Introvertit sinkut, miten jaksatte treffailla?

Olenko sanonut että jaksaisin?

Miksi ihmeessä pitäisi edes jaksaa? Ukot on typeriä.

En missään nimessä jaksaisi mitään treffailua. Luotan siihen, että ihmisiin vaan törmää jossain, eikä tarvi sopia tapaamisia sun muita ahdistavia treffaamisia.

Minä en treffaile elämäntilanteeni vuoksi mutta silloin kun minulla oli tapana niin en koskaan ottanut sitä deittailu/treffailu asenteena vaan lähinnä ihmisten tapaamisena. Ihmiset kiinnostaa minua ihan ilmankin sitä seurustelu aspektia. Silloin ei voi myöskään pettyä kun menee sillä asenteella että tapaa ehkä muuten mielenkiintoisen ihmisen, jonka kanssa juttelee niitä näitä ja viettää tovin. 

En jaksa

Joo, mä aikani yritin ja lopetin.

En tosiaan jaksa sitä showta. Ghostaaminen on kaikista turhauttavinta.

Olen nykyään tyytyväinen elämään ihan keskenäni.

Mä yritin mutta kävi liian raskaaksi. Toivon että elämässä tulee vastaan joku joka "nappaa" mut mennessään, vaikka ep ätodennäköistä onkin :D jos ei niin ehkä hankin kissan tai koiran. Ikääkin jo kohta 29 niin ihme jos saan edes lapsia saati naimisiin. Pitäisi tapahtua tosi iso muutos nykyiseen, kun olen tosi yksin.

Itse asiassa aika vähän. Tykkään kirjoitella, mutta en tavata. Loppujen lopuksi se on väärin miehiä kohtaan. Miehet haluaisivat tavata, mutta keksin aina jotain tekosyitä. Tiedän tosi väärin. 

Treffailu nyt muutenkin kuulostaa joltakin aktiiviselta etsimiseltä ja "jonojen purkamiselta". Kyllä ne tapailu- ja seurustelukumppanit ovat itselläni tulleet vastaan ja tutuiksi ihan kaveriporukan tai muun arkielämän keskellä. Moneen olen tutustunut tosielämässä tapahtuneen ihastumisen jälkeen chattailemalla ahkerasti netissä ja siitä on luisutti sitten parisuhteeseen, jos juttua on riittänyt ja vetoa löytynyt.

Todella uuvuttavaa, en osaa ja jaksa tutustua ihmisiin. Minulle sopisi parhaiten että hypätään heti fyysiseen kanssakäymiseen.

Minä uuvun jutteluun, mutta nautin läheisyydestä. Voisin käydä yhdessä liikkumassa. Nautin siittä yhdessäkin, jos ei tarvis jutella, mulle riittäs se että toinen on mukana, tai syömässä tykkään käydä, mutta ei kukaan tunnu ymmärtävän että vaikka istuttaisiin 80% ajasta hiljaa vain syöden, se on minulle todella nautinnollista. Tykkään vain syödä yhdessä, tykkään vain kävellä yhdessä, ilman sanaakaan, ehkä voitais ihmetellä säätä muutamalla lauseella.

En osaa ilmaista itseäni sanoin, en oikein edes kirjoittamalla, tännekin usein aloitan viestin kirjoituksen mutta luovutan kun en osaa ajatuksiani ilmaista.

En jaksakaan. Jos ei normaalin elämän normaalien kanssakäymisten myötä ketään sytyttävää ja kiinnostavaa osu kohdalle, olen yksin. Olen jo päälle 40 ja entiset kumppanit ovat kaikki löytyneet ihan tavallisessa elämässä, ei siis siten, että olisi jossain netissä vartavasten kumppania etsimässä. Kokeilin Tinderiä ja huomasin kuukaudessa että ei ole mun juttu yhtään. En pidä ajatuksesta, että olen ikäänkuin kaupan ja mun pitää markkinoida itseäni, että mies ostaisi juuri minut. Tai että mun pitää arvioida miehiä niinkuin jotain kauppatavaraa.

Yritin deittailla puolisen vuotta ja lopetin turhana hommana. Kun järjellä miettii, niin hyvin epätodennäköistä kohdata netissä ihminen, josta pitää. Kirjoitella voi lähes kenen kanssa tahansa, mutta tapaamiset ahdistivat. Tuli fiilis, että vien itseni näytille tyyliin, kelpaanko.

En halua enää kelvata kenellekään, viihdyn yhä paremmin itsekseni ja töissä saan sosiaalisen mittani täyteen.

Panostan omaan hyvinvointiini eli pidän itsestäni huolta ulkoisesti ja sisäisesti, henkinen tasapaino merkkaa paljon.  En halua muuttaa sitä tilaa huonompaan suuntaan tutustumalla miehiin, enää.

Juu en treffaile. Jotenkin tuntuu ettei oikeasti olisi edes aikaa/jaksamista säätää uusien ihmisten kanssa. Töissä, opiskelussa ja koiran kanssa on ihan riittävästi puuhaa!

N28

Hmm.. Taitaa olla markkinarako introverttien deittipalvelulle.

Kyllähän tuo uuvuttaa kun käy vuodessa 34 kertaa treffeillä eikä mistään ole tullut mitään.

Haluaisin niin kovasti päästä siihen vaiheeseen kun molemmat tykkää toisistaan ja voisi olla vain rennosti sylikkäin, läheisyydenpuute vaivaa.

Ei ole tuota ongelmaa kun kukaan ei lähde kanssani edes treffeille.

t. kiltti mies

ei kiinnosta treffailu tai parisuhde, pysyn sellasista kaukana.  joten ei ole pakko jaksaa.

 

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa aika vähän. Tykkään kirjoitella, mutta en tavata. Loppujen lopuksi se on väärin miehiä kohtaan. Miehet haluaisivat tavata, mutta keksin aina jotain tekosyitä. Tiedän tosi väärin. 

Sama juttu. Kirjoitellessa voi antaa itsestään juuri sen mitä itse haluaa. Tavatessa väsähdän siihen saakelin small talkiin aika äkkiä. Haluaisin vain tavata jonkun mukavan, hiljaisen miehen, jolla ei ole mitään pätemisen tarvetta. Hissukseen hissuteltais vaan lähekkäin eikä tarvis koko ajan jutustella ja puida jotain asioita tai kertoa jonkun naapurin Jorman kälyn kuulumisia ihan vaan ettei hetkeäkään olisi hiljaista.

Olen introvertti, joka kuitenkin tykkää sosialisoida. INFJ

Treffailu on kuitenkin uuvuttavaa, siksi pysynkin sinnikkäästi sinkkuna vuodesta toiseen.

Minä en tahdo millään jaksaa edes itseäni. Pelkään, että huonosti minun käy.