Kuinka moni teistä on yleensä iloinen ellei ole erityistä syytä olla vaikka surullinen tai vihainen tms.?

Meillä mies on aina hyvällä tuulella, häntä ei koskaan mikään harmita eikä huolestuta eikä suututa. En minäkään ole mitenkään jatkuvasti huonolla tuulella, mutta perusolotilani on ehkä vähän sellainen vaisu ja alakuloinen. Eikä siihenkään mitään erityisiä syitä ole, on meilläkin kaikki ihan hyvin. Minä vain olen sellainen.

Ihmiset ovat erilaisia. Joillain on nk lasi puoliksi täynnä ja joillain puoliksi tyhjä. Itse kuulun peruspositiivisiin ihmisiin ja olen huonolla tuulella vain silloin, kun siihen on jokin todellinen syy. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on aina hyvällä tuulella, häntä ei koskaan mikään harmita eikä huolestuta eikä suututa. En minäkään ole mitenkään jatkuvasti huonolla tuulella, mutta perusolotilani on ehkä vähän sellainen vaisu ja alakuloinen. Eikä siihenkään mitään erityisiä syitä ole, on meilläkin kaikki ihan hyvin. Minä vain olen sellainen.

Oletko aina ollut sellainen? Lapsena jo? Ja miten peruspositiivinen miehesi reagoi siihen, että olet yleensä vähän alakuloinen? Ap.

Olen taas iloinen pitkästä aikaa kun pääsin eroon minulle myrkyllisestä ihmisestä. Miten voi toinen ihminen vaikuttaa niin paljon mielialaan 😯

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on aina hyvällä tuulella, häntä ei koskaan mikään harmita eikä huolestuta eikä suututa. En minäkään ole mitenkään jatkuvasti huonolla tuulella, mutta perusolotilani on ehkä vähän sellainen vaisu ja alakuloinen. Eikä siihenkään mitään erityisiä syitä ole, on meilläkin kaikki ihan hyvin. Minä vain olen sellainen.

Oletko aina ollut sellainen? Lapsena jo? Ja miten peruspositiivinen miehesi reagoi siihen, että olet yleensä vähän alakuloinen? Ap.

Olen ollut sellainen lapsesta asti, mutta tuntuu, että iän myötä se on ehkä vielä korostunut. Mieskin on varmaan siihen jo niin tottunut, ettei enää pane asiaa merkille. Ja muutenkin yritän hänelle toisinaan esittää vähän innokkaampaa kuin olen, etten aina vaikuttaisi "murjottavan".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on aina hyvällä tuulella, häntä ei koskaan mikään harmita eikä huolestuta eikä suututa. En minäkään ole mitenkään jatkuvasti huonolla tuulella, mutta perusolotilani on ehkä vähän sellainen vaisu ja alakuloinen. Eikä siihenkään mitään erityisiä syitä ole, on meilläkin kaikki ihan hyvin. Minä vain olen sellainen.

Oletko aina ollut sellainen? Lapsena jo? Ja miten peruspositiivinen miehesi reagoi siihen, että olet yleensä vähän alakuloinen? Ap.

Olen ollut sellainen lapsesta asti, mutta tuntuu, että iän myötä se on ehkä vielä korostunut. Mieskin on varmaan siihen jo niin tottunut, ettei enää pane asiaa merkille. Ja muutenkin yritän hänelle toisinaan esittää vähän innokkaampaa kuin olen, etten aina vaikuttaisi "murjottavan".

Miksi et vain valitse olla yleensä iloinen? Ei siis että esittäisit innokasta vaan että aidosti tuntisit itsesi iloiseksi? Kyllä ihminen voi ajatuksiinsa ja tunteisiinsa vaikuttaa. Eikö elämä olisi paljon kivempaa, jos olisi aina iloinen?

Olen opetellut olemaan positiivinen, koska väsyin siihen ainaiseen alakuloisuuteen ja väsymyksen tunteeseen. On mahdollista kääntää mielensä paremmalle vaihteelle, kun kiinnittää huomiota ajatuksiinsa, ja tietoisesti etsii iloa ja onnea ympäriltään. Vähiten se muodostuu automaattiseksi. Nykyään minua harmittaa muiden puolesta, kun niin monet ihmiset katsovat elämää negatiivisin silmin, vaikka asiat olisivat ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on aina hyvällä tuulella, häntä ei koskaan mikään harmita eikä huolestuta eikä suututa. En minäkään ole mitenkään jatkuvasti huonolla tuulella, mutta perusolotilani on ehkä vähän sellainen vaisu ja alakuloinen. Eikä siihenkään mitään erityisiä syitä ole, on meilläkin kaikki ihan hyvin. Minä vain olen sellainen.

Oletko aina ollut sellainen? Lapsena jo? Ja miten peruspositiivinen miehesi reagoi siihen, että olet yleensä vähän alakuloinen? Ap.

Olen ollut sellainen lapsesta asti, mutta tuntuu, että iän myötä se on ehkä vielä korostunut. Mieskin on varmaan siihen jo niin tottunut, ettei enää pane asiaa merkille. Ja muutenkin yritän hänelle toisinaan esittää vähän innokkaampaa kuin olen, etten aina vaikuttaisi "murjottavan".

Miksi et vain valitse olla yleensä iloinen? Ei siis että esittäisit innokasta vaan että aidosti tuntisit itsesi iloiseksi? Kyllä ihminen voi ajatuksiinsa ja tunteisiinsa vaikuttaa. Eikö elämä olisi paljon kivempaa, jos olisi aina iloinen?

En usko, että perusluonnettaan voi noin vain valita. Eikä minusta kaikkien tarvitse aina olla iloisia. En minäkään millään tavalla kärsi, vaikka mielialani olisikin vähän vaisumpi.

Vierailija kirjoitti:

Olen opetellut olemaan positiivinen, koska väsyin siihen ainaiseen alakuloisuuteen ja väsymyksen tunteeseen. On mahdollista kääntää mielensä paremmalle vaihteelle, kun kiinnittää huomiota ajatuksiinsa, ja tietoisesti etsii iloa ja onnea ympäriltään. Vähiten se muodostuu automaattiseksi. Nykyään minua harmittaa muiden puolesta, kun niin monet ihmiset katsovat elämää negatiivisin silmin, vaikka asiat olisivat ihan hyvin.

Miten saisin mieheni ymmärtämään tämän? En voi häntä käskeä kääntämään mieltään paremmalle vaihteelle, hänen pitäisi jotenkin itse ymmärtää asian pointti ilman että jotenkin painostan häntä siihen. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen opetellut olemaan positiivinen, koska väsyin siihen ainaiseen alakuloisuuteen ja väsymyksen tunteeseen. On mahdollista kääntää mielensä paremmalle vaihteelle, kun kiinnittää huomiota ajatuksiinsa, ja tietoisesti etsii iloa ja onnea ympäriltään. Vähiten se muodostuu automaattiseksi. Nykyään minua harmittaa muiden puolesta, kun niin monet ihmiset katsovat elämää negatiivisin silmin, vaikka asiat olisivat ihan hyvin.

Miten saisin mieheni ymmärtämään tämän? En voi häntä käskeä kääntämään mieltään paremmalle vaihteelle, hänen pitäisi jotenkin itse ymmärtää asian pointti ilman että jotenkin painostan häntä siihen. Ap.

Eipä sitä voi kenellekään pakolla opettaa, jos hänellä ei ole itsellään halua vaihtaa mielenmaisemaansa. Olemalla itse positiivinen annat tietysti hyvää esimerkkiä. Jätä huomiotta hänen pahantuulisuutensa, ja pidä itse hyvää mieltä yllä. 

Hei ap.

Kuten muutkin ovat vastanneet, ihmiset ovat luonnostaan erilaisia. Ihmisen perustemperamentti ja perusluonne ovat usein ihan geeneistä lähtöisin olevaa, persoonallisuuteen syvästi liittyvää olemusta. Kaikki ihmisessä ei ole opittua tai sosiaalisista suhteista syntynyttä eikä kaikkea myöskään voi oppimisella muuttaa - eikä ole tarviskaan.  On syytä kunnioittaa ja arvostaa ihmisten luontaista erilaisuutta.

Mielestäni ei ole oikein eikä myöskään tuloksellista, että yrität muuttaa miestäsi jotenkin iloisemmaksi. Ehkä minun mieleeni tuleva kysymys on, että miksi et hyväksy häntä tai hänen kenties synkkyyttänsä sellaisena kuin se on?  Millä lailla pystyt säilyttämään erillisyytesi ja oman tunnetilasi, vaikka toisella on eri fiilis? Kuormittumatta hänestä, mutta myöskään ignooraamatta häntä? Ajattelen, että me jokainen heijastamme elämää kuin timantin prisman särmästä: jokainen vain oman osansa. Elämä kaikkineen on sitten näiden yhteisheijastuma. Miehesi ehkä heijastaa elämän tummia sävyjä siinä missä sinä niitä kirkkaita ja vaaleita, molempien ollessa yhtä totta. Mitä ajattelet tästä?

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Kuten muutkin ovat vastanneet, ihmiset ovat luonnostaan erilaisia. Ihmisen perustemperamentti ja perusluonne ovat usein ihan geeneistä lähtöisin olevaa, persoonallisuuteen syvästi liittyvää olemusta. Kaikki ihmisessä ei ole opittua tai sosiaalisista suhteista syntynyttä eikä kaikkea myöskään voi oppimisella muuttaa - eikä ole tarviskaan.  On syytä kunnioittaa ja arvostaa ihmisten luontaista erilaisuutta.

Mielestäni ei ole oikein eikä myöskään tuloksellista, että yrität muuttaa miestäsi jotenkin iloisemmaksi. Ehkä minun mieleeni tuleva kysymys on, että miksi et hyväksy häntä tai hänen kenties synkkyyttänsä sellaisena kuin se on?  Millä lailla pystyt säilyttämään erillisyytesi ja oman tunnetilasi, vaikka toisella on eri fiilis? Kuormittumatta hänestä, mutta myöskään ignooraamatta häntä? Ajattelen, että me jokainen heijastamme elämää kuin timantin prisman särmästä: jokainen vain oman osansa. Elämä kaikkineen on sitten näiden yhteisheijastuma. Miehesi ehkä heijastaa elämän tummia sävyjä siinä missä sinä niitä kirkkaita ja vaaleita, molempien ollessa yhtä totta. Mitä ajattelet tästä?

Oletko joku psykoterapeutti vai miksi käyttäydyt kuin olisit?

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Kuten muutkin ovat vastanneet, ihmiset ovat luonnostaan erilaisia. Ihmisen perustemperamentti ja perusluonne ovat usein ihan geeneistä lähtöisin olevaa, persoonallisuuteen syvästi liittyvää olemusta. Kaikki ihmisessä ei ole opittua tai sosiaalisista suhteista syntynyttä eikä kaikkea myöskään voi oppimisella muuttaa - eikä ole tarviskaan.  On syytä kunnioittaa ja arvostaa ihmisten luontaista erilaisuutta.

Mielestäni ei ole oikein eikä myöskään tuloksellista, että yrität muuttaa miestäsi jotenkin iloisemmaksi. Ehkä minun mieleeni tuleva kysymys on, että miksi et hyväksy häntä tai hänen kenties synkkyyttänsä sellaisena kuin se on?  Millä lailla pystyt säilyttämään erillisyytesi ja oman tunnetilasi, vaikka toisella on eri fiilis? Kuormittumatta hänestä, mutta myöskään ignooraamatta häntä? Ajattelen, että me jokainen heijastamme elämää kuin timantin prisman särmästä: jokainen vain oman osansa. Elämä kaikkineen on sitten näiden yhteisheijastuma. Miehesi ehkä heijastaa elämän tummia sävyjä siinä missä sinä niitä kirkkaita ja vaaleita, molempien ollessa yhtä totta. Mitä ajattelet tästä?

Oletko joku psykoterapeutti vai miksi käyttäydyt kuin olisit?

Oletko joku psykopaatti vai miksi käyttäydyt kuin olisit?

Ihmettelen myös tän kirkkosiskon agenda.

lasi puoliksi täynnä. myrkkyä.

Olen peruspositiivinen. En ole koskaan ollut masentunut.

Syytä sille en tiedä. Luultavasti liittyy tapaan miten kehoni tuottaa dopamiinia/serotoniinia/oksitosiinia (riittävästi).

Kuka tuo Kirkkosisko oikein on? Hän on hyvin monessa eri ketjussa kirjoittanut pitkän psykoterapia-henkisen viestin, jonka päättää aina ap:lle osoitettuun kysymykseen "Mitä ajattelet tästä?". Minun mielestä se on tyypillinen terapeutin kysymys. Mutta ap ei ole pyytänyt ketään terapoimaan itseään..

Olen nykyään aina iloinen, koska ei ole suurempia hankaluuksia. Kaikenlaista sitä on tullut käytyä läpi, ja nyt kun tilanne on oikeasti tasoittunut, osaan iloita. Sitä täytyi kyllä harjoitella kun aivotkin kroppa olivat tottuneet kaikenlaiseen scheisseen. Nyt on kyllä oikeasti hyvä olla. "Aurani" on ehkä enemmän rauhallinen kuin kupliva kuitenkin.

Minä myös. Toimin hoitoalalla, ja on ollut todellinen haaste pitää naama peruslukemilla aina töissä ollessa. Meidän yksikössä ei uskota, että töissä voisi olla myös hauskaa.

Mä olin ennen usein pahalla päällä, sitten menin terapiaan käsittelemään mieltä vaivaavat asiat ja nykyään olo on paljon kevyempi, sanoisin jopa, että on löytynyt sellainen perusilo elämään :)