En saa asumistukea koska mies tienaa hyvin.
Meillä avomies on pankkialalla ja tienaa tähtitieteellisiä summia. Hän on tietysti pihi ekonomisti ja haluaa että kaikki maksetaan puoliksi. Itse olen lastentarhanopettaja päivätöissä ja palkka on huono. Minulla on kaksi tytärtä edellisestä avioliitosta.
Asunto on kaksikerroksinen kaupunkiasunto ja olen elänyt kädestä suuhun koko suhteen ajan. Nyt olen siinä pisteessä että aion erota taloudellisten syiden takia. Mies ajaa Bemarilla, itse bussilla. Rahat loppuvat kuun puolessa välissä, mies olettaa että ostan ruoat ja hän kävelee valmiiseen ruokapöytään. Hän ei myöskään tee mitään kotitöitä vaan pelailee yläkerrassa pleikkojaan ja elää omaa elämäänsä, käy kavereiden kanssa matkoilla.
Eroni jälkeen saisin kaupungin asunnon, asumistuen ja minulla olisi varaa kasvattaa tytöt aikuisiksi.
Minusta on epäreilua, että avoliitossa KELA katsoo avomiehen tuloja, vaikka tämä ei maksa senttiäkään enempää kuin max puolet menoista. Jos sitäkään?
Kommentit (260)
Ette sitten keskustelleet raha-asioista ennen yhteenmuuttoa?
Mun mies on vain kuljetusalalla ja itsellä sama tilanne koska opiskelen. Opiskelija-asunnossa pärjäisin paljon halvemmalla. Nykyajan miehet eivät elätä vaimojaan ja tämä saattaa tulla yllätyksenä muillekin kuin minulle.
Voi lapsi kulta. Ei se kaupungin asunto mitenkään automaattisesti tule. Niihin on kunnasta riippuen vuodenkin jonoa.
Otat puolisoksi toisen pienituloisen, niin kaikki ongelmasi on ratkasitu.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on vain kuljetusalalla ja itsellä sama tilanne koska opiskelen. Opiskelija-asunnossa pärjäisin paljon halvemmalla. Nykyajan miehet eivät elätä vaimojaan ja tämä saattaa tulla yllätyksenä muillekin kuin minulle.
*reps*
Olisikohan se on ollut 60-luvulla, kun tasa-arvo valtasi alaa ja naista alettiin mittaamaan samoilla mittareilla kuin miehiä ja naisilla on ollut oma tili, omat rahat ja oma taloudellinen vastuu! :D
Sitä saa mitä tilaa!
Sama tilanne. Itse kituutan ja kuuntelen kuinka kaikki on miehen. Olen omassa elämässäni kuin palvelija, joka tekee 24/7 hommia jotta saan asua perheeni kanssa, saamatta siitä yhtään mitään..
Ennen vanhaan piioillakin oli sentään joku palkka, minulla ei mitään.
Ja tiedän etten ole ainoa.
Tervetuloa vuoteen 2018.
Vierailija kirjoitti:
Voi lapsi kulta. Ei se kaupungin asunto mitenkään automaattisesti tule. Niihin on kunnasta riippuen vuodenkin jonoa.
Eikä asumistukeakaan saa kuin automaatista rahaa, jos käy töissä.

Minä menin Espoon kaupungin jonoon kun olin eroamassa, sain asunnon kuukaudessa. Äidit lasten kanssa saavat kyllä äkkiä ja alueelta, mistä hakevat. Asun nyt pientaloalueella luhtitalossa ja tulen toimeen. Ennen kaikkea pääsin miehestä eroon.

Pienituloinen saa kyllä ja jos vuokra putoaa puoleen niin sekin jo auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne. Itse kituutan ja kuuntelen kuinka kaikki on miehen. Olen omassa elämässäni kuin palvelija, joka tekee 24/7 hommia jotta saan asua perheeni kanssa, saamatta siitä yhtään mitään..
Ennen vanhaan piioillakin oli sentään joku palkka, minulla ei mitään.
Ja tiedän etten ole ainoa.
Tervetuloa vuoteen 2018.
Ja kenen vika se on? Miesten? Tänään juhlittavan Minna Canthin?
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne. Itse kituutan ja kuuntelen kuinka kaikki on miehen. Olen omassa elämässäni kuin palvelija, joka tekee 24/7 hommia jotta saan asua perheeni kanssa, saamatta siitä yhtään mitään..
Ennen vanhaan piioillakin oli sentään joku palkka, minulla ei mitään.
Ja tiedän etten ole ainoa.
Tervetuloa vuoteen 2018.
Oiskohan meidän kaikkien aika laittaa mies kiertoon ja aloittaa oma vapaa elämä. Ei kenenkään tarvitse olla palvelija. Herran vuonna 2018. Meillä on vain yksi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi lapsi kulta. Ei se kaupungin asunto mitenkään automaattisesti tule. Niihin on kunnasta riippuen vuodenkin jonoa.
Minä menin Espoon kaupungin jonoon kun olin eroamassa, sain asunnon kuukaudessa. Äidit lasten kanssa saavat kyllä äkkiä ja alueelta, mistä hakevat. Asun nyt pientaloalueella luhtitalossa ja tulen toimeen. Ennen kaikkea pääsin miehestä eroon.
Nii-hin on kun-nas-ta riip-pu-en...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne. Itse kituutan ja kuuntelen kuinka kaikki on miehen. Olen omassa elämässäni kuin palvelija, joka tekee 24/7 hommia jotta saan asua perheeni kanssa, saamatta siitä yhtään mitään..
Ennen vanhaan piioillakin oli sentään joku palkka, minulla ei mitään.
Ja tiedän etten ole ainoa.
Tervetuloa vuoteen 2018.Ja kenen vika se on? Miesten? Tänään juhlittavan Minna Canthin?
Meneppä lapsi nyt kouluun siitä, onko hyppytunti?

Miksi suomessa sitten on kodittomia lapsiperheitä, joiden kodittomuus on kestänyt yli vuodenkin?
Nykyään kun miehet eivät enää elätä perheitään, olisi äitiysloma muutettava vanhempainlomaksi ja vanhempainvapaa myös jaettava isien kanssa puoliksi.
Oma äitini oli kotirouva maalla ja mies toi rahan taloon.
Itse en tule ikinä ottamaan miestä, enkä tekemään lapsia, koska olen niin nähnyt millaista shittiä se on.
Tulen hyvin toimeen tuloillani, omistusasuntooni ei tule mitään päsmäriä koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne. Itse kituutan ja kuuntelen kuinka kaikki on miehen. Olen omassa elämässäni kuin palvelija, joka tekee 24/7 hommia jotta saan asua perheeni kanssa, saamatta siitä yhtään mitään..
Ennen vanhaan piioillakin oli sentään joku palkka, minulla ei mitään.
Ja tiedän etten ole ainoa.
Tervetuloa vuoteen 2018.Ja kenen vika se on? Miesten? Tänään juhlittavan Minna Canthin?
Meneppä lapsi nyt kouluun siitä, onko hyppytunti?
Sinun kohdalla se on jo myöhäistä, mutta olisiko sinunkin kannatta ulos katsomisen sijaan katsoa taululle? Ei tarvitsisi uhriutua kuinka on hellan ja nyrkin välissä kotiarestissa rajoittavassa vankilassa, jota miehen sorto, alistaminen ja epätasa-arvo aitaa.
Ero on oikein hyvä vaihtoehto tuossa tilanteessa.
Voi tietenkin viedä elatusvelvollisuudesta myös tuomioistuimen päätettäväksi.
Ahhahhaa