Lue keskustelun säännöt.
Miksi erityisihmisistä maalaillaan niin ruusuisia kuvia?
02.04.2018 |
Tuntuu erikoiselta, että niin monet tahot kokevat tarpeelliseksi levittää niin ruusunpunaista tietoa esimerkiksi kehitysvammaisista ihmisistä ja heidän elämästään, että siitä ei totuutta tunnista mitenkään päin. Ymmärrän, että yksityisten hoitoyksikköjen agendaa kaunistelu ajaa, mutta kun virallisilta tahoilta, etujärjestöiltä tai omaisyhdistysten taholta annettu info menee samaan kastiin. Ymmärrän, että erityislapsen vanhemmat voivat tarvita pehmeämmän laskun todellisuuteen ja että on hyvä, että lapsen tilanne paljastuu kaikkineen pikkuhiljaa, mutta tuntuu loukkaavalta, että isot määrät ihmisiä ja heidän todellisuutensa oikeasti sivuutetaan kokonaan, koska heistä, heidän tarpeistaan ja elämästään ei tunnuta voivan puhua sellaisena kuin se on.
Kun ihmistä kuvaillaan siten, että hän on autistinen, kommunikoinnissa voi olla haasteita ja puheen tukena henkilö käyttää viittomia ja kuvakortteja, niin toki alaa tunteva osaa valmistautua kohtaamaan ihmisen, jolla on yksi sana, esim. "ärri", jonka voinee suomentaa esimerkiksi vi**uksi tai per**leeksi, jolla hän ilmaisee mielipahaa. Viittomia voi vastapuoli yrittää käyttää, hän saattaa jonkun niistä ehkä ymmärtää ja kuvia henkilö käyttää heittämällä ne seinään. Mutta kun maalikoille puhutaan tällaisesta ihmisestä, niin hänen 5tarvitsemiensa palveluiden ja tuen määrä ja tyyppi ei ehkä avaudu kuvauksesta kovinkaan hyvin.
Ja mitä ihmettä tarkoittaa itsemääräämisoikeus henkilöllä, joka hyvänä päivänä pystyy ilmaisemaan, haluaako ruoan kanssa maitoa vai piimää? Varsinkin kun niitä hyviä päiviä on joskus ja jouluna. Entä kuuluuko henkilön itsemääräämisoikeuteen oikeus virtsata jonkun toisen omistamalle sohvalle, jos hän ei halua mennä vessaan tai käyttää vaippoja? Rangaistahan ei saa, joten sohvalle istumista ei voi estää eikä vessaan saa pakottaa. Kuinka usein se toinen taho on velvollinen ostamaan uuden sohvan pissaisen tilalle?
Entä väkivalta? Aikuisia kehitysvammaisia saa tosiaan rankaista tasan samalla tavalla kuin muitakin aikuisia ihmisiä. Poliisilla on tietyissä asioissa oikeus antaa sakko, mutta viime kädessä oikeus tutkii asian ja päättää rangaistuksen. Hyvin lievästi kehitysvammainen voikin saada oikeudessa tuomion, mutta väkivalta on tyypillisempi ongelma vaikeammin kehitysvammaisten parissa. Poliisi ei tutki ja oikeus ei todellakaan tuomitse, kun keskivaikeasti tai vaikeasti kehitysvammainen henkilö lyö toista ihmistä (yleensä joko toista kehitysvammaista tai vielä useammin hoitajaa tai ohjaajaa) nyrkillä, potkaisee tai yrittää kuristaa. Lievemmästä väkivallasta tai seksuaalisesta ahdistelusta ei yleensä edes olla. Mitään seurauksia tällaisesta käytöksestä ei ole. Joskus voidaan vaihtaa sijoituspaikkaa, mutta sekin on pitkässä kuusessa. Puhumattakaan siitä, millaista väkivaltaa vanhemmat ja sisarukset ovat usein saaneet osakseen ennen vammaisen muuttamista pois kotoa. Yleensäkin säälittää sekä vanhemmat että etenkin sisarukset, jotka jäävät hyvin vähälle huomiolle monen monissa erityislapsiperheissä. Vanhemmat ovat yleensä aivan loppu ja erityislapsensa kanssa ja ne sisaruksetkin oikeasti tarvitsisivat vanhempia. Tietenkään kaikki vammaiset lapset eivät ole niin työläshoitoisia, mutta todella monet ovat. Ja kunnon leijonaemohan ei valita kuin palveluiden saatavuutta, ei oman lapsensa raskautta.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OIen aina ajatellut että erityislapsella tarkoitetaan sellaista lasta, joka ei ole varsinaisesti kehitysvammainen tai syvästi autistinen tms, vaan jolla on hieman lievempiä haasteita elämässä.
Jostain syystä moni tälläkin palstalla vaikuttaa kuvittelevan, että erityislapset ovat jotain vähän huonosti kasvatettuja lapsia eivät oikeasti lievemmin tai vaikeammin vammaisia.
En tarkoittanut tätä pahalla, enkä luule että näiden lasten ongelmat johtuisivat kasvatuksesta. Olen ollut siinä uskossa että termillä kuvataan lapsia joita ei voida sanoa kehitysvammaisiksi, koska oireet eivät vastaa kehitysvammaa vaan ovat lievempiä. Ilmeisesti niin ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samaa olen miettinyt. Miksi vammaisista ei voi keskustella raadollisen rehellisesti?
Ap toisessa postissa sanoi tärkeän pointin: ei jokainen kehitysvammainen siitä nauti, että pitää mennä ihmisten ilmoille. Mutta heidänkin on hyvä totutella erilaisiin ympäristöihin ja oppia, että myös siitä paikasta joka alkuun voi pelottaa tai jännittää vierautensa takia, voikin tulla mukava paikka. Vaikeastikin kehitysvammainen pystyy oppimaan sen verran. On myös vaikeasti kehitysvammaisia, jotka tosiaan nauttivat siitä enemmän, että se ruoka menee peg-letkun kautta mahaan kahvilassa, kuin kotona syömisestä.
Myös joillain vammattomilla ihmisillä on opittavaa, päästä eroon siitä käsittämättömästä epämukavuudesta ja syrjimisen halusta, jonka vammainen heissä saa aikaan.
Jos sillä vammaisella on vain yksi sana 'ärri', jonka se osaa sanoa, se ei tarkoita, että hänellä olisi vain yksi ajatus. Katsokaapa Carly Fleischmanista kertova video netissä ja tutustukaa hänen tarinaansa.
Ap veti liian monta mutkaa suoraksi, toimien siltä osin samalla lailla mustavalkoisesti kuin systeemi, jota hän kritisoi. Kritiikki tuli ihan syystä. Kehitysvammaiset ihmiset ovat yksilöitä ja persoonallisuuksia siinä missä vammattomatkin. Systeemi ei ymmärrä tätä, vaan esimerkiksi tukitoimen ehtona voi olla, että kotona viihtyvää kehitysvammaista ihmistä on kyörättävä paikkoihin, jossa hän ei viihdy, vaikka saman palvelun tai virikkeen visi järjestää hänelle tutussa ympäristössä aivan yhtä helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OIen aina ajatellut että erityislapsella tarkoitetaan sellaista lasta, joka ei ole varsinaisesti kehitysvammainen tai syvästi autistinen tms, vaan jolla on hieman lievempiä haasteita elämässä.
Jostain syystä moni tälläkin palstalla vaikuttaa kuvittelevan, että erityislapset ovat jotain vähän huonosti kasvatettuja lapsia eivät oikeasti lievemmin tai vaikeammin vammaisia.
En tarkoittanut tätä pahalla, enkä luule että näiden lasten ongelmat johtuisivat kasvatuksesta. Olen ollut siinä uskossa että termillä kuvataan lapsia joita ei voida sanoa kehitysvammaisiksi, koska oireet eivät vastaa kehitysvammaa vaan ovat lievempiä. Ilmeisesti niin ei ole.
No eivät kaikki erityislapset olekaan kehitysvammaisia. Esim. omalla lapsellani on autismi ilman kehitysvammaa. Haasteita se silti tuo runsaasti ihan jokaiseen päivään. Sitten on esimerkiksi liikuntavammaisia tai näkö- ja kuulovammaisia, joista monet eivät ole kehitysvammaisia.
Esimerkiksi autismista puhutaan nykyään usein kuin se olisi vain erilainen tapa nähdä maailmaa. Puhutaan erilaisuuden rikkaudesta ja siitä miten autistien tapa nähdä maailmaa voi olla vahvuus. Tämä pitää täysin paikkaansa niiden kohdalla, joilla on lievä autismi.
Mutta itse olen työskennellyt myös sellaisten autistien kanssa, jotka eivät puhu, ovat vaipoissa, ovat agressiivisia, syövät kaikkea minkä käteen saavat. Heidän kanssa työskennellessä on surullista kuulla kuinka autismi ei ole syndrooma vaan vain erilaisuutta, joka rikastaa maailmaa ja yhteiskuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autistit tosiaan ovat usein hyvin raskashoitoisia. Ja paljon useammin kehitysvammaisia kuin keskimääräistä älykkäämpiä. Ihmisten mielikuva on joku Rainman leffasta tuttu tyyppi, eivätkä tiedä, että siinä kuvataan hyvätasoista autistia ja todella varsinaista savage-ilmiötä. Autistien elämä ja heidän perheidensä kuormitus on todellisuudessa ihan muuta.
Autistien kohdalla erityisesti huomattava, että potilasyhdistysten yms. ääni on hyvin lievästi autististen ääni. Ja niiden vanhempien, jotka toivovat, että heidän nuori lapsensa olisi vain lievästi autistinen.
Sama vika tosin kehitysvammojenkin suhteen. Jopa Meitse-yhdistyksen toimintaan tiedän osallistuvan hyvin aktiivisesti vanhempia, jotka eivät kelpuuta vaikeammin vammaista lastaan mukaan, kun pilaisi kivan vertaistoiminnan.
Näinhän on myös sairaiden vanhusten kohdalla. Heidän elämänsä nähdään keski-ikäisen terveen näkökulmasta. Ei sairas vanha ihminen välttämättä jaksa vieraita, toimintaa ja retkiä. Miksi ei voida nähdä näitä asioita lopen väsyneen iäkkään vuodepotilaan näkökulmasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näinhän on myös sairaiden vanhusten kohdalla. Heidän elämänsä nähdään keski-ikäisen terveen näkökulmasta. Ei sairas vanha ihminen välttämättä jaksa vieraita, toimintaa ja retkiä. Miksi ei voida nähdä näitä asioita lopen väsyneen iäkkään vuodepotilaan näkökulmasta?
Jep. Monet vanhukset eivät esimerkiksi halua ulkoilla ja ovat ihan tyytyväisiä torkuskeluun ja telkkarin katsomiseen. Ulos raahaaminen jotta hoitokoti voisi sanoa heidän ulkoilleen päättyy usein vanhuksen tiukkaan vastuukseen. Kunnes eivät enää pysty ilmaisemaan tahtoaan ja 'saavat' taas ulkoilla.
Vierailija kirjoitti:
Näinhän on myös sairaiden vanhusten kohdalla. Heidän elämänsä nähdään keski-ikäisen terveen näkökulmasta. Ei sairas vanha ihminen välttämättä jaksa vieraita, toimintaa ja retkiä. Miksi ei voida nähdä näitä asioita lopen väsyneen iäkkään vuodepotilaan näkökulmasta?
Vanhukset tosiaan nähdään yhteinäisenä ryhmänä, jonka pitää elää yhtä aktiivista elämää kuin terve aikuinen. Tosiasiassa monet heistä ovat uupuneita, agressiivisia ja stressaantuvat kaikesta ylimääräisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen työskennellyt syvästi autististen kehitysvammaisten kanssa. Osastolla suurin osa asukkaista oli äärimmäisen väkivaltaisia suuttuessaan/ihan muuten vaan. Päivittäisiä kiinnipito- ja haiproilmoituksia. Selkää ei joidenkin kohdalla voinut kääntää. Arpia raapimisesta ja repimisestä yhä... En syytä asukkaita, he eivät ole tilaansa valinneet, eivätkä ole kykeneisiä kontrolloimaan itseään. Eihän ihmistä voi koko elämäkseen sänkyynsäkään lääkitä. Mutta mistään aurinkoisista vammaisista ei siis voinut puhua.
Tämä on kyllä ableistisin lanka, jonka olen täällä nähnyt. Surullista, miten vahvana ableistiset asenteet ovat ihmisissä. Tasa-arvotyötä tarvitaan edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pikkuveljeni on lievästi kehitysvammainen. Lapsena oli raskasta, kun vanhemmat joutuivat huomioimaan tätä yhtä sisarusta muiden kustannuksella. Koko perheen piti mukautua yhden sisaruksen tarpeisiin. Veljestäni kasvoi hyvin itsekeskeinen aikuinen. Tosin voi olla, että tämä myös liittyy vamman laatuun, että veli ei hahmota asioita muiden näkökulmasta. Veli on hyvin puhelias ja sosiaalinen mutta pystyy keskustelemaan ainoastaan hyvin konkreettisista arjen asioista. Hän jaaritteleekin lakkaamatta aivan mitättömistä asioista: mitä hän söi aamupalaksi, mitä tv-ohjelmaa on katsonut, keitä hän on sinä päivänä tavannut. Hän puhuu tuntemattomista ihmisistä ikään kuin keskustelukumppanikin tuntisi heidät. Olen yleensä jo parin tunnin seurustelun jälkeen aivan puhki. Vastaavasti jos veljelle yrittää kertoa omia kuulumisia, hän saattaa keskeyttää tai jopa kokonaan poistua paikalta. Hän ei jaksa kiinnostua mistään, mikä ei liity hänen välittömään kokemusmaailmaansa. Toisin sanoen veljen kehitysvammaisuus tarkoittaa sitä, että veli käyttäytyy kuin luonteeltaan mitä ikävin ihminen. Se, mitä hyvää, veljen vammaisuudessa on, on jäänyt minulta näkemättä.
Kuin lukisin omasta isoveljestäni. Lisäksi hänellä on mahtava ihmismuisti. Muistaa jokaisen, kenen kanssa on ollut tekemisissä. Nimestä ja paikasta alkaen ( vaikka aikaa olisi kulunut 50v.). Menee myös juttelemaan heille ( omia kuulumisiaan), kuin olisivat eilen nähneet. Teettää joskus hankalia/ hämmentäviä tilanteita.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä ableistisin lanka, jonka olen täällä nähnyt. Surullista, miten vahvana ableistiset asenteet ovat ihmisissä. Tasa-arvotyötä tarvitaan edelleen.
Ableistinen siinä mielessä ehkä, että tässä tuodaan esiin vammaistenj ihmisten erilaisuutta. Erilaisuus ei kuitenkaan tarkoita vähempiarvoisuutta. Erilaisuus voi tarkoittaa erilaisia tarpeita ja toiveita. Sen kieltäminen ei ole tasa-arvoa vaan tasapäistämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä ableistisin lanka, jonka olen täällä nähnyt. Surullista, miten vahvana ableistiset asenteet ovat ihmisissä. Tasa-arvotyötä tarvitaan edelleen.
Onko ableismia myöntää, että kaikki kehitysvammaiset eivät suinkaan ole mitään iloisia, tai rikastuta läheistensä elämää, vaan pahimmassa tapauksessa saattavat olla hyvin väkivaltaisia ja hallitsemattomia? Osastolla jolla työskentelin, suurin osa vanhemmista ei ottanut nuoria aikuisia lapsiaan edes kotilomille, sillä eivät vuosikausiin olleet enää selvinneet fyysisen väkivallan vuoksi. Ei ole yksi tai kaksikaan vanhempaa, joiden olen kuullut sanoneen, että ainoat vaihtoehdot nuorempana oli lapsen sijoittaminen osastohoitoon, tai vanhemman täysi romahtaminen. Pahimmassa tapauksessa nuoremmat sisarukset ovat joutuneen väkivallan kohteeksi pienestä asti, vaikka vanhemnat ovat yrittäneet estää. Joskus pitää käydä kuitenkin esim. vessassa, jona aikana toinen on ehkä kerinnyt käydä vaikka hiuksiin kiinni. Joihinkin vammoihin kuuluu myös uni-valverytmin häiriöitä, eli henkilö saattaa nukkua pari tuntia kerrallaan, sitten valvoa jonkin aikaa, ja taas nukkua. Jos tällainen henkilö on aggressiivinen ja/tai valvottava muuren, on tilanne vanhemmalle mahdoton.
Realismi ei ole ableismia. Keskustelussa ei ole kiistetty ko.henkilöiden ihmisarvoa tai pidetty asian laitaa heidän omana syynään.
Se osaston työntekijä tuosta ylempää
Vammattomissakin on ihmisiä, joita pidetään lukkojen takana tai muuten kontrolloiduissa oloissa pitkiä aikoja tai jopa koko ikänsä muiden turvallisuuden nimissä. Eivät kehitysvammaiset tässä olla vammattomia kummempia. Heitä vain ei lukita vankiloihin tai suljetuille osastoille psykiatrisiin sairaaloihin, vaan elävät valvottuna ja autettuna ryhmäkodeissa, hoiva-asumisessa tai jotkut vielä kehitysvammalaitoksissa.
Hoitajien ja ohjaajien ja asuintovereiden rooli tuppaa olemaan kurjempi kuin vankilassa vartijoiden tai suljettujen hoitajien ja muiden vankien tai potilaiden, mutta muuten eroa ei niin paljon ole. Ikävää on, että käytöshäiriöisiä joutuvat muut asukkaat asumisyksiköissä pelkäämään ja hoitajamitoitus harvoin on riittävä. Tyypillisesti hoitajia on esimerkiksi yksi viittä kohden paikoissa, jossa kaikki tarvitsevat paljon apua kaikissa toimissaan. Siinä sen haastavimmin käyttäytyvän vahtiminen on hankalaa, jos on juuri auttamassa toista asukasta tämän asunnon wc:ssä ja sitten helposti onkin vedetty vastakkaista sukupuolta olevan asukkaan vaipat nilkkoihin, kaadettu pyörätuoli siinä istuvine ihmisineen tai purtu kaverilta käsi verille. Ja ihan aidosti ja oikeasti ilman pahaa tarkoitusta. Muut pelkäävät tietysti siitä huolimatta, että toinen ei tarkoita pahaa.
Ei tämä ole minun mielestäni lähellekään "ableistisin" ketju täällä. Aika moninäkökulmaista keskustelua. Viesti 32 sanoo, kuten asia on. Ihmisiä ei voi lääkitä vuodepotilaaksi, vaikka he ovat hankalia. Emme elä keskiaikaa.
Eivät kaikki kehitysvammaiset ole aurinkoisia ja helppoja, eivätkä kaikki hankalia ja väkivaltaisia. Ja eivät he kaikki ole joko helppoja tai vaikeita. Joillain on helppoja kausia ja päiviä ja sitten taas vaikeita kausia ja päiviä.
Jostain syystä moni tälläkin palstalla vaikuttaa kuvittelevan, että erityislapset ovat jotain vähän huonosti kasvatettuja lapsia eivät oikeasti lievemmin tai vaikeammin vammaisia.