Miten kertoa avovaimolle ettå haluaisi sen laihtuvan?
Puoliso on lihonnut suhteen aikana reilu 10 kiloa eikä näytä enää yhtä puoleensavetävältä kuin ennen.
Miten voisin kertoa sille rakentavasti että olisi aika laihduttaa?
En koe häntä enää seksuaalisesti kovin viehättävänä ja katsonkin mielummin pornoa ja runkkaan kuin että harrastaisimme seksiä yhdessä. Siksi kai suhdekin tuntuu enemmän toverisuhteelta, jossa vain ei uskalla edes sano mitä ajattelee.
Puolisolle kerron että haluttomuuteni johtuu työstressistä. Oikeasti se johtuu toki siitä, että toinen on lihonnut eikä enää jaksa huolehtia itsestään.
Pelkään, että jos kerron mitä ajattelen niin toinen ahdistuu ja stressaantuu. Ja stressi taas aiheuttaa LISÄÄ lihomista.
Kuntoslijäsenyyden ostin joululahjaksi sille lähisalille, mutta ei se käy kuin kerran viikossa.
Vinkkejä?
Kommentit (67)
En tiedä:( mies lihonnut 15lg seurustelun aikana ja harmittaahan se. Ei ole visuaalisesti niin haluttava. Lisäksi lihoaminen kertoo niin paljon elämäntavoista ja laiskuudesta. Sellainen saamattomuus ja kunnianhimottomuus paistaa. En ainakaan rannalle kehtaa kesällä miehen kanssa mennä:( ja joo, itse teen paljon töitä myös kropan eteen, siksi ehkä harmittaakin näin paljon.
Sano sille selluliitille, että häipyy asunnosta.
Kiinnitä huomiota valmistamiisi aterioihin. Onhan lautasmalli kunnossa?
Ehdota yhdessä terveellistä elämäntapamuutosta? Yhdessä se on hauskempaa kuin yksin. Ehkä avovaimosi voisi innostua siitä. Teette terveellistä ruokaa ja kuntoilette yhdessä. Käykää vaikka lenkillä jos et itse salikorttia halua hankkia
Vierailija kirjoitti:
Ehdota yhdessä terveellistä elämäntapamuutosta? Yhdessä se on hauskempaa kuin yksin. Ehkä avovaimosi voisi innostua siitä. Teette terveellistä ruokaa ja kuntoilette yhdessä. Käykää vaikka lenkillä jos et itse salikorttia halua hankkia
Joo, tämä on hyvä! Lisäksi kannattaa vähän ajan päästä kehua, kuinka avokki näyttää hieman laihtuneen ja että se pukee häntä. Huom, ei siis pidä moittia lihavuutta vaan kehua pientäkin (tai jopa olematonta) laihtumista. Psykologisten tutkimusten mukaan tehokas tapa ohjata ihmisiä haluttuun suuntaan on kehua toivottua toimintaa, ei moittia ei-toivottua.
Lähde itse kuntoilemaan mukaan, ehdota yhteistä elämäntaparemonttia ja kerro että olet huolissasi hänen terveydestään.
Minä olen myös lihonut suhteeni aikana kymmenen kiloa. Olen nyt viisi kiloa ylipainon puolella. Harrastan liikuntaa 4-6 kertaa viikossa. Puolet tästä on kuntosalikäyntejä ja puolet aerobista liikuntaa, kuten hiihtoa, uintia tai lenkkeilyä. Syön pääsääntöisesti terveellisesti, mutta juhlissa en laske kaloreita. En juuri napostele enkä herkuttele, alkoholia käytän hyvin vähän. Tästä huolimatta kilot vain pysyvät. Minua kilot eivät haittaa, mutta tunnen ulkopuolelta painetta laihduttaa. Koska en todellakaan ole mikään stereotyyppinen sipsiä mussuttava sohvaperuna, nämä "ala harrastaa liikuntaa" ja "katso vähän mitä syöt" -neuvot lähinnä satuttavat. Olen kuitenkin todella terve ja aktiivinen, vyötärönympäryksenikin on aina pysynyt riskirajan (80 cm) alla. Mietin, että voisiko painonmuutos liittyä ikääntymisestä seuraaviin aineenvaihdunnan ja hormonaalisiin muutoksiin ja että tämä olisi minun luonnollinen "keski-iän painoni". Jos näin on, voi olla, että vaimollasi on samantyyppinen tilanne. Et kertonut, minkäikäisiä olette, mutta ei ehkä ole realistista odottaa, että 40-vuotias on samoissa mitoissa kuin 20-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Ehdota yhdessä terveellistä elämäntapamuutosta? Yhdessä se on hauskempaa kuin yksin. Ehkä avovaimosi voisi innostua siitä. Teette terveellistä ruokaa ja kuntoilette yhdessä. Käykää vaikka lenkillä jos et itse salikorttia halua hankkia
Tämä. Ylipainossakin pitäisi ensisijaisesti kiinnittää huomiota terveysseikkoihin ja pitää ne ulkonäköperusteet toissijaisina. Meilläkin mies lihoi varmaan 15kg melko lyhyessä ajassa, on melkoinen sokerirotta ja syö karkkia aivan liikaa. Onhan hänellä tuota mahaakin jonkun verran, mutta sukurasitteena diabetesta ja hiljattain kävi tutkimuksissa epämääräisten oireiden takia ja tuomionsa oli alkava kakkostyypin diabetes ja vaikka se nyt ei mikään kuolemansairaus tässä vaiheessa ole, niin kyllä joku ulkonäköseikka on aika mitätön syy vollottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ehdota yhdessä terveellistä elämäntapamuutosta? Yhdessä se on hauskempaa kuin yksin. Ehkä avovaimosi voisi innostua siitä. Teette terveellistä ruokaa ja kuntoilette yhdessä. Käykää vaikka lenkillä jos et itse salikorttia halua hankkia
Käyn jo itse 2-3 kertaa viikossa juoksemassa ja 3 kertaa viikossa salilla.
Avokki ei nimenomaan halua lähteä salille yhdessä. Silloin kun käy niin käy jollain ryhmäliikuntatunnilla. Itse taas en perusta oikein ryhmäliikunnasta.
Juoksustakaan kumppani ei tykkää :(
Onhan se tylsää kun ikää kertyy ja ulkonäkö muuttuu ja persoonallisuuskin muuttuu. Minä ainakin kärsin omahyväisestä miehestä, joka ei enää ole yhtä viehättävä kuin silloin kun aloimme seurustella. Mieheni ei enää koskettele, vaan ennemminkin katsoo telkkua ja kännykkäänsä enemmän kuin minua. Hänen seksikkyytensä on kärsinyt tosi paljon hänen itsekkyytensä vuoksi. Miksikähän hän ei enää pysty sytyttämään minua ja ei minua kiinnosta enää edes lähestyä häntä. Kerran viikossa olisi sitten kuin rutiininomaista sänkyhommaa, ja se onkin sitten jo minullekin pakollinen suoritus ja mieluusti ilman valoja, koska en halua edes suudella miestäni. Itsekkyys ja ikääntyminen kun vaikuttaa ulkonäköönkin. Olen sanonut kyllä varovasti asiasta, mutta en oikein keksi miten kertoisin, että hänestä puuttuu se kaikki ja minua ei enää kiinnosta noin itsekeskeinen tyyppi. Syyttäköön itseään, että olen alkanut katsella muita miehiä.
alkuperäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdota yhdessä terveellistä elämäntapamuutosta? Yhdessä se on hauskempaa kuin yksin. Ehkä avovaimosi voisi innostua siitä. Teette terveellistä ruokaa ja kuntoilette yhdessä. Käykää vaikka lenkillä jos et itse salikorttia halua hankkia
Käyn jo itse 2-3 kertaa viikossa juoksemassa ja 3 kertaa viikossa salilla.
Avokki ei nimenomaan halua lähteä salille yhdessä. Silloin kun käy niin käy jollain ryhmäliikuntatunnilla. Itse taas en perusta oikein ryhmäliikunnasta.
Juoksustakaan kumppani ei tykkää :(
Uimaan, ratsastamaan, luistelemaan, hiihtämään, laskettelemaan, vaeltamaan metsään, tanssimaan, kotitreeni, pyöräily, nyrkkeily, kamppailulajit..
Jos sun ainoat vaihtoehdot on juoksu ja sali niin en tykkäisi minäkään, ja mä sentään urheilen 5-7x viikossa. Yksikään niistä kerroista ei sisällä kuntosalia tai juoksua.
Jätä se läski ja ota nuorempi,hoikempi ja kauniimpi.
Kaikkia ei kiinnosta oma ulkonäkö eikä seksi niin paljon, löhöäminen ja syöminen tuottaa enemmän nautintoa. Jos avo haluaa muuttua, hänen on haluttava sitä itse.
Mikset sanoisi suoraan että läski ei kiihota?
Miten kertoa avomiehelle että sen hengitys haisee, sen pitäisi nostaa enemmän salilla ja syödä enemmän proteiinia kun on niin kukkakeppi, se voisi värjätä kulmat ja silmäripset koska on niin väritön, se on tylsä sängyssä, hän ei ole kovin älykäs eikä kykene akateemiseen keskusteluun, ei tunne Wittgensteinia ei erota jugend-taloa funkkistalosta, eikä tunnista Eino-Juhani Rautavaaran musiikkia Kaija Saariahosta? Aina saa hävetä?
Ruokavaliosta se lähtee. Kun syö terveellistä, monipuolista ruokaa eikä herkuttele päivittäin, ei painokaan nouse.
Kyllä tossa on nyt sellainen tilanne, että ette sovi toisillenne. Erottaa ihan hyvällä nyt. Nainenkin voi sitten hakea itselleen mukavamman ja vähemmän ulkonäkökeskeisen miehen.
Ehdota hänelle yhteistä elämäntaparemonttia! "Mitä jos alettaisiin syömään vähän terveellisemmin?" -ehdotus tuskin ketään loukkaa. Kunhan muistat painottaa, että elämäntaparemontti olisi teille MOLEMMILLE, eikä vain puolisollesi.
Ryhtykää yhdessä liikkumaan. Käykää vaikka kävelylenkillä yhdessä. Ja pyydä häntä mukaasi salille, sano vaikka, että sinusta olisi mukava käydä yhdessä salilla ja, että yhteiset harrastukset piristävät parisuhdetta.
Ole positiivinen, älä moiti. Negatiivisuus ei innosta elämäntaparemppaan, päinvastoin, vaimosi saattaa alkaa lihomaan entistä enemmän koska "läski olen kumminkin jo nyt, joten mitä väliä miten syön".
Miten kertoa avomiehelle, etten saa koskaan sen kanssa sängyssä ja kaikkien muiden kanssa olen saanut? Sillä on kyllä aika pieni...
Näytä mallia ja pyydä ettei ostaisi herkkuja kotiin kun haluat että et itse lihoisi. Loukkaamatta et voi sanoa suoraan.
Jätä se ja siirry tasokkaampiin. Se tykkää nameista enemmän kun susta.