Lue keskustelun säännöt.
Miksi erityisihmisistä maalaillaan niin ruusuisia kuvia?
02.04.2018 |
Tuntuu erikoiselta, että niin monet tahot kokevat tarpeelliseksi levittää niin ruusunpunaista tietoa esimerkiksi kehitysvammaisista ihmisistä ja heidän elämästään, että siitä ei totuutta tunnista mitenkään päin. Ymmärrän, että yksityisten hoitoyksikköjen agendaa kaunistelu ajaa, mutta kun virallisilta tahoilta, etujärjestöiltä tai omaisyhdistysten taholta annettu info menee samaan kastiin. Ymmärrän, että erityislapsen vanhemmat voivat tarvita pehmeämmän laskun todellisuuteen ja että on hyvä, että lapsen tilanne paljastuu kaikkineen pikkuhiljaa, mutta tuntuu loukkaavalta, että isot määrät ihmisiä ja heidän todellisuutensa oikeasti sivuutetaan kokonaan, koska heistä, heidän tarpeistaan ja elämästään ei tunnuta voivan puhua sellaisena kuin se on.
Kun ihmistä kuvaillaan siten, että hän on autistinen, kommunikoinnissa voi olla haasteita ja puheen tukena henkilö käyttää viittomia ja kuvakortteja, niin toki alaa tunteva osaa valmistautua kohtaamaan ihmisen, jolla on yksi sana, esim. "ärri", jonka voinee suomentaa esimerkiksi vi**uksi tai per**leeksi, jolla hän ilmaisee mielipahaa. Viittomia voi vastapuoli yrittää käyttää, hän saattaa jonkun niistä ehkä ymmärtää ja kuvia henkilö käyttää heittämällä ne seinään. Mutta kun maalikoille puhutaan tällaisesta ihmisestä, niin hänen 5tarvitsemiensa palveluiden ja tuen määrä ja tyyppi ei ehkä avaudu kuvauksesta kovinkaan hyvin.
Ja mitä ihmettä tarkoittaa itsemääräämisoikeus henkilöllä, joka hyvänä päivänä pystyy ilmaisemaan, haluaako ruoan kanssa maitoa vai piimää? Varsinkin kun niitä hyviä päiviä on joskus ja jouluna. Entä kuuluuko henkilön itsemääräämisoikeuteen oikeus virtsata jonkun toisen omistamalle sohvalle, jos hän ei halua mennä vessaan tai käyttää vaippoja? Rangaistahan ei saa, joten sohvalle istumista ei voi estää eikä vessaan saa pakottaa. Kuinka usein se toinen taho on velvollinen ostamaan uuden sohvan pissaisen tilalle?
Entä väkivalta? Aikuisia kehitysvammaisia saa tosiaan rankaista tasan samalla tavalla kuin muitakin aikuisia ihmisiä. Poliisilla on tietyissä asioissa oikeus antaa sakko, mutta viime kädessä oikeus tutkii asian ja päättää rangaistuksen. Hyvin lievästi kehitysvammainen voikin saada oikeudessa tuomion, mutta väkivalta on tyypillisempi ongelma vaikeammin kehitysvammaisten parissa. Poliisi ei tutki ja oikeus ei todellakaan tuomitse, kun keskivaikeasti tai vaikeasti kehitysvammainen henkilö lyö toista ihmistä (yleensä joko toista kehitysvammaista tai vielä useammin hoitajaa tai ohjaajaa) nyrkillä, potkaisee tai yrittää kuristaa. Lievemmästä väkivallasta tai seksuaalisesta ahdistelusta ei yleensä edes olla. Mitään seurauksia tällaisesta käytöksestä ei ole. Joskus voidaan vaihtaa sijoituspaikkaa, mutta sekin on pitkässä kuusessa. Puhumattakaan siitä, millaista väkivaltaa vanhemmat ja sisarukset ovat usein saaneet osakseen ennen vammaisen muuttamista pois kotoa. Yleensäkin säälittää sekä vanhemmat että etenkin sisarukset, jotka jäävät hyvin vähälle huomiolle monen monissa erityislapsiperheissä. Vanhemmat ovat yleensä aivan loppu ja erityislapsensa kanssa ja ne sisaruksetkin oikeasti tarvitsisivat vanhempia. Tietenkään kaikki vammaiset lapset eivät ole niin työläshoitoisia, mutta todella monet ovat. Ja kunnon leijonaemohan ei valita kuin palveluiden saatavuutta, ei oman lapsensa raskautta.
Kommentit (37)
Se on hauskaa kun jotkut ihmiset jotka haluavat näyttää olevansa oikein suvaitsevaisia hehkuttavat kuinka kaikki kehitysvammaiset ovat niin aurinkoisia ja elämäniloisia ja ihania vaikka ainoa kokemus kehitysvammaisista on joku telkkarissa nähty lievästi vammainen down syndroomainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei näin pitkiä aloituksia jaksa lukea, opettele tiivistämään. Otsikko kiinnosti, mutta kun näkyy metrin verran tekstipuuroa, jätän lukematta ja siirryn seuraavaan ketjuun.
Erinomaista tekstiä. Sellaista se on, kun julkisuutta käytetään tietyn agendan ajamiseen. Oli sitten kyse jostain toimittajista, artisteista, poliitikoista tai muusta julkisesta työstä, kaikille näille tekisi pirun hyvää käydä keskustelemassa jonkun aikuisen vammaisen kanssa puoli tuntia siitä, että miksi sitä vaippaa ei tänäänkään voi laittaa päälle, vaikka paskamyrskyn ennuste on hyvin korkea. Homma ei varmaan selviä ihan sillä, että vetää jonkun kivan pikku hyväntekeväisyyskampanjan TV:ssä. Ammatikseen tätä työkseen tekevä kohtaa nämä asiat päivittäin, eikä se vammaisten oikeuksien taakse piiloutuminen ole käytännössä monessa tapauksessa muuta kuin vastuun pakoilua. Pakko niitä oikeuksia on vähän polkea, kuten pikkulastenkin kanssa. Ei tietysti kaikissa tapauksissa, mutta pitäisi tajuta miten heterogeenisestä joukosta puhutaan.
Joo, itse työn puolesta joudun olemaan tekemisissä näiden todella vaikeasti vammaisten kanssa viikoittain.
On todella raskasta. Rehellisesti sanottuna viikon pahin päivä. Sylkeminen on ihan hirveintä, siis ihan päin kasvoja sylkeminen. Ja toki kaikki muutkin väkivallan muodot, jos ei muuten niin puremalla tai päällä lyömällä vielä yritetään.
En jaksaisi työskennellä päivittäin kyseisellä alalla, en mitenkään. Hatunnosto heille, jotka jaksavat.
En minäkään jaksa lukea, mutta varmaan ap tuossa jotenkin yrittää sanoa, että joiden neurologisesti poikkeavien ja kehitysvammaisten kanssa elämä saattaa olla todella raskasta ja siinä hän on kyllä ihan oikeassa. Ei kaikki ole aurinkoisia ja ihania, vaan kyllä noita huolia ja murheita on ja joillakin saattaa esim. murrosikä olla tosi vaikea, varsinkin kun lievemmät tapaukset tajuavat oman erityisyytensä juuri tuossa vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aspergereista ja autisteista maalataan liian ruusuisia kuvia. On muka pelkkä ominaisuus. Ei ole. Asperger ja autismi ovat vammoja, siksi lääkäri antaa niistä diagnoosin. Aspergerit ja autistit ovat muka älykkäitä. Eivät ole. Suurinosa heistä on normaaliälyisiä tai kehitysvammaisia, vain pieni vähemmistö on älykkäitä.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään jaksa lukea, mutta varmaan ap tuossa jotenkin yrittää sanoa, että joiden neurologisesti poikkeavien ja kehitysvammaisten kanssa elämä saattaa olla todella raskasta ja siinä hän on kyllä ihan oikeassa. Ei kaikki ole aurinkoisia ja ihania, vaan kyllä noita huolia ja murheita on ja joillakin saattaa esim. murrosikä olla tosi vaikea, varsinkin kun lievemmät tapaukset tajuavat oman erityisyytensä juuri tuossa vaiheessa.
Vähän tuota viimeistä lausetta sivuten... on ihan hirveä karhunpalvelus taputtaa näitä lievempiä tapauksia päähän ja sanoa "kyllä säkin pystyt tekemään ihan mitä vaan jos vaan yrität!" ja sulkea silmät siltä, että joidenkin elämä ei tule olemaan niin kivaa tai samanlaista kuin muilla. Olen seurannut läheltä perhettä jossa on yksi... no, lievä tapaus, ja tämän vanhemmat ovat muunmuassa tapelleet koulun tarjoamien apujen kanssa vuosia. Lapsi alkaa olla siinä iässä että se erilaisuus muihin on kolahtanut paremmin, ja se on aina rankkaa katseltavaa. Vaikuttaa melkein siltä että vanhemmat odottaa jotain ihmeparantumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näistä yleisistä kliseistä aitous sinänsä pitää jopa paikkansa. Valehdella yrittävät kyllä monet, mutta itsehillintä harvoin riittää kovin pitkäaikaiseen esittämiseen. Toki epäsosiaalisia piirteitä enemmän omaavilla on joskus sitä ns. pinnallista hurmaavuutta, mutta onhan sekin kehitysvammaisilla toki läpinäkyvää.
Kehitysvammaisissa on todella miellyttäviä ihmisiä, mutta on myös täysiä kusipäitä jopa vamman tuomat rajopitukset huomioonottaen. Toki niiden viehättävienkin kanssa alkaa joskus nyppiä itsekeskeisyys, omaehtoisuus ja empatian matala kehitystaso, vaikka ovatkin täysin vammasta johtuvia, eikä niitä voi ajatella kusipäisyydeksi mitenkään päin. Toisaalta siinä on varsinkin sen akuutin tilanteen jälkeen helppo muistuttaa itselleen, että eihän se Maija tosiaan voi ymmärtää, että Matin pitkittynyt epilepsiakohtaus ja sen lääkitseminen menee kiireellisyys- ja huomiojärjestyksessä hänen hiustenlaittonsa edelle, eikä tarkoita pahaa. Mulkerot sitten asia erikseen, heidän kanssaan saa välillä laskea sataan ja kaivaa syvältä sitä positiivista tulokulmaa, kun taas käy rintoihin käsiksi tai on varastanut ja syönyt naapurin suklaat.
Vierailija kirjoitti:
Aspergereista ja autisteista maalataan liian ruusuisia kuvia. On muka pelkkä ominaisuus. Ei ole. Asperger ja autismi ovat vammoja, siksi lääkäri antaa niistä diagnoosin. Aspergerit ja autistit ovat muka älykkäitä. Eivät ole. Suurinosa heistä on normaaliälyisiä tai kehitysvammaisia, vain pieni vähemmistö on älykkäitä.
Lapsellani on Aspergerin syndrooma. Neurologi sanoi, että osa Aspergereistä on hyvin älykkäitä, mutta kykyprofiili on epätasainen. Eli ihminen, joka laskee uskomattoman vaikeita laskuja päässä ei osaa solmia kengännauhoja. Toisaalta osa Aspergereistä on kehitysvammaisen tasolla. Onneksi omani ei ole, mutta on kyllä käynyt mielessä, millaiselta tuntuu tällaisen lapsen vanhemmasta, kun vallalla on myytti superälykkäästä Aspergeristä :(. Olen myös kuullut, että monelle vanhemmalle Asperger on se "halutuin" diagnoosi juuri älykkyyden takia. En vaihtaisi omaa lastani mihinkään, mutta en ymmärrä, mitä hienoa on siinä, että ei esim. ymmärrä toisten ilmeitä, jumittaa ja jumittaa päivästä toiseen ja kaikki on raskasta. Kyllä elämä varmaan on mielekkäämpää ns. taviksella. Joskin niillä korteilla pelataan mitkä on saatu, ja tietysti yritän ajatella lapseni hyviä puolia, eihän siinä nyt muukaan auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään jaksa lukea, mutta varmaan ap tuossa jotenkin yrittää sanoa, että joiden neurologisesti poikkeavien ja kehitysvammaisten kanssa elämä saattaa olla todella raskasta ja siinä hän on kyllä ihan oikeassa. Ei kaikki ole aurinkoisia ja ihania, vaan kyllä noita huolia ja murheita on ja joillakin saattaa esim. murrosikä olla tosi vaikea, varsinkin kun lievemmät tapaukset tajuavat oman erityisyytensä juuri tuossa vaiheessa.
Vähän tuota viimeistä lausetta sivuten... on ihan hirveä karhunpalvelus taputtaa näitä lievempiä tapauksia päähän ja sanoa "kyllä säkin pystyt tekemään ihan mitä vaan jos vaan yrität!" ja sulkea silmät siltä, että joidenkin elämä ei tule olemaan niin kivaa tai samanlaista kuin muilla. Olen seurannut läheltä perhettä jossa on yksi... no, lievä tapaus, ja tämän vanhemmat ovat muunmuassa tapelleet koulun tarjoamien apujen kanssa vuosia. Lapsi alkaa olla siinä iässä että se erilaisuus muihin on kolahtanut paremmin, ja se on aina rankkaa katseltavaa. Vaikuttaa melkein siltä että vanhemmat odottaa jotain ihmeparantumista.
Perustuu omaan kokemukseen pikkusisaruksena. Tosin eihän 70-luvulla mitään diagnooseja edes tehty, mutta velihän tutkitutti itse itsensä, kun alkoi tajuta, että on erilainen. Hän normaaliälyinen kyllä, mutta keskittymishäiriöt on todella pahat.
Miksi sanotaan että down ei ole kehitysvammainen? Ei hän ole "normaali" sillä mittapuulla jota yleisesti ajatellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten käy sääliksi niitä sisaruksia. Vanhemmat, jotka ovat aikuisia, vielä jotenkin pärjäävät kehitysvammaisen kanssa, mutta esim 10v isosisko/veli? Tai nuorempi sisarus? Vanhemmat ovat myös lasta hankkiessaan tiedostaneet, että aina on mahdollista ettei lapsi ole normaali. Sisaruksilla ei ole siihen mitään sananvaltaa, he vain kärsivät mahdolliset seuraukset.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sanotaan että down ei ole kehitysvammainen? Ei hän ole "normaali" sillä mittapuulla jota yleisesti ajatellaan.
Kuka niin sanoo? Kyllähän ne on kehitysvammaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sanotaan että down ei ole kehitysvammainen? Ei hän ole "normaali" sillä mittapuulla jota yleisesti ajatellaan.
Kuka tällaista sanoisi? Kyllä downin syndroomaan kuuluu lähes aina lievä tai keskivaikea kehitysvammaisuus, joskus harvoin vaikeampi ja ehkä joskus jollain kyvykkyys voi nousta heikkolahjaisen puolelle. Downeilla, jos eivät ole kovin sairaita, on kykyprofiili usein aika edullinen ja pystyvät kohtalaisen itsenäiseen ja terveenkin näkökulmasta laadukkaaseen elämään, mutta ei heitä kukaan muuna kuin kehitysvammaisina pidä.
Vierailija kirjoitti:
Se on hauskaa kun jotkut ihmiset jotka haluavat näyttää olevansa oikein suvaitsevaisia hehkuttavat kuinka kaikki kehitysvammaiset ovat niin aurinkoisia ja elämäniloisia ja ihania vaikka ainoa kokemus kehitysvammaisista on joku telkkarissa nähty lievästi vammainen down syndroomainen.
Ai että vain aurinkoisilla ihmisillä olisi ihmisoikeudet... Kaikilla on samat oikeudet, olitpa kuinka vaikea tahansa. Pitäisi tietenkin olla myös niin, että hoitajien oikeudet toteutuvat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sanotaan että down ei ole kehitysvammainen? Ei hän ole "normaali" sillä mittapuulla jota yleisesti ajatellaan.
Kuka niin sanoo? Kyllähän ne on kehitysvammaisia.
Monissa keskusteluissa on ainakin yksi kommentti jossa sanotaan että "Down ei ole kehitysvamma"
Pikkuveljeni on lievästi kehitysvammainen. Lapsena oli raskasta, kun vanhemmat joutuivat huomioimaan tätä yhtä sisarusta muiden kustannuksella. Koko perheen piti mukautua yhden sisaruksen tarpeisiin. Veljestäni kasvoi hyvin itsekeskeinen aikuinen. Tosin voi olla, että tämä myös liittyy vamman laatuun, että veli ei hahmota asioita muiden näkökulmasta. Veli on hyvin puhelias ja sosiaalinen mutta pystyy keskustelemaan ainoastaan hyvin konkreettisista arjen asioista. Hän jaaritteleekin lakkaamatta aivan mitättömistä asioista: mitä hän söi aamupalaksi, mitä tv-ohjelmaa on katsonut, keitä hän on sinä päivänä tavannut. Hän puhuu tuntemattomista ihmisistä ikään kuin keskustelukumppanikin tuntisi heidät. Olen yleensä jo parin tunnin seurustelun jälkeen aivan puhki. Vastaavasti jos veljelle yrittää kertoa omia kuulumisia, hän saattaa keskeyttää tai jopa kokonaan poistua paikalta. Hän ei jaksa kiinnostua mistään, mikä ei liity hänen välittömään kokemusmaailmaansa. Toisin sanoen veljen kehitysvammaisuus tarkoittaa sitä, että veli käyttäytyy kuin luonteeltaan mitä ikävin ihminen. Se, mitä hyvää, veljen vammaisuudessa on, on jäänyt minulta näkemättä.
OIen aina ajatellut että erityislapsella tarkoitetaan sellaista lasta, joka ei ole varsinaisesti kehitysvammainen tai syvästi autistinen tms, vaan jolla on hieman lievempiä haasteita elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hauskaa kun jotkut ihmiset jotka haluavat näyttää olevansa oikein suvaitsevaisia hehkuttavat kuinka kaikki kehitysvammaiset ovat niin aurinkoisia ja elämäniloisia ja ihania vaikka ainoa kokemus kehitysvammaisista on joku telkkarissa nähty lievästi vammainen down syndroomainen.
Ai että vain aurinkoisilla ihmisillä olisi ihmisoikeudet... Kaikilla on samat oikeudet, olitpa kuinka vaikea tahansa. Pitäisi tietenkin olla myös niin, että hoitajien oikeudet toteutuvat
No en minä kyllä puhunut mitään ihmisoikeuksista. Totta kai kaikilla on samat oikeudet.
Jatkuu:
Pahinta on, että vammaisten oikeuksia ajetaan vammattomien näkökulmasta. Jos meistä olisi kamlaa, että mitään ei tapahdu ja elämä olisi pelkkää istuskelua ja ruoka-ajan odottamista tai makailua ja katon tuijottamista, niin silloin vaikeasti vammaistenkin pitää päästä ulos ja virikkeisiin. Täysin riippumatta siitä, aiheuttavatko ne tapahtumat ja virikkeet ahdistusta tai pelkoa ja olisiko vammaiselle itselleen mieluisampaa vaikkapa se, että jälkkäriksi saisi useammin lettuja ja ruoaksi makkaraa ja muuten saisi olla vain tutussa ja turvallisessa kodissa tuttujen ihmisten kanssa toistaen samoja, tuttuja ja mieluisia rutiineja. Onhan se ahdistavaa, että on ihmisiä, jotka elävät koko elämänsä, joskus lähes normaalinkin eliniän pari viikkoisen vauvan ymmärryksellä varustettuna. Mutta jos heidän ymmärryksensä ja tarpeensa ovat vielä 40-vuotiaanakin samankaltaiset pariviikkoisen kanssa, niin ei se ikä tarkoita, että he erityisesti nauttisivat virkistysretkistä luontoon tai kaupungille kahvilaan. Peg-letkun kautta tuleva ruoka ei ole yhtään erilaista tiputetaanko se omassa sängyssä maaten vai pyörätuolissa jossain kahvilassa. Ymmärrän, että vanhempien luona asuessa liikkuminen kodin ulkopuolella on vanhemmille ja muulle perheelle tärkeää, mutta hoivakotiin muutettuaan tällaista tarvetta ei ole. Miksi ihmistä ei voi hyväksyä sellaisena kuin hän on? Miksi pitää yrittää arvottaa kaikki terveiden ihmisten 'hyvä elämä'-käsitysten kautta?