes teini ikä iski. Sitten olin kuin itse piru. Mulla oli kavereita jotka oli hankalia kunnes teini ikä iski ja olivat sillon lauhkeita. Hankala kertoa mitään edellisistä kausista ja siirtymistä kun niin moni asia vaikuttaa.
Toivottavasti lapsesi kostaa sulle. Miten kehtasit käyttäytyä huonosti, eikö ollut äiti tai isä opettanut sinua ajattelemaan keitään muita kuin sinua itseäsi? Mietipä, jos vanhemmallasi olisi ollut huono itsetunto, niin kuin mulla, että miten paskaksi vanhempasi olisi itsensä tuntenutkaan takiasi? Häpeä, paskanaama.
Kuule, aivot kehittyvät teini-iässä valtavasti, ja teinin käytöksen paheksuminen on vähän sama juttu kuin paheksuisit aivovammaista että miksi se nyt noin rumasti kuolaa. Parempaan kun ei ole resursseja, niin hetken ajan tulee huonompaa.
Nyt mietityttää vain että mitähän sulle on tapahtunut kun viestien tulkitseminen on noin negatiivista, etenkin jos viesti on yleisluontoinen eikä liity sinuun juurikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee vaikea murrosikä, kun omaa tahtoa löytyy jo luonnostaan noin paljon.
No jaa. Itse olin kiltti lapsi kunnes teini ikä iski. Sitten olin kuin itse piru. Mulla oli kavereita jotka oli hankalia kunnes teini ikä iski ja olivat sillon lauhkeita. Hankala kertoa mitään edellisistä kausista ja siirtymistä kun niin moni asia vaikuttaa.
Toivottavasti lapsesi kostaa sulle. Miten kehtasit käyttäytyä huonosti, eikö ollut äiti tai isä opettanut sinua ajattelemaan keitään muita kuin sinua itseäsi? Mietipä, jos vanhemmallasi olisi ollut huono itsetunto, niin kuin mulla, että miten paskaksi vanhempasi olisi itsensä tuntenutkaan takiasi? Häpeä, paskanaama.
Saa kostaa kunhan mun lapsesta ei tuke yhtä huonosti kasvatettu kun sinusta toivottavasti vanhempasi häpeää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit antanut tytön päättää housuista. Jos se pukee liian vähän vaatteita, sille tulee kylmä ja se oppii. Jos sen pinkit farkut menevät likaiseksi, niin mitä sitten?
Relaa vähän. Oliko teillä tarkoitus mennä pyöräilemään vai oliko päivän tärkein tavoite se, että lapsi panee tasan ne vaatteet päälleen, jotka äiti haluaa?
Suosittelen valitsemaan taistelut. Et voi vääntää joka asiasta.
Meillä on ihan samantyylinen 7v eskarilainen kuin ap:lla ja olen oppinut niinikään valitsemaan taisteluni. Aamuisin kun ollaan menossa hoitoon ja töihin, en jää vääntämään lasten kanssa siitä, että pukevatko kunnolla ja tarpeeksi ulkovaatetta parin km automatkalle. Jos vaatetta on liian vähän, huomaavat sen kyllä talviaikaan siinä pihalla yön yli seisseessä autossa hyvin nopeasti ja seuraavalla kerralla ovat ulkovaatteet yleensä kelvanneet kummasti. Kysyn yleensä itseltäni, että onko sillä väliä tekeekö lapsi asian a vai b ensin, kunhan molemmat tulevat tehdyksi ja hyvä mieli säilyy kaikilla. Puolisoni ei tätä valitettavasti ole hiffannut, vaikka olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan. Hän kuvittelee, että menettää auktoriteettinsa, jos ei ole aina kolmentamassa ja sanomassa viimeistä sanaa. Ei tajua, että tuolla tavalla sen ainakin menettää, kun ei koskaan ota lasten mielipidettä kuuleviin korviinsa. Vähäpätöisistä asioista lapset voivat kyllä päättää itse, ne tykkää kummasti kun niitäkin huomioidaan ja kuunnellaan mielipiteitä. Se ei tarkoita, että lapset pyörittäisivät huushollia tai että aikuisilla ei olisi mitään sanavaltaa missään.
Eli puolisosi sanoo, että ulkovaatteet päälle, mutta sinä annat mennä ihan sisävaatteilla? Ei kaikista asioista tarvitse olla yhtä mieltä kasvatuksessa, mutta jos lapsi saa sinulta aina periksi jonkin asian, hän alkaa pyytää vain sinulta. Teistä tulee nopeasti hyvis-vanhempi ja pahis-vanhempi. Antaisitko lapsen lähteä trikoot jalassa pyöräilemään muutaman asteen lämpötilaan? Antaisitko lapsen kävellä esim. eskariin tai kouluun km matkan ilman ulkohousuja -10 asteen pakkasessa, jos hän ei halua housuja? Jossain se raja sinullakin menee, mikä on ok pukeutumisessa ja mikä ei.
"Eli puolisosi sanoo, että ulkovaatteet päälle, mutta sinä annat mennä ihan sisävaatteilla?" -> Ei.
Vedämme aina samaa linjaa, eli jos toinen sanoo jotain, toinen ei ala sitä muutella. Kahden kesken koitan sitten keskustella puolison kanssa joskus, että onko sillä oikeasti niin väliä jos joskus menevät esim. välivaatteet (villa- tai fleece) päällä autoon sen parin km matkan ajaksi, siinäpähän huomaavat että -20 asteessa voi olla vähän kylmä. Enkä tietenkään antaisi lähteä trikoissa pyöräilemään kylmällä ilmalla, mistä sen nyt tähän vedit? Kirjoitin että VÄHÄPÄTÖISISSÄ asioissa voi kuunnella lapsen mielipidettä tai jopa antaa hänen päättää asiasta. Niihin lasken esim. sellaisen, että onko jalassa tämä talvikenkä vai tuo toisenlainen, jos molemmat ajavat asiansa. Ilmeisesti sinunkin on hiukan haastavaa hahmottaa, että missä asioissa lasta voisi kuunnella, kun kuvittelet että pidempi ulkoilu -10 asteen pakkasessa olisi tämmöinen asia missä lapsi saa tehdä mitä haluaa.
"Antaisitko lapsen kävellä eskariin 1km ilman ulkohousuja -10 asteessa?". No en. Mistä tämä nyt tuli? Puhuin että pari kilsaa AUTOLLA mennään. Ei nyt kannata väännellä siellä kirjoitustani omiin tarkoitusperiisi sopivaksi. Ja kyse ei ole pelkästään pukeutumisesta, vaikka siihen nyt niin takerrutaan, oli vain esimerkki nuo ulkovaatteet ja automatka. Puoliso voi esim. mennä yhtäkkiä keskeyttämään koko päivän keskenään tapelleiden sisarusten hetkellisesti hyvin menneet leikit ilman mitään pakottavaa syytä ja vaatia siivoamaan jonkun leikin pois ja näin uusi huutoralli on valmis ja lopulta kaikilla paha mieli. Ei niin minkäänlaista pelisilmää tilanteille. Sitä yritän tässä tuoda esiin (ja kahden kesken keskustella hänen kanssaan). Valitse taistelusi.
Heh, sun mies tuntuu olevan hyvin paljon samanlainen kun mun mies :) Juuri tuo että saattaa sanoa vaikka että "laita pipo päähän vielä niin lähdetään" (kävellään autolle), ja jos lapsi vastaa kieltävästi niin saman tien äänen korotus ja siinähän sitten meuhkaavat toisilleen vaikka sen 30min, mutta tosiaankin mies ei vaan ikinä anna periksi. On siis sellainen, että jos sanoo jotain, niin se sana pitää, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä. Pääasia että mennään hänen sanansa mukaan. Välillä toki tulee hankalia tilanteita, jos mies on sanonut lapsille että nyt pitää toimia tällä tavalla, ja jos siihen ei ole mitään järkevää perustetta, niin on tosi vaikea komppailla mukana ja yrittää selittää lapsille että "joo kyllä nyt näin on".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit antanut tytön päättää housuista. Jos se pukee liian vähän vaatteita, sille tulee kylmä ja se oppii. Jos sen pinkit farkut menevät likaiseksi, niin mitä sitten?
Relaa vähän. Oliko teillä tarkoitus mennä pyöräilemään vai oliko päivän tärkein tavoite se, että lapsi panee tasan ne vaatteet päälleen, jotka äiti haluaa?
Suosittelen valitsemaan taistelut. Et voi vääntää joka asiasta.
Meillä on ihan samantyylinen 7v eskarilainen kuin ap:lla ja olen oppinut niinikään valitsemaan taisteluni. Aamuisin kun ollaan menossa hoitoon ja töihin, en jää vääntämään lasten kanssa siitä, että pukevatko kunnolla ja tarpeeksi ulkovaatetta parin km automatkalle. Jos vaatetta on liian vähän, huomaavat sen kyllä talviaikaan siinä pihalla yön yli seisseessä autossa hyvin nopeasti ja seuraavalla kerralla ovat ulkovaatteet yleensä kelvanneet kummasti. Kysyn yleensä itseltäni, että onko sillä väliä tekeekö lapsi asian a vai b ensin, kunhan molemmat tulevat tehdyksi ja hyvä mieli säilyy kaikilla. Puolisoni ei tätä valitettavasti ole hiffannut, vaikka olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan. Hän kuvittelee, että menettää auktoriteettinsa, jos ei ole aina kolmentamassa ja sanomassa viimeistä sanaa. Ei tajua, että tuolla tavalla sen ainakin menettää, kun ei koskaan ota lasten mielipidettä kuuleviin korviinsa. Vähäpätöisistä asioista lapset voivat kyllä päättää itse, ne tykkää kummasti kun niitäkin huomioidaan ja kuunnellaan mielipiteitä. Se ei tarkoita, että lapset pyörittäisivät huushollia tai että aikuisilla ei olisi mitään sanavaltaa missään.
Eli puolisosi sanoo, että ulkovaatteet päälle, mutta sinä annat mennä ihan sisävaatteilla? Ei kaikista asioista tarvitse olla yhtä mieltä kasvatuksessa, mutta jos lapsi saa sinulta aina periksi jonkin asian, hän alkaa pyytää vain sinulta. Teistä tulee nopeasti hyvis-vanhempi ja pahis-vanhempi. Antaisitko lapsen lähteä trikoot jalassa pyöräilemään muutaman asteen lämpötilaan? Antaisitko lapsen kävellä esim. eskariin tai kouluun km matkan ilman ulkohousuja -10 asteen pakkasessa, jos hän ei halua housuja? Jossain se raja sinullakin menee, mikä on ok pukeutumisessa ja mikä ei.
"Eli puolisosi sanoo, että ulkovaatteet päälle, mutta sinä annat mennä ihan sisävaatteilla?" -> Ei.
Vedämme aina samaa linjaa, eli jos toinen sanoo jotain, toinen ei ala sitä muutella. Kahden kesken koitan sitten keskustella puolison kanssa joskus, että onko sillä oikeasti niin väliä jos joskus menevät esim. välivaatteet (villa- tai fleece) päällä autoon sen parin km matkan ajaksi, siinäpähän huomaavat että -20 asteessa voi olla vähän kylmä. Enkä tietenkään antaisi lähteä trikoissa pyöräilemään kylmällä ilmalla, mistä sen nyt tähän vedit? Kirjoitin että VÄHÄPÄTÖISISSÄ asioissa voi kuunnella lapsen mielipidettä tai jopa antaa hänen päättää asiasta. Niihin lasken esim. sellaisen, että onko jalassa tämä talvikenkä vai tuo toisenlainen, jos molemmat ajavat asiansa. Ilmeisesti sinunkin on hiukan haastavaa hahmottaa, että missä asioissa lasta voisi kuunnella, kun kuvittelet että pidempi ulkoilu -10 asteen pakkasessa olisi tämmöinen asia missä lapsi saa tehdä mitä haluaa.
"Antaisitko lapsen kävellä eskariin 1km ilman ulkohousuja -10 asteessa?". No en. Mistä tämä nyt tuli? Puhuin että pari kilsaa AUTOLLA mennään. Ei nyt kannata väännellä siellä kirjoitustani omiin tarkoitusperiisi sopivaksi. Ja kyse ei ole pelkästään pukeutumisesta, vaikka siihen nyt niin takerrutaan, oli vain esimerkki nuo ulkovaatteet ja automatka. Puoliso voi esim. mennä yhtäkkiä keskeyttämään koko päivän keskenään tapelleiden sisarusten hetkellisesti hyvin menneet leikit ilman mitään pakottavaa syytä ja vaatia siivoamaan jonkun leikin pois ja näin uusi huutoralli on valmis ja lopulta kaikilla paha mieli. Ei niin minkäänlaista pelisilmää tilanteille. Sitä yritän tässä tuoda esiin (ja kahden kesken keskustella hänen kanssaan). Valitse taistelusi.
Heh, sun mies tuntuu olevan hyvin paljon samanlainen kun mun mies :) Juuri tuo että saattaa sanoa vaikka että "laita pipo päähän vielä niin lähdetään" (kävellään autolle), ja jos lapsi vastaa kieltävästi niin saman tien äänen korotus ja siinähän sitten meuhkaavat toisilleen vaikka sen 30min, mutta tosiaankin mies ei vaan ikinä anna periksi. On siis sellainen, että jos sanoo jotain, niin se sana pitää, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä. Pääasia että mennään hänen sanansa mukaan. Välillä toki tulee hankalia tilanteita, jos mies on sanonut lapsille että nyt pitää toimia tällä tavalla, ja jos siihen ei ole mitään järkevää perustetta, niin on tosi vaikea komppailla mukana ja yrittää selittää lapsille että "joo kyllä nyt näin on".
Apua, heitä on siis enemmänkin :D Voimia. On joo tuo komppailu haastavaa välillä, kun tekisi mieli vaan huutaa, että "MITÄ VÄLIÄ!?!?", mutta en sitä tietenkään voi tehdä. Nyt tosiaan, kun eskariuhma on rantautunut taloon ja kaikki normaalitkin asiat vaativat eskarilaiselta ensin sen 30-60min "yhyy, kukaan ei rakasta mua" shown, niin ehkä puolisokin huomaa viimein, että ihan pikkuasioista ei kannata enää alkaa erikseen vääntämään.
T. tuo edellinen
Vierailija kirjoitti:
Remmiä?
Jätä se sika!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisit antanut tytön päättää housuista. Jos se pukee liian vähän vaatteita, sille tulee kylmä ja se oppii. Jos sen pinkit farkut menevät likaiseksi, niin mitä sitten?
Relaa vähän. Oliko teillä tarkoitus mennä pyöräilemään vai oliko päivän tärkein tavoite se, että lapsi panee tasan ne vaatteet päälleen, jotka äiti haluaa?
Suosittelen valitsemaan taistelut. Et voi vääntää joka asiasta.
Jos antaisin lapselle periksi vaatteissa, niin kyllä hän menisi legginsseissä vaikka talvipakkasella, oli kylmä tai ei. Pääasia olisi vain, että saa tahtonsa läpi. Ei kaikilla onnistu tuo, että lapsi ymmärtää sen kylmyyden ja pukeutuu sitten paremmin.
Ja toisekseen, lapsi alkaa kiukkuamaan ettei pue jotain, niin saa tahtonsa läpi? Siis sillä kiukkuamisella? Ei vetele meillä, pienillä kyllä aikuiset päättää ja isompien kanssa sitten neuvotellaan. Kun alusta asti näin ollaan tehty, eikä annettu uhmakiukuissa periksi, niin eipä enää lapsi väännä asiasta. Jos olisi kerrankin kiukulla saanut tahtonsa läpi, niin yrittäisi kyllä jatkossa samaa ihan kaikessa. Ei olisi kovin johdonmukaista antaa yhdessä asiassa periksi kiukulla.
Ap:lle tsemppiä, meillä myös nyt 7v on kiukkuinen kuin mikä. Ei auta kuin jaksaa ja pitää säännöt. Jutella, jutella ja jutella. Toivon, että kohta helpottaa. Tämä on hänen ensimmäinen uhmaikänsä, aiemmin aina ollut niin sopuisa.
(Ylempänä on kyse siis toisesta lapsesta, ei samasta kuin tämä 7v.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit antanut tytön päättää housuista. Jos se pukee liian vähän vaatteita, sille tulee kylmä ja se oppii. Jos sen pinkit farkut menevät likaiseksi, niin mitä sitten?
Relaa vähän. Oliko teillä tarkoitus mennä pyöräilemään vai oliko päivän tärkein tavoite se, että lapsi panee tasan ne vaatteet päälleen, jotka äiti haluaa?
Suosittelen valitsemaan taistelut. Et voi vääntää joka asiasta.
Jos antaisin lapselle periksi vaatteissa, niin kyllä hän menisi legginsseissä vaikka talvipakkasella, oli kylmä tai ei. Pääasia olisi vain, että saa tahtonsa läpi. Ei kaikilla onnistu tuo, että lapsi ymmärtää sen kylmyyden ja pukeutuu sitten paremmin.
Ja toisekseen, lapsi alkaa kiukkuamaan ettei pue jotain, niin saa tahtonsa läpi? Siis sillä kiukkuamisella? Ei vetele meillä, pienillä kyllä aikuiset päättää ja isompien kanssa sitten neuvotellaan. Kun alusta asti näin ollaan tehty, eikä annettu uhmakiukuissa periksi, niin eipä enää lapsi väännä asiasta. Jos olisi kerrankin kiukulla saanut tahtonsa läpi, niin yrittäisi kyllä jatkossa samaa ihan kaikessa. Ei olisi kovin johdonmukaista antaa yhdessä asiassa periksi kiukulla.
Ap:lle tsemppiä, meillä myös nyt 7v on kiukkuinen kuin mikä. Ei auta kuin jaksaa ja pitää säännöt. Jutella, jutella ja jutella. Toivon, että kohta helpottaa. Tämä on hänen ensimmäinen uhmaikänsä, aiemmin aina ollut niin sopuisa.
(Ylempänä on kyse siis toisesta lapsesta, ei samasta kuin tämä 7v.)
Ei siihen kiukkua vaadita, että voi kuunnella lasta ja keskustella sen kanssa pienistä valinnoista. Pyöräily trikoopöksyissä pakkasessa nyt ei luonnollisestikaan ole pieni valinta, eikä siitä edes keskustella muuten kuin perustellaan mahdollisesti kiukkuavalle lapselle, että miksi niitä ulkohousuja käytetään tässä tilanteessa. Mutta noin muuten, niin ei kannata yleistää, että jos lasta joskus kuuntelee tai juttelee sen kanssa eri valinnoista, että se on yhtä kuin "antaa periksi kiukuttelulle" :) Kiukuttelutilannetta ei välttämättä edes synny, jos osaa lukea tilanteita ja antaa lapselle sopivasti päätösvaltaa asiassa joka on tavallaan yhdentekevä lopputuloksen kannalta, mutta lapselle merkittävä, kun saa itse valita jotain ja unohtaa ehkä kiukuta jostain muusta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee vaikea murrosikä, kun omaa tahtoa löytyy jo luonnostaan noin paljon.
No jaa. Itse olin kiltti lapsi kunnes teini ikä iski. Sitten olin kuin itse piru. Mulla oli kavereita jotka oli hankalia kunnes teini ikä iski ja olivat sillon lauhkeita. Hankala kertoa mitään edellisistä kausista ja siirtymistä kun niin moni asia vaikuttaa.
Toivottavasti lapsesi kostaa sulle. Miten kehtasit käyttäytyä huonosti, eikö ollut äiti tai isä opettanut sinua ajattelemaan keitään muita kuin sinua itseäsi? Mietipä, jos vanhemmallasi olisi ollut huono itsetunto, niin kuin mulla, että miten paskaksi vanhempasi olisi itsensä tuntenutkaan takiasi? Häpeä, paskanaama.
LÄÄKKEET!
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluisssa häiritsee aina se, miten vanhempi ei näe lastaan muuta kuin sen kiukuttelun kautta. Teidän 7-vuotiaassa on varmasti paljon hienoja ominaisuuksia ja hän oppii uusia asioita. Mitä jos alkaisit kotona keskittyä enemmän niin puoliin? Huomioisit, kehuisit ja kiittäisit aina, kun hommat sujuvat hyvin.
Usein lasten kiukuttelun johtuu ihan vain siitä, etteivät he saa vanhemiltaan tarpeeksi myönteistä huomiota ja ovat oppineet, että huonolla käyttäytymisellä sitä huomiota saa.
Totta. Kun lapsen kanssa on vaikeaa, huomio kiinnittyy tasan siihen vaikeuteen ja tulee tarve kontrolloida lasta vain enemmän, ettei homma lähde lapasesta. Jos onnistuisi luomaan päiviin kivoja hetkiä, kehuja vaikka miten pienistä asioista ja ennen kaikkea pystyisi luomaan hetkiä, jolloin keskustellaan ja tehdään yhdessä "tasavertaisina", kaikki menisi paremmin. Tasavertaisina on lainausmerkeissä, koska vanhempi on aina se vastuunkantaja ja pomo, mutta kun keskustellaan vaikka mielipiteistä, ei jaottelu pomoon ja alamaiseen ole edes mielekäs. Joskus tuntuu kuin koko lastenkasvatus kiteytyisi vallankäyttöön, vaikka eihän se voi niin olla. Lapset turhautuvat, kun aikuisen ainoa kiinnostuksenkohde on joku valta-aseman säilyttäminen. Rohkenen epäillä, onko lasten ylin päämäärä riistää tämä valta. Kun lapsi sitten on sopuisa ja rauhallinen, vanhempi huokaisee helpotuksesta, kun sai "omaa aikaa". Näin lapsi oppii, että huomiota todella saa lähinnä sillä kiukuttelulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluisssa häiritsee aina se, miten vanhempi ei näe lastaan muuta kuin sen kiukuttelun kautta. Teidän 7-vuotiaassa on varmasti paljon hienoja ominaisuuksia ja hän oppii uusia asioita. Mitä jos alkaisit kotona keskittyä enemmän niin puoliin? Huomioisit, kehuisit ja kiittäisit aina, kun hommat sujuvat hyvin.
Usein lasten kiukuttelun johtuu ihan vain siitä, etteivät he saa vanhemiltaan tarpeeksi myönteistä huomiota ja ovat oppineet, että huonolla käyttäytymisellä sitä huomiota saa.
Totta. Kun lapsen kanssa on vaikeaa, huomio kiinnittyy tasan siihen vaikeuteen ja tulee tarve kontrolloida lasta vain enemmän, ettei homma lähde lapasesta. Jos onnistuisi luomaan päiviin kivoja hetkiä, kehuja vaikka miten pienistä asioista ja ennen kaikkea pystyisi luomaan hetkiä, jolloin keskustellaan ja tehdään yhdessä "tasavertaisina", kaikki menisi paremmin. Tasavertaisina on lainausmerkeissä, koska vanhempi on aina se vastuunkantaja ja pomo, mutta kun keskustellaan vaikka mielipiteistä, ei jaottelu pomoon ja alamaiseen ole edes mielekäs. Joskus tuntuu kuin koko lastenkasvatus kiteytyisi vallankäyttöön, vaikka eihän se voi niin olla. Lapset turhautuvat, kun aikuisen ainoa kiinnostuksenkohde on joku valta-aseman säilyttäminen. Rohkenen epäillä, onko lasten ylin päämäärä riistää tämä valta. Kun lapsi sitten on sopuisa ja rauhallinen, vanhempi huokaisee helpotuksesta, kun sai "omaa aikaa". Näin lapsi oppii, että huomiota todella saa lähinnä sillä kiukuttelulla.
Eiköhän suurimmassa osassa perheitä kehuta lapsia?! Joskus ihan pienistäkin asioista. Nykyisin myös vanhemmat kysyvät mielipiteitä. Kun itse olin lapsi 70-luvulla, silloin lähes kaikille kavereillekin tuli lelut ja vaatteet lahjaksi vähintään 10-vuotiaaksi. Harva lapsi edes sai päättää, mitä vaatteita ostetaan. Leluja sai lähinnä joululahjaksi ja syntymäpäivänä, joskus tuliaisena. No, ei siihen aikaa leluja tietysti lapsilla ollutkaan yhtä paljon kuin nykyisin. Kun olin itse hm:llä töissä muutama vuosi sitten, huomasin, että lapset nykyisin useimmin päättävät, mitä vaatteita haluavat. Eikä ollut harvinaista sekään, että äiti tuli vaihtamaan/palauttamaan ostamaansa vaatetta, kun se ei ollutkaan kelvannut. Nykyisin lasten kanssa käydään Hoplopeissa ja activityparkeissa. Ei niitä minun lapsuudessani ollutkaan, mutta ei silloin lasten kanssa vanhemmat tehneet yhdessä paljonkaan asioita. Asuin itse isossa kerrostalossa. Kaikki kesät leikittiin keskenämme pihalla (noin 3-vuotiaasta 12-vuotiaaksi). Pyöräilemässä käytiin kavereiden kanssa, jopa uimahallissa ilman aikuisia. Ei silloin ollut tapana kysyä, mitä ruokaa lapset haluaisivat tai muutoinkaan ottaa mukaan perheen päätöksiin. Minusta nykyisin kuunnellaan jopa liikaa ja unohdetaan, että lapsi tarvitsee rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluisssa häiritsee aina se, miten vanhempi ei näe lastaan muuta kuin sen kiukuttelun kautta. Teidän 7-vuotiaassa on varmasti paljon hienoja ominaisuuksia ja hän oppii uusia asioita. Mitä jos alkaisit kotona keskittyä enemmän niin puoliin? Huomioisit, kehuisit ja kiittäisit aina, kun hommat sujuvat hyvin.
Usein lasten kiukuttelun johtuu ihan vain siitä, etteivät he saa vanhemiltaan tarpeeksi myönteistä huomiota ja ovat oppineet, että huonolla käyttäytymisellä sitä huomiota saa.
Totta. Kun lapsen kanssa on vaikeaa, huomio kiinnittyy tasan siihen vaikeuteen ja tulee tarve kontrolloida lasta vain enemmän, ettei homma lähde lapasesta. Jos onnistuisi luomaan päiviin kivoja hetkiä, kehuja vaikka miten pienistä asioista ja ennen kaikkea pystyisi luomaan hetkiä, jolloin keskustellaan ja tehdään yhdessä "tasavertaisina", kaikki menisi paremmin. Tasavertaisina on lainausmerkeissä, koska vanhempi on aina se vastuunkantaja ja pomo, mutta kun keskustellaan vaikka mielipiteistä, ei jaottelu pomoon ja alamaiseen ole edes mielekäs. Joskus tuntuu kuin koko lastenkasvatus kiteytyisi vallankäyttöön, vaikka eihän se voi niin olla. Lapset turhautuvat, kun aikuisen ainoa kiinnostuksenkohde on joku valta-aseman säilyttäminen. Rohkenen epäillä, onko lasten ylin päämäärä riistää tämä valta. Kun lapsi sitten on sopuisa ja rauhallinen, vanhempi huokaisee helpotuksesta, kun sai "omaa aikaa". Näin lapsi oppii, että huomiota todella saa lähinnä sillä kiukuttelulla.
Eiköhän suurimmassa osassa perheitä kehuta lapsia?! Joskus ihan pienistäkin asioista. Nykyisin myös vanhemmat kysyvät mielipiteitä. Kun itse olin lapsi 70-luvulla, silloin lähes kaikille kavereillekin tuli lelut ja vaatteet lahjaksi vähintään 10-vuotiaaksi. Harva lapsi edes sai päättää, mitä vaatteita ostetaan. Leluja sai lähinnä joululahjaksi ja syntymäpäivänä, joskus tuliaisena. No, ei siihen aikaa leluja tietysti lapsilla ollutkaan yhtä paljon kuin nykyisin. Kun olin itse hm:llä töissä muutama vuosi sitten, huomasin, että lapset nykyisin useimmin päättävät, mitä vaatteita haluavat. Eikä ollut harvinaista sekään, että äiti tuli vaihtamaan/palauttamaan ostamaansa vaatetta, kun se ei ollutkaan kelvannut. Nykyisin lasten kanssa käydään Hoplopeissa ja activityparkeissa. Ei niitä minun lapsuudessani ollutkaan, mutta ei silloin lasten kanssa vanhemmat tehneet yhdessä paljonkaan asioita. Asuin itse isossa kerrostalossa. Kaikki kesät leikittiin keskenämme pihalla (noin 3-vuotiaasta 12-vuotiaaksi). Pyöräilemässä käytiin kavereiden kanssa, jopa uimahallissa ilman aikuisia. Ei silloin ollut tapana kysyä, mitä ruokaa lapset haluaisivat tai muutoinkaan ottaa mukaan perheen päätöksiin. Minusta nykyisin kuunnellaan jopa liikaa ja unohdetaan, että lapsi tarvitsee rajoja.
Totta tuokin mitä kirjoitit. Tarkoitinkin oikeastaan sitä, että voitaisiin jutella, kysellä mielipiteitä jne. asioista, jotka ei liity suoraan lapseen. Tuntuu, että lasten kanssa kommunikointi on joko sitä komentamista tai lässytystä "mitä sä nyt haluaisit". Lasten kanssa voi jutella ihan luonnosta, maailman tapahtumista tms. Kuulostaa jotenkin itsestäänselvältä, mutta ei se sitä minusta ole. Usein oletetaan, että lapset haluavat olla aina siinä lapsikuplassaan, eikä heitä kiinnosta mikään muu kuin se, mitä he itse juuri nyt haluavat tai eivät halua. Tietysti lapsia kannattaa varjella joiltain maailman julmuuksilta, mutta jotkut tuntuvat pitävän lapsia jossain lasikuplassa, jossa on vain perhosia ja hunajavettä. Käsittääkseni lapset haluavat usein tehdä ihan "oikeita asioita", eivät tulla vain viihdytetyiksi. Tai etenkin pieninä haluavat, ja silloin tähän mahdollisuuteen tulisi tarttua. Ja vähän isomman kanssa voi ihan jutella jostain uutisten aiheista, ei vain jauhaa siitä, kuka haluaa mitäkin ruoaksi ja kuka voittaa kiistan. Ehkä tällainen juttelu ja tekeminen vähentäisi uhmaamistakin, kun joka asiassa ei kerta kaikkiaan ole kyse siitä, kuka päättää, voisi ottaa ihan iisisti sen suhteen.
Ei ehkä tarkoita, jos onnistut vetämään löysempää roolia loukkaamatta sen epähiffaajan auktoriteettia lasten silmissä. Aika harvalta taitaa onnistua sitten se. Lapsille ei jää epäselväksi, ettet viitsi myöskään taistella puolison kanssa yhteisen linjan löytämiseksi, vaan väistelet siinäkin ja valikoit taistelusi niin tehokkaasti, että hän alkaa pelätä väijytystä. Ja niin sitten sinä lasten takana piileksien hiljaa näverrät sen vähemmistöön jätetyn arvostusta ja viilennätte hänen suhteitaan perheeseensä, lopultakin sinun ohjelmallisen piittaamattomuutesi takia.
Hiffaatko lainkaan, miltä se siitä toisesta tuntuu? Vai luuletko, että hän vain on niin tyhmä, ettei tajua mitään?
Vai voisitko kenties jopa ajatella, että tukemalla epävarmempaa vanhempaa saattaisit saada hänet rentoutumaan tehokkaammin, koska hänen ei tarvitse epäillä, oletko oikeastaan vanhemman roolissa vai pyöritteletkö silmiä hänen selkänsä takana siksi, että oikeasti haluat olla edelleen lapsi? Kun sinä vakuutat tiukkikselle kantavasi vastuusi ja ottavasi tarpeen mukaan hänenkin taakkansa kannettavaksi, hän voisi rentoutua lasten kanssa ja koko perheen ilmapiiri rentoutuisi?