Mitä teette kun ahdistaa niin paljon, että tuntuu että räjähdätte?

Pyydän puolisoa hieromaan. Auttaa aina.

En sanoisi räjähtämiseksi vaan hajottamiseksi. Mä siivoan ja välillä kuuntelen musiikkia. 

Ajattelen, että ahdistus menee kyllä ohi. Ja yritän keskittyä johonkin muuhun.

Mene lääkäriin. Ei sen kanssa tarvitse olla yksin.

Alan katsomaan jotain täysin mitätöntä ohjelmaa tai sarjaa 1000% uppoutuen tai selaan somea ja aktiivisesti unohdan pahanolon. Vajoan tv- tai somekoomaan.

Otan Opamoxin. Sulla on selvästi ahdistushäiriö, joten hanki lääkkeet siihen.

Mene harrastamaan vaikka kuntonyrkkeilyä.

Aiemmin kärsin kroonisesta ahdistuksesta joka ajoittain yltyi fyysiseksi tuskaksi ja epätoivoksi.

Tuolloin join aika usein iltaisin viiniä puoli pulloa. Ja saatoin silloin tällöin ottaa puolikkaan bentson yhdessä viinin kanssa. Myös kirjoittaminen on ollut minulle lähes välttämätön tapa purkaa ahdistusta.

Mulla ei noin pahaa ahdistusta ole ollut (viiltely), mutta ahdistusta kumminkin.

Menen ulos, liikun ja koitan saada pääni muiden ihmisten ja ikään kuin arjen tasolle, ettei ajatukset pyöri vain omassa mielessä. Soitan jollekin läheiselle tai hankkiudun vaikka tilanteeseen, jossa on epämukavaa, mutta turvallista (esim. töihin, vaikka vapaaehtoisiin).

Yritän lähinnä pysyä järjissäni ahdistuksen keskellä.

Syön ja yritän kattoo elokuvia ja nukkua.

Kaikkein pahimpina hetkinä on hyvä muistaa hengittää rauhallisesti ja syvään. Ei ole mitään hätää. 

Jumitan netissä. Se on huono konsti.

Ulkoilu on parempi.

Neulominen on uusi harrastus, se tuntuu auttavan melko hyvin.

Leipominen on myös ihan jees.

Meditointi voi auttaa myös.

Ainiin ja lenkkeily! Vaikka on ollut ihan hirveä olo niin aina se paranee edes millin kun hölkkää tai vaikka vain kävelee niin kauan kun jaksaa. Olen kävellyt ulkona ja pillittänyt samalla...ja rakastunut lenkkeilyyn sitä kautta ja oppinut nauttimaan siitä.

Musiikin kuuntelu, jooga ja hengitysharjoitukset auttavat. Kannattaa myös hakea apua niin saat apua. Yksin ei tarvitse jäädä.

Juoksua niin että tulee verenmaku suuhun. Tai leffa.

Tää voi kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta hanki piikkimatto. Sen päällä kun seisoo paljain jaloin, niin sattuu kyllä maan perkeleesti. Tai vaihtoehtoisesti makaat sen päällä paljaalla iholla. Sattuu, muttei aiheuta pysyviä jälkiä ihoon. Minulla ainakin se kipu vie ajatukset pois muusta ja lopulta muuttuu jopa euforiaksi, varsinkin maatessa kyljellä sen päällä, jolloin kipu on aluksi lähestulkoon sietämätön.

No minä räjähdän. Pauhaan ja paukkaan päivän pari ja kieriskelen yökaudet ahdistuksesta silmissä pelkkää mustaa, sitten se pikkuhiljaa laimenee taas joiksikin viikoiksi.

Räjähdän. Sitten on pakko siivota roiskeet seiniltä ja se alkaa taas ahdistaa.

Koitan ohjata ajatukset muualle väkisin esim. sarjat, koirien kanssa leikkiminen / lenkkeily. Kun näen et koirat nautiskelee ulkoilusta tulee itelle myös hyvä mieli.

Toinen on et jumppaan niin tappiin asti tai meen ulos ja juoksen ihan sairaan lujaa. Silleen et noiden jälkeen ei oo energiaa enää ahdistua. On niin fyysinen olokin ja se liikunnan rääkki toimii mulla viiltelyn jatkeena. En oo vuosiin viillelly kun sain siirrettyä sen impulssin liikuntaan. Ei se oo niin yksiselitteistä mut jos sen haluaa yksinkertasesti selittää niin vaan pakotan itteni tekemään noita asioita kun tiedän et se olo voi kestää ja kestää eikä se siitä makustelemalla parane vaan pahenee. 

Joskus mullakin oli Opamox mut lopetin sen käytön kun halusin oppia elämään myös niiden tuskien kanssa joita en ees pysty jäljittämään alkuunsa. Tiesin että niitä tulee todennäkösesti olemaan aina niin otin askeleen. Olen myös pakottanut itseä semmosiin tilanteisiin joissa tiedän et ahdistun vielä pahemmin jotta huomaisin et elämä jatkuu kaikesta huolimatta oli se oli mulla mikä vaan.