Miksi joku nainen pitää entisen miehensä sukunimen eikä ota tyttönimeään käyttöön? ev

Olin ollut puolet elämästäni mieheni tai ex.n nimellä, alunperin muuttaminen vei aikaa Jan rahaa, mutta erityisesti uuteen nimeen totuttelu vasta vei aikaa.

Lapset kuitenkin jäi minun luo virallisesti asumaan ja koti oli minun nimissään.

Jossain vaiheessa ex appi kysyi oletko ajatellut muuttaa nimeä takaisin. Vastasin en ole. Mutta jos vaihtaisin, vaihtaisin myös lasten nimet.

Siihen loppui kysely. Ex appivanhemmat kun ovat eniten tekemisissä lasteni kanssa kaikista lapsenlapsista ja he ovat aina tervetulleita minun luo, jos lapset ovat täällä . Esim toisen ex miniän kanssa ei todellakaan näin ole asia.

Pidin nimen vaihtamista sen verran vaivalloisena, etten viitsinyt. Ja jos joskus menisin uudestaan naimisiin, en vaihtaisi silloinkaan.

Tiedän tapauksen: Nainen otti miehen sukunimen. Menivät naimisiin nopeasti, tunsivat toisensa vain joitakin kuukausia. Ero tuli parin vuoden sisällä, ei yhteisiä lapsia. Ero oli riitainen, välit menivät täysin poikki. Erosta on 10 v aikaa, mutta naisella on edelleen ex-miehen sukunimi.  Kyseessä on harvinainen ja ulkomaalaistaustainen sukunimi, en tiedä olisikohan pitänyt tavallista Korhosta...

Vaikka mies olisi entinen, sukunimi ei ole.

Tuttu nainen avioitui "hienonimisen" miehen kanssa, erosivat ja nimi oli sen miehen edelleen, mikä olikin minusta ihan jees. Mutta sitten sai lapsen lyhytaikaisesta suhteesta ja lapsi sai ex-miehen sukunimen, joka oli siis edelleen äidin nimi.

Myöhemmin tosin avioitui ja otti uuden miehen sukunimen.

Tuttavani oli naimisissa, virtasen kanssa, ja teki tämän kanssa 2 lasta joille annettiin sukunimeksi luonnollisesti virtanen. Hän erosi virtasesta, mutta piti eksän nimen itsellään. Hän meni yhteen uuden miehen kanssa, jolle sai myös lapsen. Tälle lapselle hän antoi "oman" sukunimensä, ei suinkaan lapsen isä nimeä, ja nyt perheessä on 4 virtasta, ja yksi korhonen. Eli uusimmalle lapselle äiti antoi eksänsä sukunimen, jonka kanssa tällä lapsella ei ole mitään tekemistä, eikä tämä lapsi ole virtaselle mitään sukua. 

Miehelläni on exvaimo, ja heidän lapsillaan on isänsä nimi, eli exvaimon naimanimi. Exä ei halua luopua nimestä, ilmeisesti siksi, että lapsilla on isänsä nimi, niin hänkin haluaa siis pitää exmiehensä sukunimen. Menemme kesällä naimisiin mieheni kanssa, ja pidän ihan oman sukunimeni, koska en ole mieheni sukua mitenkään, eikä minua tarvitse nimenvaihdolla liittää hänen sukuunsa mitenkään. Yhteisiä lapsia meillä ei ole eikä tule, ja jos jostain kumman syystä tulisikin, niin lapseni saisivat minun sukunimeni. Miehelläni on jo hänen nimeään kantava experhe, enkä todellakaan alkaisi Källström-kakkoseksi. Mieheni kyllä kysyi että olisiko se niin ikävää olla hänen sukunimellään avioliiton solmimisen jälkeen, ohon vastasi että kyllä olisi. En halua olla Rouva källström kakkonen, en ikinä. Häviävän pieni mahdollisuus nimen vaihtoon olisi ollut, mikäli ex-vaimo ottaisi oman sukunsa nimen takaisin, mutta en todellakaan ala mieheni sukunimelle toiseksi vaimoksi. Mutta onneksi olen jo muutenkin sitä mieltä, että minua ei liitetä mieheen sukunimellä, vaan yhteisellä päätöksellä ja lupauksella rakastaa, joten tuo vanhahtava tapa että naisen sukunimi vaihdetaan miehen nimeen, ei muutenkaan  toteutuisi minun kohdallani.

Päivi Lipponen piti aluksi entisen miehensä, jonka kanssa hänellä on yksi lapsi, nimen Herzberg.Kävi sillä yhdet vaalitkin eikä menestynyt, jonka jälkeen vaihtoi nimensä Lipposeksi. Kaksi nuorempaa lastahan ovat Lipposen eli ei tarvinnut entisen miehen nimeä sen takia pitää että olisi nuorempien lapsien kanssa yhteinen nimi.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina inhonnut tyttönimeäni enkä halua enää tulla yhdistetyksi sen muihin kantajiin. Miehen nimi on minusta kaunis, helppo lausua ja kirjoittaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin, olen sillä esiintynyt koko urani ajan ja tuttavapiiristäni valtaosa tuntee minut vain uudella sukunimellä. En todellakaan aio vaihtaa nimeäni, vaikka eroaisimme ellei ero satu olemaan riitaisa ja nostamaan esiin tarpeen erottautua miehestä kaikin tavoin.

Sitä tosin olen miettinyt, että mitä ex-miehen nimeä käyttävät tekevät mennessään uusiin naimisiin. Silloin tuntuisi oudolta pitää ex-miehen nimi, mutta toisaalta myös hankalalta vaihtaa toisen kerran nimeä elämässään. Ja jos tyttönimikään ei tunnu omalta...

  Minusta koko nimenvaihtamiskäytäntö tuntuu jäänteeltä niiltä ajoilta kun ei avioerottu. Nyt puolet liitoista päättyy eroon.Tuo on jo yksinään riittävä syy olla ryhtymättä koko nimenvaihtorubaan alunperinkään, varsinkin jos ei ole yhteisiä lapsia ja vaikka olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Sitä tosin olen miettinyt, että mitä ex-miehen nimeä käyttävät tekevät mennessään uusiin naimisiin. Silloin tuntuisi oudolta pitää ex-miehen nimi, mutta toisaalta myös hankalalta vaihtaa toisen kerran nimeä elämässään. Ja jos tyttönimikään ei tunnu omalta...

Minulla on edelleen exäni nimi, mutta jos menisin uudelleen naimisiin (aika epätodennäköistä), niin siinä vaiheessa varmasti ottaisin uuden mieheni nimen tai sitten palaisin tyttönimeeni. Tuntuisi tosiaan itsestänikin oudolta siinä tilanteessa enää pitää entisen miehen sukunimeä.

Pohdin aikoinaan erotessani, pitäisikö minun vaihtaa takaisin tyttönimeeni, kun lapsiakaan ei ollut, mutta ei se tuntunut tarpeelliselta. Emme eronneet huonoissa väleissä, ja sitä paitsi yksinkertaisesti pidän nimestä enemmän kuin tyttönimestäni. Tämä kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta ajattelin myös, että nimen vaihtaminen erotessa olisi vaikuttanut siltä, kuin yrittäisin jotenkin pyyhkiä avioliittoni olemattomiin. Olimme kuitenkin kauan yhdessä, ja exäni on osa historiaani.