Häpeän sosiaalisen elämän puutetta
Olen +30 v iässä. Suku on pieni, iäkäs ja kaukana. Muutama serkku löytyy, mutta heillä ei ole kiinnostusta pitää yhteyttä tai nähdä. Läheisiä ystäviä minulla ei ole. Muutamia kaukana asuvia kavereita löytyy, mutta heille olen selvästi ns. kaukaisempi kaveri ja näemme vain, jos matkustan heidän luokseen. Minua ei esimerkiksi kutsuta syntymäpäiväjuhliin, häihin tms. Eikä oikein itsekään voi järjestää mitään isompia juhlia, kun ei ole ihmisiä, ketä kutsua. Näyttäisi nololta, jos häissä olisi ollut vieraiden joukossa pari sukulaista ja pari kaveria. Mentiinkin miehen kanssa naimisiin mukamas salaa, vaikka oikea syy oli se, ettei kutsuttavia olisi ollut. Ei ollut polttareita, kun kukaan ei sellaisia olisi järjestänyt. Ei ollut vauvakutsuja, ristiäisetkin oli todella pienet. Lapsen kautta tulleet kontaktit lapsen ikätoverien vanhempiin ovat olleet etäisiä.
Häpeän tätä sosiaalisen elämän puutetta. Olen yrittänyt elämäni aikana tutustua uusiin ihmisiin, juttelen ja yritän olla aktiivinen. Jään silti aina jollekin tuttava/kaukaisempi kaveri asteelle. Sitten tulee joku, joka ystävystyy nopeasti sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa itse olisin halunnut ystävystyä, mutta tunne ei ollut molemmin puolinen. Sitten joudun töissä ja muualla kuuntelemaan näiltä tutuilta/kaukaisemmilta kavereilta, miten heillä on läheisiä ystäviä, joiden kanssa tehdään vaikka mitä. Olen itse yrittänyt ehdottaa, voisinko minäkin tulla mukaan, mutta ehdotukselle ei ole lämmetty/siihen ei ole palattu, joten en ole viitsinyt kysyä uudestaan. Ja nolottavat hetket, kun minulta on kysytty sosiaalisesta elämästäni ja olen yrittänyt väistellä vastaamista, ettei sosiaalisen elämän puute kävisi ilmi.
Ja kun joku sanoo, että mikä vikaa siinä on, jos kavereita näkee vaikka kahdesti vuodessa. Minulle sillä on väliä, en haluaisi elää näin yksinäistä elämää. Ja kun joku kysyy, olen ihan "tavallinen" työssäkäyvä rauhallinen perheenäiti ja elämä on kunnossa.
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Heitä häpeä pois harteiltasi ja elä hetkessä.
Sinulla on perhe, puoliso ja lapsi/a, iloitse heistä.
Työpaikalla ei tarvitse kertoa yksityiselämästä, varmasti joku voi kysellä mutta ei sinun elo muille kuulu.
Elä ja nauti siitä mitä sinulla on, älä vaikeroi sitä mitä ei ole.Jokaisella oma tarina, yhtä arvokas.
Tässä kiteytyi kaikki.

Elämässä ei kannattaisi laittaa ns. kaikkia munia yhteen koriin. Puoliso voi kuolla tai lähteä, lapsetkin lentävät joskus pesästä. Eikä perhe korvaa sitä, jos ystävät puuttuvat.
Ap

Ystävätkin voi kuolla.
Minä nautin siitä ettei ole sosiaalista elämää, pidä missään kissanristiäisissä juosta. Ennen en puhunut mitään ettei minulla ole ystäviä, mutta olen tottunut ja hyvän päivän tuttuja on ne riittää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heitä häpeä pois harteiltasi ja elä hetkessä.
Sinulla on perhe, puoliso ja lapsi/a, iloitse heistä.
Työpaikalla ei tarvitse kertoa yksityiselämästä, varmasti joku voi kysellä mutta ei sinun elo muille kuulu.
Elä ja nauti siitä mitä sinulla on, älä vaikeroi sitä mitä ei ole.Jokaisella oma tarina, yhtä arvokas.
Elämässä ei kannattaisi laittaa ns. kaikkia munia yhteen koriin. Puoliso voi kuolla tai lähteä, lapsetkin lentävät joskus pesästä. Eikä perhe korvaa sitä, jos ystävät puuttuvat.
Ap
Ystävätkin voi kuolla.
Jos ihmisellä on useampia ystäviä eri ympyröistä, niin harvemmin kaikki kupsahtavat yhtä aikaa. Eri juttu sitten joskus 80 v iässä, mutta alle nelikymppisenä vielä iso osa ikätovereista on hengissä.
Ap
Jo on ihmisellä huolet. Minua ei kiinnosta onko sosiaalista elämää vai ei. Olen silloin sosiaalinen kun kaipaan toisten ihmisten seuraa, mutta muuten pysyn omissa oloissani. Nuorena sain tarpeekseni siitä kun aina piti olla johonkin menossa kavereiden kanssa.
Kannattaa liittyä johonkin harrastusryhmään, joukkuelajiin tai vaikka crossfittiin. Niistä yleensä muodostuu kavereita
Voiko miehen kanssa mennä mukaan sosiaalisiin harrastuksiin? Jos pääsisi juttuun muidenkin kanssa, sosiaalista sekin, ja ehkä sieltä kehittyisi läheisempiäkin kaverisuhteita.
Taas näitä "yksinäisiä", joilla kuitenkin on puoliso ja vähintään ne lapset. Huoh.