Mikä helvetti siinä on että ei moikata takaisin

Omalla tavallaan ärsyttävää on myös se, että moikkailen vuosikaudet työpaikalta tuttua ihmistä kaupassa yms. enkä vielä 20 vuoden jälkeenkään tiedä kyseisen henkilön nimeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä ihmetyttää miten tämä asia voi joitain niin kovasti häiritä? Itse tiedän sekä työpaikallani että naapureissa niitä jotka moikkaavat ja niitä jotka ei moikkaa. Kumpikaan tyyppi ei ärsytä mitenkään. Alussa kun on uusi tuttavuus, moikkaan itse, mutta jos toinen ei vastaa ja/tai näyttää siltä että "voihan vee, en jaksaisi moikata, pakkoko se on" ja sitten moikkaa vastahakoisesti, niin en enää jatkossa kiusaa sitä ihmistä moikkailulla. Ei mitään ongelmaa kummastakaan. Esim. töissä silti työasiat hoituu oikein hyvin niidenkin kanssa, jotka ei syystä tai toisesta moikkailemisesta välitä. 

Mites kommunikointi sujuu noiden moikkaamattomien kanssa - osaavatko ihan puhua vai ilmaisevatko itseään murinalla ja örähdyksillä?

Skypellä kuten muidenkin kanssa. Ei meillä juuri avokonttorissa puhumalla asioita hoideta, vaan pikaviestimellä tekstitellen. Mutta kyllä ne puhuakin osaa, mitä nyt joskus palavereissa tms täytyy ja osaavat olla esim. asiakkaille ihan kohteliaitakin. Ja jos niiltä nyt menee ihan puhumalla jotain kysymään siis ihan työasiaa, niin vastaavat asiallisesti. Eivät vaan jostain syystä välitä tervehtimisestä. 

Taitavat olla diplomi-insinöörejä. Junttia porukkaa. 

Jos naapuri ei tervehdi takaisin, niin lopetan tervehtimisen aika nopeasti, n. viidennen kerran jälkeen. Työkavereita yritän tervehtiä aina aamuisin/eka kerran päivän aikana nähdessäni, nyökkåyskin riittää.

Vierailija kirjoitti:

Mä en moikkaa. Inhoan sellaista, että jonkun "perinnäistavan" takia täytyisi harrastaa tuollaista mekanistista, täysin hyödytöntä sosiaalista interaktiota kuin moikkailu, tai small talk. Joten kieltäydyn siitä enkä ole huomaavinani moikkailijaa. 

Onneksi olen miesvaltaisella työpaikalla jossa kukaan muukaan ei moikkaa. Avokonttoriin kukin hipsii aamulla hiljakseen omalle paikalleen sanomatta mitään.

Vaikutat sosiaalisesti rajoittuneelta. Ei pahalla, mutta onko sinulla jokin diagnoosi esim. autismi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä ihmetyttää miten tämä asia voi joitain niin kovasti häiritä? Itse tiedän sekä työpaikallani että naapureissa niitä jotka moikkaavat ja niitä jotka ei moikkaa. Kumpikaan tyyppi ei ärsytä mitenkään. Alussa kun on uusi tuttavuus, moikkaan itse, mutta jos toinen ei vastaa ja/tai näyttää siltä että "voihan vee, en jaksaisi moikata, pakkoko se on" ja sitten moikkaa vastahakoisesti, niin en enää jatkossa kiusaa sitä ihmistä moikkailulla. Ei mitään ongelmaa kummastakaan. Esim. töissä silti työasiat hoituu oikein hyvin niidenkin kanssa, jotka ei syystä tai toisesta moikkailemisesta välitä. 

Mites kommunikointi sujuu noiden moikkaamattomien kanssa - osaavatko ihan puhua vai ilmaisevatko itseään murinalla ja örähdyksillä?

Skypellä kuten muidenkin kanssa. Ei meillä juuri avokonttorissa puhumalla asioita hoideta, vaan pikaviestimellä tekstitellen. Mutta kyllä ne puhuakin osaa, mitä nyt joskus palavereissa tms täytyy ja osaavat olla esim. asiakkaille ihan kohteliaitakin. Ja jos niiltä nyt menee ihan puhumalla jotain kysymään siis ihan työasiaa, niin vastaavat asiallisesti. Eivät vaan jostain syystä välitä tervehtimisestä. 

Taitavat olla diplomi-insinöörejä. Junttia porukkaa. 

Mitä? Jäikö sulla pääsykokeissa raja saavuttamatta?

Yksi kollegani haukkui minut maanrakoon ihan syyttä saatuaan raivokohtauksen. Ja nämä haukkumasanat olivat todella ala-arvoisia. Näistä on muutkin saaneet kyllä osansa.

Lopetin tämän ihmisen noteeraamisen, en siis edes tervehdi häntä, muita ihmisiä kohtelen niinkuin kuuluukin. Ja sitten tämä yksi ihmettelee miksi häntä vältellään eikä hänelle puhuta...

Kun kukaan ei uskalla.

Mä olen töissä isossa talossa, jossa jokainen moikkaa. Siis ihan jokainen. Jos menen vessaan työpisteeltä, sanon ainakin viisi kertaa moi ihan täysin vieraille tyypeille. Toki siinä joku tuttukin tulee välistä moikattua, mutta KAIKKI tervehtii. Näin valtion virastossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä ihmetyttää miten tämä asia voi joitain niin kovasti häiritä? Itse tiedän sekä työpaikallani että naapureissa niitä jotka moikkaavat ja niitä jotka ei moikkaa. Kumpikaan tyyppi ei ärsytä mitenkään. Alussa kun on uusi tuttavuus, moikkaan itse, mutta jos toinen ei vastaa ja/tai näyttää siltä että "voihan vee, en jaksaisi moikata, pakkoko se on" ja sitten moikkaa vastahakoisesti, niin en enää jatkossa kiusaa sitä ihmistä moikkailulla. Ei mitään ongelmaa kummastakaan. Esim. töissä silti työasiat hoituu oikein hyvin niidenkin kanssa, jotka ei syystä tai toisesta moikkailemisesta välitä. 

Mites kommunikointi sujuu noiden moikkaamattomien kanssa - osaavatko ihan puhua vai ilmaisevatko itseään murinalla ja örähdyksillä?

Skypellä kuten muidenkin kanssa. Ei meillä juuri avokonttorissa puhumalla asioita hoideta, vaan pikaviestimellä tekstitellen. Mutta kyllä ne puhuakin osaa, mitä nyt joskus palavereissa tms täytyy ja osaavat olla esim. asiakkaille ihan kohteliaitakin. Ja jos niiltä nyt menee ihan puhumalla jotain kysymään siis ihan työasiaa, niin vastaavat asiallisesti. Eivät vaan jostain syystä välitä tervehtimisestä. 

Taitavat olla diplomi-insinöörejä. Junttia porukkaa. 

Joo olen kyllä DI ja it-alan firmassa. Oon ainoa nainen siellä. Itse olen luonnostani varmaan useimpia siellä ekstrovertimpi mutta hyvin olen sopeutunut tuohon jurompaan kulttuuriinkin. Alkuun vähän jännitti, koska tulkitsin tosiaan tervehtimättömyyden ja tietyn suoraviivaisen asiapuheen ilman sosiaalisia pehmentelyjä niin, että minusta ei pidetä. Sitten huomasin, että jaa, nehän kommunikoi keskenäänkin ihan samalla tavalla, ei moikkaa jne. Sen jälkeen ei enää mitään ongelmaa ollut kun tajusin että tämä onkin vain talon tapa, eikä niin että mua inhotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en moikkaa. Inhoan sellaista, että jonkun "perinnäistavan" takia täytyisi harrastaa tuollaista mekanistista, täysin hyödytöntä sosiaalista interaktiota kuin moikkailu, tai small talk. Joten kieltäydyn siitä enkä ole huomaavinani moikkailijaa. 

Onneksi olen miesvaltaisella työpaikalla jossa kukaan muukaan ei moikkaa. Avokonttoriin kukin hipsii aamulla hiljakseen omalle paikalleen sanomatta mitään.

Vaikutat sosiaalisesti rajoittuneelta. Ei pahalla, mutta onko sinulla jokin diagnoosi esim. autismi?

Ei ole diagnooseja. Sosiaalisesti rajoittunut kyllä olen omasta valinnastani, pyrin niin erakkomaiseen elämään kuin mahdollista. En vaan pidä ihmisistä. Ammattini on teknisen alan eikä työhöni kuulu juuri yhtään ihmisten kanssa kommunikointia. Koneiden vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä ihmetyttää miten tämä asia voi joitain niin kovasti häiritä? Itse tiedän sekä työpaikallani että naapureissa niitä jotka moikkaavat ja niitä jotka ei moikkaa. Kumpikaan tyyppi ei ärsytä mitenkään. Alussa kun on uusi tuttavuus, moikkaan itse, mutta jos toinen ei vastaa ja/tai näyttää siltä että "voihan vee, en jaksaisi moikata, pakkoko se on" ja sitten moikkaa vastahakoisesti, niin en enää jatkossa kiusaa sitä ihmistä moikkailulla. Ei mitään ongelmaa kummastakaan. Esim. töissä silti työasiat hoituu oikein hyvin niidenkin kanssa, jotka ei syystä tai toisesta moikkailemisesta välitä. 

Mites kommunikointi sujuu noiden moikkaamattomien kanssa - osaavatko ihan puhua vai ilmaisevatko itseään murinalla ja örähdyksillä?

Skypellä kuten muidenkin kanssa. Ei meillä juuri avokonttorissa puhumalla asioita hoideta, vaan pikaviestimellä tekstitellen. Mutta kyllä ne puhuakin osaa, mitä nyt joskus palavereissa tms täytyy ja osaavat olla esim. asiakkaille ihan kohteliaitakin. Ja jos niiltä nyt menee ihan puhumalla jotain kysymään siis ihan työasiaa, niin vastaavat asiallisesti. Eivät vaan jostain syystä välitä tervehtimisestä. 

Taitavat olla diplomi-insinöörejä. Junttia porukkaa. 

Joo olen kyllä DI ja it-alan firmassa. Oon ainoa nainen siellä. Itse olen luonnostani varmaan useimpia siellä ekstrovertimpi mutta hyvin olen sopeutunut tuohon jurompaan kulttuuriinkin. Alkuun vähän jännitti, koska tulkitsin tosiaan tervehtimättömyyden ja tietyn suoraviivaisen asiapuheen ilman sosiaalisia pehmentelyjä niin, että minusta ei pidetä. Sitten huomasin, että jaa, nehän kommunikoi keskenäänkin ihan samalla tavalla, ei moikkaa jne. Sen jälkeen ei enää mitään ongelmaa ollut kun tajusin että tämä onkin vain talon tapa, eikä niin että mua inhotaan.

Noin selitettynä tuo on ymmärrettävää, mutta itse kokisin moisen työympäristön silti epämiellyttävänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en moikkaa. Inhoan sellaista, että jonkun "perinnäistavan" takia täytyisi harrastaa tuollaista mekanistista, täysin hyödytöntä sosiaalista interaktiota kuin moikkailu, tai small talk. Joten kieltäydyn siitä enkä ole huomaavinani moikkailijaa. 

Onneksi olen miesvaltaisella työpaikalla jossa kukaan muukaan ei moikkaa. Avokonttoriin kukin hipsii aamulla hiljakseen omalle paikalleen sanomatta mitään.

Vaikutat sosiaalisesti rajoittuneelta. Ei pahalla, mutta onko sinulla jokin diagnoosi esim. autismi?

Lienee aivan yhtä käsittämätöntä näille lirkkumoikkailijoille se moikkaamattomuus, kuin vaikka niille autisteille se moikkailun turhuus ja toisto. "Mitä järkeä joka aamu sanoa samaa, kyllähän sen jo tietää muutenkin, teennäistä tuubaa".