Tuliko luokkakavereistanne tai lapsuudenystävistänne jotain mitä ette olisi heistä ikinä uskoneet?

Kolme lapsuudenystävistäni masentui lukioaikana ja he eivät sen jälkeen päässeet elämänsyrjään kiinni. Olemme nyt noin kolmekymppisiä ja he eivät ole koskaan pystyneet opiskelemaan tai käymään töissä. Ovat olleet kotona ja erilaisissa terapioissa jo yli kymmenen vuotta. Kaikki menestyivät koulussa erinomaisesti. Fiksuja ihmisiä. Olen surullinen, että kävi näin.

Lätkänpelaajasta tuli plastiikkakirurgi.

Itseasiassa juu. Luokamme suosituin, kivoin, herttaisin kympintyttö on siivooja. Hän kävi lukionkin sai hyvät paperit. Yliopistoonkin pääsi, mutta rakastui paikalliseen punkkariin siinä sivussa ja teki pari lasta hänelle. Se oli outo tarina, vaikuttaa kuitenkin todella onnelliselta ja tyytyväiseltä valintoihinsa.

Eräs hiljainen poika lähti lukemaan lakia jenkkeihin ja on aika vaikutusvaltainen heppu tänä päivänä finanssipuolella. Uutisissa näkee toisinaan.

Yksi mihin olen parina viime vuonna kiinnittänyt huomiota, että todella moni yläasteelta tuttu poika on saanut lapsia nyt viimeisen viiden vuoden sisällä. Siis yli nelikymppisenä ovat ekalla kierroksella. Hyvissä duuneissa ovat kukin ja vaimot suurinpiirtein samaa ikäluokkaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun aloitin opiskelut, oli uusien opiskelijoiden perehdytysryhmässä eräs täysin puhumaton kaveri. Ei ottanut mitään kontaktia meihin muihin. Kun menin joku viikko opintojen alkamisesta samaan ruokalan pöytään, tämä jopa pakeni paikalta! Ei ainakaan 1. vuoden aikana puhunut kenenkään kanssa. Yllättäen tämä sama heppu pääsi joku vuosi myöhemmin oppilaskunnan vaaleissa läpi ja vielä myöhemmin kaupunginvaltuustoon!

Sai hyvät lääkkeet.

Olen todistanut täysin samanlaista muutosta: omituinen, eristäytyvä, puhumaton. PIM! Sosiaalinen, huumorintajuinen, keskusteleva. Ja tässä tapauksessa 100% syynä oli onnistunut lääkitys.

En tiedä juurikaan mitä koulukaverini tekevät. Jokusen harvan vain, eikä niissä ollut mitään yllättävää. Tai no muutama oikein fiksu koulumenestyjä päätyi assariksi/toimistotyöntekijäksi/työttömäksi, mikä on mielestäni surullista. He olivat todella hyviä mm. matematiikassa ja kielissä, mutta ilmeisesti heitä ei joko kiinnostanut opiskella tai tuli jotain muuta. Kaikilla on lapsia.

Siitä hiljaisimmasta ja ujoimmasta tytöstä tuli neurologi ja aika lailla kuuluisa tutkija. Ja luokan priimus hakkasi äitinsä, joutui pahoinpitelyistä vankilaan (oli huumepäissään käynyt muidenkin kimppuun) ja menetti loistavasti alkaneen uransa matemaatikkona.

Minä taidan itse olla tällainen tapaus. Tytöt aina syrjivät minua ja nauroivat minulle, nykyään olen todella kova naistennaurattaja ja panomies.

Vierailija kirjoitti:

Eniten yllätti se, että koulun suosituimmat ja sosiaalisesti lahjakkaimmat eivät olekaan työelämän menestyjiä. Moni heistä ei ole myöskään perheellinen, vaan edelleen lähes 40-vuotiaina pyörivät kaiket viikonloput harrastusten parissa isolla kaveriporukalla. Ihan ok ja heille sopiva tuollainen rento elämänpolku toki, mutta jos joku olisi lukiossa kertonut että itse menestyn ja edistän elämääni paremmin, niin en olisi uskonut :D

Millä tavalla perhe liittyy menestymiseen? Olet siis avannut saksesi ja saanut pallon jalkaan samalla tavalla kun jokainen, joka niin haluaa, voi tehdä? Pidätkö ulostamista ja muita elimistön kaikille itsestäänselviä toimintoja menestyksenä :D

Kyllä, itsemurhan teki.

Tuli professori. Pikkukylässä professorit olivat jotain, mitä näki korkeintaan Aku Ankan taskukirjoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten yllätti se, että koulun suosituimmat ja sosiaalisesti lahjakkaimmat eivät olekaan työelämän menestyjiä. Moni heistä ei ole myöskään perheellinen, vaan edelleen lähes 40-vuotiaina pyörivät kaiket viikonloput harrastusten parissa isolla kaveriporukalla. Ihan ok ja heille sopiva tuollainen rento elämänpolku toki, mutta jos joku olisi lukiossa kertonut että itse menestyn ja edistän elämääni paremmin, niin en olisi uskonut :D

Millä tavalla perhe liittyy menestymiseen? Olet siis avannut saksesi ja saanut pallon jalkaan samalla tavalla kun jokainen, joka niin haluaa, voi tehdä? Pidätkö ulostamista ja muita elimistön kaikille itsestäänselviä toimintoja menestyksenä :D

Valitettavasti kaikki eivät voi lapsia saada. Lasten kasvattaminen tasapainoisiksi aikuisiksi ja hyvä vanhemmuus ei myöskään onnistu kaikilta,kuten voimme mm.huostaanotoista ja perhesurmista päätellä. Ja nämä ovat toki vain jäänvuoren huippu,valtaosa huonoista vanhemmista saa rauhassa toteuttaa surkeaa vanhemmuuttaan ilman yhteiskunnan puuttumista.

Minä. Ajattelin aina, että tulen pärjäämään elämässä. Lapsena tuli nähtyä se elämän karumpi puoli ja ajattelin etten itse tee koskaan vääriä valintoja. Olin hyvin järkevä noin 15-vuotiaaksi asti, kunnes sairastuin masennukseen ja siitä se alamäki sitten lähti. Nykyään olen entinen päihdeongelmainen, mt-ongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeellä, ei puolisoa, ei ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Ajattelin aina, että tulen pärjäämään elämässä. Lapsena tuli nähtyä se elämän karumpi puoli ja ajattelin etten itse tee koskaan vääriä valintoja. Olin hyvin järkevä noin 15-vuotiaaksi asti, kunnes sairastuin masennukseen ja siitä se alamäki sitten lähti. Nykyään olen entinen päihdeongelmainen, mt-ongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeellä, ei puolisoa, ei ystäviä.

Perinnöllistä?

Koulun kovimmasta kiusaajaporukasta tuli yllättäen yksi ensihoitaja, yksi lääkäri ja yksi opettaja (joka vielä vetää tukioppilastoimintaa). Jotenkin odotin, että heistä olisi tullut jotain juristeja, toimitusjohtajia tms. joiden arvot enemmän materiassa kuin ihmisten hyvinvoinnissa.

Lukion älykköpojasta, jonka olisin kuvitellut tähtäävän yliopistoon ja menestykseen, tuli amisduunari, joka julkaisee avoimessa fb:ssään känni-per*eily kuvia ja älyttömän huonoja juttuja vielä kolmekymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten yllätti se, että koulun suosituimmat ja sosiaalisesti lahjakkaimmat eivät olekaan työelämän menestyjiä. Moni heistä ei ole myöskään perheellinen, vaan edelleen lähes 40-vuotiaina pyörivät kaiket viikonloput harrastusten parissa isolla kaveriporukalla. Ihan ok ja heille sopiva tuollainen rento elämänpolku toki, mutta jos joku olisi lukiossa kertonut että itse menestyn ja edistän elämääni paremmin, niin en olisi uskonut :D

Millä tavalla perhe liittyy menestymiseen? Olet siis avannut saksesi ja saanut pallon jalkaan samalla tavalla kun jokainen, joka niin haluaa, voi tehdä? Pidätkö ulostamista ja muita elimistön kaikille itsestäänselviä toimintoja menestyksenä :D

Valitettavasti kaikki eivät voi lapsia saada. Lasten kasvattaminen tasapainoisiksi aikuisiksi ja hyvä vanhemmuus ei myöskään onnistu kaikilta,kuten voimme mm.huostaanotoista ja perhesurmista päätellä. Ja nämä ovat toki vain jäänvuoren huippu,valtaosa huonoista vanhemmista saa rauhassa toteuttaa surkeaa vanhemmuuttaan ilman yhteiskunnan puuttumista.

Nyt alkaa kuulostaa entistä oudommalta; menestystä on siis että pystyy biologisesti tuottamaan lapsen ja luuseriutta se, että on kyvytön lisääntymään? Menestystä on se että hankkii lapsen ja kasvattaa miten sattuu verrattuna siihen, että tietoisesti tekee sen päätöksen että ei ole itsestä vanhemmaksi ja elää itseään miellyttävän ja kunniallisen elämän?

Keksin kyllä aika montakin lapsetonta ihmistä jotka elää vastuullisempaa, järkevämpää ja kunniallisempaa elämää kuin moni perheellinen.

Yhdestäkään luokan suosituimmasta pojasta tai tytöstä ei tullut mitään eritystä (lähinnä niitä koulukiusaajia). Osalla ihan hyviä arvosanojakin. Pojat hanttihommissa, yksi tyttö parturi-kampaaja ja toinen mäkkärillä töissä vieläkin (ikää lähes 40-vuotta). Yhdestä luokkani todella taiteellisesta tytöstä tuli tehdastyöläinen. Harmittaa suunnattomasti, sillä aina ihailin hänen taiteellisuuttaan ja kädentaitoja. Jo ala-asteella ompeli itselleen upeita vaatteita valmiista kaavoista ja yläasteelle mentäessä ryhtyi jo suunnittelemaan itse vaatteita. Valmistui muotisuunnittelijaksi korkeakoulusta huippuarvosanoin. Myös lahjakas taiteilija (piirustus ja maalaus) ja muutenkin hyviä arvosanoja. Mä aina näin hänet jollain tapaa taiteilijana, en osannut kuvitella hänelle muuta ammattia. Tosin palasi opintojen jälkeen kotikaupunkiin ja jumittui sinne. Olisi ehkä kannattanut ottaa riski ja muuttaa esim. pääkaupunkiseudulle. Nyt masentunut, eikä ole enää edes iltapuhteeksi tehnyt taidetta / käsitöitä vuosikausiin. (Ok tiedetään, alana todella hankala. Taiteilijoita riittää joka nurkalla).

En tiedä muista mutta minusta ei pitänyt monenkaan mielestä tulla yhtään mitään. Olen nyt onnellisesti perheellinen, hyvässä työpaikassa kohtuu palkalla.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan minä itse, olin kouluaikoina ruma ja syrjitty, kaunistuin sitten vanhempana eikä kukaan vanhoista luokkakavereista meinannut enää tunnistaa. Ihmettelivät miten minusta tuli kauniimpi kuin niistä kauniista ja suosituista luokkamme tytöistä.

Hieman sama minulla, tosin en ollut syrjitty, meillä oli lukiossa tosi kiva luokka. Mutta en ollut mikään kaunotar. Jotenkin vain vuosien myötä kaunistuin ja kun kolmekymppisenä tapasin sattumalta yhden luokkakaverini, hän ei tunnistanut minua, vaikka vihjeenä kerroin, että olen ollut hänen kanssaan lukiossa samalla luokalla. 

Yläasteelta:

Minusta, rumasta ja hienhajuisesta angstigootista tuli huoliteltu juristi. Mistään ei arvaisi, että olen ollut sysiruma koko varhaisnuoruuteni. (Säännöllinen kampaajakäynti, kunnolla istuvat vaatteet ja päivittäinen suihku tekevät ihmeitä, ja tajusin tämän lukiossa.)

Kaverista tuli kokki ja yrittäjä. Olin aivan hämmentynyt hänen uravalinnastaan jo opintojen alussa, koska hän ei osannut valinnaisessa kotitaloudessa tehdä oikein mitään ohjeista huolimatta oikein. Nykyään työskentelee laivalla ravintolassa.

Eräästä ylimielisestä ja itsekkäästä, muita nälvivästä henkilöstä tuli ensihoitaja. Hän yritti tosin käsittääkseni lääketieteelliseen monta vuotta, mutta ilmeisesti taidot eivät riittäneet yhtä hyvin kuin hän oli kuvitellut.

Yhdestä pojasta, jota monet pitivät väliinputoajana (ei päässyt lukiosta mihinkään ja pelasi vaan kotona tietokoneella), tuli menestyvä pelisuunnittelija. Lisäksi jotakin, mitä en olisi hänestä osannut kuvitella: hän on mukava ja menestyväkin, mutta ei silti löydä millään itselleen elämänkumppania, vaikka on etsinyt epätoivoisesti jo liki 10 vuotta. Hän tapaili joskus minuakin, mutta homma katkesi siihen, kun sain häneltä pyytämättä munan kuvia.