Kamala vai hyvä keisarinleikkaus?

Luin psykologin kirjoituksen, missä hän kertoo, että keisarinleikkaus on trauma, josta pitää puhua. Ymmärrän täysin että onhan se jo kehollekin trauma. Leikataan äiti-ihminen auki kuin ”teuras”, kesken uuden elämän alun.

Toisaalta, ei se alatiesynnytyskään niin traumatonta aina ole. Siinäkin sattuu. Koskee. Repeää. Tikataan.

Itse jouduin sektioon kun lapsi ei vain syntynyt useista käynnistyksistä huolimatta. Kipeitä polttoja oli koko ajan, monen vuorokauden ajan, mutta ei vaan kohdunkaulalla mitään merkkejä avautumisesta. Sektioon päädyttiin. Olihan se leikkaus kamalaa koska sain päälle neurologisia kohtauksia. Mutta vauva tuli ehjänä ja terveenä maailmaan!!!

Kohdallani jouduttiin lopettamaan imetys heti alkuun pillereillä, koska jouduin piakoin toiseen leikkaukseen (syöpä). Jälkikäteen minulle toisaalla kerrottiin, että kauheaa miten minut sektioitiin ja imetyskin otettiin pois. Ehkä se on totta, itse vain koen huojennusta että luojan kiitos lapsi syntyi terveenä, jaksoin ”synnytyksen” ja isä pystyi ”imettämään” pullosta.

Millaisia kokemuksia teillä on?