Lue keskustelun säännöt.
Muistaako kukaan tällaista kirjaa?
06.04.2018 |
Tätini muisteli, että kirja oli äidin kertomus siitä, kuinka hän menetti kaksi (?) poikaansa huumeille. Suomalainen, tapahtumapaikkana ehkä Espoo. Ns. normaaleja ihmisiä, ei sii mitään julkkiksia.
Kommentit (10)
En muista kirjan nimeä, mutta kirjoittaja oli Tallgren-niminen nainen, jonka toinen poika kuoli aineisiin 70-luvulla ja toinen ilmeisesti sairastui henkisesti samasta syystä. Sittemmin nainen perusti jonkin yhdistyksen, joka tuki huumenuoria. Surullinen kirja oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liisa Tallgren: Hintana elämä - Kahden huumenuoren äiti kertoo.
Kirja on hyvä esimerkki siitä, miten a) monet huumeiden orjat eivät ole mitään traumataustaisia uhreja, vaan keskiluokkaisia, kaikki mahdollisuuden elämäänsä saaneita tyyppejä, jotka mokaavat omaa ahneuttaan/typeryyttään ja b) miten kokonaisvaltaisesti narkomaani kiduttaa ja traumatisoi henkisesti omaisensa.
Vahva nainen oli tämä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Irti huumeista ry, taitaa olla yhdistyksen nimi.
Masentavaa menoa oli tässä kirjassa. Kaikki sympatiat vanhemmille, pojille ei ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, tätä haeskeltiin. Kiitos kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Masentavaa menoa oli tässä kirjassa. Kaikki sympatiat vanhemmille, pojille ei ollenkaan.
Luinpa nyt tuon kirjan ja tässä mietteitä tuosta aiheesta. Minulla ei riitä sympatiaa tuolle äidille (isä oli jotenkin taustaihminen), äitihän antoi poikien valita kaiken;saako äiti mennä töihin :ei, pitääkö poikien mennä päväkotiin:ei, saako 14 v olla yksin kotona kun muu perhe lähtee maalle;saa, pitääkö peruskoulun jälkeen opiskella:ei, pitääkö käydä töissä:ei. Eihän lapselle voi antaa päätösvaltaa noin isoissa asioissa!! Mitään harrastuksia pojilla ei myöskään ollut. Sitten kun pojat päättivät valita huumeet niin Liisa äiti ei tykännyt. Miksei kun kerran siihenkin asti olivat saaneet päättää kaikesta?
Ja Liisan agenda oli pakkohoito huumenuorelle mutta kun oma poika joutui Niuvanniemeen niin äiti käräjöi viranomaisten kanssa että miksi on pakkohoito vaikka Sepi ei halua sitä. Ei mitään johdonmukaisuutta tuossa.
Muutoin kirja on hyvin kirjoitettu, rehellinen tilitys yhden perheen onnettomasta kohtalosta. Mutta ei sympatiaa vanhemmille vaan pojille jotka jäivät vaille kasvatusta ja turvaa.
7 veljestä?