Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Esikoisen jälkeen ajatukset pikku-kakkoseen -- kävittekö läpi näin hassuja ajatuksia...

21.04.2006 |

Meidän perheeseen kuuluu vajaa puolivuotias, mitä mainoin tytön tyllerö. Sydämemme ovat aivan sykkyrällä tästä käsittämättömästä onnesta, mikä meitä on kohdannut ja joka ainoa hetki tuntuu käsittämättömän erityiseltä.



Olen aina ajatellut, että haluamme useampia lapsia ja että mukeloiden olisi kiva olla iältään kohtuu lähellä toisiaan. Nyt olen säpsähtänyt huomaamaan, että en millään raskisi luopua tästä tiiviistä symbioosista, jossa tällä hetkellä elämme. Tuntuu vaikealta ajatella, että luopuisin tästä 100%sta huolenpidosta ja huomionantamisesta. Hän on niin meidän silmäterä. Apuva, mitä jos tulen aina tuntemaan näin???



Onhan tää tietty hupsua ja kakkonen olisi lopulta varmasti yhtä rakas ja tervetullut. Mutta jotenkin tosiaan tuntuu voimakkaasti siltä, että tähän onneen ei nyt halua sotkea muuta ja että haluamme nauttia tyttärestämme täysin siemauksin. Onko tämä jokin ohimenevä juttu? Painivatko kaikki tällaisen kysymyksen kanssa vai tuleeko kakkonen ajankohtaiseksi aivan luonnostaan ilman näin omituisia ajatuksia? Meidän tyttö on tietysti vielä pieni ja ajatukset mutotutuvat ja kypsyvät. Mutta mitä jos ei niin käykään?



Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka esikoinen ehtisi jo vuoden ikään, niin ehditte vielä hyvinkin pientäkin ikäeroa, jos tuuri käy, ja ei 3v erokaan vielä iso ole.

Anna esikoisen olla pieni niin pitkään kuin mukavalta tuntuu.

Meillä on n.1v11kk ikäeroa ja kyllä alussa tunsin pettäneeni jollain tavoin esikoisen ja mustasukkaisuus yms, kaikki oli vaikeaa alussa pahimmillaan vauvan synnyttyä ekat kuukaudet. Vauva on nyt 6kk ja heistä alkaa jo olla seuraakin vähän toisilleen yhä enenevissä määrin...

Meillä oli ikäeroksi toiveissa lyhyt, mutta näin lyhyt oli jo ihan vahingossa, mutta en silti kadu... :) Tässä puolen vuoden jälkeen on ilmassa jopa pientä vauvakuumetta (!!!) taas vaikka rankkaa on ollutkin, eikä enempiä lapsia ollut tarkoitus tehdä. Luulen, että hormonit heittää kaikilla just puolen vuoden tietämissä synnytyksestä, kun toiminta alkaa normalisoitua?? ja sitten tulee näitä vauvakuumeita.. mutta toisaalta, mikäs siinä, elimistön kannaltahan uutta voisi jo tullakin... omaa jaksamista ja ajan antamista esikoiselle (ja muille lapsille) kuitenkin kannattaa miettiä.

Vierailija
2/10 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän neiti on vasta 4 vkoa ja mielessäni pyörii jo pikkukakkonen =) On kuitenkin miehen kanssa sovittu, että lisäystä ruvetaan yrittämään vasta ensi vuoden puolella, joten voihan se mieli tässä matkan varrella muuttua monestikin.



Uskon pikkuisenne vähän kasvettua mielesi muuttuvan ja jos ei, niin mielestäni on kuitenkin parempi mennä oman tuntemuksen mukaan: ehkä hän jää ainoaksi tai ikäero kakkoseen onkin suurempi. Nämä seikat kun voivat käydä toteen ilman systemaattista päätöstäkin. Joitain asioita ei voi ite täysin päättää ja nämä kuuluvat juuri suuhen joukkoon...



Iglu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos nyt tuntuu noin voimakkaalta rakkaus esikoiseen, kannattaa siitä nauttia -ja antaa lapsenkin nauttia. Voi olla, että kun esikoisenne kasvaa ja " itsenäistyy" (oppii liikkumaan, leikkimään itse, puhumaan..), tuleekin tunne että haluatte toisen lapsen. Olisihan se hienoa tuntea tuo ihana symbioosi varmaan vielä toisenkin kerran, vai mitä? :)



Me olimme aina ajatelleet vain yhtä lasta. Kun esikoinen syntyi, hän oli kiltti kuin enkeli, ns. helppo lapsi. Hän ei ollut 4 kuukauttakaan kun kävimme yrittämään toista lasta. Jotenkin vain tuntui luonnolliselta, että halusimme toisen lapsen, vaikka esikoinen olikin niin pieni. Meni kuitenkin vähän yli vuosi että raskauduin. Ja nyt olen siitä oikein tyytyväinen. Lapset on nyt 2v2kk ja 2kk. Molemmat aivan ihania tyttöjä!! Ehdin nauttimaan esikoiseni vauva-ajasta rauhassa, käymään hetken töissäkin, ja nyt taas nautin kotiäitiydestä. Isosisko on haltioissaa pikkusiskostaan, eikä ole ollut yhtään mustasukkainen, vaikka sanotaan että yleensä 2-2,5v on vaikein aika lapselle saada pikkusisarus.



Ja nyt toinen tyttäremme oli alta viikon ikäinen kun halusin taas raskaaksi.. ;) Mutta kaipa tässä nyt odotellaan vielä ihan rauhassa. Tämä toinen tyttö on myös ns. helppo lapsi, itkuton ja hyvä nukkumaan. Ehkä sekin toimi esikoisen aikana voimavarana, että jaksamme kyllä toisen lapsenkin kanssa kun esikoisen kanssa meni kaikki niin hienosti.



Mutta makustelkaa rauhassa ajatusta toisesta lapsesta. Voi olla, ettei semmoista vahvaa tunnetta koskaan tule ja tuntuu parhaimmalta antaa jakamaton huomio vain esikoisellenne. Ja sehän on kanssa hyvä asia. Jotkut tekevät toisen lapsen vain " leikkikaveriksi" , eikä se oikein kuulosta hyvältä mun korvaani..



Ihanaa jatkoa teille!





Vierailija
4/10 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsellä kävi niin, että tulin raskaaksi, kun esikoinen oli tasan 2v. Olin ollut tiiviisti hänessä kiinni 2 vuotta, ja hän oli ( ja on ) todella rakas. Raskausaika meni siinä sivussa, ja kun kakkonen syntyi, minulla oli kiire sairaalasta esikoisen luo, lähdinkin miltei samantien. Tulokas oli meidän uusi vauva, jota tietysti hoidin ja hoivasin, mutta suuret tunteet keskittyivät esikoiseen. Vasta kun vauva oli 4kk, koin " suuren rakastumisen" häneen, ja se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta =) Nyt minulla on kaksi ihanaa tyttöstä, joita rakastan kumpaakin niin paljon kuin vain kukaan voi ketään rakastaa.



Itsestäni tuntui vaan niin pahalta tuo alkuaika, enkä kehdannut kenellekään asiasta puhua. Joskus tunteet antavat näköjään odottaa, ja tiesin kyllä koko ajan, että ne sieltä joskus tulevat...

Vierailija
5/10 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, unohdin viestissäni mainita, että meillä päätös ykkösestä oli täysin " rationaalinen " eikä mulla ollut vauvakuumetta. Ei ole ikinä ollut. Lopputuklokseen se ei ole vaikuttanut, siis että tunteet ovat aivan jotakin uskomatonta tämän meidän pikkuisen kanssa vaikkei vauvakuumeisena hommaan alettukaan. Jotenkin musta tuntuu että olen sen tyyppinen ihminen, etten vauvakuumetta kokisi vastaisuudessakaan. No eihän sitä toki koskaan tiedä, mutta jotenkin musta tuntuu, että päätös kakkosesta tulisi menemään vähän samalla lailla kuin ykkösenkin kanssa. Mutta siis kaikkihan se tiedostavat, että lapset eivät tule tilauksesta vaan ovat todella taivaan lahja. En siis suinkaan tarkoita, että pelaamme kalenterin mukaan tätä elämää, vaan elämän tilanne oli ykkösen kohdalla vihdoin suotuisa perheen perustamiselle ja tilanne lie suotuisa vastaisuudessakin. Ja lapset eivät toki tule läheskään aian kuten on suunniteltu. Kunhan nyt sydän lämpenee ajatukselle, että kyllä meidän symbioosiin mahtuu useampikin ja että rakkauttahan meillä riittää, niin eiköhän se tästä. Koen nyt olevani kypsymätön kakkoseen, aivan kuten neuvoittekin odottamaan, mutta pohdiskelin mielessä, että voikohan tosiaan käydä niin, ettei sellaista tilannetta ja tunnetta tulekaan. Teimmehän jo kerran rationaalisen päätöksen ilman sitä vauvakuume fiilistä, täytyykö toisenkin kierroksen mennä samalla lailla ja kuinka oikealta se sitten mahtaa tuntua kun nyt tuo ykkönen on niin kaikki kaikessa. Silti ykkönenkin tuntuu NIIN oikealta vaikkei hän vauvakuumeesta alukaan saanutkaan. Minusta täällä ei ole puhuttu tällaisista tuntemuksista kuin ykköseen kiintymisestä ja kakkoseen kohdistuvista ajatuksista ja tunteista. Nyt onkin kiva lukea näitä ajatuksia täällä. Lisää vai!!

Vierailija
6/10 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuumeilun jälkeen. Hän on myös meidän silmäterä. Olemme kuitenkin ajatelleet, että sisarus olisi hyvä olla suht pienellä ikäerolla. Itse myös olen miettinyt samoja asioita kuin sinä. Haluaisin seurata esikoisen kehitystä " täysillä" ja antaa hänelle jakamattoman huomion, nauttia hänen vauva-ajastaan ja kasvusta. Silti haluaisimme toisen lapsen. Itse en mieti rakastunko kakkoseen samalla lailla, kyllä varmana. Joskus vaan mietityttää tuo huomion jakaminen. Toisaalta onhan se tärkeä taito ja onhan meitä vanhempiakin kaksi :) raskausaika varmana muokkaa ajatukset ruotuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
21.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse asiassa en ollenkaan ajatellut sitä, ettenkö rakastuisi kakkoseen aivan samalla lailla. Sellaista käsitystä ei ollut missään nimessä tarkoitus antaa. Siitä en ole lainkaan huolissani. Kyse on kohdallani enemmänkin siitä, että en kykenisi samalla tavalla 100%sti huomioimaan ykköstä (sillä kakkonen olisi yhtä arvokas myös ja vaatisi osansa). Tuntuu tavallaan siltä, että tuntisin huonoa omatuntoa kun en kykenisi olemaan siinä 100%sti, kuten ennen. Tuntuu niin haikealta kun pieni on niin rakas!!! Molemmat toki olisi, mutta toinen ymmärtäisi enemmän sen " poissaolon" päälle. Pienempi kasvaa tilanteeseen, esikoisen on muuntauduttava siihen, tavallaan luovuttava jostakin, mikä on ollut meille molemmille tajuttoman arvokasta. Siinä tilanteen haikeus.

Vierailija
8/10 |
22.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me tehtiin toinen, kun esikoinen oli reilu vuosi. Aluksi oli tunne, ettei olisi kovin paha tune edes jos tulisi keskenmeno, ja olin jo huolissani, tuleenko tätä kakkosta rakastamaan, kun tuntui, että esikoinen tarvii meidät vielä kokonaan eikä toiselle ole niin paljon tila. Tärkeäksi muuttui lapsi, kun oiikkeita tunsin. Ja nyt 2v1kk ja 4kk ovat juuri yhtä rakkaita, ei pienintäkään eroa suuntaa tai toiseen. Aivan ihana, että meillä on juuri nämä kaksi juuri tällä 1v9kk ikäerolla (vaikka esikoinen vieläkin tarvisi vanhempien koko hellyyden, mutta pärjämme ja toivottavasti hänelle ei jää pahoja traumoja).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
22.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei teillä mikään kiire ole ;-) Kuitenkin minä luulen että tuo sinun tunne pysyy samana vaikka se pieni esikoinen kasvaisi kuinka vanhaksi. Kun meidän kakkonen syntyi, esikoinen oli 4-vuotias ja tuntui niin pieneltä ja tarvitsevalta, meidän rakkaalta vauvalta. Kun perheeseen syntyy lisää lapsia, niin esikoinen joutuu luopumaan 100% huomiosta. Milloin tämä tapahtuu, riippuu monista asioista. Ihan oikeassa olet että rakkaus tuplaantuu, triplaantuu jne lasten lukumäärän myötä eli vanhempien rakkautta ei ole mitään rajallista määrää joka pitäisi jakaa lasten kesken. Mutta aika ja käsien määrä on tietysti rajallinen.



Ihmisillä on eri käsityksiä siitä mikä on hyvä ikäero, toiset ovat sitä mieltä (ihan perustellusti) että lapsilla pitäisi olla vähintään parin kolmen vuoden ikäero, toiset ovat sitä mieltä (samaten ihan perustellusti) että mahdollisimman pieni ikäero on hyvä. Paljon riippuu myös sinun jaksamisestasi. Lapsille tulee eri aikoihin eri uhmaikiä joita ei voi ennustaa ja yhdelle lapselle tietty ikä on mahdollisimman huono saada pieni sisarus kun se jollekin toiselle voi olla juuri hyvä ikä.



Meidän keskimmäiselle ja kuopuksella on ikäeroa vajaa 1v8kk ja sekin on musta ollut hyvä! En osaa sanoa kumpi olisi parempi, puolensa molemmissa. Olisin voinut ajatella vieläkin pienempää ikäeroa jos se olisi ollut mahdollista. Kaksi pienintä leikkii ihanasti keskenään (vaikka kyllä esikoinen ja keskimmäinenkin ovat aina tulleet hyvin juttuun), esikoinen taas on sen verran paljon esim kuopusta vanhempi että hänestä on mm vauvan hoidossa ollut paljon apua.



Ei tästä varmaan mitään apua ollut mutta ehkä halusin sanoa että jokainen ratkaisu voi olla hyvä tai huono... enkä minä henkilökohtasesti pitäisi sitä välttämättä niin huonona ratkasuna vaikka aika piankin saisitte toisen vauvan - toisaalta tärppääkö ja millon tärppää on sitten asioita erikseen.

Vierailija
10/10 |
22.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ikäeroa lapsille tuli himpun verran alle kaksi vuotta. Aluksi vauvan synnyttyä olin tosi surullinen, kun tuntui, ettei aikaa pienelle isoveljelle jäänyt juuri lainkaan. Vauva oli koko ajan tississä kiinni. Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Esikoinen oli aikaisemmin ollut täysi mammanpoika, hyväksyi lohduttajaksi ja nukuttajaksi vain minut, ei isäänsä. Kun minä nostattelin maitoa vauvan kanssa, isä oli paljon esikoisen kanssa, ja pian isä kelpasi kaikkeen yhtä hyvin kuin äitikin. Esikoinen oppi myös leikkimään ilman ohjausta. Aikaisemmin hän oli aina tarvinnut jonkun leikkimään kanssaan, yksin ei osannut puuhailla. Kun minä en enää ehtinyt leikittää esikoista koko ajan, suorastaan yllätyin, miten kekseliäästi ja johdonmukaisesti hän osasi leikkiä itsekseenkin.



Nyt vauvani on viisikuinen ja elämä tasoittunut. Molemmat lapseni ovat minulle hirveän rakkaita, ja selvästi tärkeitä myös toisilleen. Vaikka esikoinen joskus osoittaa lievää mustasukkaisuutta, kysyttäessä hän aina sanoo, että tykkää pikkuveljestä ja pikkuveli on kiva. Uskon, että oli oikea päätös antaa pikkusisaruksen tulla, sillä kyllä sisarukset ovat rikkaus toisilleenkin, eivät vain vanhemmilleen. Mutta tietenkään en usuta ketään " hankkimaan" lapsia, jos se ei tunnu oikealta.