Yksinhuoltajana ja isä toisessa maassa

Olen eronnut jo 2,5 vuotta sitten lapseni ollessa 1-vuotias. Ero tapahtui ulkomailla, isä jäi sinne (kotimaahansa) ja minä muutin lapseni kanssa Suomeen.

Vanhempani asuvat myös eri paikkakunnalla ja ovat työssakäyviä. Tukiverkostoa on vähän, ehkä vain 1 henkilö joka voi todella auttaa lapsen hoidossa. Joskus olen käyttänyt MLL:n hoitajia.

Lapseni näkee isäänsä n. 2 kertaa/vuosi, aika harvoin. Mutta tilanne nyt vain on tämä.

Olen miettinyt takaisin ulkomaille muuttoa, jotta lapseni saisi olla enemmän isänsä kanssa ja minulla olisi enemmän aikaa itselleni, mutta en tiedä uskallanko lähteä. En tiedä miten jaksaisin sen henkisesti, koska exälläni on jo uusi perhe ja siinä on itsellä aika paljon sulateltavaa. :-)



Tulevaisuus näyttää!

mutta me vaan erottiin kokonaan ja mies lähti samassa kuussa kotimaahansa kun tulin raskaaksi. ei ole tulossakaan takaisin eli oon ihan kokonaa yksinhuoltajana. tämän tokan laskettu aika on helmikuussa ja ennestää löytyy 3vuotias pikkuneiti. helpottunu olo et erottii vaik ikävä välillä iskeeki mut seki vaa onneks välillä! khyl tää täst ku kesä tulee



;)

joo pikku prinsessa syntyi 19.2, eli kk täyttää tänää :) hyvin sitä pärjää ja oikeestaa paremminki ku ei oo yks tässä söhläämässä kaikkea..

saa nauttia rauhassa lapsista ja nyt ku kesä tulee nii pääsee liikkuukki niiden kanssa enemmän. =) tsemppiä myös sinne päin ja pitää vaa muistaa se että lapset ei oo ku kerran pieniä.. "oma" elämä odottaa sit jossai tulevaisuudessa ja tiedän jo että jään sit haikailee näitä ihania hetkiä lasten kanssa. voimia kaikilel<3<3<3 :x

Eli taallakin yksi totaaliyksinhuoltaja. Lasten isa jatettiin reilu vuosi sitten ulkomaille, lahdin tyton ja mahani kanssa takaisin suomeen. Nyt on lapset tytto 2v2kk ja poika kohta 9kk.

Ja myonnan etta rankkaa on, ja on ollut. Tukiverkosto puuttuu lahes kokonaan, isovanhemmat eivat juuri ole kiinnostuneita meidan elamasta, muut asuvat liian kaukana. Neuvolan kautta olemme saaneet kaupungilta perhetyontekijan valilla viikoittain (3h kerralla), valilla 2-3 viikon valein, mika ei riittanyt meidan tapauksessa.

Myonsin vasymykseni ehka liian myohaan, olin taysin poikki ja apua tarvitsinkin vahan enemman, myos muutakin kuin lastenhoitoapua. Ja sita nayttaa loytyvan, kunhan vaan pyytaa. Kaduttaa nyt etta yritin sinnikkaasti jaksaa yksin, luulin kai olevani epaonnistuja jos apua joudun pyytamaan.

Mutta asiat on menossa nyt parempaan suuntaan, kylla tama tasta. =)

Paljon onnea Marica-88. Sulla on se ihana (!) ja rankka vauva-aika menossa, meilla (onneksi) se on kohta takana. Toivottavasti vauva ja taapero antaa sinun valilla levata. Voimia!

siis meilla jo takana melkein nelja vuotta eloa ulkomailla siita paivasta kun isa lahti takaisin suomeen. Helppoa ei ole ollut, avioero, huoltajuusasiat ja kaikki piti hoitaa kaukaa ja ei voi edes unelmoida siita etta saisi isan vastuuseen elatusmaksuista kun oikeutta pitaisi kayda taalla ja sitten hyvaksyttaa paatos suomessa...eika todellakaan ole ollut helppoa yrittaa saada isaa ymmartamaan etta lapselle hanen yhteydenpitonsa olisi tarkeaa ja kaukoisyys voidaan myos rakentaa hyvin jos niin haluaa. Han oli nimittain varmaankin odottanut etta juoksen hanen peraansa suomeen rukoilemaan etta han ottaisi minut takaisin sen jalkeen kun oli yksin lapsen kanssa jattanyt. Lapsen isan ikava on ollut kuitenkin vaikein taakka, ja koululaitos joka ei ymmarra etta on olemassa yksinhuoltajia joilla ei ole perheverkkoa tukena vaan yksin ja lasten hoitajien avulla arki hoituu silla aidin taytyy kayda toissa jottei jaada tyhjan paalle. Mutta en tata pois vaihtaisi, yksin olen saanut elamani takaisin, kotona on rauha maassa ja tasapainoinen ymparisto lapsen kasvaa ja hankaluuksista huolimatta parjaamme hyvin pienessa perheessamme.

Kokeilenpa herätellä tätä keskusteluketjua :) Haluaisin kuulla myönteisiä kokemuksia kahden maan välillä asuvien vanhempien keinoista huolehtia lapsesta ja säilyttää isän (tai äidin) yhteys lapseen, vaikka yhteydenpito on hankalaa.

Meillä on kohta puolivuotias tyttö ja olemme isän kanssa yhdessä, mutta käytännössä olen tytön kanssa kaksin. Isä on käynyt meitä katsomassa neljä kertaa tytön syntymän jälkeen. Raskausaikana emme 3kk jälkeen tavannut kuin vasta 6kk ja 8kk kohdalla, eikä hän päässyt mukaan synnytykseen. Tiedän, että tilanne on hänelle raastava ja hän haluaisi olla enemmän luonamme, mutta työ- ja rahatilanne estävät sen tällä hetkellä. Olen tilanteen hyväksynyt alunpitäenkin ja tiennyt että tulen olemaan yksinhuoltaja. Tästä huolimatta huomaan itsessäni katkeruutta, etten saanut jakaa hänen kanssaan raskausaikaa, saati synnytystä ja olen yrittänyt kovasti käydä läpi ajatuksiani ettei katkeruus heijastuisi tyttäreeni. En myöskään enää tunne niin voimakkaita tunteita tytön isää kohtaan ja pelkään että ajaudumme lopullisesti erillemme. Joskus mietin, että se olisi meille (minulle) jopa helpompaa, kun ei tarvisi aina miettiä, että milloin tapaamme seuraavan kerran ja stressata kuinka arki taas perheenä sujuu sen muutaman päivän kun mies on täällä.. Olisiko tilanne sitten toinen, jos saisimme olla pidemmän aikaa samassa maassa ja todella opetella yhteistä arkea..kuka tietää..

Tyttäremme on aivan ihana auringonpaiste, en olisi voinut helpompaa tapausta toivoa! Siksi onkin ollut helppoa olla kaksin hänen kanssaan enkä ole kaivannut kotiin toista neuvottelemaan lapsenhoitomenetelmistä. Luulen että se on jopa helpottanut, kun on systemaattisesti itse saanut tehdä kaikki päätökset lapseen liittyen, niin nukkuumaanlaitoissa kuin syömisissä, ym. Minulla on onneksi myös hyvä tukiverkosto ja saan apua ja seuraa kun sitä tarvitsen. Myönnän että avun pyytäminen ei silti aina ole helppoa.. Ihmettelen kun ihmiset kysyvät; onko sulla koskaan omaa aikaa? ...öö niin mitä aikaa? Ei osaa edes ajatella millaista elämä olisi, jos meitä olisi tässä arjessa kaksi, olisiko silloin todella itselle jotain ekstra-aikaa? Meillä menee hyvin näin tällä hetkellä, nautin arjesta lapsen kanssa suunnattomasti!

Lähinnä mieltä painaa, miten käy jos meidän välit viilenevät lapsen isän kanssa. Tiedän, että hän haluaa olla tytön kanssa tekemisissä ja onkin hyvä isä kun on läsnä. Itse turhaudun skypetreffeistä, jonka takia joudun muokkaamaan päivittäin aikataulujamme, ja jotka eivät läheskään aina toteudu.. Ristiriitaisia ajatuksia, että pitäisi kannustaa lasta ja isää yhteydenpitoon, mutta kun se tuntuu olevan käytännössä niin hankalaa ja energiaa vievää.

Onko täällä samantyyppisessä tilanteessa olevia? Miten lapsi on kokenut etäisän, onko yhteydenpito onnistunut ominpäin kun lapsi kasvaa? Onko fyysinen isättömyys vaikuttanut lapseen? Ymmärtääkö lapsi, että isä rakastaa vaikkei olekaan läsnä?

Asuin useamman vuoden ulkomailla, ja nyt muutin takaisin Suomeen. Vasta Suomessa huomasin olevani raskaana. Ulkomailla asuessani minulla oli muutama poikaystävä, mutta tämä lapsen isä oli tietenki vain tälläinen parin viikon hairahdus. Onko hirveen paha jos jätän lapsen isälle asiasta kertomisen kokonaan?

[quote author="Ellunellu" time="22.06.2013 klo 19:54"]

Asuin useamman vuoden ulkomailla, ja nyt muutin takaisin Suomeen. Vasta Suomessa huomasin olevani raskaana. Ulkomailla asuessani minulla oli muutama poikaystävä, mutta tämä lapsen isä oli tietenki vain tälläinen parin viikon hairahdus. Onko hirveen paha jos jätän lapsen isälle asiasta kertomisen kokonaan?

[/quote]

Se, että edes kyselet tuollaista, osoittaa miten keskenkasvuinen olet.

Yritäpä ajatella asiaa näin (tosin en tiedä pystyykö nainen ajattelemaan näin). Miltä sinusta tuntuisi jos nyt ensimmäistä kertaa kuulisit, että sinulla on vauva/pikkulapsi ulkomailla?

Entä miltä tuntuisi jos nyt saisit kuulla että se mies jota olet pitänyt isänäsi, ei oikeasti olekaan sinun biologinen isäsi. Vaan biologinen isä onkin äitisi "parin viikon hairahdus" hänen nuoruusvuosiltaan?

Jos jätät kertomatta lapsen isälle, et loukkaa pelkästään hänen oikeuksiaan, vaan myöskin lapsen oikeuksia, isovanhempien oikeuksia ja kaikkien tulevien kumppaneidesi oikeuksia.

Idiootti.

taidan sitten olla keskenkasvuinen, idiootti myös. Olen puhunut asiasta ammattihenkilöiden kanssa, ja saamani palaute on ollut melko erilaista sieltä. Tyhmänä luulin, että vertaistuki netissä voisi auttaa, ja että täälä olisi mahdollisuus aikuismaiseen keskusteluun. Tämä taitaakin olla paikka, missä "hyvät äidit" tuomitsevat niitä, joiden elämä ei ole mennyt yhtä suunnitelmallisesti. Toisaalta, annoin kai liian suppean kuvan tilanteesta. Ymmärrän kyllä vastaajan pointin, ja olen samaa mieltä asiasta, mutta olen vain yllättynyt kuinka hyökkäävän palautteen kysymykseeni sain. Ehkä on parempi pitää ajatukseni jatkossa itsellä.

Hei tytöt, en ole ajatellut kertomianne ongelmia, kuulostaa aika hurjalta olla yh ja mies on ulkomailla. Miten hoidatte omat eroottiset asianne, täytyyhän teillä olla oma seksielämänne?

Moi "sama täällä", olen mies eteläsuomesta. Olen toiveissa löytää joku yksinhuoltaja äidin tai yksin asuvan naisen, joka ei etsi puolisioa itselleen, mutta haluaisi silloin tällöin tavata luotettavan miesystävän. Kiinnostaako ystävyys ja missä päin maata olet?

Hei Kamppi100, elämässä näyttää olevan kaikenlaisia haasteita, miten sun eroottinen tyydytys, miten hoidat sen?

Moi ELLUNELLU, et taatusti ole idiootti, tuollaiset kokemukset vaan pistää ajattelemaan kaikenlaista ja useammalta kantilta. Tuskin on yhtä oikeata ratkaisua, mut elämä menee eteenpäin ja lapsesi kasvaa. "haleja" ja jaksamista. Olen mies ja välitän.

Hei, täytyyhän Yh:lla kin olla seksielämää, joku luotettava ystävä on taatusti ystävyyden arvoinen asia. / t.vilivallaton

Saisko yhteyttä? ? :-)

Heh, ehkä sais ;) /vilivallaton

Miehelläni oli pesti Suomessa koripalloilijana. Sain kerran vapaalipun korismatsiin ja siitä se lähti. Jo ekana iltana, mulla oli tosi iso mies vieressäni. Ihanaa, olin heti myyty nainen. Sitten tuli ylläri, olin raskaana.

Synnytin terveen kikkarapääpojan. Mies kulki pelireissuilla ja harkoissa. Minä olin yksin kotona vauvan kanssa. Näin mentiin pari vuotta ja sitten avomieheni muutti yllättäen takaisin Yhdysvaltoihin eikä ole sen koommin halunnut olla yhteydessä.

Aluksi itkin iltakaudet ja ryvin itsesäälissä, mutta puolen vuoden kuluttua elämä alkoi näyttää jälleen valoisammalta. Tutustuin uuteen mieheen netissä ja mentiin parin kuukauden jälkeen naimisiin. Nyt on kaikki hyvin mies on varakas eikä minulla ole enää taloudellisia huolia. Olen kotirouvana ja meillä käy säännöllisesti siivoja ja ruoanlaittaja. Voin hankkia aina tarvittaessa myös hoitajan lapselle, joten pystyn harrastamaan kaikenlaista. Elämä hymyilee jälleen. Pitää vain uskoa itseensä, niin kaikki järjestyy.

Moi tulevan koripalloilijan äiti, olet oikeassa, usko vaan itseesi, kaikki järjestyy aikanaan.. / t.vilivallaton

Kertokaa tytöt mistä yksinhuoltajana saisin joskus miestä, ilman naimisiin menoa?