Tuliko luokkakavereistanne tai lapsuudenystävistänne jotain mitä ette olisi heistä ikinä uskoneet?
Tai vaikka serkuistanne/muista sukulaisista, jotka olette tunteneet lapsesta saakka?
Omalta luokaltani yhdestä todella kauniista muotitietoisesta tytöstä tuli maalaistalon emäntä, lehmätalouteen. Teki alkuun sen lisäksi toimistotöitä, mutta lasten syntymisen myötä jäi kokonaan emännäksi.
Kaikista erikoisinta on ehkä ollut, että se hiljainen huomaamaton takapulpetin poika, josta velikin muistutti, että sehän oli sinun luokalla, on ollut kunnallispolitiikassa erittäin näkyvä, aktiivinen ja myös valtuuston puheenjohtajana.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Koulun pahimmasta kiusaajasta, joka otti melkein kenet tahansa hampaisiinsa, odotin tulevan mielenterveyshäiriöinen ja alkoholisoitunut yh-äiti jonnekin kerrostalolähiöön. Tulikin ihan menestynyt Kokoomuslainen.
Eikö tuo nyt ole ihan normaali tie kokoomuslaiseksi.
Melkein kaikki kiusaajat ovat hakeutuneet sosiaali- ja terveysalalle. Minusta olivat sen verran ikäviä ihmisiä, että heitä ei olisi sinne pitänyt valita. Haukkuivat kaikkia ja kaikesta. Osaavat ehkä sitten näytellä hyvin (niin kuin eräille opettajille aikoinaan) ja ovat läpäisseet soveltuvuuskokeet. Toivottavasti kohtelevat ihmisiä nykyisin edes vähän empaattisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti minä! Tajusin vasta kotipaikkakunnaltani muutettuani, melkein parikymppisenä pahan oloni alkusyyn, ja hain sitten transsukupuolisuus-diagnoosin ja kävin hoidot läpi. En usko että luokkatoverini olisivat ihan äkkiä aavistaneet, että siitä hentoisesta tyttösestä kasvoikin parrakas, möreä-ääninen mies. Nyt olen kuitenkin viimein onnellinen.
Kahden lapsen isä?
Joitakin luokkakavereita:
- Nhl -pelaaja
- tanssija
- lentoemäntä vaikka 10-oppilas ja 6 ällän -tyttö. Ei enää opiskelu napannut.
- Kätilö
- Sairaanhoitaja
- Useita atk-/ it-nörttejä
- muutama yrittäjä
- muutama työtön
- 3 kuollut - 2 huumeisiin/ rikoksiin ja 1 liikenneonnettomuuteen.
Ainakaan pintapuolisesti niistä vanhoista luokkakavereista, joita Facebookissa ym. näkee, niin yllättävää kyllä mutta mielestäni mitään kovin yllättäviä elämän- tai uranvalintoja ei ole tullut vastaan.
Ne kympin tytöt ovat heti lukion jälkeen menneet eri aloille yliopistoon opiskelemaan. Sitten nämä, joita ei vähempää voinut koulu kiinnostaa yläasteella ja intohimona oli ryyppäys- ja ketjupoltaaminen, niin ainakin somen mukaan ajanviete näin kolmekymppisenä on edelleen samanlaista. Yksi tällainen on tehnyt itsemurhan, vaikka hän ei kyllä kouluaikana mistään pahimmista päästä ollut.
Yllättävänkin streotypimaisesti siis sen nykyisen elämäntilanteen olisi voinut ennustaa sillon yläasteella.
Ainut poikkeus on muutama tyttö. Toinen oli sellainen supertunnollinen, kiltti, hiljainen kympin tyttö.
Ilmeisesti kuitenkin on yliopistossa opiskellut ja valmistunutkin. Mutta somen perusteella ainakin muutama vuosi sitten vietti aika railakasta elämää. Jatkuvasti päivityksiä baareista ja ryyppäämisestä.
Sitten tämä toinen tyttö oli ylipainoinen, ei niin suosittu yläasteella. Kavereita kuitenkin oli ja oli aika puhelias jo silloin. Nykyään hänellä on laaja ystäväpiiri, juoksee maratoneja ja triathloneja, on liikunta-alalla töissä ja tehnyt myös mallintöitä. Todellinen tuhkimotarina.
Minä:
- 80 luvulla koulussa hölisevä poika, jolla hyvät numerot.
- 90- luvulla lukiossa häiritsevä käytös ja bilettäminen pinnalla - ylioppilaaksi rimaa hipoen.
- 2000-luvulla intin jälkeen hoiva-alalta lopulta valmistuminen. Hanttihommia ja bilettämistä koko ajan. Päämäärätöntä elämistä.
- Vuonna 2008 yllättäen isäksi. Hakeuduin esimiestehtäviin ja kouluttauduin lisää.
- nyt olen viimeiset 10 vuotta ollut erilaisissa alani palvelulaitoksissa johtajana ja nyt valittu ison alueen palvelupäälliköksi. Tulot tosi hyvät meidän alalle ja muutenkin homma toimii. Olen mukana monessa alamme luottamus- ja kehittämistehtävässä.
- moni vanha tuttu ihmettelee, miten olen nykyään niin menestynyt. Lähinnä opiskelukaverit ja entiset opettajat.
Itsekkin välillä ihmettelen miten elämänasenteeni ja -suunta muuttui niin nopeasti. Luulen, että isäksi tuleminen oli jonkinlainen potku persuksiin - en enää haaveillut - vaan aloin sanoista tekoihin.
Pakko sanoa, että kenenkään kohtalo ei yllättänyt. Pahin häirikkö istuu vankilassa. Pissistytöistä tuli perheenäitejä vailla urasuunnitelmia. Muutama älykkäin muutti pois pikkukylästä Helsinkiin ja ulkomaille ja opiskeli yliopistossa.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monesta tuli amis elämäm koululainen. Itse olen niitä harvoja maistereita.
Jaa. Tämä amis "elämämkoululainen" oli tehnyt 10v töitä vakituisessa työpaikassa sillä aikaa, kun maisteriystäväni opiskeli ja eli tukien varassa.
Sellaisesta hyvän perheen kympin tytöstä tuli rapajuoppo, joka örisee kuset housussa torin laidalla muun juoppolauman kanssa. Olimme lukiossa samalla luokalla lähes 20 vuotta sitten, olisi mielenkiintoista tietää että mitä tapahtui.
Luokan fiksuin, 10 päästöttodistus, osti hotellin ja alkoi pitämään kokouspaketteja.
Firma teki konkan ja menetti luottotiedot, vanhemmat omaisuutensa.
Oli niin älyttömän viisas, ei yhtään osannut tehdä riskikartotusts ennen kuin pyysi vanhempansa mukaan.
Paras ystäväni on 9 lapsen äiti, 7 eri isää. Koko ikänsä ollut kotiäiti. Törmäsin pari v sitten, nuorin oli päässyt ripille. Kysyin mitä aikoo tehdä, alkaa elämään omaa elämää.
Hiljaisesta pojasta tuli patologi. Olikin tosi hyvä koulussa, kukaan ei tiennyt. On ollut mukana jossain tutkimusryhmässä. Kun googlasin hänen nimensä, löytyi todella monesta tutkimusraportista. Törmäsin häneen mieheni kautta. Olivat alkaneet puhumaan kotipaikkakunnista ja äkkiä tämä patologi sanoi ollaan oltu samalla luokalla. Sanoi myös oli palavasti rakastunut minuun, kohtelin häntä aina hyvin vaikka oli äärimmäisen ujo. Kun sitten näimme, oli täysin muuttunut ihmisenä, ei ujo eikä arka. Jäi hyvä muisto hänestä.
Se koulun kaunein meni Amerikkaan au pairiksi ja meni heavy bändiläisen kanssa naimisiin. Saivat 2 lasta hyvin nopeasti. Miehellä naisia riitti ja kun saivat jonkun alan arvostetun palkinnon, palkkasi asianajajan ja sai erossa kunnon korvaukset ja jonkun kivan kartanon.
Mutta mimmipä osasi hoitaa asiat oikein, laittoi kartanon myyntiin, osti sijoitusasuntoja ja elelee ihan ok elämää ihan peruskokoisessa perheasunnossa ja on ollut sinkkuna erosta asti.
Kun törmättiin kerran, yli 10 v sitten, sanoi Amerikassa ei perhe selviä ilman apulaista. Lapsia pitää tuoda ja viedä ja aina pitää askarrella jotain ja osallistua harrastuksiin.
Ex miehen vanhemmat ovat läheisiä ja aikovat kustantaa yliopisto-opinnot. Ex ei lapsiaan näe.
Ihan hyvä saldo, vrt olen kotoisin pienestä maalaiskylästä.
Hikipingoista jotka eivät olleet suosittuja tuli kansainvälisiä yritysjohtajia, ärsyttävin asuu jenkeissä ja on miljardööri.
Suosituista tuli taviksia tai työttömiä.
Raggareista tuli juoppoja.
Hissukat on myös menestyneet kuten minä. Mutta me käymme myös terapiassa kiusaamisen takia.
Tavikset kasin oppilaat on keskiluokkaisia, mutta repäisseet jossain vaiheessa.
Facesta on hauska selvittää asioita..
N52v
Onnellinen 75 kirjoitti:
Minä:
- 80 luvulla koulussa hölisevä poika, jolla hyvät numerot.
- 90- luvulla lukiossa häiritsevä käytös ja bilettäminen pinnalla - ylioppilaaksi rimaa hipoen.
- 2000-luvulla intin jälkeen hoiva-alalta lopulta valmistuminen. Hanttihommia ja bilettämistä koko ajan. Päämäärätöntä elämistä.
- Vuonna 2008 yllättäen isäksi. Hakeuduin esimiestehtäviin ja kouluttauduin lisää.
- nyt olen viimeiset 10 vuotta ollut erilaisissa alani palvelulaitoksissa johtajana ja nyt valittu ison alueen palvelupäälliköksi. Tulot tosi hyvät meidän alalle ja muutenkin homma toimii. Olen mukana monessa alamme luottamus- ja kehittämistehtävässä.
- moni vanha tuttu ihmettelee, miten olen nykyään niin menestynyt. Lähinnä opiskelukaverit ja entiset opettajat.
Itsekkin välillä ihmettelen miten elämänasenteeni ja -suunta muuttui niin nopeasti. Luulen, että isäksi tuleminen oli jonkinlainen potku persuksiin - en enää haaveillut - vaan aloin sanoista tekoihin.
Ei. Olet vain ihan tavallinen mies, joka osaa kertoa jonkun hauskan kaskun kahvihuoneessa pomolle. Kun jaksaa junnata aikansa paikallaan osoittamatta varsinaisesti mitään osaamista, niin pelkät killuttimet haaroissa riittää jossain vaiheessa että pääset urallasi nousukiitoon.
Lukioluokalla ollut vetäytyvä ja ujo tyttö, joka vihasi kaikkea esiintymistä, kulkee nykyään ympäri maailmaa esitelmöimässä englanniksi työstään IT alalla.
Minä uskon hänen itsetuntonsa kasvaneen, kun pääsi lukion sekalaisesta nuorisoporukasta, jossa äänekkyys ja ulkonäkö toivat suosiota, TKK:n IT puolelle samoista asioista kiinnostuneiden pariin. Ihanaa, että tällaisia elämäntarinoita on :-)
Keski-Suomi?