Miksi joku nainen pitää entisen miehensä sukunimen eikä ota tyttönimeään käyttöön? ev

alentavaa edes ottaa miehen sukunimi, mulle on jotenkin iskostunut tämä ajatustapa että siirtäisin itseni ikäänkuin miehen suvun omistukseen nimeä vaihtamalla, en ole mikään esine. en koskaan vaihda omaani vaikka on typerän kuuloinen ja mies kuulemma haluais että otan hänen nimen kun tulee se aika että häitä muka oltas tanssimassa. eipä taida tulla jos sukunimestä kiinni, kirkkohäät menis vielä. 

Oma tyttönimeni on tosi ruma ja ilman muuta otin naimisiin mennessä mieheni nimen. Olen miettinyt, että jos ero tulisi, ottaisin nimekseni äitini tyttönimen, joka on mielestäni kaunis.

Mies aikoinaan vaati että otan hänen nimensä. Kun erottiin, vaati että vaihtaisin takaisin. Ilmoitin että suostun seuraavilla ehdoilla:

1. Myös lapset muutetaan entiselle nimelleni

2. Mies maksaa kaikki nimenvaihdosta aiheutuvat kulut: uudet henkilökortit ja ajokortit ja passit

Nikotteli sitten siinä, että pitäisikö hänellä muka olla eri nimi kuin lapsillaan, ja seuraavaksi että kamalan kallista uusia viiden hengen kaikki paperit. Niinpä.

Ajattelen että vaihdan tyttönimeni takaisin kun jään eläkkeelle. Tai jos uusi avioliitto niin otan uuden miehen nimen. Työelämä varmaankin loppuun tällä nimellä ja lapset täysi-ikäiseksi isän nimellä.

Koska se on ihan naisen oma nimi ja osa identiteettiä. Riippumatta mistä se on tullut.

Jos joskus eroan tyttönimeni on viimeinen, johon vaihdan. Kyllä tää on paljon enemmän mun nimi, kuin tyttönimeni perheestä, joka katkaisi muhun välit, kun menin vääriin naimisiin.

Hanna Gullichsen. Mies vaihtui, mutta nimi pysyi. Jos olisikin ollut vaan Virtasen kanssa, olisi nimi taatusti vaihtunut avioeron myötä.

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on ollut parin vuoden sisällä kolme avioeroa. Jokaisessa niistä naisella oli miehensä sukunimi. Jokaisessa niistä nainen vaihtoi takaisin tyttönimensä, vaikka oli lapsiakin. Mitä sitten, vaikka on lapsia? Monet naiset suhtautuvat tähän asiaan jotenkin hysteerisesti, ihan kuin yhteinen nimi olisi yhtäkuin perhe. Lapsia asia tuskin heilauttaa minnekään. Varsinkaan nykyaikana, kun todella monet naiset pitävät avioituessaan oman nimensä ja lapset saavat isänsä nimen. No voi hirveetä, jos ovat eri nimisiä kuin äiti.... Kaikesta sitä saakin ongelman muodostettua.

No eiköhän se ole vielä muutaman asteen turhempaa repiä ongelmia muiden ihmisten sukunimistä?

Halusin, että minulla on sama nimi kuin lapsilla.

Oikeasti on sama onko Korhonen tai Virtanen, miksi vaihtaa, aikoinaan oli vielä pakko.

Olen koko aikuisikäni ollut tämän niminen.

Kaikki paperit menisi uusiksi, esim. ajokorttin voimassa olo lyhenisi.

Minä olen minä, oli sukunimi mikä tahansa.

Aika kattavastihan tässä on jo tullut hyviä/yleisimpiä syitä. Lisäksi minusta on hyvin ymmärrettävää, että ihminen, joka uskoo avioliiton pohjimmiltaan päättyvän vasta kuoleman erottaessa (sanoipa laki mitä hyvänsä) eikä ennen puolisonsa kuolemaa mene uusiin naimisiin/parisuhteeseen, pitää sukunimen merkkinä siitä, että on edelleen sidoksissa tähän puolisoon. Ja joka tapauksessa kun nimen saa, se on tämän henkilön nimi, niin mitäpä sitä moittimaan.

Jännä miten suomalaiset naiset pitävät jotenkin hienona tapana ottaa miehen sukunimi naimisiin mennessä, vaikka alunperin sillä kuvastetaan sitä, miten naisesta tulee miehen omaisuutta. Musliminaisena minulla on oikeus ja velvollisuuskin säilyttää oma tyttönimeni ja oma suku on aina oma. Miehestä ei tule sukulaista avioliitolla. Ihmettelen, miten jotkut naiset haluavat menettää täysin oman identiteettinsä naimisiin mennessään ja mahdollisen eron tullessa vielä nolompaa kantaa sitä ex-miehen nimeä tai vaihtaa nimi takaisin tyttönimeksi. Miksi se naimisiinmeno pitää julistaa nimen vaihtamisella? En ymmärrä, miten suomalainen itsenäinen nainen voi hyväksyä noin naista alentavia käytäntöjä ja vielä pitää sellaista jonain arvostusasiana että koko perheellä on sama miehen sukunimi. Epäkunnioittavaa omaa alkuperääkin kohtaan vaihtaa sukunimi naimisiin mennessä.

Vierailija kirjoitti:

Halusin, että minulla on sama nimi kuin lapsilla.

Oikeasti on sama onko Korhonen tai Virtanen, miksi vaihtaa, aikoinaan oli vielä pakko.

Olen koko aikuisikäni ollut tämän niminen.

Kaikki paperit menisi uusiksi, esim. ajokorttin voimassa olo lyhenisi.

Minä olen minä, oli sukunimi mikä tahansa.

Nimen muutos ei lyhennä ajokortin voimassaoloaikaa. Lähde: Trafi

Vierailija kirjoitti:

Jännä miten suomalaiset naiset pitävät jotenkin hienona tapana ottaa miehen sukunimi naimisiin mennessä, vaikka alunperin sillä kuvastetaan sitä, miten naisesta tulee miehen omaisuutta. Musliminaisena minulla on oikeus ja velvollisuuskin säilyttää oma tyttönimeni ja oma suku on aina oma. Miehestä ei tule sukulaista avioliitolla. Ihmettelen, miten jotkut naiset haluavat menettää täysin oman identiteettinsä naimisiin mennessään ja mahdollisen eron tullessa vielä nolompaa kantaa sitä ex-miehen nimeä tai vaihtaa nimi takaisin tyttönimeksi. Miksi se naimisiinmeno pitää julistaa nimen vaihtamisella? En ymmärrä, miten suomalainen itsenäinen nainen voi hyväksyä noin naista alentavia käytäntöjä ja vielä pitää sellaista jonain arvostusasiana että koko perheellä on sama miehen sukunimi. Epäkunnioittavaa omaa alkuperääkin kohtaan vaihtaa sukunimi naimisiin mennessä.

No hei Alba. En tiennyt että olet vielä muslimikin. Kerrataan nyt jälleen kerran, vaikka ethän sitä tule tätä koskaan ymmärtämään, kaikille sukunimi ei ole tuollainen pakkomielle. Omani vaihdoin oikein mielelläni sellaiseen, jota ei tarvitse tavata. Ja sitten vaihdoin sen toisenkin kerran, eikä lapseni ole sen enempää äitinsä kuin isänsäkään niminen, kas kun isänsäkin on vaihtanut omansa. Nyt voit mennä raapimaan päätäsi tämän ongelman kanssa, ole hyvä.

Koska nimi asiasta ei tarvitse tehdä mitään draamaa. Se on nimi. Se ei kuvasta omistussuhteitaä. Ja sullekin musliminainen, kenen omaisuutta lapsesi on tuolla logiikalla? Niinpä niin. . Itse en ole koskaan kokenut olevani kenenkään omaisuutta, en isäni, en kesäni enkä nykänen, vaikka kaikkien sukunimellä olen ollut. Se on nimi, nimen ja sosiaaliturvatunnuksen avulla yksilöidymme ja olemme tunnistettavissa. Näistä asioista ei tarvitse tehdä väkisin vaikeita.

Arvostan omaa sukuani, tyttönimi on tärkeä minulle. Eron jälkeen pääsin lopullisesti eroon nimen vaihdolla. Ei maksanut muut kun ajokortti.

Koska sukunimeni on niin harvinainen Suomessa ja hukun mieluummin massaan -nen-päätteisellä entisen mieheni sukunimellä. Ja onhan lapsilla sitten sama sukunimi kanssani.

Voi kamala autocorrectia... Kesäni=eksäni, nykänen= nykyinen...

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on ollut parin vuoden sisällä kolme avioeroa. Jokaisessa niistä naisella oli miehensä sukunimi. Jokaisessa niistä nainen vaihtoi takaisin tyttönimensä, vaikka oli lapsiakin. Mitä sitten, vaikka on lapsia? Monet naiset suhtautuvat tähän asiaan jotenkin hysteerisesti, ihan kuin yhteinen nimi olisi yhtäkuin perhe. Lapsia asia tuskin heilauttaa minnekään. Varsinkaan nykyaikana, kun todella monet naiset pitävät avioituessaan oman nimensä ja lapset saavat isänsä nimen. No voi hirveetä, jos ovat eri nimisiä kuin äiti.... Kaikesta sitä saakin ongelman muodostettua.

Mietipäs nyt itse, mitä hysteerisenä kirjoitat. Vaadit muita tekemään mielesi mukaan. Joku muu ajattelee toisin, suotakoon se heille, jokaiselle meistä.

Asia on perheen sisäinen ja viime kädessä jokaisen ihmisen oma asia. Laki säätää, mitä voi tehdä, niissä puitteissa pitää pysyä, muu on omaa tahtoa.

Jos joku ei halua sukunimeään jakaa puolisonsa kanssa, se on syytä ääneen sanoa, ennen liiton solmimista.

Eniten taas ihmetyttää teidän, arvon naiset, halu määrätä kanssasisartenne tekemisistä.

Naisen elämä on vaikeaa, jos ei mies määrää, niin sitten toiset naiset sotkeutuvat ja arvostelevat valintojaan.

Eläkää ja antakaa muittenkin elää!

Vierailija kirjoitti:

Voi kamala autocorrectia... Kesäni=eksäni, nykänen= nykyinen...

Hauskat virheet :D. En huomannutkaan noita ennen kuin korjasit, luin kuten olit tarkoittanut.

Itse en vaihtanut sukunimeä naimisiin mennessä. Jos mies olisi nimenvaihtoa toivonut, olisin sen voinut tehdä, mutta se muutos olisi ollut pysyvä. En ymmärrä miehiä, jotka vaativat naista vaihtamaan nimeä avioliittoa solmittaessa ja erotessa vaativat taas.

Varmaan useimmiten ihan käytännön syyt saa pitämään nimen.

Enemmän minä ihmettelen miksi kukaan haluaa vaihtaa tyttönimensä pois vain naimisiinmenon takia.