Miksei omistajat kerää koirien kakkalähiä pois? Eilenkin yksi nuori kakatti koiraansa lastenleikkipuiston vieressä jättäen isot läjät jälkeensä. Ajatelkaa nyt vähän muitakin ihmisiä!
Hirveitä kakkalähiä ympäriinsä - itsellä on koira, jonka jätökset kerään periaatteessa pois. Mutta ihmettelen suuresti, ettei ihmiset siis kerää koriensa paskoja pois!
Eilenkin nuori nainen ulkoilutti isohkoa koiraansa ja koira teki läjänsä suoraan lasten leikkipaikan viereen. Jos otat koiran niin täytyy ymmärtää, että vastuullinen koiranomistaja hoitaa myös jätökset roskiin.
Siis tehkää nyt ryhtiliike ja kerätkää ne paskat pois.
Kommentit (41)
Kaikki koiran omistajat väittävät kiven kovaa keräävänsä oman Mustinsa jöötit talteen. Siltikin p*skaa on joka vuosi pientareet tulvillaan. Koiran omistajat ovat itsekkäitä valehtelijoita.
Minullakin on koira ja kerään sen jätökset. Silti asun paska-altaassa kun muut paskattavat koiransa pihatiellemme... Nuorille uskaltaa ja pitää sanoa asiasta, miehet ovat sitten eri juttu. Miehille pitäisi olla virallinen auktoriteetti joka saa heidät ruotuun. Miehet suuttuvat kun heille sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki koiran omistajat väittävät kiven kovaa keräävänsä oman Mustinsa jöötit talteen. Siltikin p*skaa on joka vuosi pientareet tulvillaan. Koiran omistajat ovat itsekkäitä valehtelijoita.
Nettikeskusteluista ei kannata vetää johtopäätöksiä. Kaikki koiranomistajat myös ulkoiluttavat sessejään tuntitolkulla joka päivä elämäntilanteesta riippumatta ja syöttävät niille koirien superfuudia. No ei pidä paikkansa tämäkään.
Yritän viedä koirani aina lähimetikkoon paskalle. Jos vahinko sattuu väärään paikkaan niin kerään toki.
Kiinnostaa nyt vastaus joltain lakia tuntevalta, että saako omalle tontille asettaa koirille ruokahoukutuksia? Pointtina siis se, että omistaja ei voi tietää mitä ne sisältävät ja siksi ei olisi niin kiva tuoda sitä rakkia toisen pihalle ulostamaan. Taidan kyllä tehdä jotain chilipullia, sen verran sapettaa sörkkiä paskaa pois kenkien pohjista yhtenään kun pimeässä ei omalla pihatielläänkään voi kulkea ilman, että täytyy niitä miinoja pelätä.
Olen odottanut, että näen itseteossa jonkun paskattajan, joka ei läjää korjaa. Taskussa on jemmassa pakastepussi, harmi etei vielä ole tullut vastaan sopivaa kohdetta. Ajattelin olla kohtelias ja noukkia paskat puolesta. Tosin en niitä meinaa mukana kantaa vaan viskata perään. Voi itse sitten miettiä häiritseekö se paskan haju kun takinliepeistään sitä pääsee nuuhkimaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa nyt vastaus joltain lakia tuntevalta, että saako omalle tontille asettaa koirille ruokahoukutuksia? Pointtina siis se, että omistaja ei voi tietää mitä ne sisältävät ja siksi ei olisi niin kiva tuoda sitä rakkia toisen pihalle ulostamaan. Taidan kyllä tehdä jotain chilipullia, sen verran sapettaa sörkkiä paskaa pois kenkien pohjista yhtenään kun pimeässä ei omalla pihatielläänkään voi kulkea ilman, että täytyy niitä miinoja pelätä.
Laita siihen ruokakupin viereen kyltti "saa syödä omalla vastuulla"
Vierailija kirjoitti:
KOSKA NE MAATUU HALOOOOOO ei ne edes haise kestäkää
Eivät ne mihinkään maadu talvella. Kun sitten keväällä lumi sulaa, kaikki talven aikana lumeen hautautuneet koiranpaskat sulavat ja leviävät sulamisvesien mukana ympäriinsä. Haju on suorastastaan yököttävä pahimmissa paikoissa. Pitäisi alkaa tarkkailla, ketkä eivät huolehdi koiriensa tekeleistä ja käydä tiputtamassa kaikki samassa paikassa olleet jätökset postiluukusta, mutta eipä taitaisi sekään herättää näitä yhteiskunnan mätäpaiseita.
Koirien jätökset eivät myöskään ole mitään lannoitetta. Katsokaa alkukesästä nurmikoita, niin näette, että siellä, missä on keväällä ollut eniten koirankasoja, nurmi pysyy ruskeana ja kuolleena paljon pidempään kuin muualla.
Tänään Turun keskustassa oli levinnyt koirankakkaläjä jalkakäytävällä.
Vierailija kirjoitti:
Yritän viedä koirani aina lähimetikkoon paskalle. Jos vahinko sattuu väärään paikkaan niin kerään toki.
Ei ole mukavaa, että asuinalueen lähimetsikössä on läjiä. Niitä kertyy yhdelläkin koiralta yhdessä talvessa aika paljon ja asuinalueella on paljon kooria, jotka tekee samaa.
Siellä lähimetsikössä liikkuu myös lapsia leikkimässä ja majantekopuuhissa. (lisäksi sienestäjät ja tarkastajat)
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on koira ja kerään sen jätökset. Silti asun paska-altaassa kun muut paskattavat koiransa pihatiellemme... Nuorille uskaltaa ja pitää sanoa asiasta, miehet ovat sitten eri juttu. Miehille pitäisi olla virallinen auktoriteetti joka saa heidät ruotuun. Miehet suuttuvat kun heille sanoo.
Myös naiset suuttuvat. Huomautin jollekulle koiran irtipitämisestä puistossa lasten leikkipaikan lähellä, niin auta armias sitä huutoa ja kehotusta huolehtia omista asioista. Pakko todeta, että osa ihmisistä kuuluisi eristyksiin muusta ihmiskunnasta.
Miksi koirankakkojen kerääminen onnistuu muissa maissa? En ole nähnyt missään sellaisia määriä koirankikkareita kuin Suomessa. Miksi britit, ranskalaiset, italialaiset, saksalaiset ja muut saavat kikkareet kerättyä, mutta suomalaiset eivät siihen kykene? Pitääkö oikeasti alkaa epäillä, että suomalaiset ovat yhä edelleen metsäläisiä, joita ei pidä päästää kaupunkeihin?
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa nyt vastaus joltain lakia tuntevalta, että saako omalle tontille asettaa koirille ruokahoukutuksia? Pointtina siis se, että omistaja ei voi tietää mitä ne sisältävät ja siksi ei olisi niin kiva tuoda sitä rakkia toisen pihalle ulostamaan. Taidan kyllä tehdä jotain chilipullia, sen verran sapettaa sörkkiä paskaa pois kenkien pohjista yhtenään kun pimeässä ei omalla pihatielläänkään voi kulkea ilman, että täytyy niitä miinoja pelätä.
En tiedä, mutta veikkaan, että myrkyttämättömiä lihapullia (vaikka chilillä maustettuna) saat jättää omalle tontillesi ihan rauhassa, kunhan pidät huolen, että et ruoki rottia eli keräät lihapullat pois illalla.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt tänä talvena kiinnittänyt tähän myös huomiota. Koiranpissaa ja kakkaa on tienvierukset täynnä, ja nyt olen huomannut että niitä kakkoja on myös keskellä kävelyteitä. Sitä kun joka aamu on vienyt lasta pulkalla hoitopaikkaan, tulee huomanneeksi että maassa ei ole muuta kuin koiranjätöksiä ja tupakantumppeja. Muita roskia ei näy, vaikka roskiksia on täälläkin todella harvassa.
Sitä kakkaa oli viime viikonloppuna lasten pulkkamäessä, ja hiihtoa harrastava naapuri kertoi että myös läheisellä ladulla.
Toinen ongelma täällä on koirat, joita ei ole koulutettu ja ne kohdatessa joko tulevat kohti haistelemaan tai hyppivät haukkuen päin. Yksi rollaa työntävä keski-ikäinen nainen kehtaisi vielä huutaa perääni, että pitäisi pysähtyä kun tulee koiran kohdalle. Olin siis juoksulenkillä itse. Yksi idiootti puolestaan päästi koiransa suoraan pulkassa istuvan lapsen luo kysymättä lupaa - ja kaksivuotias säikähti toden teolla. Sanoin tästä, ja taas sain haukut niskaani, että tartutan koirapelon lapseeni.
Koiraihmiset, MIKÄ TEITÄ OIKEIN VAIVAA?
Missäs päin Suomea tuo pulkkahomma tapahtui?
Mitkä ruoat ovat myrkyllisiä koirille? Mietin jos vaikka kesällä sattuisi piknikiltä jotain maahan tippumaan, esim. portin pieleen, ettei vain olisi vaaraksi koirille ja häiritsisi paskomisrauhaa? Tietysti hyvä huomio tuo rottaasia. Ehkä rotan loukku siihen piknik-paikalle varmuuden vuoksi olisi hyvä myös asentaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä siivoan vastuullisesti koirani jätökset, joten ärsyttää kun kaikki eivät niin tee. Tosin ongelmaan olisi helppo ratkaisu, roskakorit. Meidän asuinalueen lähimaastossa ei ole lainkaan roskakoreja, ei edes bussipysäkeillä. Tämä näkyy maastossa runsaana roskien ja koiran paskojen määränä.
Minä en tahdo jättää koiranpaskoja jälkeeni, joten kuljen aina koko lenkin koirankakkapussin kanssa. Vien sen sitten taloyhtiömme roskikseen. Kyllä vituttaa kävellä 7 km lenkki kakkapussit kädessä, mutta minkäs teet kun Jyväskylä on päättänyt sijoittaa kaikki roskakorinsa keskustan ja kauppakeskusten alueille.
Sama kaupunki ja sama ärsytys. En tajua miksi rantaraitinkin varrella on paikoin todella harvassa roskiksia, muista kävelyreiteistä nyt puhumattakaan. Mutta kerään ja kuljetan sitten sitä pussia tyyliin kolme varttia mukanani kotiin kun ei matkalle satu ainoatakaan roskista.
Oon huomannut, että pienten seurakoirien omistajat keräävät laiskoiten koiriensa jätöksiä. Ns kunnon koirien omistajat ovat selkeästi vastuullisempia ainakin täällä päin.
Ja sitten kun pikkuhurtat tekee ne kikkareensa vielä keskelle tietä, kun eivät edes lumipenkan taakse pääse, mutta ei käy omistajan mielessä siivota jälkiä....
Vierailija kirjoitti:
Kaikki koiran omistajat väittävät kiven kovaa keräävänsä oman Mustinsa jöötit talteen. Siltikin p*skaa on joka vuosi pientareet tulvillaan. Koiran omistajat ovat itsekkäitä valehtelijoita.
Meidän lähistölle on tehty uusi koirapuisto joka on varmaankin tarkoitettu liikuntavammaisille koirille, koska omistajat ajavat autolla kävelytietä pitkin portille saakka. Auton luukut auki ja koirat portista sisälle.
Näitä ulkoiluttajia kun katsoo, huomaa ettei liikunta olisi pahitteeksi emännällekkään. Ylilihavia huonojalkaisia lähes kaikki.
Ei mua haittaa koiranomistajana jos paskaa on tienvieressä, mutta että keskellä tietä tai polkua?! Kuinka tyhmiä koiria teillä oikeen on? Onko yhtä tyhmiä kuin omistajansa?
Paska ei maadu asfaltille. Lähiöissä ihmiset paskattaa koiransa ihan pokkana asuintalojen edessä oleville kävelykaduille. Miten koira edes viitsii vääntää torttua keskelle katua, kun esim. tässäkin on 200 metrin päässä metsä, jonka sisällä on monta lenkkipolkua. Helsingissäkin on lähimpään metsikköön vain muutamia satoja metrejä.
Ja vaikkei olisi, niin onko niin vaikea korjata ne paskat KÄVELYTIELTÄ? Ensinnäkin se on lainvastaista jättää ne korjaamatta.