Lue keskustelun säännöt.
Olemmeko me vanhempina itsekkäitä mikäli emme anna lapsiamme isovanhempiensa luokse yökylään?
21.03.2018 |
Kaksi alle 3-vuotiasta lasta. Harvoin ovat muutenkaan hoidossa päivisinkin, yöstä puhumattakaan. Toimimmeko tässä jotenkin väärin kun emme halua lapsiamme jättää isovanhempien hoitoon? On vähän sellaista kommenttia nimittäin isovanhemmilta tullut. Saavat toki enemmän kuin mielellään tulla meillä käymään ja mekin vierailemme heidän luona ja joskus saavat päiväseltään lapsia vahtia pari tuntia.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Siis tehän ootte just superepäitsekkäitä! Teillä olis mahdollisuus olla kahdestaan yksi yö ilman lapsia (esim syömään kivaan ravintolaan, sitten vaikka leffaan ja loppuyöksi kotiin sekstailemaan joka huoneessa ja joka asennossa ilman pelkoa että lapset herää, aamulla nukutte pitkään ja suoritatte vielä perusteellisen aamupanon), mutta kieltäydytte tästä.
Tarkemmin mietittyäni, ette te ole edes supereitsekkäitä vaan taidatte olla vaan vähän typeryksiä....
Mä mietin tätä samaa... Meillä asuu isovanhemmat kaukana ja ovat jo iäkkäitä. Olisi ihanaa saada lapset joskus yökylään jonnekin ja viettää aikusten ilta. Mutta ei onnistu meiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhempien sulkeminen pois lapsen elämästä on väärin. Mutta se miten tavataan on vanhempien määriteltävä. Kaduttaa kun annoin lapsen liian pienenä anopin vaatimuksesta hänen hoitoonsa- pitkän välimatkan takia mummo oli taaperolle niin vieras että hoito meni pelkäksi rääkymiseksi. Ja tämä vain mummoa miellyttääkseni.
Nyt elän ahdistuksessa kun samainen mummo vaatii kouluikäistä lasta kohtuuttoman usein yökylään. En haluaisi olla lapsesta niin paljon erossa. Jatkuvaa vääntöä. Ja siis tarkoitus ei ole lasta hänestä vieraannuttaa- vaan elää omaa elämää jota mummo ei liikaa pyöritä.
Olen liki seitsenkymppinen mummo, jolla vielä pienet lastenlapset. Vanhin heistä oli ensimmäisen kerran yökylässä vähän alle neljävuotiaana, pikkuveli pääsi isomman mukana jo alle kolmevuotiaana. Pikkuiset ovat mummolle rakkaita, mutta yökylään en ole ketään patistanut, kertonut vain, että otan mielellään vastaan sitten kun se lapsista ja vanhemmista mukavalta tuntuu. Nyt kaksivuotiasta tyttöä tapaan viikoittain, mutta luulen, että yökyläilyyn menee vielä ainakin vuosi. Vuorokausi lasten kanssa on odotettu ja ihana, mutta kieltämättä on ihanaa, kun heidät haetaan. Tämän ikäiselle on aika raskasta se intensiivinen yhdessä olo.
Älkää nyt ihan tosi naurattako! Kyllähän se on pelkästään vanhempien itsekkyyttä ja mukavuudenhalua lykätä kersansa isovanhemmille ilmaiseen hoitoon. Enpä tiedä yksiäkään isovanhempia, jotka todella haluaisivat ottaa lapsenlapset hoitoonsa, ainakaan paria tuntia pidemmäksi aikaa. Aikansa kutakin, omat lapset on hoidettu ja nyt on aika jollekin muulle...
Ette tietenkään! Meidän kuopus täyttää 5 vuotta eikä ole myöskään ollut yökylässä, kyllä sitä ehtii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mummula on muutaman sadan metrin päässä ja meidän 4v poitsu on saanut olla yökylässä niin paljon kuin on halunnut mummun ja vaarin suostumuksella. Ja voi pojat kuinka kivaa heillä aina on! Kukin tyylillään :)
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt ihan tosi naurattako! Kyllähän se on pelkästään vanhempien itsekkyyttä ja mukavuudenhalua lykätä kersansa isovanhemmille ilmaiseen hoitoon. Enpä tiedä yksiäkään isovanhempia, jotka todella haluaisivat ottaa lapsenlapset hoitoonsa, ainakaan paria tuntia pidemmäksi aikaa. Aikansa kutakin, omat lapset on hoidettu ja nyt on aika jollekin muulle...
Mä luulin kanssa, että tuo yökyläilyjä vaativat isovanhemmat on vain urbaani legenda. En usko että kovin moni ihan rehellisesti haluaa lastenlapsia yökylään. Mutta velvollisuudentunnosta eivät sitä kiellä. Varmaan monille isovanhemmille päiväkyläilyt olisivat ihan riittävä. Lapset vaativat niin intensiivistä läsnäoloa varsinkin juuri isovanhemmilta (koska näkevät heitä harvemmin). Se on pitkinä jaksoina uuvuttavaa ikääntyneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt ihan tosi naurattako! Kyllähän se on pelkästään vanhempien itsekkyyttä ja mukavuudenhalua lykätä kersansa isovanhemmille ilmaiseen hoitoon. Enpä tiedä yksiäkään isovanhempia, jotka todella haluaisivat ottaa lapsenlapset hoitoonsa, ainakaan paria tuntia pidemmäksi aikaa. Aikansa kutakin, omat lapset on hoidettu ja nyt on aika jollekin muulle...
No täällä ilmoittautuu kaksi, tyttären äiti ja anoppi.
Meillä viisi lastenlasta ja niin mielellään kumpikin meistä viettää aikaa heidän kanssansa, myös pidempiä aikoja.
Miksi se lapsen yökylä on joillekin isovanhemmille jotenkin niin pakollinen asia? Haluavatko leikkiä lapsiperhettä? Onhan se tietysti kiva, jos on hyvät välit, mutta painostaminen ei kuulosta "hyviltä väleiltä". Omien lasteni isovanhemmissa on tunnekylmiä ja alkoholisoituneita, että en edes luottaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt ihan tosi naurattako! Kyllähän se on pelkästään vanhempien itsekkyyttä ja mukavuudenhalua lykätä kersansa isovanhemmille ilmaiseen hoitoon. Enpä tiedä yksiäkään isovanhempia, jotka todella haluaisivat ottaa lapsenlapset hoitoonsa, ainakaan paria tuntia pidemmäksi aikaa. Aikansa kutakin, omat lapset on hoidettu ja nyt on aika jollekin muulle...
Mä luulin kanssa, että tuo yökyläilyjä vaativat isovanhemmat on vain urbaani legenda. En usko että kovin moni ihan rehellisesti haluaa lastenlapsia yökylään. Mutta velvollisuudentunnosta eivät sitä kiellä. Varmaan monille isovanhemmille päiväkyläilyt olisivat ihan riittävä. Lapset vaativat niin intensiivistä läsnäoloa varsinkin juuri isovanhemmilta (koska näkevät heitä harvemmin). Se on pitkinä jaksoina uuvuttavaa ikääntyneille.
Meillä yökylästä alettiin haaveilla ääneen jo kun vauva oli 2kk vanha, ja hoidosta puhuttiin jo synnytyslaitoksella, että viikon-parin päästä mummo voisi tulla hoitamaan. No ei otettu hoitamaan ensimmäistä kertaa kun vasta 1-vuotiaana, ja yökyläily siellä ei vieläkään tunnu ajatuksena hyvältä (en jaksa selittää syitä kun ei ole pointtini nyt se).
Mutta ainahan sellaisia ihmisiä, jotka odottavat jonkin muutoksen tuovan heidän elämäänsä sisältöä. Lapsenlapsen syntymä voi hyvinkin olla sellainen asia isovanhemmaksi tulevalle. Odotukset osallistumisesta ja omasta roolista lapsenlapsen elämässä voivat olla kovin epärealistiset. Varsinkin jos on kokenut että jokin omassa vanhemmuudessa on ollut raskasta ja ei ole saanut siitä irti sitä mitä halusi saada, niin sitä alkaa nähdä lapsenlapsen uutena mahdollisuutena kokea jotain merkittävää. Eihän se kuitenkaan niin mene, kun isovanhemman ja vanhemman rooli on niin erilainen.
Mutta helposti itse pystyin kyllä kuvittelemaan jo ennen omakohtaista kokemusta, että joillain voi näinkin käydä. Monilla aikuisilla vaivaa jokin omassa "menneessä" vanhemmuudessa, ja se tavallaan puskee esiin sitten kunnolla kun oma aikuinen lapsi saa lapsen. Voi jopa olla niinkin, ettei alitajuntaisesti halua antaa oman lapsen olla nyt täysipainoisesti vanhempi (vaan haluaa että tuota vanhemmuutta jaetaan muille), jotta ei joutuisi katsomaan vierestä kun oma lapsi puolisonsa kanssa onnistuu paremmin kuin itse aikanaan. Äitiyteen ja isyyteen voi liittyä tosi kipeitä ja käsittelemättömiä tunteitakin. Ja varmasti joissain tapauksissa tähän liittyy kilpailua miniän kanssa, tekee pahaa jos tuntuu että miniä on parempi vanhempana kuin itse aikoinaan oli, ja sitten mummon roolista käsin yritetään luoda kilpailuasetelmaa siihen kummasta lapset enemmän tykkäävät jne.
Meillä hyvin samankaltainen kokemus kuin edellä kirjoittaneella nrolla 31. Esikoinen kärsi todella pahasta koliikista ja mummo olisi väkisin halunnut viedä vauvan _viikonlopuksi_ luokseen tuossa vaiheessa sillä tekosyyllä, että me vanhemmat saataisiin levätä (se taas ei käynyt, että olisin saanut nukkua tai levätä vaikka silloin, kun olivat meillä käymässä, vaan piti kahvitella yms ja viihdyttää mummoa). Naureskeli niin syillemme siitä, että näin pientä en anna yökylään enkä varsinkaan koliikista kärsivänä (mummo ei iltaisin ollut niitä itkuja kuullut) ja toki naureskelua oli myös muutenkin meidän vanhemmuudellemme ja kasvatuksellemme. Myöhemmin selvisi, että lapsella oli ja on tosi vaikeat ruoka-aineallergiat, jotka osin aiheuttivat koliikinkin, mummo näitä ei ole koskaan ymmärtänyt ja tämä yksistään muiden syiden lisäksi estää ne hoitoreissut ja yökyläilyt ilman vanhempia, koska mummo syöttää mitä sattuu.
Itse olen ajatellut tosiaan niin, että mummolla oli kova haave siitä, että lapsenlapsi tuo elämään uuden sisällön ja merkityksen ja saa korvata sen kanssa, mitä omien lasten kanssa menetti (minulle usein puhunut siitä, kuinka raskasta oli kun piti jättää omat pieninä vauvoina vieraille hoitoon). Mummo vaan ei ymmärrä sitä, ettei niitä asioita voi millään lapsenlasten yökyläilyillä korjata, eikä se että me tingitään omista periaatteista ja tehdään vastoin lapsen/omaa hyvinvointia, auta näihin asioihin mitään. Yökyläilyjen pitää lähteä sen lapsiperheen ja mielestäni lapsen ja vanhempien tarpeista, ei mistään mummon tarpeesta leikkiä vauvan äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä siis mummo käytti usein itsestään nimitystä äiti puhuessaan itsestään vauvalle. Samoin vaari oli "iskä".
nro 32
Omilla lapsilla puolisoineen on ollut myöhään kestäviä menoja (häitä, synttäreitä, festareita yms.), jolloin on ollut tarvetta lastenhoidolle. Tällöin olemme olleet valmiita ottamaan lastenlapset yökylään.
Toivottavasti olette myös huomanneet kysyä isovanhemmilta, sopiiko heille lapsenne yökyläily lapsen haluamana ajankohtana. Eikä se lapsenhoito ikäihmisille mitään herkkua ole, paremminkin velvollisuudesta tapahtuvaa.