Vaidoin etunimeni, vanhempani eivät suostu kutsumaan sillä koskaan

sama juttu. painotan olevani se kuka olen mutta useimmiten vaan kuuntelen korvalla, silloin en kunnioita mitä sieltä tulee. kun käytettään väärää nimeäni. 

Älä vaan reagoi mitenkään vanhaan nimeen. Jos esim. puhelimessa kysyvät "noh Liisa miten menee?" kysy kuka on Liisa? ja jne. eiköhän ne jossaain vaiheessa kyllästy.

Vierailija kirjoitti:

sama juttu. painotan olevani se kuka olen mutta useimmiten vaan kuuntelen korvalla, silloin en kunnioita mitä sieltä tulee. kun käytettään väärää nimeäni. 

Oletko joutunut selittämään esimerkiksi juhlissa tms vieraille ihmisille miksi kutsuvat sinua sillä nimellä?

Minkä ikäisenä vaihdoit nimen ja kuinka kauan sinulla on ollut uusi nimi käytössä?

Mahtavaa, av:ltä löytyy aina vertaistukea, vaikka olisi miten vinksahtanut suku.

Itse en vuosia väännettyäni enää yleensä reagoi mitenkään. Tulen, jos kutsutaan. Sukujuhlissa kerron sukulaisille oikean nimeni, jos pystyn sen tahdikkaasti tekemään. Sukujuhlien jälkeen teen kuntonyrkkeilytreenin.

penid kirjoitti:

Älä vaan reagoi mitenkään vanhaan nimeen. Jos esim. puhelimessa kysyvät "noh Liisa miten menee?" kysy kuka on Liisa? ja jne. eiköhän ne jossaain vaiheessa kyllästy.

Nro 4 vastaa: minua ei kutsuta puhelimessa millään nimellä. Lapsena minuun viitattiin yleensä lempinimellä, joka oli johdettu sukupuolestani. Vanhempani ihastuivat pitkään ja epäkäytännölliseen nimeeni vasta, kun olin vaihtanut sen.

Tilanteet, joissa nimeä käytetään, ovat nykyään yleensä sukujuhlia. Jippii.

Ymmärään kyllä että se on vanhemmille varsinkin vaikea paikka, koska he ovat aikanaan tietyn nimen valinneet ja sillä nimellä lapsensa aina tunteneet.

Kun itse mietin nimeni vaihtoa, isäni sanoi että se olisi heille kauhea häpeä. En kyllä ymmärrä mitä häpeämistä siinä on, ei kai vanhemmalla ja lapsella tarvitse sama nimimaku olla. Itse pidän omaa nimeäni yhtenä rumimmista.

Miten te löysitte/keksitte uuden nimen? Itsekin haluan vaihtaa nimeni mutta ongelma on siinä että uuden nimen valitseminen on hirveän vaikeaa. En ainakaan halua nimeä, joka jollain tutulla on, mutta ei mitään liian erikoistakaan.

Minulla oli yhdistelmänimi, jota vihasin pienestä pitäen. Vasta yli kolmikymppisenä ymmärsin, ettei minun tarvitse kärsiä siitä loppuelämääni ja ilmoitin maistraattiin, että jätetään loppuosa nimestä pois. Vanhemmat pillastuivat täysin ja itkivät marttyyreinä kiittämättömyyttäni. En paljoa välittänyt enää siinä vaiheessa, koska olivat yrittäneet muutenkin sekaantua elämääni. Nykyisin korjaan aina, jos kutsuvat minua väärällä nimellä. 

Mua myös. Ärsyttää. Vaihdoin nimeni, koska se kuulosti kirjoitusvirheeltä ja kävin sen keskustelun "Puuttuuko tästä joku kirjain?" "Ei puutu" aivan liian useasti ja vihasin nimeäni. Moni ei ollut ikinä kuullutkaan nimeäni, taitaa olla vieläkin hyvin harvinainen. Nyt on nimi, joka on oikeasti nimi eikä virhe.

Sama homma. En ole juurikaan tekemisissä. Lähettävät postinkin vanhalla nimellä, ihan vittumaisuuttaan.

Sukujuhliin ei ole pakko mennä. Tai mene eri aikaan kuin vanhempasi. Pysyttele eri porukassa ja lähde ajoissa.

Tekisin aivan samoin kuin vanhempasi, jos lapsi alkaisi hifistellä etunimensä kanssa eikä hälle kelpaisi kasteessa saatu. Ei kelpaisi minullekaan tuo keinotekoinen muodissa oleva nimi.

Ihmettelen kyllä kuka on niin turhamainen että alkaa tuollaiseen nimenmuutos-, vai onko korrekti tapa kirjoittaa nimenkorjaus-, rumbaan.

Ota rennosti.

Ei kannata tehdä asiasta liian suurta numeroa, kutsuvat millä kutsuvat. Monet voivat käyttää vanhaa nimeä ihan vahingossakin, eli eivät muista tms.

On mielestäni pikkumaista sinultakin alkaa nillittää kipakasti ”mun nimi muuten on nykyisin Elvi eikä mikään Helvi”. Jos sua on kutsuttu vaikkapa ensimmäiset 30 vuotta yhdellä, ja nyt jollakin ihan muulla nimellä, kannattaa olla armollinen niitä läheisiäkin kohtaan. Tuollainen suuri muutos vie aikaa sisäistää.

Vierailija kirjoitti:

Tekisin aivan samoin kuin vanhempasi, jos lapsi alkaisi hifistellä etunimensä kanssa eikä hälle kelpaisi kasteessa saatu. Ei kelpaisi minullekaan tuo keinotekoinen muodissa oleva nimi.

Ihmettelen kyllä kuka on niin turhamainen että alkaa tuollaiseen nimenmuutos-, vai onko korrekti tapa kirjoittaa nimenkorjaus-, rumbaan.

Kasteessa ei saada nimeä, kasteessa liitetään seurakuntaan.

Ja kyllä, minä olin niin turhamainen, että luovuin yhdysnimeni toisesta osasta. Olin niin turhamainen, etten halunnut aktivoida koulukiusaamisen muistoa joka kerta, kun minua puhuteltiin.

Rumba oli täsmälleen yhtä iso kuin niillä, jotka vaihtavat sukunimeä avioituessa.

Vierailija kirjoitti:

Miten te löysitte/keksitte uuden nimen? Itsekin haluan vaihtaa nimeni mutta ongelma on siinä että uuden nimen valitseminen on hirveän vaikeaa. En ainakaan halua nimeä, joka jollain tutulla on, mutta ei mitään liian erikoistakaan.

Mulla oli kaksiosainen nimi, Inga-Maria, pudotin sen Marian pois ja etunimeksi jäi Inga. Ei mua ikinä kukaan kutsunut Inga-Mariaksi, ei edes nimen antaneet vanhemmat vaan olin heillekin vain Inga. Se Maria oli minusta melko turha. Vanhemmatkin tuumasi, että kieltämättä se oli vähän huti antaa kaksiosainen nimi, kun kuitenkin vaan yhtä on aina käytetty.

Oliko nimesi niin hirveä?

Haluaisitko itse, että lapsesi vaihtaisi nimensä?

Minusta tuntui jo välillä, että vanhemmat olivat taipumassa uuteen nimeen, mutta sitten kävivät entistä jyrkemmiksi. Voi olla tietty alkavaa dementiaa, kun lähes 80-vuotiaista kysymys. Olen jo tyytynyt kohtalooni ja reagoin aina tyynesti, vaikka kutsuttaisiin "hei sinä siellä". Se olisikin ihan hyvä nimi.

T. 4.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te löysitte/keksitte uuden nimen? Itsekin haluan vaihtaa nimeni mutta ongelma on siinä että uuden nimen valitseminen on hirveän vaikeaa. En ainakaan halua nimeä, joka jollain tutulla on, mutta ei mitään liian erikoistakaan.

Mulla oli kaksiosainen nimi, Inga-Maria, pudotin sen Marian pois ja etunimeksi jäi Inga. Ei mua ikinä kukaan kutsunut Inga-Mariaksi, ei edes nimen antaneet vanhemmat vaan olin heillekin vain Inga. Se Maria oli minusta melko turha. Vanhemmatkin tuumasi, että kieltämättä se oli vähän huti antaa kaksiosainen nimi, kun kuitenkin vaan yhtä on aina käytetty.

Mikä tässä oli niin ylitsepääsemätöntä? Varsinkaan, kuin kukaan ei kutsunut sinua Ingaks?

Juu, minäkin lyhensin etunimeäni, jätin viimeisen tavun pois. Sisareni (veemäinen noita-akka) lähetteli onnittelukortteja merkkipäivinä ja kutsui koko ajan vanhalla nimelläni. No sitten välit katkesivat kokonaan ja eipä enää tule "väärän" nimen kortteja tai juttuja.

Minulla oli kyllä syyni siihen muutokseen. Muutin ulkomaille ja vanha, pitkä nimi oli todella hankala. Onhan tämä nykyinenkin ollut hieman vaikea (ei lopu a-kirjaimeen kuten naisten nimet yleensä täällä), mutta se vanha versio oli ihan mahdoton saada ymmärretyksi.

Toinen syy oli se, että vanha nimi toi aina ikävät vanhat muistot mieleen.