Miksi äitini pelkää kaikkea ja yrittää suojella minuakin maailmalta?

Persoonallisuushäiriö. Läheisriippuvuus. Narsismi. Meillä äiti alkoi estellä jopa kouluun lähtemistä. Pikkusiskoni kapaloikin täysin. Ja tää käyttäytyy nyt samalla tavoin minun lapsiani kohtaan...

Hmm. Joo. Eräs fiksuimmista sukulaisistamme onkin sanonut että äitini on läheisriippuvainen, siis äidilleni suoraan on sanonut näin. Äitihän suuttui. Hän ei koskaan voisi myöntää että hänessä on jotain ' vialla '. Toki joskus hän sanoo itse itseään epäonnistuneeksi äidiksi mutta silloinhan ei kuulija voi yhtyä tuohon mielipiteeseen, vaan äitini hakee sillä lauseita ' etkä ole, olet maailman paras äiti!' Hän on saanut minut riippuvaiseksi hänestä...tuntuu että en pysty itsenäistymään ellen katkaise kylmästi välejäni häneen. Mutta sitäkään en haluaisi tehdä. Äitini silmät vettyy ja kurkkua alkaa kuristaa jos puhun hänelle siitä että haluaisin itsenäistyä ja ottaa vähän etäisyyttä häneen.

Ap

Kommenttien vähyydestä päätellen palstalla tai ainakaan tällä hetkellä paikalla ei taida olla ihmisiä joilla olisi (ollut) sama tilanne. Ap

 Fiksu ihminen kysyis äidiltään suoraan.Vähemmän fiksu arvuuttelee täällä. MOT.

Lopetat sen äitisi tunteiden ajattelemisen joka käänteessä etkä  kerro hänelle kaikkea. Silleen se menee, aikuistuminen.

Ehkä mä en tässå asiassa ole niin fiksu. En halua suututtaa äitiäni enää, olen aiemmin yrittänyt ottaa asian puheeksi sillä seuraksella että äitini oli mykkäkoulussa koko loppupäivän. Ap

Paksunahkaisen narsismin lisäksi on myös ohutnahkaisia narsisteja. Tietoa löytyy googlaten.

Kyseessä voi olla pakko-oireinen häiriö. Jotkut menee vähän sekaisin, kun lapset aikuistuu, eivätkä varmasti koskaan katkaise napanuoraa. Sinun täytyy se katkaista. Olisiko seurakunnassa tai vanhusten päivätoiminnassa äidille sopivaa puuhaa?

Sinun täytyy elää omaa elämääsi. Jos sinä olet ohutnahkainen, hoida itsesi kuntoon. Ettei koko elämä mene hukkaan muiden käytettävänä.

Vierailija kirjoitti:

 Fiksu ihminen kysyis äidiltään suoraan.Vähemmän fiksu arvuuttelee täällä. MOT.

Oikein fiksu ei päästelisi tällaisia aivopieruja. Luuletkos että noin käyttäytyvä oiekasti sitten vastaisi, että hei joo, mulla on mt-ongelma, mutta lopetan kun kerta kysyit.

Ei sun tarvitse mitään hänelle puhua, otat vaan ohjat enemmän omiin käsiisi. Yritä saada äiti hommaamaan vaikka lemmikki johon purkaa hoivaviettiään.

Olet päässyt pitkälle kun olet huomannut äitisi piirteet.Millaista olisi jos asuisit yksin? Mitä tekisit eri lailla?

Siis asutko edelleen äitisi kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Siis asutko edelleen äitisi kanssa?

En mutta asumme vierekkäisissä taloissa. Ap

Kuulostaa tutulta. Ylihuolehtivan äidin kolmekymppinen lapsi täälläkin. En esim. saa matkustaa tiettyihin maihin ilman miestäni, hän maksaa lentoliput ja uhkailee hermoromahduksella jos aion mennä yksin tai vaikka naispuolisen kaverinikin kanssa. 

Reissussa pitää sitten soittaa joka päivä varmistaakseen, että minulla on kaikki ok. 

Oletko nuorin tai ainoa lapsi? Minä olen nuorin viidestä, ja minä olen ainoa, jonka perään soitellaan. 

Eikä se ole niin yksinkertaista todellakaan, että kysyt vain häneltä suoraan. Äiti tiedostaa itsekin, että hän ylisuojelee ja hänen pelkonsa ovat irrationaalisia. Mutta hän silti toimii niiden mukaan, ne ovat koodautuneet hänen aivoihinsa, koska hän on koko elämänsä elänyt niin. 

Muutto toiseen kaupunkiin on hieman auttanut, samoin juuri tuo mitä yksi ehdottikin jo: älä kerro kaikkia käänteitäsi äidille.

On myös hienoa, että olet oivaltanut, mistä omat pelkosi osittain tulevat. Itse olen tajuamassa hiljalleen saman. Olen aina pitänyt itseäni avuttomana ja epäkypsänä ja maailmaa jotenkin pelottavana paikkana ja ajatellut, että minä en pärjää siinä. Se ei ole äitini vika yksinomaan, mutta kyllä olen imenyt sieltä paljon vaikutteita. Kun ymmärtää tuon, voi ulkoistaa omat ja äitinsä uskomukset ja alkaa työstää niitä. 

Äidissäni on samaa vikaa, tosin ei ehkä ihan noin pahana. Mutta esim. pelkää mennä yksin pihavarastoon (joku hullu voi hyökätä), pelkää kulkea taksilla (koska taksikuskitkin on joskus jonkun raiskanneet), pelkää netissä olevia videoita (voi tulla virus) jne. Osalla peloista on jonkinmoinen järkevä alkusyy, mutta se on paisunut suhteettomiin mittoihin. Äiti on ollut tällainen aina, mutta olen kuitenkin ainakin omasta mielestäni normaalin lapsuuden ja nuoruuden, joskus sanoisin että äiti on ollut tiukkapipo sääntöineen. Narsisti ei ole, vaan perusylihuolestuja, esim. jos puhelimessa puhuessa yskähdän on heti huolestunut että olenko vilustunut, juonhan tarpeeksi kuumaa ja puen tarpeeksi lämpimästi jne.

En valitettavasti osaa mitään sen kummempia neuvoja antaa. Itse vain kotoa muutettuani kasvatin pikkuhiljaa etäisyyttä pidentämällä puhelujen ja tapaamisten väliä. Suurimman osan äidin huolehtimisia annan vaan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, pahimmat tuppautumiset torppaan "kiitos, mutta ei tarvitse/kaikki on ok/asia on jo hoidossa"-tyyliin. En usein kerro etukäteen suunnitelmista joista tiedän äidin huolehtivan tai yrittävän puuttua, vaan vasta jälkikäteen että hei, tämmöinenkin juttu oli. Paljon jätän kokonaan kertomatta.

Mutta en tosiaan tiedä onko tästä viestistä sinulle mitään apua. Minulla on kaikesta huolimatta äidin kanssa hyvät ja lämpimät välit, äiti vaan on turhan kanaemo ja syntymässä säikähtänyt.

Kun on kyse sinusta ja äidistäsi, niin teistä sinä olet lapsi ja äitisi on vanhempi. Äitisi on se, jolla on enemmän elämänkokemusta. Sinä taas saat olla keskeneräisempi, sillä sinä olet kokonaisen sukupolven nuorempi.

Toisin sanoen sinun ei kuulu olla vastuussa äitisi tunteista. Äitisi on aikuinen ihminen, jonka pitää käsitellä omat tunnemöykkynsä ihan itse. Sinun tehtäväsi ei ole tasoitella hänelle sitä tunnekäsittelyn tietä. Senhän pitäisi olla vallan päinvastoin!

Älä siis jätä elämääsi elämättä vain siksi, ettei äidillesi tule paha mieli. Älä jätä seuraavaa itsenäisyyteen johtavaa siirtoa tekemättä vain siksi, että äitisi kiukuttelee siitä sinulle. Jos äidille tulee paha mieli, niin hänen aikuisena ihmisenä kuuluu käsitellä se itse eikä kaataa sitä sinun päällesi syyllistämällä sinua. Jos äitiäsi kiukuttaa, niin hänen tulee aikuisena ihmisenä hillitä kiukkuaan niin, että pystyy sinun seurassasi käyttäytymään ihmisiksi. Sinun tehtäväsi ei ole kasvattaa äitiäsi kuin pikkulasta.

Hyvä että olet alkanut tiedostamaan näitä asioita. Nyt kun aikasi pyörittelet mielessäsi noita esimerkkejä niin ajan kanssa alat päästä itsenäistymisessäsi myös eteenpäin. Onnea matkaan!

Minulla on vähän ylihuolehtivuutta. Vaatii koko ajan kovaa itsekuria, etten anna sen ylihuolehtivuuden päästä valloilleen. Meillä on varmaan geeneissä jotain, joka viettää tähän suuntaan, sillä muistan mummini olleen vähän neuroottinen, mutta ei liian pahasti kuitenkaan.

Minulla ei ollut vielä nuorena mitään pelkoja, mutta sitten tuli lähipiiriin useampi lapsikuolema ja heti perään omat lapset syntyivät. Ymmärrän itseäni hyvin, että lapsista tulee ylihuolehdittua. Mutta yritän tosiaan parhaani mukaan hillitä tuota.

Toisen tyyppinen tilanne on ystävän kanssa. Hän on masentunut ja elämänhalu on aika olematon. Hänestä huolestun, jos en saa häntä kiinni. Laitan sitten viestiä, että oletko hengissä. Hän on suhtautunut tuohon huolehtimiseen ihan ookoo ja on aina kiltisti vastannut, että on hengissä. Vaikka ei muuten haluaisi jutella kanssani, niin tuon yhden vastauksen laittaa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mä en tässå asiassa ole niin fiksu. En halua suututtaa äitiäni enää, olen aiemmin yrittänyt ottaa asian puheeksi sillä seuraksella että äitini oli mykkäkoulussa koko loppupäivän. Ap

Ei sinun tarvitse ottaa asiaa äidin kanssa puheeksi. Se on sinun elämäsi. Sinä päätät mitä teet, etkä tarvitse siihen äitisi hyväksyntää. Aikuinen ihminen tekee päätökset itse.

Jos asutte vierekkäisissä taloissa, niin ymmärrän hyvin, että on vaikea itsenäistyä. Äitihän näkee sinun jokaisen liikkeesi, kun vain katsoo ikkunasta. Kuulostaa isolta ja rajulta liikkeeltä, mutta mielestäni sinun pitäisi muuttaa kauemmas. Olen aivan varma, että se on sen arvoista.

Tiedätkö miksi lapset alkavat nuoruudessa viettämään enemmän aikaa kodin ulkopuolella? Ja miksi nuoret lähtevät toiseen kaupunkiin opiskelemaan? Ja miksi opiskeluaikana lähdetään ulkomaille vaihtoon tai harjoitteluun?

Fyysinen etäisyys on yksi askel siinä, että nuori itsenäistyy. Fyysistä etäisyyttä seuraa henkinen etääntyminen. Ja sitä kautta edetään kokonaisvaltaisempaan itsenäistymiseen.

Maailmahan on vaarallinen paikka, mutta ei se sitä tarkoita, että mitään ei pitäisi tehdä. Tekemättä jättäminen on usein vaarallista yhtä lailla. Todennäköistä on, että jotain pahaa tapahtuu silti, vaikka altistaisi itseään vaaroille mahdollisimman vähän. Ja varmaa on, että elämä menee ohi, jos vain jää kotiin.

Äidilläsi on ahdistuneisuushäiriö ja läheisriippuvuus.

Välien katkaiseminen olisi minusta turhaa, mutta harjoittele itsenäistä päätöksenteko. Kerro asioista äidillesi vasta kun ne ovat jo tapahtuneet, niin sitten hän ei saa ylipuhuttua sua olemaan menemästä.