Miten parantua masennuksesta, jos ei oikeasti jaksa tehdä mitään?

Luen kyllä kaikki tähän keskusteluun tulevat viestit, mutta en jaksa vastailla kysymyksiin. Pahoittelut...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minua auttoi muutto toiselle paikkakunnalle. Täällä on paljon nähtävää, enemmän kauniita paikkoja ja paljon kiintoisaa myös ympäröivillä paikkakunnilla. Saa nyt sitten nähdä miten kauan tämä uutuuden viehätys kantaa ja viihdynkö pitempään.

Muutto ei tietenkään aina ole mahdollista.

Itselleni kummallisinta on viime aikoina ollut se että olen alkanut vieraantua ystävistäni. Jaksamiseni ihmisten kanssa tuntuu olevan nollassa. Äiti-suhteeni on aina ollut velvoite, ja nykyisin tuskin enää siedän häntä. Haluaisin lopettaa yhteyden häneen kokonaan mutta velvoite velvoittaa.

Yksi keino jota yritän myös kokeilla on keskittyminen pieniin arkisiin asioihin ja sen välttäminen, että moittisi itseään jatkuvasti tai vatvoisi omia ongelmia. Ts ajatusta ulospäin, pois päin itsestä, kiinnostusta mihin tahansa asiaan joka on aivan jotain muuta kuin tähänastiset ongelmat.

Älä vaadi itseltäsi ihmeitä yhdessä yössä. Pikku hiljaa, vähän kerrallaan.

Tää kaikki, mitä kirjoitatte/sanotte, on ihan turhaa, koska aloittajahan sanoi, että hänellä on fyysinen terveys paskana, tuskin se siitä paranee. Nää viestit on yks vitsi. Jos ois fyysisesti terve, ja vaan masentunut (=lorvikatarri), niin homma vois mennä näin.

Luulen, että terapiasta voisi olla apua. Itse olen käynyt ja ainakin se avaa uusia ajattelumalleja ja näkökulmia. Ajattelu tuppaa menemään tiettyä rataa. Itsekin hoin kuin mantraa näitä: " ei minusta ole mihinkään, kaikki on paskaa" jne. Ei se nyt välttämättä kaikilla niin mene, mutta itselleni koen olleen hyötyä. Vaikein askel varmaan yhteydenotto, mutta kannattaa yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että terapiasta voisi olla apua. Itse olen käynyt ja ainakin se avaa uusia ajattelumalleja ja näkökulmia. Ajattelu tuppaa menemään tiettyä rataa. Itsekin hoin kuin mantraa näitä: " ei minusta ole mihinkään, kaikki on paskaa" jne. Ei se nyt välttämättä kaikilla niin mene, mutta itselleni koen olleen hyötyä. Vaikein askel varmaan yhteydenotto, mutta kannattaa yrittää.

Aa, mulla ei koskaan ollut mitään vaikeuksia, ennen kuin mun fyysinen terveys alkoi pettää. Oon ollut aina täysin tyytyväinen omiin ajattelumalleihini ja näkökulmiin. En oo koskaan ajatellut, ettei musta tulis mitään ja kaikki on paskaa, oon aina ajatellut positiivisesti ja miettinyt, mitä kaikkea taas on luvassa, pääsen kokemaan, tekemään ja näkemään, mutta, mun terveys on paskana. En näe, että mikään ois mahdollista. Arvostan hyvää elämänlaatua ja elintasoa. :D

Sama täällä. Alan olla niin pohjalla että tulee enää mieleen ainoa vaihtoehto päättää päivänsä. Mutta kun en voi tehdä sitäkään.

Olen ollut niin kauan paskana että kaikki asiat on kasaantuneet. Kun mulle tulee vähän parempi päivä/jakso alan hulluna miettiä miten hoidan nämä kaikki rästiin jääneet asiat ihan kun en tajuais että en ole terve. En kertakaikkiaan pysty myöntämään itselleni miten sairas olen. Syyllistän, inhoan ja haukun itseäni jatkuvasti kun en pysty ja pilaan muiden elämää. Tämä kierre ei nähtävästi katkea koskaan. Olen niin pettynyt itseeni ja tähän elämään.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Alan olla niin pohjalla että tulee enää mieleen ainoa vaihtoehto päättää päivänsä. Mutta kun en voi tehdä sitäkään.

Olen ollut niin kauan paskana että kaikki asiat on kasaantuneet. Kun mulle tulee vähän parempi päivä/jakso alan hulluna miettiä miten hoidan nämä kaikki rästiin jääneet asiat ihan kun en tajuais että en ole terve. En kertakaikkiaan pysty myöntämään itselleni miten sairas olen. Syyllistän, inhoan ja haukun itseäni jatkuvasti kun en pysty ja pilaan muiden elämää. Tämä kierre ei nähtävästi katkea koskaan. Olen niin pettynyt itseeni ja tähän elämään.

Ethän sä nyt muiden elämää pilaa, kaikki on vastuussa itestään, ja ethän sä voi noille jutuille mtn, et sä ite sun elämää oo pilannu, ei kaikki vaan saa hyviä kortteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että terapiasta voisi olla apua. Itse olen käynyt ja ainakin se avaa uusia ajattelumalleja ja näkökulmia. Ajattelu tuppaa menemään tiettyä rataa. Itsekin hoin kuin mantraa näitä: " ei minusta ole mihinkään, kaikki on paskaa" jne. Ei se nyt välttämättä kaikilla niin mene, mutta itselleni koen olleen hyötyä. Vaikein askel varmaan yhteydenotto, mutta kannattaa yrittää.

Aa, mulla ei koskaan ollut mitään vaikeuksia, ennen kuin mun fyysinen terveys alkoi pettää. Oon ollut aina täysin tyytyväinen omiin ajattelumalleihini ja näkökulmiin. En oo koskaan ajatellut, ettei musta tulis mitään ja kaikki on paskaa, oon aina ajatellut positiivisesti ja miettinyt, mitä kaikkea taas on luvassa, pääsen kokemaan, tekemään ja näkemään, mutta, mun terveys on paskana. En näe, että mikään ois mahdollista. Arvostan hyvää elämänlaatua ja elintasoa. :D

Jos et halua oikeasti hakea KUNNON ammattiapua, niin kannattaa jatkaa rypemistä tossa itsesäälissä ja olla pyytämättä täältä vauva.fi sivulta neuvoa, kun näyttää siltä, että ulospääsyä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Alan olla niin pohjalla että tulee enää mieleen ainoa vaihtoehto päättää päivänsä. Mutta kun en voi tehdä sitäkään.

Olen ollut niin kauan paskana että kaikki asiat on kasaantuneet. Kun mulle tulee vähän parempi päivä/jakso alan hulluna miettiä miten hoidan nämä kaikki rästiin jääneet asiat ihan kun en tajuais että en ole terve. En kertakaikkiaan pysty myöntämään itselleni miten sairas olen. Syyllistän, inhoan ja haukun itseäni jatkuvasti kun en pysty ja pilaan muiden elämää. Tämä kierre ei nähtävästi katkea koskaan. Olen niin pettynyt itseeni ja tähän elämään.

Ethän sä nyt muiden elämää pilaa, kaikki on vastuussa itestään, ja ethän sä voi noille jutuille mtn, et sä ite sun elämää oo pilannu, ei kaikki vaan saa hyviä kortteja.

No kyllä mä valitettavasti koen pilaavani lapseni elämää ja muiden läheisten. En ole mukavaa seuraa tällaisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Alan olla niin pohjalla että tulee enää mieleen ainoa vaihtoehto päättää päivänsä. Mutta kun en voi tehdä sitäkään.

Olen ollut niin kauan paskana että kaikki asiat on kasaantuneet. Kun mulle tulee vähän parempi päivä/jakso alan hulluna miettiä miten hoidan nämä kaikki rästiin jääneet asiat ihan kun en tajuais että en ole terve. En kertakaikkiaan pysty myöntämään itselleni miten sairas olen. Syyllistän, inhoan ja haukun itseäni jatkuvasti kun en pysty ja pilaan muiden elämää. Tämä kierre ei nähtävästi katkea koskaan. Olen niin pettynyt itseeni ja tähän elämään.

Ethän sä nyt muiden elämää pilaa, kaikki on vastuussa itestään, ja ethän sä voi noille jutuille mtn, et sä ite sun elämää oo pilannu, ei kaikki vaan saa hyviä kortteja.

Nimenomaan "kaikki on vastuussa itsestään". Eli omaan elämäänsä ja sen suuntaan voi jokainen vaikuttaa, oli lähtökohdat mitä tahansa. Kannattaa lukea Selviytyjät – kirja elämästä (Teemu Potapoff, Julius Konttinen)

Uskomattomia tarinoita miten selvitä todella vaikeista asioista ja syvistä vesistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Alan olla niin pohjalla että tulee enää mieleen ainoa vaihtoehto päättää päivänsä. Mutta kun en voi tehdä sitäkään.

Olen ollut niin kauan paskana että kaikki asiat on kasaantuneet. Kun mulle tulee vähän parempi päivä/jakso alan hulluna miettiä miten hoidan nämä kaikki rästiin jääneet asiat ihan kun en tajuais että en ole terve. En kertakaikkiaan pysty myöntämään itselleni miten sairas olen. Syyllistän, inhoan ja haukun itseäni jatkuvasti kun en pysty ja pilaan muiden elämää. Tämä kierre ei nähtävästi katkea koskaan. Olen niin pettynyt itseeni ja tähän elämään.

Ethän sä nyt muiden elämää pilaa, kaikki on vastuussa itestään, ja ethän sä voi noille jutuille mtn, et sä ite sun elämää oo pilannu, ei kaikki vaan saa hyviä kortteja.

Nimenomaan "kaikki on vastuussa itsestään". Eli omaan elämäänsä ja sen suuntaan voi jokainen vaikuttaa, oli lähtökohdat mitä tahansa. Kannattaa lukea Selviytyjät – kirja elämästä (Teemu Potapoff, Julius Konttinen)

Uskomattomia tarinoita miten selvitä todella vaikeista asioista ja syvistä vesistä.

Noi on ääritapauksia, äärimmäisen surullisia ihmiskohtaloita, he ovat asioista selvinneet, mutta ei keskivertoihmisen kuuluisi joutua kokemaan mitään tuollaista. 

Tiedän yhden miehen, joka nukkui pitkään aina 20 tuntia vuorokaudessa, heräsi muutamaksi tunniksi syömään ja tietty kävi vessassa ja meni sitten taas nukkumaan. Tätä kesti melkoisen kauan. Kaipa hän välillä jaksoi sentään suihkussa käydä. En tiedä kuka kävi kaupassa tai siivosi. Nukkuminen oli pakokeino ja ilmeisesti unta riitti eikä tarvinnut sitä väkisin yrittää. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden miehen, joka nukkui pitkään aina 20 tuntia vuorokaudessa, heräsi muutamaksi tunniksi syömään ja tietty kävi vessassa ja meni sitten taas nukkumaan. Tätä kesti melkoisen kauan. Kaipa hän välillä jaksoi sentään suihkussa käydä. En tiedä kuka kävi kaupassa tai siivosi. Nukkuminen oli pakokeino ja ilmeisesti unta riitti eikä tarvinnut sitä väkisin yrittää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden miehen, joka nukkui pitkään aina 20 tuntia vuorokaudessa, heräsi muutamaksi tunniksi syömään ja tietty kävi vessassa ja meni sitten taas nukkumaan. Tätä kesti melkoisen kauan. Kaipa hän välillä jaksoi sentään suihkussa käydä. En tiedä kuka kävi kaupassa tai siivosi. Nukkuminen oli pakokeino ja ilmeisesti unta riitti eikä tarvinnut sitä väkisin yrittää. 

Piti kommentoida tähän että todellakin on itselleni myös usein. Kaamea vain herätä.

-26

Tilanteesi kyllä kuulostaa vaikealta. Toivoa kuitenkin on. Lepäile nyt rauhassa vaan. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Alan olla niin pohjalla että tulee enää mieleen ainoa vaihtoehto päättää päivänsä. Mutta kun en voi tehdä sitäkään.

Olen ollut niin kauan paskana että kaikki asiat on kasaantuneet. Kun mulle tulee vähän parempi päivä/jakso alan hulluna miettiä miten hoidan nämä kaikki rästiin jääneet asiat ihan kun en tajuais että en ole terve. En kertakaikkiaan pysty myöntämään itselleni miten sairas olen. Syyllistän, inhoan ja haukun itseäni jatkuvasti kun en pysty ja pilaan muiden elämää. Tämä kierre ei nähtävästi katkea koskaan. Olen niin pettynyt itseeni ja tähän elämään.

Ethän sä nyt muiden elämää pilaa, kaikki on vastuussa itestään, ja ethän sä voi noille jutuille mtn, et sä ite sun elämää oo pilannu, ei kaikki vaan saa hyviä kortteja.

Nimenomaan "kaikki on vastuussa itsestään". Eli omaan elämäänsä ja sen suuntaan voi jokainen vaikuttaa, oli lähtökohdat mitä tahansa. Kannattaa lukea Selviytyjät – kirja elämästä (Teemu Potapoff, Julius Konttinen)

Uskomattomia tarinoita miten selvitä todella vaikeista asioista ja syvistä vesistä.

Noi on ääritapauksia, äärimmäisen surullisia ihmiskohtaloita, he ovat asioista selvinneet, mutta ei keskivertoihmisen kuuluisi joutua kokemaan mitään tuollaista. 

Niin. Ei kuuluisi, mutta asioita mitä todella moni ikävä kyllä joutuu kokemaan. Kuitenkin ihmiset myös selviää monenlaisistakin kohtaloista ja pystyy elämään onnellista elämää ennemmin tai myöhemmin, jos on valmis ottamaan apua vastaan ja jatkamaan elämää. Silti olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että täältä palstalta aloittaja ei löydä sellaista apua mikä auttaisi eteenpäin. Ammattiauttajat ja niiden tarjoama apu on hyvä alku.

Mullekin sanottiin että en voi aina nukkua kun lapset on päiväkodissa. Enpä jaksanut muuta tehdä ja ne lääkkeet väsytti ihan sikana siihen päälle..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Alan olla niin pohjalla että tulee enää mieleen ainoa vaihtoehto päättää päivänsä. Mutta kun en voi tehdä sitäkään.

Olen ollut niin kauan paskana että kaikki asiat on kasaantuneet. Kun mulle tulee vähän parempi päivä/jakso alan hulluna miettiä miten hoidan nämä kaikki rästiin jääneet asiat ihan kun en tajuais että en ole terve. En kertakaikkiaan pysty myöntämään itselleni miten sairas olen. Syyllistän, inhoan ja haukun itseäni jatkuvasti kun en pysty ja pilaan muiden elämää. Tämä kierre ei nähtävästi katkea koskaan. Olen niin pettynyt itseeni ja tähän elämään.

Ethän sä nyt muiden elämää pilaa, kaikki on vastuussa itestään, ja ethän sä voi noille jutuille mtn, et sä ite sun elämää oo pilannu, ei kaikki vaan saa hyviä kortteja.

Nimenomaan "kaikki on vastuussa itsestään". Eli omaan elämäänsä ja sen suuntaan voi jokainen vaikuttaa, oli lähtökohdat mitä tahansa. Kannattaa lukea Selviytyjät – kirja elämästä (Teemu Potapoff, Julius Konttinen)

Uskomattomia tarinoita miten selvitä todella vaikeista asioista ja syvistä vesistä.

Noi on ääritapauksia, äärimmäisen surullisia ihmiskohtaloita, he ovat asioista selvinneet, mutta ei keskivertoihmisen kuuluisi joutua kokemaan mitään tuollaista. 

Niin. Ei kuuluisi, mutta asioita mitä todella moni ikävä kyllä joutuu kokemaan. Kuitenkin ihmiset myös selviää monenlaisistakin kohtaloista ja pystyy elämään onnellista elämää ennemmin tai myöhemmin, jos on valmis ottamaan apua vastaan ja jatkamaan elämää. Silti olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että täältä palstalta aloittaja ei löydä sellaista apua mikä auttaisi eteenpäin. Ammattiauttajat ja niiden tarjoama apu on hyvä alku.

Niin joutuu, mutta jos on ite tehnyt hyviä valintoja, ollut aina normityyppi, ja tälleen, niin tuntuu äärimmäisen nöyryyttävältä hakea apua ammattiauttajalta yms. Siitähän saa hullun leiman, kuuluu ties mihin mt-ongelmaisten ihmisryhmään yms. Se oli sitten siinä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Alan olla niin pohjalla että tulee enää mieleen ainoa vaihtoehto päättää päivänsä. Mutta kun en voi tehdä sitäkään.

Olen ollut niin kauan paskana että kaikki asiat on kasaantuneet. Kun mulle tulee vähän parempi päivä/jakso alan hulluna miettiä miten hoidan nämä kaikki rästiin jääneet asiat ihan kun en tajuais että en ole terve. En kertakaikkiaan pysty myöntämään itselleni miten sairas olen. Syyllistän, inhoan ja haukun itseäni jatkuvasti kun en pysty ja pilaan muiden elämää. Tämä kierre ei nähtävästi katkea koskaan. Olen niin pettynyt itseeni ja tähän elämään.

Ethän sä nyt muiden elämää pilaa, kaikki on vastuussa itestään, ja ethän sä voi noille jutuille mtn, et sä ite sun elämää oo pilannu, ei kaikki vaan saa hyviä kortteja.

Nimenomaan "kaikki on vastuussa itsestään". Eli omaan elämäänsä ja sen suuntaan voi jokainen vaikuttaa, oli lähtökohdat mitä tahansa. Kannattaa lukea Selviytyjät – kirja elämästä (Teemu Potapoff, Julius Konttinen)

Uskomattomia tarinoita miten selvitä todella vaikeista asioista ja syvistä vesistä.

Noi on ääritapauksia, äärimmäisen surullisia ihmiskohtaloita, he ovat asioista selvinneet, mutta ei keskivertoihmisen kuuluisi joutua kokemaan mitään tuollaista. 

Niin. Ei kuuluisi, mutta asioita mitä todella moni ikävä kyllä joutuu kokemaan. Kuitenkin ihmiset myös selviää monenlaisistakin kohtaloista ja pystyy elämään onnellista elämää ennemmin tai myöhemmin, jos on valmis ottamaan apua vastaan ja jatkamaan elämää. Silti olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että täältä palstalta aloittaja ei löydä sellaista apua mikä auttaisi eteenpäin. Ammattiauttajat ja niiden tarjoama apu on hyvä alku.

Niin joutuu, mutta jos on ite tehnyt hyviä valintoja, ollut aina normityyppi, ja tälleen, niin tuntuu äärimmäisen nöyryyttävältä hakea apua ammattiauttajalta yms. Siitähän saa hullun leiman, kuuluu ties mihin mt-ongelmaisten ihmisryhmään yms. Se oli sitten siinä. :D

Jos on tarpeeksi masentunut ja elämänhalu kadonnut täysin niin ei siinä paljoa mikään mahdollinen mt-ongelmaisen leima paljoa hetkauta. Kun on tarpeeksi pohjalla niin tuollaisilla asioilla ei ole väliä. Mutta jos ei halua apua vastaanottaa niin turha kuvitella että joku yhtäkkinen parannus jostain tyhjästä ilmaantuisi.

Hyvä kysymys. Olen testannut parikymmentä lääkettä ja käynyt juttelemassa psykiatrian polilla 10 vuotta. Joskus oli puhetta että hoitosuhteet ovat nykyään määräaikaisia, niin viimeksi ehdotin että nyt voisin lopettaa käynnit. Saakoon paikan joku muu, joka voi hoidoista vielä hyötyä. Ps.kaikki kotikonstit myös kokeiltu.

Ihminen ei kuntoudu pelkästään olemalla kotona. Työkokeilu olisi hyvä aloittaa kolmena päivänä viikossa n.neljä tuntia kerrallaan. Tätä voisi jatkaa vaikka 4-6 kk. Sitten taas lisätä tunteja vaikka 6h/pv viitenä päivänä viikossa. Kelasta voi hakea ammatillista kuntoutusta. Sieltä voi saada tuekseen työhönvalmentajan. Työ kuntouttaa Hyvä malli. Testattu ja moni kuntoutunut työelämään.