Mies ei jaksa enää lykätä lapsen hankintaa, vaikka hetki on oikeasti huono mulle!

Opiskele rauhassa ja mieti vielä 45-50v miksi sitä lasta ei tullutkaan.

Tässä on kyse prioriteeteista. Valittavana on hyvät mahdollisuudet lapsen saantiin ja epävarmat näkymät opintojen suhteen, tai keskittyminen koulutukseen ja epävarmemmat näkymät lasten suhteen. On mahdollista, että jos saisitte lapsen nyt, pystyisit jatkamaan opintojasi ja kehittämään itseäsi haluamallasi tavalla, mutta on myös mahdollista, että saisitte vielä haluamanne määrän lapsia, vaikka odottaisitte muutaman vuoden. Miehelle ilmeisesti lapsi on ykkösprioriteetti, sinulle koulutuksesi. Helppo tietysti miehen on valita lapsi, kun hänellä ei ole itsellään samalla tavalla pelissä, mutta on myös mahdollista, että lapsi on miehelle niin tärkeä, että hän valitsisi silti lapsen, vaikka olisi itse sinun asemassasi.

Kehotan sinua miettimään rehellisesti: kumpi asia on sinulle tärkeämpi? On todennäköistä, että saat molemmat, valitsit sitten minkä aikajärjestyksen vain, mutta molemmissa vaihtoehdoissa on riski toisen menettämiselle. Kumpi harmittaisi sinua jälkikäteen enemmän? Kerro miehelle rehellisesti näistä tuntemuksista, niin hän voi sitten arvioida, mitä haluaa tehdä.

Lastenteossa molempien pitää olla yhtä lailla mukana, jos siihen lähdetään. Usein kuitenkin unohdetaan, että mieskin voi kokea, ettei halua olla vanha isä tai "pappaisä". Oman havaintoni mukaan tuntuu, että naista ymmärretään, jos hänellä on mielipide hyvästä lastenhankintaiästä, tai hän sanoo, ettei vanhempana jaksaisi, mutta miesten ei ole totuttu esittävän toiveita päästä nuorehkona vanhemmaksi. Mieskin voi haluta olla energisessä iässä, ja ettei sukupolvien välillä olisi niin suurta kuilua lapsen ollessa vanhempi.

Älä tee noin isoa elämänmuutosta kenenkään toisen mieliksi. Itse tiedät oman jaksamisesi parhaiten :) Kaikkea hyvää sinulle ja voimia opiskeluihin <3

Vierailija kirjoitti:

ap. olisi siis 36 vuotta kun valmistuu ja sitten alkaisi yrittämään lasta. Eli käytännössä 37 kun lapsi syntyy ja silloinkin huonoon aikaan koska työkokemus uudelta alalta puuttuu ja sitten jos vielä haluaa pitää äitiysloman ja hoitovapaan niin töitä voikin sitten alkaa etsimään yli 40 vuotiaana. Eli ei se oikea aika ole koskaan ja asioilla on tapana järjesteyä. Enemmän minusta tuntuu että ap ei halua lapsia ja mahdollisesti ei halua niitä ainakaan nykyisen miehen kanssa kun miettii eroa joten sitä tässä kannattaa miettiä eikä sitä onko oikea aika. Oikeampi aika olisi aloittaa se lasten teko heti ja jatkaa opinnot loppuun hoitovapaan aikana tai sen jälkeen.

Mies

Onhan tuossa sekin vaihtoehto, että mies jää lapsen kanssa kotiin vanhempain- ja hoitovapaan ajaksi, niin aloittaja pääsee heti opintojen pariin. Tosin se vaatii mieheltä hurjasti etukäteissäästämistä, koska hän on ainoa palkansaaja. Tosin tuossakin pitää ottaa huomioon synnytyksen jälkeisen masennuksen riski, kun sitä taustaa on, silloin ei välttämättä ole opiskelukunnossa.

Sanoisin, että kannattaa tehdä se lapsi kesken opintojen.

Sikäli kuin nyt olet täysin varma haluatko ollenkaan sitä lasta. Olen varma, että sinulle sitä oikeaa aikaa ei koskaan tule. Ilmeisesti näin on ollut aiemminkin, kun et ole vieläkään ollut valmis äidiksi? Jos jätät lapsen yrittämisen opiskelujen jälkeen, niin siinä on se riski, että sitten pelkäät miten saat työpaikkaa/ haluat olla töissä ensin ennen kuin hankit sen lapsen. Ja hups taas on kulunut muutama vuosi. Voi olla, että sinun on vaikeampikin saada se työpaikka, koska työnantajat olettavat sinun raskautuvan kuitenkin aika pian (ja näinhän onkin). Joka tapauksessa, ikä alkaa tulla vastaan.

Minä sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja tila paheni pikkuhiljaa niin että ymmärsin hakea apua vasta kun lapsi oli noin 1-vuotias. Vaikka keskusteluapu ja lääkitys auttoi suht nopeasti niin että pääsin taas jotenkin elämän syrjään kiinni, koen, että alan olla kunnolla toipunut ja palautunut vasta nyt, lapsen ollessa 6-vuotias. Kun puoliso on pitkää päivää tekevä yrittäjä ja lapsi normaalia "työläämpi" erityislapsi jonka kanssa oli yöheräilyjä noin viisi vuotta, ei siinä hirveästi pysty hoitamaan omaa mielenterveyttä ja jaksamista.

Mua ei aloittajan tapauksessa mietitytä se, onko ura vai lapsi tärkeämpi, vaan että jaksaako tässä vaiheessa ottaa lasta vastaan jos sellainen suodaan, kun taustalla kuitenkin on se uupumus, josta aloittaja ei omien sanojensa mukaan ole vielä edes toipunut! Lapsi tuskin toipumista ainakaan edistää, saati jos yrittää vielä opiskella pikkulapsivaiheessa. Jos sinä et jaksa, niin mistä saatte apua ja onko teillä siihen varaa (maksullinen hoitoapu, siivous tmv.)? Onko mies valmis hoitamaan töiden jälkeen ja viikonloppuisin lasta ja kotia, osallistumaan yöheräilyihin? Mitä jos sinä uuvut ihan täysin? Vaatii työsskäyvältä puolisolta ihan älyttömästi, eikä varmaan vahvista parisuhdetta. Mun sairastuminen laittoi puolison todella koville, koska  vastuullisena ihmisenä hän teki perheen eteen kaiken minkä pystyi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, ikäkysymys on hankala JOS lapsia haluaa.

Toinen juttu on se, että molempien pitäisi todella haluta lasta ja valitettavasti on erittäin yleistä että vaikka suunnitteluvaiheessa mies lupaa kuun taivaalta, käytännössä päävastuu lapsesta kaatuu äidille.

Masennus on sairaus joka näkyy aivokemiassa. Raskaus hormonimyrskyineen on kova rasitus sekä psyykkisesti että fyysisesti, ja vauva-aikana uupumusta ja valvomista ei oikein voi välttää kuin äärimmäisen hyvällä säkällä. Hiljattain sairastettu masennus altistaa myös synnytyksen jälkeisen masennuksen puhkeamiselle. Joten ap on mielestäni todella vastuullinen kun koittaa miettiä jaksamistaan etukäteen.

Jos itse olisin ap:n nahoissa, en yrittäisi hankkia lasta nyt. Ap kokee ilmeisesti vahvasti ettei aika ole oikea, ja näillä tiedoilla sanoisin että siihen tuntemukseen on todella hyvät syyt. Näkisin ongelmaksi myös sen että mies painostaa vaikka tietää selvästi että ap:lla on hyvä syy epäröintiin. Hän voisi koittaa suhtautua myönteisesti, ymmärtävästi ja kannustavasti vaikka koville ottaisi, mutta sen sijaan hän on valinnut negatiivisen tien. Se on sinänsä ymmärrettävää ja normaaliakin, mutta ei se ihmisestä silti hyvää kerro.

Toisaalta ennen päätöksen tekemistä kannattaa miettiä että kun ikää on sen verran kuin on, päätös lykätä saattaa sitten käytännössä tarkoittaa sitä ettei biologisia lapsia sitten tule. Miltä se ajatus tuntuu?  Voisitko olla onnellinen myös ilman biologisia lapsia?

Toisaalta tulevan lapsen etu pitäisi ajatella etusijalle ja jos masennuksesta ja uupumuksesta toipunut ihminen ajattelee jo ennen raskautta että nyt ei jaksa, niin eihän se kovin lupaavalta näytä. Ihmeitä tietysti tapahtuu, mutta niiden varaan ei kannata laskea.

Tämmöisiä ajatuksia nyt heräsi. Hankala tilanne, ei voi kun toivottaa viisautta ja voimia.

Tässä kiteytyi moni asia juuri, kuten niitä mietinkin. Ja kun mulla ei ole mitään selkeää näkemystä asioiden suhteen, muuta kuin että juuri nyt tänä vuonna ainakaan aika ei ole oikea yrittämiselle. Ihan itseni takia.

En osaa oikein sanoa siihenkään mitään tässä kohtaa elämääni, että miltä tuntuisi jäädä lapsettomaksi. En, vaikka kuinka yritän visioida. Kun en yhtään voi tietää, mitä elämässä vielä tapahtuu ja millaista sisältöä siinä tulee olemaan ja millainen ihminen minusta vielä kasvaa. Tämä olisi varmaan ratkaiseva tunne, mutta kun mulla ei ole asiasta just nyt mitään elämää suurempaa näkemystä tai tunnetta. Tuntuu niin kaukaiselta.

Sen tiedän varmasti, että haluan tämän uuden uran ja hyvän työn alalta, josta olen unelmoinut vuodet, ja kärvistellyt pienipalkkaisessa paskaduunissa. Se on asia, jonka toteutan, haaveeni. Ja ilman mahdollisuutta edes kokeilla toteuttaa ammatillidista haavettani, katkeroituisin varmasti. Ainoa asia, jonka tiedän varmasti nyt.

Ap

Älä ikinä tee lapsia miehen mieliksi! Miehen mulkku ja vatsanahka ei repeä lapsen takia ja tuskinpa menettää omaa aikaansa ja yöuniaan ja terveyttäänkään yhtä paljon kuin sinä joutuisit lapsen takia menettämään!

Moni sanoo, että iske pöytään omat ehtosi ja sitten mies lyö omat korttinsa, sen jälkeen kumpikin päättää itsekseen mitä tahtoo.

Tuolla mentaliteetilla pelaava pariskunta on käytännössä jo henkisesti eronnut.

Parisuhde on kommunikointia, kuuntelemista ja asioiden ratkaisemista yhdessä. Ei siitä muuten tule mitään.

Kuulostaa siltä, että te olette jo tilanteessa, jossa pannaan kova kovaa vastaan. Kummankin tärkeysjärjestys on selvä: miehelle lapsi (hänellä ilmeisesti on jo mieleinen työ?) ja sulla opiskelu ja uusi mieleinen työ. Sulla painaa uupumus, joka täytyy ehdottomasti ottaa huomioon ja olet älykäs kun teet niin.

Rakastatteko te toisianne?

Sehän on olennainen kysymys.

Jos te riitelette näin suurista asioista, riidan aiheita tulee taatusti myöhemmin lisää.

Onko miehen halu lapseen niin kova, että hän hylkää sinut jos lasta ei yrityksistä huolimatta tulisi?

Jos kyse olisi siitä, että olet vaihtamassa alaa muusta syystä kuin uupumuksen takia, niin itse suosittelisin ehdottomasti yrittämään lasta opintojen aikana, varsinkin kun parisuhde on hyvä ja voit luottaa siihen, että puoliso jakaa lapsen hoidon kanssasi niin, että opintojen loppuun saattaminen onnistuu. Kuitenkin epävarmuus jaksamisesta huolettaa. Uusi ura ja lapsen aiheuttama suuri elämänmuutos lyhyen ajan sisällä ovat stressaavia, vaikkakin positiivisia asioita.

Joka tapauksessa valmistuttuasi työn hakeminen ja uuden työn aloittaminen ovat myös suuri elämänmuutos ja lapsi siinä kohtaa myös mietityttää. Tietysti, jos silloin itsellesi on lapsi tervetullut, niin tilanne on parempi.

Jos päätätte aloittaa lapsen yrittämisen vaikka puolen vuoden päästä niin jäähän silloinkin vähintään reilusti yli vuosi ap:lle aikaa toipua uupumuksesta, ei se lapsi sieltä heti putkahda kun sellaisen päättää haluta.

Vierailija kirjoitti:

Jos päätätte aloittaa lapsen yrittämisen vaikka puolen vuoden päästä niin jäähän silloinkin vähintään reilusti yli vuosi ap:lle aikaa toipua uupumuksesta, ei se lapsi sieltä heti putkahda kun sellaisen päättää haluta.

Ikävä kyllä tuo uupumuksesta toipuminenkaan ei noudata välttämättä aikataulua, kuten ei se lapsen saaminenkaan. Voi mennä puoli vuotta tai kolme vuotta, tai mitä tahansa, molemmissa asioissa.

Ja sitten kun on vielä tuo opiskelu-muuttuja, mikä on ap:lle ilmeisen tärkeä asia, ja täysin ymmärrettävästi, onhan se satsaus tulevaisuuteen ja mielekäs työ on tärkeä asia. Olen niin monen (naisen) suusta kuullut katkeria tarinoita siitä, kun on koulut jäänyt käymättä ja unelmat tavoittelematta.

Joissakin tapauksissahan voi toki sitä yrittämistä sumplia yhteen opintojen kanssa siten, että opintojen loppuun saattaminen ja työelämään siirtyminen sujuisi mahdollisimman jouhevasti ja ilman suurempia taukoja.

Jos ei olisi alanvaihtoa menossa, voisi tilanne olla jossain määrin yksinkertaisempi. Ehkä.

Tsemppiä.

Minä suostuin miehen mieliksi tekemään kompromissin koulutusasiassa ja en usko, että meidän avioliittomme tulee ikinä olemaan enää entisellään, vaikka yritänkin päästä katkeruudesta yli. Ei kannata, etenkään jos oma jaksaminen on kortilla, sitten se ainakin on kun et ole täysin sitoutunut päätökseen.

Et sitten tajunnut opiskella uutta alaa paljon aiemmin?