Mikse se, että ihmisellä on paha olla tai on vihainen katsotaan huonoksi käytökseksi?

Vierailija kirjoitti:

Ja ei ole psykiatrialle ollut koskaan hoitokontaktia, yksityiseltä olen hakenut lausuntoihin näkemyksen kelaa varten. Ja olen käynyt joskus yksityisellä psykiatrilla, mutta heistä en ilmeisesti tarvitse hoitoa.

Nyt olen menossa psykiatrian tsekkaukseen omasta pyynnöstäni työterveyden kautta. En vain ole päässyt sinne koska ne antaa mulla aina ajan työvuoron päälle. Mutta menossa olen. Haluan apua siihen, miksi en voi asua lasteni kanssa.

ap

Hyvä! Muista suhtautua avoimin mielin, älä takerru liikaa menneisyyteen koska sitä ei voi muuttaa. Äläkä missään nimessä lopeta kesken vaikka tuntuisi että ei ole hyötyä heti.

Se oli vain esimerkki siitä, miten se terapeutti ei tajunnut, mikä siihen pahoinvointiin ois auttanut, saati, että ois edes tajunnut sellaista olleenkaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalisti opitaan jo lapsena tunteiden- ja käytöksensäätely taidot ja sen että vaikka tunne olisi mikä vain ei voi käyttäytyä miten vain. Täytyy oppia ensinnäkin erottamaan toisistaan tunne, ajatus ja toiminta. Jos aikuisella ei näitä taitoja ole vaan tunteet siirtyvät suoraan käytöksen tasolle hän kyllä varmasti herättää paheksuntaa ympäristössään. Ei ole normaalia että aikuinen ihminen alkaa hulluna riehumaan aina kun suuttuu jostain tai on turhautunut. Normaali aikuinen osaa myös peilata omaa olemistaan ympäristöön ja huomaa että muut eivät käyttäydy kuten hän itse. Hän siis ymmärtää itsekin ettei hänen käytöksensä ole normaalia.

Tämä!

Mielenterveysongelmaiset käyttäytyy näin. Ihan kuin siskoni, jolla ei ole mitään filtteriä, tunteet puretaan toisiin heti, kaikki on muiden syytä. On kuin uhmaikäinen. Emme tiedä mikä diagnoosi, ei kerro, on ajoittain hoidossa. Katkaisi itse välit muutama vuosi sitten ja hyvä niin. Ei sellaisen ihmisen kanssa voi elää joka raivoaa koko ajan kun ei osaa yhtään käsitellä omia tunteitaan. Kaivaa ja kaivaa syytä muista, kelaa jotain lapsuuden tapahtumia, keksii omasta päästään juttuja. Ei sellaista voi kukaan jaksaa. Käy sääliksi mutta ei voida auttaa kun ei halua, eikä edes tiedetä mikä on vikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ei ole psykiatrialle ollut koskaan hoitokontaktia, yksityiseltä olen hakenut lausuntoihin näkemyksen kelaa varten. Ja olen käynyt joskus yksityisellä psykiatrilla, mutta heistä en ilmeisesti tarvitse hoitoa.

Nyt olen menossa psykiatrian tsekkaukseen omasta pyynnöstäni työterveyden kautta. En vain ole päässyt sinne koska ne antaa mulla aina ajan työvuoron päälle. Mutta menossa olen. Haluan apua siihen, miksi en voi asua lasteni kanssa.

ap

Hyvä! Muista suhtautua avoimin mielin, älä takerru liikaa menneisyyteen koska sitä ei voi muuttaa. Äläkä missään nimessä lopeta kesken vaikka tuntuisi että ei ole hyötyä heti.

Kuule mä tunnistan avun, kun näen sitä. Ei tartte pelätä, etten ottaisi auttavaa apua vastaan. Ja jos joku kuvittelee auttavansa, ilman, että se auttaa, niin turha kuvitella, että tuhlaisin kumpienkaan aikaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap ihan oikeassa siinä ettei terapia auta koska sinusta terapian kuuluu auttaa sillä lailla että sinä jauhat äidistäsi ja terapeutti yrittää keksiä miten äidistä jauhaminen voisi auttaa. Mutta kun se ei voi auttaa. Itse olet täällä kertonut kuinka terapeutti yritti tehdä oikeita asioita ja sinä suutuit siitä ja vaihdoit terapeuttia. Kyllä siinä varmaankin taas mukavasti pari vuotta kuluu äidistä jauhaessa uuden terapeutin kanssa.

Ja juttuja meni niin että ap valitti miten äiti oli lytännyt ap:tä kun ei hyväksyisi tämän valitsemaa seinän väriä omaan huoneeseensa, yhyy, aikuisena ihmisenäkin tarvitsen äitini hyväksynnän asuntoni värivalinnoille, en voi elää ennen kuin äitini tulee ja sanoo että tosi hyvä väri, sitten elämäni suunta muuttuu. Terapeutti yritti herätellä ap:tä että entä jos äidin mielipide ei olisikaan niin tärkeä, entä jos ap miettisi ja päättäisi omien seiniensä värin itse ja jos äiti ei tykkäisi harmi, mutta elämä jatkuu. Ap suuttui ehdotuksesta ruveta kapinoimaan vanhempia vastaan ja vaihtoi terapeuttia.

Haluaisitko nyt kommentoida terapeuttiani uudelleen, kun tajuatkin, että kyse oli lapsuudenkotini huoneesta?

ap

Distortioosi epäkäytöksellä. Kiristäminen epäkäytöksellä.

Ihmismäisyyttä voi löytää monella järkevämmällä tavalla kuin tekemällä sitä. Järjestyksellä löytää järjestystä. Distortioota löytyy distortioolla

Minäkin olen ihmetellyt samaa.

Lapsuudenkodissa isäni oli se, joka oli huonolla tuulella, vihainen ja haukkui äitiäni ja minua.

Hän haukkui minua myös huonosta käytöksestä.

Isän vihaisuutta, huutoa ja haukkumista ei kuitenkaan koskaan sanottu huonoksi käytökseksi. Isä itse ei pitänyt sitä huonona käytöksenä enkä koskaan kuullut äidinkään sanovan, että isä käyttäytyy huonosti.

Niinpä opin pitämään sitä normaalina aikuisen käytöksenä. On ollut aikuisena hämmentävää kuulla, ettei suuttumuksen näyttäminen ja henkisen pahoinvoinnin ilmaiseminen olekaan sallittua aikuisille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ei ole psykiatrialle ollut koskaan hoitokontaktia, yksityiseltä olen hakenut lausuntoihin näkemyksen kelaa varten. Ja olen käynyt joskus yksityisellä psykiatrilla, mutta heistä en ilmeisesti tarvitse hoitoa.

Nyt olen menossa psykiatrian tsekkaukseen omasta pyynnöstäni työterveyden kautta. En vain ole päässyt sinne koska ne antaa mulla aina ajan työvuoron päälle. Mutta menossa olen. Haluan apua siihen, miksi en voi asua lasteni kanssa.

ap

Hyvä! Muista suhtautua avoimin mielin, älä takerru liikaa menneisyyteen koska sitä ei voi muuttaa. Äläkä missään nimessä lopeta kesken vaikka tuntuisi että ei ole hyötyä heti.

Kuule mä tunnistan avun, kun näen sitä. Ei tartte pelätä, etten ottaisi auttavaa apua vastaan. Ja jos joku kuvittelee auttavansa, ilman, että se auttaa, niin turha kuvitella, että tuhlaisin kumpienkaan aikaa.

ap

Mistä sä sen tunnistat? Onko sulla siis jo mielessäsi jotain, mikä voisi auttaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap ihan oikeassa siinä ettei terapia auta koska sinusta terapian kuuluu auttaa sillä lailla että sinä jauhat äidistäsi ja terapeutti yrittää keksiä miten äidistä jauhaminen voisi auttaa. Mutta kun se ei voi auttaa. Itse olet täällä kertonut kuinka terapeutti yritti tehdä oikeita asioita ja sinä suutuit siitä ja vaihdoit terapeuttia. Kyllä siinä varmaankin taas mukavasti pari vuotta kuluu äidistä jauhaessa uuden terapeutin kanssa.

Ja juttuja meni niin että ap valitti miten äiti oli lytännyt ap:tä kun ei hyväksyisi tämän valitsemaa seinän väriä omaan huoneeseensa, yhyy, aikuisena ihmisenäkin tarvitsen äitini hyväksynnän asuntoni värivalinnoille, en voi elää ennen kuin äitini tulee ja sanoo että tosi hyvä väri, sitten elämäni suunta muuttuu. Terapeutti yritti herätellä ap:tä että entä jos äidin mielipide ei olisikaan niin tärkeä, entä jos ap miettisi ja päättäisi omien seiniensä värin itse ja jos äiti ei tykkäisi harmi, mutta elämä jatkuu. Ap suuttui ehdotuksesta ruveta kapinoimaan vanhempia vastaan ja vaihtoi terapeuttia.

Mistä "omista valinnoista" sä siinä kuvittelit olleen kyse?! Kyse oli kapinasta, senkin typerä ääliö, että maalaisinko huoneeni seinät mustiksi!!!!!! Kiusatakseni äitiä. Venyttääkseni sen pinnaa. Katsoakseni, määrääkö se meillä kaikesta, vai ei. En tehnyt sitä äidille.

Terapeutti sanoi, että oisin voinut tehdäkin. Aivan, miten se ois auttanut pahoinvointiini?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ei ole psykiatrialle ollut koskaan hoitokontaktia, yksityiseltä olen hakenut lausuntoihin näkemyksen kelaa varten. Ja olen käynyt joskus yksityisellä psykiatrilla, mutta heistä en ilmeisesti tarvitse hoitoa.

Nyt olen menossa psykiatrian tsekkaukseen omasta pyynnöstäni työterveyden kautta. En vain ole päässyt sinne koska ne antaa mulla aina ajan työvuoron päälle. Mutta menossa olen. Haluan apua siihen, miksi en voi asua lasteni kanssa.

ap

Hyvä! Muista suhtautua avoimin mielin, älä takerru liikaa menneisyyteen koska sitä ei voi muuttaa. Äläkä missään nimessä lopeta kesken vaikka tuntuisi että ei ole hyötyä heti.

Kuule mä tunnistan avun, kun näen sitä. Ei tartte pelätä, etten ottaisi auttavaa apua vastaan. Ja jos joku kuvittelee auttavansa, ilman, että se auttaa, niin turha kuvitella, että tuhlaisin kumpienkaan aikaa.

ap

Mistä sä sen tunnistat? Onko sulla siis jo mielessäsi jotain, mikä voisi auttaa? 

Tunnistan siitä, että solmu sisälläni alkaa silloin aueta. Olo helpottuu, kevenee, olo paranee. En tiedä, miten siihen pääsee.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ei ole psykiatrialle ollut koskaan hoitokontaktia, yksityiseltä olen hakenut lausuntoihin näkemyksen kelaa varten. Ja olen käynyt joskus yksityisellä psykiatrilla, mutta heistä en ilmeisesti tarvitse hoitoa.

Nyt olen menossa psykiatrian tsekkaukseen omasta pyynnöstäni työterveyden kautta. En vain ole päässyt sinne koska ne antaa mulla aina ajan työvuoron päälle. Mutta menossa olen. Haluan apua siihen, miksi en voi asua lasteni kanssa.

ap

Hyvä! Muista suhtautua avoimin mielin, älä takerru liikaa menneisyyteen koska sitä ei voi muuttaa. Äläkä missään nimessä lopeta kesken vaikka tuntuisi että ei ole hyötyä heti.

Kuule mä tunnistan avun, kun näen sitä. Ei tartte pelätä, etten ottaisi auttavaa apua vastaan. Ja jos joku kuvittelee auttavansa, ilman, että se auttaa, niin turha kuvitella, että tuhlaisin kumpienkaan aikaa.

ap

Mistä sä sen tunnistat? Onko sulla siis jo mielessäsi jotain, mikä voisi auttaa? 

Tunnistan siitä, että solmu sisälläni alkaa silloin aueta. Olo helpottuu, kevenee, olo paranee. En tiedä, miten siihen pääsee.

ap

Jatkan vielä, että tulee turvallinen olo, sellainen, että minusta välitetään. Sen toinen nimi on rakkaus. Sellainen inhimillisyys virallisissa kuvioissa tietenkin. Ja sen tajuaminen, missä myrskyssä mä olen pienenä äitini takia asunut. Ja mitä kätsinyt. Ja mitä siitä seurasi, joka ei ole pahuutta vaan pahoinvointia. Harva ammattilainenkaan tajuaa tätä.

ap

Vierailija kirjoitti:

MITÄ MUUTA MÄ OLEN TÄSSÄ TEHNYT, KUIN KAPINOINUT ÄITIÄNI VASTAAN!!?? miten joku voi kirjoittaa, että suutuin, kun pitäisi kapinoida äitiäni vastaan?? Mitä mitä mitä?

ap

Sun "kapinointisi" äitiäsi vastaan on sitä että roikut äidissäsi ja äitisi hyväksynnässä kuin pieni lapsi ja tavoite on saada toisen aikuisen ihmisen käytös muuttumaan niin että voit edelleen jatkaa lapsen asemassa elämistä ilman omaa tahtoa mutta sulla olisi lapsiaikuisena kivempaa kun sinua vain silitettäisiin myötäkarvaan.

Oikea kapinointi on sitä että maalaat seinäsi mustiksi siitä huolimatta että äitisi suuttuu. Eriydyt äidistäsi itsenäiseen aikuisen elämää jonka sisältö ei ole "kato äiti" niin kuin pienellä lapsella. Terapeuttisi oli oikeilla jäljillä ja sai sulta kenkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ei ole psykiatrialle ollut koskaan hoitokontaktia, yksityiseltä olen hakenut lausuntoihin näkemyksen kelaa varten. Ja olen käynyt joskus yksityisellä psykiatrilla, mutta heistä en ilmeisesti tarvitse hoitoa.

Nyt olen menossa psykiatrian tsekkaukseen omasta pyynnöstäni työterveyden kautta. En vain ole päässyt sinne koska ne antaa mulla aina ajan työvuoron päälle. Mutta menossa olen. Haluan apua siihen, miksi en voi asua lasteni kanssa.

ap

Hyvä! Muista suhtautua avoimin mielin, älä takerru liikaa menneisyyteen koska sitä ei voi muuttaa. Äläkä missään nimessä lopeta kesken vaikka tuntuisi että ei ole hyötyä heti.

Kuule mä tunnistan avun, kun näen sitä. Ei tartte pelätä, etten ottaisi auttavaa apua vastaan. Ja jos joku kuvittelee auttavansa, ilman, että se auttaa, niin turha kuvitella, että tuhlaisin kumpienkaan aikaa.

ap

Mistä sä sen tunnistat? Onko sulla siis jo mielessäsi jotain, mikä voisi auttaa? 

Tunnistan siitä, että solmu sisälläni alkaa silloin aueta. Olo helpottuu, kevenee, olo paranee. En tiedä, miten siihen pääsee.

ap

Ok. Ajattelin, että jos sulla olisi jo tiedossa jokin terapiamuoto, minkä uskoisit auttavan, silloin kannattaisi hakea nimenomaan sellaista terapiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen ihmetellyt samaa.

Lapsuudenkodissa isäni oli se, joka oli huonolla tuulella, vihainen ja haukkui äitiäni ja minua.

Hän haukkui minua myös huonosta käytöksestä.

Isän vihaisuutta, huutoa ja haukkumista ei kuitenkaan koskaan sanottu huonoksi käytökseksi. Isä itse ei pitänyt sitä huonona käytöksenä enkä koskaan kuullut äidinkään sanovan, että isä käyttäytyy huonosti.

Niinpä opin pitämään sitä normaalina aikuisen käytöksenä. On ollut aikuisena hämmentävää kuulla, ettei suuttumuksen näyttäminen ja henkisen pahoinvoinnin ilmaiseminen olekaan sallittua aikuisille!

JUURI NÄIN! Mullakin isä ja hänen äitinsä, joiden ei tarvinnut katsella äitiäni kotonaan eivät koskaan sanoneet mulle, että äiti käyttäytyy huonosti!

He ovat diplomaattiperhetaustaisia, niin ilmeisesti ikävät asiat oli kivempi vain lakaista maton alle!!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ei ole psykiatrialle ollut koskaan hoitokontaktia, yksityiseltä olen hakenut lausuntoihin näkemyksen kelaa varten. Ja olen käynyt joskus yksityisellä psykiatrilla, mutta heistä en ilmeisesti tarvitse hoitoa.

Nyt olen menossa psykiatrian tsekkaukseen omasta pyynnöstäni työterveyden kautta. En vain ole päässyt sinne koska ne antaa mulla aina ajan työvuoron päälle. Mutta menossa olen. Haluan apua siihen, miksi en voi asua lasteni kanssa.

ap

Hyvä! Muista suhtautua avoimin mielin, älä takerru liikaa menneisyyteen koska sitä ei voi muuttaa. Äläkä missään nimessä lopeta kesken vaikka tuntuisi että ei ole hyötyä heti.

Kuule mä tunnistan avun, kun näen sitä. Ei tartte pelätä, etten ottaisi auttavaa apua vastaan. Ja jos joku kuvittelee auttavansa, ilman, että se auttaa, niin turha kuvitella, että tuhlaisin kumpienkaan aikaa.

ap

Mistä sä sen tunnistat? Onko sulla siis jo mielessäsi jotain, mikä voisi auttaa? 

Tunnistan siitä, että solmu sisälläni alkaa silloin aueta. Olo helpottuu, kevenee, olo paranee. En tiedä, miten siihen pääsee.

ap

Ok. Ajattelin, että jos sulla olisi jo tiedossa jokin terapiamuoto, minkä uskoisit auttavan, silloin kannattaisi hakea nimenomaan sellaista terapiaa. 

No olen nyt löytänyt narsistien uhreja ymmärtävää terapiaa. Se on oikea osoite juuri nyt.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MITÄ MUUTA MÄ OLEN TÄSSÄ TEHNYT, KUIN KAPINOINUT ÄITIÄNI VASTAAN!!?? miten joku voi kirjoittaa, että suutuin, kun pitäisi kapinoida äitiäni vastaan?? Mitä mitä mitä?

ap

Sun "kapinointisi" äitiäsi vastaan on sitä että roikut äidissäsi ja äitisi hyväksynnässä kuin pieni lapsi ja tavoite on saada toisen aikuisen ihmisen käytös muuttumaan niin että voit edelleen jatkaa lapsen asemassa elämistä ilman omaa tahtoa mutta sulla olisi lapsiaikuisena kivempaa kun sinua vain silitettäisiin myötäkarvaan.

Oikea kapinointi on sitä että maalaat seinäsi mustiksi siitä huolimatta että äitisi suuttuu. Eriydyt äidistäsi itsenäiseen aikuisen elämää jonka sisältö ei ole "kato äiti" niin kuin pienellä lapsella. Terapeuttisi oli oikeilla jäljillä ja sai sulta kenkää.

En, en, en vain tajua, miten se huoneeni maalaaminen mustaksi olisi poistanut pahan olon, jota aiheutui äidin haukkuessa minua? Eli käyttäytyessä minua kohtaan huonosti ja sanoessaan, että se ei ole huonoa käytöstä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MITÄ MUUTA MÄ OLEN TÄSSÄ TEHNYT, KUIN KAPINOINUT ÄITIÄNI VASTAAN!!?? miten joku voi kirjoittaa, että suutuin, kun pitäisi kapinoida äitiäni vastaan?? Mitä mitä mitä?

ap

Sun "kapinointisi" äitiäsi vastaan on sitä että roikut äidissäsi ja äitisi hyväksynnässä kuin pieni lapsi ja tavoite on saada toisen aikuisen ihmisen käytös muuttumaan niin että voit edelleen jatkaa lapsen asemassa elämistä ilman omaa tahtoa mutta sulla olisi lapsiaikuisena kivempaa kun sinua vain silitettäisiin myötäkarvaan.

Oikea kapinointi on sitä että maalaat seinäsi mustiksi siitä huolimatta että äitisi suuttuu. Eriydyt äidistäsi itsenäiseen aikuisen elämää jonka sisältö ei ole "kato äiti" niin kuin pienellä lapsella. Terapeuttisi oli oikeilla jäljillä ja sai sulta kenkää.

Minusta sinä olet vain kateellinen tuosta "kato äiti" -asetelmasta. Sulla ei itselläs ole ilmeisesti ollut sinua tarpeeksi ihasteleva äiti. Minulle hyviin ihmissuhteisiin kuuluu tuo aikuisenakin. Ihastelen mielelläni rakkaitteni valon hetkiä, ei se, että kasvaa aikuiseksi saa sitä viedä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MITÄ MUUTA MÄ OLEN TÄSSÄ TEHNYT, KUIN KAPINOINUT ÄITIÄNI VASTAAN!!?? miten joku voi kirjoittaa, että suutuin, kun pitäisi kapinoida äitiäni vastaan?? Mitä mitä mitä?

ap

Sun "kapinointisi" äitiäsi vastaan on sitä että roikut äidissäsi ja äitisi hyväksynnässä kuin pieni lapsi ja tavoite on saada toisen aikuisen ihmisen käytös muuttumaan niin että voit edelleen jatkaa lapsen asemassa elämistä ilman omaa tahtoa mutta sulla olisi lapsiaikuisena kivempaa kun sinua vain silitettäisiin myötäkarvaan.

Oikea kapinointi on sitä että maalaat seinäsi mustiksi siitä huolimatta että äitisi suuttuu. Eriydyt äidistäsi itsenäiseen aikuisen elämää jonka sisältö ei ole "kato äiti" niin kuin pienellä lapsella. Terapeuttisi oli oikeilla jäljillä ja sai sulta kenkää.

Ja tämä on ilkeä tulkinta sinulta, josta ei ole tilanteessani kyse. Pikemminkin minun olisi pitänyt kestää arvostelua persoonastani ja itsestäni eriytyessäni äidistäni siitä,alkaen kun se prosessi alkaa, oisko lapsi silloin jotain 6-10-vuotias, sellainenko on sinusta oikein?

ap

Koska huonot fiilikset pitää tässä teeskentely-yhteiskunnassa peittää, opetella näyttelemään jotain, mitä ei ole, mitä ei tunne. Ihmisten naamataulukin pitää saada muotoiltua niin, ettei vaan siitä löydy vihaisia ilmeitä ja piirteitä ja jos tässä ei onnistuta, sellainen ihminen pitää teljetä johonkin kammioon pois muiden näkyvistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MITÄ MUUTA MÄ OLEN TÄSSÄ TEHNYT, KUIN KAPINOINUT ÄITIÄNI VASTAAN!!?? miten joku voi kirjoittaa, että suutuin, kun pitäisi kapinoida äitiäni vastaan?? Mitä mitä mitä?

ap

Sun "kapinointisi" äitiäsi vastaan on sitä että roikut äidissäsi ja äitisi hyväksynnässä kuin pieni lapsi ja tavoite on saada toisen aikuisen ihmisen käytös muuttumaan niin että voit edelleen jatkaa lapsen asemassa elämistä ilman omaa tahtoa mutta sulla olisi lapsiaikuisena kivempaa kun sinua vain silitettäisiin myötäkarvaan.

Oikea kapinointi on sitä että maalaat seinäsi mustiksi siitä huolimatta että äitisi suuttuu. Eriydyt äidistäsi itsenäiseen aikuisen elämää jonka sisältö ei ole "kato äiti" niin kuin pienellä lapsella. Terapeuttisi oli oikeilla jäljillä ja sai sulta kenkää.

Ja tämä on ilkeä tulkinta sinulta, josta ei ole tilanteessani kyse. Pikemminkin minun olisi pitänyt kestää arvostelua persoonastani ja itsestäni eriytyessäni äidistäni siitä,alkaen kun se prosessi alkaa, oisko lapsi silloin jotain 6-10-vuotias, sellainenko on sinusta oikein?

ap

Missä tilassa se mun persoona ois kehittynyt, vai sinustako arvostelija mun kuuluukin kuunnella ja vastaanottaa jonkun luonnehäiriöisen arvostelua persoonastani kenenkään mua paikalla puolustamatta? Mitä?

ap