Ketkä työttömistä siirretään työkkäristä eli TE-toimistosta TYP:iin? 2018
Eli onko omakohtaista kokemusta tästä asiasta? Millä perusteella siirretään? Siirretäänkö kaikki työttömät nykyään, pelkästään työttömyyden keston perusteella?
Mitä TYP:in haastattelussa tapahtui?
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Joutuuko tähän TYP-kartoitukseen, jos on työttömyyden alusta asti kiltisti käynyt yhdeksän euron puuhahommissa? Työttömyyttä on kohta vuosi takana ja olen koko ajan aktiivisesti osallistunut tarjottuun työtoimintaan, koska katson sen loppupeleissä helpommaksi itselleni. Elämänhallintaongelmaa tai päihdeongelmaa ei ole. Palkkatyö puuttuu ja sitä on vaikea saada, kun meriittinä on noita TE-toimiston puuhasteluja.
Jos jo olet kuntouttavassa työtoiminnassa, niin kuka hullu laittaa ne tiedoiksi CV:hen?
Hirveän hauskasti kirjoitat! Ja hyödyllistä asiaa...:)
Minä olen vajaakuntoisena työnhakijana kovasti pyytänyt saada apua työllistymiseen.
Olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä eikä työllistyminen todellakaan ole helppoa.
Mitään tukea en ole saanut, enkä edes kuullut koskaan tuommoisesta typistä. Jotenkin sitä luulisi että minut olisi pitänyt ohjata kyseisen palvelun piiriin. Sen sijaan sinne ohjataan terveitä ihmisiä.
Outoa.
Minä olen myös terveysongelmainen pitkäaikaistyötön ja ikinä kuullutkaan typistä.
Onto tuo TYP sama kuin työelämäpalvelu?
Itse olen mielenterveysongelmainen pitkäaikaistyötön, ja ihan itse piti ottaa työelämäpalveluun yhteyttä, jotta pääsin sinne asiakkaaksi. Ensimmäinen virkailija oli aktiivinen ja hommasi minulle 2 kk kuntouttavaa työtoimintaa. Sen jälkeen virkailija vaihtui, ja hän ei ole saanut mitään muuta aikaiseksi kuin tyhjiä lupauksia. Häntä on todella vaikea saada kiinni. Kerran jo pyysin, että saisin toisen virkailijan, kun en moneen kuukauteen saanut yhteyttä virkailijaani. Sitten se muija otti yhteyttä ja tapasimmekin. Sen jälkeen ei taas ole kuulunut mitään.
Ei kannata alistua näihin. Vapaaehtoisena noissa kuntoutuksissa voi olla jollekulle harvalle suurikin hyöty, mutta useimmille selvästikin se on vain kyykyttämistä ja hyväksikäyttöä, ja sellaiseksi ehkä pohjimmiltaan tarkoitettukin.
Erityisesti paheksun sitä että terveystarkastus on pakollinen, ja että joutuu antamaan lukuoikeuden Kanta-tietoihin koko TYP-ryhmälle. Tämähän oli aluksi suostumuksenvaraista, mutta ei enää. Siinä rikotaan kansalaisen perusoikeuksia. Yksityisyyden suoja on taattu perustuslaissa.
Tässä ketjussa kirjoittaa minusta erityisen hauskasti ja informatiivisesti tyyppi, jonka viestistä kopioin alle pari kohtaa. Sinun pitäisi minusta tosiaankin miettiä vaikka niitä yliopisto-opintoja, tms. jotain missä saisit kunnolla hyödynnettyä potentiaalisi...:)
"Kävin muutaman kerran psykiatrin arvioitavana, joka ilmoitti minun olevan kohtalaisen terve lievää ahdistusta lukuunottamatta. Reseptilääkkeitä kirjoitettiin "sairauden" hoitoon, koska psykiatrin vastaanotolta ei yleensä koskaan poistuta ilman että jokin diagnoosi on takapuolessa. Psykiatri totesi minun olevan älykäs asioita peruseellisesti ajatteleva henkilö, ja sanoi että "ehkäpä duunariammatit eivät ole sinua varten, oletko ajatellut yliopisto- opintoja"? Lopulta jopa TYP:n yksi virkailija sitten kahden kesken jäätyämme salaa ehdotti, että "älä vain sitten ala syömään niitä tabuja".
TYP:n virkailijakin tiesi että TYP:n terveitä asiakkaita sairastutetaan tarkoituksella. Jos ei mikään muu tekosairaus mene läpi, aina on tämä mielenterveysareena jolla voi pelata helposti, koska työtön on olosuhteiden ja varsinkin köyhyytensä vuoksi usein jollakin tavalla ahdistunut. Kun on resepti kourassa jossa lukee "sairauden hoito", ja kun pistelee mt- läkkeitä poskeensa tarpeeksi kauan tulee itsellekin mielikuva, että "olen sairas". Jos lääkkeet ovat vähän tujumpia, ne varmistavat että tulet sairaaksi koska niiden ansiosta joudut myrkytystilaan. TYP tyrkyttää työttömille sairausidentiteettiä, jotta työttömiä voitaisiin pistää pois tilastoista ja jumittaa loppuelämäkseen pikkuruisille
"yp/Mopaan liittyvä pakkolaki pitäisi ehdottomasti poistaa. En sano, että koko palvelu pitäisi lopettaa. Kyseisestä palvelusta on varmasti paljon hyötyä sellaiselle henkilölle, joka oikeasti tarvitsee apua. Esimerkiksi Typ/Mopan tarjoamasta kuntouttavasta työtoiminnasta voi olla oikeastikin apua, jos esim. oikeasti työkyvytön henkilö yrittää pikkuhiljaa totutella työelämään, ja tekemään edes jotain. Mutta se että palveluun pakotetaan työttömiä, jotka eivät kyseistä palvelua tarvitse, on vain yhteiskunnan varojen turhaa haaskausta."
Näin kuntouttavaa työtoimintaa järjestävänä täytyy todeta, että kyllä se monelle on ihan tarpeeseen. Meillä on siis TYPin asiakkaita suurin osa eikä heistä kovin moni olisi suoraan työmarkkinoille valmis. Monilla on todella pitkä työttömyys takana ja ihan suoraan sanoen en ihmettele. Osa meillä olleista on työllistynyt palkkatöihin ja siitä kuuluu kiitos kuntouttavalle työtoiminnalle. Jos nämä tyypit olisivat vain jääneet kotiin makaamaan niin siellä olisivat edelleen.
Ja onhan monissa paikoissa kuntouttava työtoiminta yhtä tyhjän kanssa. Meillä kuitenkin pystytään tarjoamaan kunnolla tekemistä ja aika hyvin on pystytty myös asiakkaan omien mielenkiintojen mukaan toteuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku nyt viimein kertoa mikä on typ?
Mistä tuo TYP on lyhenne ?
Työttömien yhdyskunta palvelu ✌
Helpommalla siellä kuitenkin pääsee kuin varsinaisessa työkkärissä. Tai oletko ennemmin työkkärin työkokeilussa 8h ja 9 egee. Tai typin kuntoutettavassa risuja keräilemässä 4h, 9 egee. Ne maksaa vielä matkakustannuksetkin, mitä taas et saisi työkkärin listoilta.Typpi vie voiton kirkkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Soveltuuko typ palvelut jos on jonkun sortin oppimisvaikeus?
Kyllä. Meille kaikki uniikit lumihiutaleet ovat tervetulleita. Myös sinä.
Vierailija kirjoitti:
Näin kuntouttavaa työtoimintaa järjestävänä täytyy todeta, että kyllä se monelle on ihan tarpeeseen. Meillä on siis TYPin asiakkaita suurin osa eikä heistä kovin moni olisi suoraan työmarkkinoille valmis. Monilla on todella pitkä työttömyys takana ja ihan suoraan sanoen en ihmettele. Osa meillä olleista on työllistynyt palkkatöihin ja siitä kuuluu kiitos kuntouttavalle työtoiminnalle. Jos nämä tyypit olisivat vain jääneet kotiin makaamaan niin siellä olisivat edelleen.
Ja onhan monissa paikoissa kuntouttava työtoiminta yhtä tyhjän kanssa. Meillä kuitenkin pystytään tarjoamaan kunnolla tekemistä ja aika hyvin on pystytty myös asiakkaan omien mielenkiintojen mukaan toteuttamaan.
Ne paikat pitäisikin varata niille, jotka oikeasti itse haluavat sinne.
"Erityisesti paheksun sitä että terveystarkastus on pakollinen, ja että joutuu antamaan lukuoikeuden Kanta-tietoihin koko TYP-ryhmälle. Tämähän oli aluksi suostumuksenvaraista, mutta ei enää. Siinä rikotaan kansalaisen perusoikeuksia. Yksityisyyden suoja on taattu perustuslaissa."
Siis ei voi olla totta!!! :O
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin kuntouttavaa työtoimintaa järjestävänä täytyy todeta, että kyllä se monelle on ihan tarpeeseen. Meillä on siis TYPin asiakkaita suurin osa eikä heistä kovin moni olisi suoraan työmarkkinoille valmis. Monilla on todella pitkä työttömyys takana ja ihan suoraan sanoen en ihmettele. Osa meillä olleista on työllistynyt palkkatöihin ja siitä kuuluu kiitos kuntouttavalle työtoiminnalle. Jos nämä tyypit olisivat vain jääneet kotiin makaamaan niin siellä olisivat edelleen.
Ja onhan monissa paikoissa kuntouttava työtoiminta yhtä tyhjän kanssa. Meillä kuitenkin pystytään tarjoamaan kunnolla tekemistä ja aika hyvin on pystytty myös asiakkaan omien mielenkiintojen mukaan toteuttamaan.
Ne paikat pitäisikin varata niille, jotka oikeasti itse haluavat sinne.
No kuka sinne haluaa? 😃 pakon sanelema juttu.
Paistaa se aurinko risukasaankin sanoi typpiläinen ja jatkoi risujen keräämistä -15 pakkasessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin kuntouttavaa työtoimintaa järjestävänä täytyy todeta, että kyllä se monelle on ihan tarpeeseen. Meillä on siis TYPin asiakkaita suurin osa eikä heistä kovin moni olisi suoraan työmarkkinoille valmis. Monilla on todella pitkä työttömyys takana ja ihan suoraan sanoen en ihmettele. Osa meillä olleista on työllistynyt palkkatöihin ja siitä kuuluu kiitos kuntouttavalle työtoiminnalle. Jos nämä tyypit olisivat vain jääneet kotiin makaamaan niin siellä olisivat edelleen.
Ja onhan monissa paikoissa kuntouttava työtoiminta yhtä tyhjän kanssa. Meillä kuitenkin pystytään tarjoamaan kunnolla tekemistä ja aika hyvin on pystytty myös asiakkaan omien mielenkiintojen mukaan toteuttamaan.
Ne paikat pitäisikin varata niille, jotka oikeasti itse haluavat sinne.
No kuka sinne haluaa? 😃 pakon sanelema juttu.
Joskus täälläkin kyllä ihmiset kirjoittavat, että ihan oikeasti haluaisivat edes jotain apua, edes sen kuntouttavan tai ilmaisen työharjoittelun tai jotain. Ja kursseillekaan ei pääse kaikki, silti niillekin pakotetaan ihmisiä, jotka eivät sinne halua ja jätetään ulkopuolelle toisia, jotka oikein toivovat pääsevänsä edes johonkin. Vaikuttaa kaikilla tavoin siis epäoikeudenmukaiselta tuo touhu.
Uskon kyllä, että moni haluaa ihan vain oikeisiin töihin, oikealla työsopimuksella, eikä koe minkään kokeilun auttavan siinä, kun ei kerran ole mitään ongelmaa, mistä pitäisi kuntoutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joutuuko tähän TYP-kartoitukseen, jos on työttömyyden alusta asti kiltisti käynyt yhdeksän euron puuhahommissa? Työttömyyttä on kohta vuosi takana ja olen koko ajan aktiivisesti osallistunut tarjottuun työtoimintaan, koska katson sen loppupeleissä helpommaksi itselleni. Elämänhallintaongelmaa tai päihdeongelmaa ei ole. Palkkatyö puuttuu ja sitä on vaikea saada, kun meriittinä on noita TE-toimiston puuhasteluja.
Jos jo olet kuntouttavassa työtoiminnassa, niin kuka hullu laittaa ne tiedoiksi CV:hen?
No se vasta sulka hattuun onkin 😬✌
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
asd43 kirjoitti:
Ei minulta mitään kyselty kun aikoinaan TYPpiin jouduin. Tuli vain postissa kirje jossa kerrottiin tulemaan paikalle tiettyyn aikaan. Työttömyyttä oli kestänyt 2-3 vuotta. Kävin siellä piinapenkissä kaksi kertaa. Pöydän toisella puolella istui kaksi tanttaa, toinen oli TE-toimistosta ja toinen joku muu. Tähän täytyi valmistautua täyttämällä joku kaavake, jossa kysellään kaikkea terveyteen ja elämänhallintaan liittyvää. Tämä lappu käytiin siellä läpi ja keskusteltiin kaikesta mitä olin viime vuosina puuhaillut. Passittivat myös verikokeisiin ja terveystarkistuksiin. Koko hommasta jäi käteen uusi työllistymissuunnitelma, joka on yhtä tyhjän kanssa. Sain piakkoin tämän jälkeen töitä enkä kuullut TYPistä enää mitään.
Siis lukeeko näitä kertomuksia joku hallinnossa koskaan?
Voiko tää systeemi olla todellakin näin umpityperä?? Missä ihmeessä on kansalaista suojaavat lait?
Ei kai tässä nyt mitään etujärjestöjä suojella kansalaisilta, tai julkista sektoria kansan vapaalta tahdolta tai äänestysoikeuksilta?
Mitä kertomuksia?
Työttömät uikuttavat, että kukaan ei auta. Työhaastatteluista tulee työnantajilta palautetta, että oli humalassa, lasten kanssa ei voi tehdä töitä huumeongelman takia, kertoo olevansa asunnoton, joten ei voi ottaa töitä vastaan jne. Sitten kun moniammatillinen tiimi ryhtyy auttamaan, niin työtön on tuohtunut, että minähän en apua tarvitse, minä haen itse töitä!
Moniammatillinen tiimi. Saanko nauraa paskaista naurua 😂
Pska homma koko typpi. Ihmisten nöyryyttämiseksi tehty.
Korjataanpa virheitä:
1. Psykologi ja psykiatri ovat kaksi eri ammattinimikettä, joihin on erilainen koulutus.
2. TYPissä ei ole psykiatria ja harvoin siellä on psykologiakaan, yleensä asiakas ohjataan TE-toimiston ammatinvalinnanohjaukseen TAI kunnan/terveyskuntayhtymän psykologin vastaanotolle.
3. Psykologi ei saa työttömän tietoja yhdellä napinpainalluksella, hän saa rajoitetuin osin tietoja asiakkaan koulutuksesta, aikaisemmista työpaikoista ja osaamisesta, ei siis mielenterveyshäiriöistä.
4. Vaikka asiakas ei laita nimeään monialaiseen työllistymissuunnitelmaan, saa tiimi hänen tietonsa, jos asiakas antaa siihen luvan. Ja jos ei anna, niin tulkitaan, että asiakas kieltäytyy tarjotusta monialaisesta palvelusta, jolloin lain mukaan seuraa karenssi. TYPin asiakas on joka tapauksessa moniongelmainen pitkäaikaistyötön, joten karenssi tuskin merkitsee mitään.