Miksei omistajat kerää koirien kakkalähiä pois? Eilenkin yksi nuori kakatti koiraansa lastenleikkipuiston vieressä jättäen isot läjät jälkeensä. Ajatelkaa nyt vähän muitakin ihmisiä!
Hirveitä kakkalähiä ympäriinsä - itsellä on koira, jonka jätökset kerään periaatteessa pois. Mutta ihmettelen suuresti, ettei ihmiset siis kerää koriensa paskoja pois!
Eilenkin nuori nainen ulkoilutti isohkoa koiraansa ja koira teki läjänsä suoraan lasten leikkipaikan viereen. Jos otat koiran niin täytyy ymmärtää, että vastuullinen koiranomistaja hoitaa myös jätökset roskiin.
Siis tehkää nyt ryhtiliike ja kerätkää ne paskat pois.
Kommentit (41)
Tästähän sitä joka kevät puhutaan. Mutta totta on että minukin asuin alueella on varmasti satoja koiran läjiä tienvarsilla. Ja ei siis penkalla vaan aivan siinä tiellä. Todella kummaa että ei koiran omistaja halua kerätä pois lemmikin tuotosta vaan jättää sen muiden riesaksi. Mikä koirista on tehnyt tällaisia nykyajan epäjumalia joille sallitaan tielle kuseksiminen ja ulostaminen?
Minä olen kyllästynyt paskaläjiin portin ja postilaatikon pielessä. Ihan uskomattoman röykeää paskattaa koira toisen kulkuväylällä ja siis tontin puolella ja vielä jättää siivoamatta. Samaten tympii, että koko hanki on ahtaassa kulkutilassa tieltä kotiovelle keltaisenaan koirien kusesta. Röyhkeimmät päästävät siis elukkansa monta metriä tontin puolelle. Olen pohtinut, että kieltääkö jokin laki pistämästä omalle tontille rajan läheisyyteen koiranruokakippoja? Niihin lihapullia ja omistaja voi sitten vain toivoa, että ovat harmittomia pyöryköitä tai siirtää sen rakkinsa pois minun tontiltani. Enhän itsekään pasko tai paskata jälkikasvuani toisten tontille. Eli saahan lintujakin pihallaan ruokkia, joten kai on ok tehdä buffet myös koirille?
Minä siivoan vastuullisesti koirani jätökset, joten ärsyttää kun kaikki eivät niin tee. Tosin ongelmaan olisi helppo ratkaisu, roskakorit. Meidän asuinalueen lähimaastossa ei ole lainkaan roskakoreja, ei edes bussipysäkeillä. Tämä näkyy maastossa runsaana roskien ja koiran paskojen määränä.
Minä en tahdo jättää koiranpaskoja jälkeeni, joten kuljen aina koko lenkin koirankakkapussin kanssa. Vien sen sitten taloyhtiömme roskikseen. Kyllä vituttaa kävellä 7 km lenkki kakkapussit kädessä, mutta minkäs teet kun Jyväskylä on päättänyt sijoittaa kaikki roskakorinsa keskustan ja kauppakeskusten alueille.
En ymmärrä minäkään. Asun ihan hyvällä alueella ja täällä on jätetty sontaläjät ihan pokkana kävelytien reunaan lumen päälle, niin että kun lumet sulaa niin paskat leviää asfaltille.
Pari päivää sitten käytiin koiran kanssa lenkillä vähän eri suunnassa ja siellä oli valehtelematta koiranpaskat per neliömetri, alueella joka on kesäisin hoidettua nurmea. Oma koira väänsi pökäleet sinne ja keräsin ne, olisin mieluusti kerännyt lähimmät muutkin läjät mutta olivat uponneet lumen sisään ja jäätyneet kivikoviksi.
Sen niin arvaa millainen näky on edessä kunhan lumet sulaa. Ai että sapettaa.
Minä olen niiin kyllästynyt sellaisiin 1m x 1m halkaisijaltaan oleviin hevosenpaskakasoihin keskellä kävely/pyörätietä. Ei, ei asuta landella vaan keskisuuressa kaupungissa alueella, jolle on keskittynyt tiheästi lapsiperheitä ja lukuisia leikkipuistoja, päiväkoteja jne. Eikö heppatyttöjä oikeesti yhtään järki päähän pakota?? Ei sen pollen kanssa voi lähteä yleiselle, asvaltoidulle pyörätielle paskantamaan, sellaisen läjän siivoamiseen ei riitä koirankakkapussi vaan jätesäkki. Eikä ollut ensimmäinen eikä toinen kerta kun tällainen läjä löytyi päiväkotimatka me varrelta!
Tarvittaisiin tutkimus, joka kertoisi, onko yksikään kakkaläjiä keräämätön ryhtynyt keräilemään niitä läjiä minkäänlaisen valistuksen/kirjoittelun herättämänä. Arvelen, että vastaus on puhdas nolla. (tai no jos oikein optimistisesti ajattelen niin ehkä 0,1%) Joten en usko,että asialle on konkreettisesti mitään tehtävissä. Mikään määrä valistusta/ohjeistusta/paheksuntaa ei auta. Läjähäiriköt eivät kerää eikä mikään saa heitä keräämäänkään. Tähän asiaan ei siis kannata tuhlata energiaa.
#pootoo
Poimin, jos koira tekee paskat semmoiselle alueelle missä joku saattaa kävellä. En poimi, jos tekee jonnekin pusikkoon tai ojaan. Kyllä se kakka sinne maatuu eikä tarvitse tuhlata muovipussia.
Vierailija kirjoitti:
KOSKA NE MAATUU HALOOOOOO ei ne edes haise kestäkää
HAISEE. Meillä on ikkunan ja kävelytie välissä n.1,50m. Siinä pensaat. Ulkona en haista, mutta sisälle haku tulee ja sen erottaa. Ihan ehta haju löytyy. Maatuminen kestää, eikä kukaan halua testaamatonta paskalannoitetta. Varsinkin nyt kun oikeasti aletaan ääneen puhumaan koirankankan riskeistä. Keväällä se leviää hengitysilmaankin.
Vierailija kirjoitti:
KOSKA NE MAATUU HALOOOOOO ei ne edes haise kestäkää
Aika hitaasti ne asfaltilla maatuu... Tai eteisen/auton matolla kun kulkeutuu kengänpohjissa tuliaisena.
Ihmettelin kun idyllisellä Kartanonkosken asuinalueella oli koiran kakkaa leikkialueellakin.
Meillä taas koulunkenttä on kakatuspaikka jollekin. Epäilen, että se on tahallista. Lasten äänet ärsyttää jotain aamulla pitkään nukkuvaa. Tai muu motiivi.
Meilläpäin on ruvettu hienosti kerämään. Itse kerään myös aina, lukuunottamatta muutamia kertoja kun pussit loppuneet kesken. Onneksi kuitenkin suurin osa näyttää täälläpäin jo tajuavan.
FB:ssa pahimmat paskaterroristit tulevat aina outtaamaan itsensä kakkakeskusteluissa, kun ilmoittavat vain "lol, tulin tänne vain poppareiden kanssa lukemaan kommentit, hankkikaa elämä" tai sitten postaavat sen typerän "lasipullolla kestää 900000000 vuotta maatua, koirankakalla 23 sekuntia, kumpi olikaan se ongelma??++1!"-kuvan. Ehkä joku tulee tännekin puolustelemaan sotkemista.
Meillä kotikatu on hiekkatie, joka rajautuu ihmisten tonteille ja pihoihin, ja tienvarret on täynnä sontaa. Inhottavaa ja helvetin laiskaa. Kaikki puolustautuvat, että "karhutkin paskovat metsään" ja että heidän Fifinsä kakkii vain ojanpohjalle, mutta kummasti koko tienoo on kuvottavan näköinen ympäri vuoden. Täällä päin jopa keskellä jalkakäytävää on kasoja ja kesällä haju on käsittämätön. Lapsi on oppinut, ettei ojasta käydä poimimassa kukkia eikä millekään nurmikolle poiketa, koska joka paikka on miinoitettu. Liikaa koiria ja liikaa välinpitämättömiä koiranomistajia.
Mutta kun mun höpönöpö Musti saa kakata mihin haluaa. NIIH!
Jos ihminen tekisi paskat keskelle katua, leikkipuistoon tai portin pieleen niin alkaisi kamala huuto mutta koirat saa paskoa mihin vaan. Jos paskat muka ei haise ja maatuu heti niin siitä vaan kaikki paskomaan pitkin pihoja vai?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä minäkään. Asun ihan hyvällä alueella ja täällä on jätetty sontaläjät ihan pokkana kävelytien reunaan lumen päälle, niin että kun lumet sulaa niin paskat leviää asfaltille.
Pari päivää sitten käytiin koiran kanssa lenkillä vähän eri suunnassa ja siellä oli valehtelematta koiranpaskat per neliömetri, alueella joka on kesäisin hoidettua nurmea. Oma koira väänsi pökäleet sinne ja keräsin ne, olisin mieluusti kerännyt lähimmät muutkin läjät mutta olivat uponneet lumen sisään ja jäätyneet kivikoviksi.
Sen niin arvaa millainen näky on edessä kunhan lumet sulaa. Ai että sapettaa.
Tässäkin on sama kuin laturaivoajissa. Se pieni murto-osa ihmisistä pilaa kunnollistenkin mainetta. Lapseni oli yhtenä päivänä koulusta tullessaan laskenut tylsyyksissään nuo koirankakkakasat. 35 jätöskasaa 2 km matkalla.
Kerran olin astunut kakkakasan päälle lenkkareilla, enkä ollut huomannut. Noh, haju kyllä ilmoitteli. Hetken vihasin kaikkia koiranomistajia.
Olen nyt tänä talvena kiinnittänyt tähän myös huomiota. Koiranpissaa ja kakkaa on tienvierukset täynnä, ja nyt olen huomannut että niitä kakkoja on myös keskellä kävelyteitä. Sitä kun joka aamu on vienyt lasta pulkalla hoitopaikkaan, tulee huomanneeksi että maassa ei ole muuta kuin koiranjätöksiä ja tupakantumppeja. Muita roskia ei näy, vaikka roskiksia on täälläkin todella harvassa.
Sitä kakkaa oli viime viikonloppuna lasten pulkkamäessä, ja hiihtoa harrastava naapuri kertoi että myös läheisellä ladulla.
Toinen ongelma täällä on koirat, joita ei ole koulutettu ja ne kohdatessa joko tulevat kohti haistelemaan tai hyppivät haukkuen päin. Yksi rollaa työntävä keski-ikäinen nainen kehtaisi vielä huutaa perääni, että pitäisi pysähtyä kun tulee koiran kohdalle. Olin siis juoksulenkillä itse. Yksi idiootti puolestaan päästi koiransa suoraan pulkassa istuvan lapsen luo kysymättä lupaa - ja kaksivuotias säikähti toden teolla. Sanoin tästä, ja taas sain haukut niskaani, että tartutan koirapelon lapseeni.
Koiraihmiset, MIKÄ TEITÄ OIKEIN VAIVAA?
No sentään tievarteen,mutta melläpäin jätetään kikkareet keskelle tietä.Tosin kahden koiran omistajana toivoisin apuja myös kaupungilta...yhtään roskista ei ole tietyn lenkkireitin varrella...Välilä risoo raahata kakkapusseja kilsatolkulla.
Vierailija kirjoitti:
KOSKA NE MAATUU HALOOOOOO ei ne edes haise kestäkää
Meidän kaupunginosassa Helsingissä koiria paskatetaan ihan asfaltoidulle kävelytielle. KÄVELYTIELLE. Ei edes nurmikon puolelle, vaan tasan siihen, missä kävellään. Ja näitä isoja kasoja voi olla 50 metrin matkalla kymmenittäin. Ja sen lisäksi kusta joka paikassa. Hyi helvetti. Oliski vaan nurmikolla, jonne ei ole pakko mennä kävelemään, mutta v***ttaa kävellä tuolla pimeämmällä, kun silloin voi astua paskaan.
Samaa ihmettelen ja itselläni on kaksi koiraa. Miten jotkut kehtaa...