Millaista on lähihoitajan työ muistisairaiden vanhusten parissa?

Kopeloivat jatkuvasti. Hyödyttömiä tapauksia, jotka pitäisi viedä piikille jotta pääsisivät kärsimyksistään.

Työpaikassa, jossa on riittävästi henkilökuntaa ja hyvä työilmapiiri, työ muistisairaiden parissa on todella palkitsevaa ja joka päivä saa nauraa yhdessä asiakkaiden kanssa. :) Tietysti joskus itketäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pidin todella paljon. Erittäin haastavaa työtä ja vaatii paljon kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä. Joka päivä joutuu keksimään uusia kujeita, kuinka saadaan perushommat, kuten vaikka aamupesut tehtyä. Ulosteita piilotellaan lipastoihin, riisutaan vaatteita ja tullaan illoilleen käytäville ja eletään menneisyydessä. Vaikka toiminnot ovat päivittäin samoja, ei kahta samanlaista päivää ole. Erittäin antoisaa työtä, mutta myös henkisesti raskasta. Sairauden eteneminen koskettaa ja joudut kuuntelemaan samat tarinat päivä toisensa jälkeen. Tärkeintä on ehkä muistaa, että ihmiset eivät kerro menneistä, vaan elävät siellä. Itse en esim. koskaan kertonut puolisosta puhuvalle asiakkaalle hänen olevan leski. Kerroin vaan miehen tulevan, kunhan mettä/kuljetus/mikälie- reissuiltaan kotiin ehtii.

Hoitajat eivät saisi mennä tuolla tavalla mukaan muistisairaan menneessä elämiseen ja antaa ymmärtää, että mies on elossa. Sehän on ihan vastoin mitä opetetaan, melko erikoista toimintaa sinulta.

Ei noin oo opetettu enää vuosikymmeniin. Kyllä niihin juttuihin saa ja pitää mennä mukaan. Tärkeintä että muistisairaalla on hyvä ja turvallinen olo. Ei se muisti siitä asioiden realisoimisesta parane, tuollainen vaan hämmentää sairasta entisestään. Ei mitään perusteita toimia noin ja julmaakin se on. Lisäksi tekee vielä omasta työstään raskaampaa kun joutuu sitten taistelemaan täysin tolaltaan olevan ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pidin todella paljon. Erittäin haastavaa työtä ja vaatii paljon kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä. Joka päivä joutuu keksimään uusia kujeita, kuinka saadaan perushommat, kuten vaikka aamupesut tehtyä. Ulosteita piilotellaan lipastoihin, riisutaan vaatteita ja tullaan illoilleen käytäville ja eletään menneisyydessä. Vaikka toiminnot ovat päivittäin samoja, ei kahta samanlaista päivää ole. Erittäin antoisaa työtä, mutta myös henkisesti raskasta. Sairauden eteneminen koskettaa ja joudut kuuntelemaan samat tarinat päivä toisensa jälkeen. Tärkeintä on ehkä muistaa, että ihmiset eivät kerro menneistä, vaan elävät siellä. Itse en esim. koskaan kertonut puolisosta puhuvalle asiakkaalle hänen olevan leski. Kerroin vaan miehen tulevan, kunhan mettä/kuljetus/mikälie- reissuiltaan kotiin ehtii.

Hoitajat eivät saisi mennä tuolla tavalla mukaan muistisairaan menneessä elämiseen ja antaa ymmärtää, että mies on elossa. Sehän on ihan vastoin mitä opetetaan, melko erikoista toimintaa sinulta.

Miksi alapeukutatte?

Koska väittämäsi ei ole totta! Skitsofrenikoita realisoidaan, ei muistisairaita. T.sh

Vierailija kirjoitti:

Kopeloivat jatkuvasti. Hyödyttömiä tapauksia, jotka pitäisi viedä piikille jotta pääsisivät kärsimyksistään.

Tuskin piikille sentään mutta ne saattaa kähmiä helposti. Ongelmapotilaat oppii kuitenkin käsittelemään. Pitää vain muistaa että ne käyttäytyy niin koska ovat muistisairaita.

Pahinta oli oikeastaan nuorena vastavalmistuneena. Voitte kuvitella miltä kokemattomalle 18-vuotiaalle tuntuu kun yli 70-vuotias mies käy käsiksi rintoihin ilman mitään ennakkovaroitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pidin todella paljon. Erittäin haastavaa työtä ja vaatii paljon kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä. Joka päivä joutuu keksimään uusia kujeita, kuinka saadaan perushommat, kuten vaikka aamupesut tehtyä. Ulosteita piilotellaan lipastoihin, riisutaan vaatteita ja tullaan illoilleen käytäville ja eletään menneisyydessä. Vaikka toiminnot ovat päivittäin samoja, ei kahta samanlaista päivää ole. Erittäin antoisaa työtä, mutta myös henkisesti raskasta. Sairauden eteneminen koskettaa ja joudut kuuntelemaan samat tarinat päivä toisensa jälkeen. Tärkeintä on ehkä muistaa, että ihmiset eivät kerro menneistä, vaan elävät siellä. Itse en esim. koskaan kertonut puolisosta puhuvalle asiakkaalle hänen olevan leski. Kerroin vaan miehen tulevan, kunhan mettä/kuljetus/mikälie- reissuiltaan kotiin ehtii.

Hoitajat eivät saisi mennä tuolla tavalla mukaan muistisairaan menneessä elämiseen ja antaa ymmärtää, että mies on elossa. Sehän on ihan vastoin mitä opetetaan, melko erikoista toimintaa sinulta.

Ei noin oo opetettu enää vuosikymmeniin. Kyllä niihin juttuihin saa ja pitää mennä mukaan. Tärkeintä että muistisairaalla on hyvä ja turvallinen olo. Ei se muisti siitä asioiden realisoimisesta parane, tuollainen vaan hämmentää sairasta entisestään. Ei mitään perusteita toimia noin ja julmaakin se on. Lisäksi tekee vielä omasta työstään raskaampaa kun joutuu sitten taistelemaan täysin tolaltaan olevan ihmisen kanssa.

Tämä! Kuinka kiva on kuulla 278 kertaa/pv, että puoliso/lapset on kuolleet tai et ikinä pääse kotiin?

Monesti se totuuden läväyttäminen naamalle tuo mitään hyvää... Useimmiten parempi vaan sanoa, että "joo, tulee se "Rauni/Pertti" varmasti kohta, tuus vaikka juomaan kahvit ootellessa." Siinä se papparainen/muori on tuurilla tyytyväinen 5min, kunnes unohtaa koko keskustelun --> toisto.

Plus: tunnetila jää usein päälle pitkäksikin aikaa, vaikkei dementikko muista eikä hahmota, mistä tunne tulee. Parempi välttää turhan ahdistuksen ja surun tuottamista, ei oo heidän elämä helppoa muutenkaan.

Surullista :( Voimia teille jotka jaksatte tehdä tätä työtä.

Työ dementikkojen kanssa on raskasta mutta myös antoisaa jos asenne on oikea. Kyllähän siinä pitkää pinnaa ja kekseliäisyyttä monesti kaivataan että asiat hoituvat mutta kyllä niitä onnistumisen kokemuksiakin tulee. On esimerkiksi hienoa kun keksii toimivan keinon miten saada yhteistyössä suihkuun ihminen joka yleensä aina vastustaa suihkuun menemistä viimeiseen asti. Tai kun onnistuu saamaan jonkun jatkuvasti huolestuneena ja hädissään olevan mummelin hyvälle mielelle ja rauhoittumaan toisten seuraan istuskelemaan. Kun muisti ja sanat katoavat ilmeet, eleet, äänensävy ja yleinen tunnelma ovat äärimmäisen tärkeitä.

Samanlaista kahvilla istumista kuin lähäreitten "työ" kaikkialla!

Kahta smanlaista päivää ei ole. Eikä kaikki dmentikot toista samoja juttuja vaan jutut vaihtuu mutta elävät menneessä joskus niitä on kiva kuunnella , mutta se että on kiire ja saa taas mennä tuntuu että robotiksi on lähihoitajat luotu. Inhimillisyys poissa . On toki joitakin poikkeuksia. Poikki on kotona kun miettii kaikkea mitä on tapahtunut ei mulle sopiva ala ollut, enkä osaa kovettaa itseäni.

EN MUISTA

Hoitajat eivät saisi mennä tuolla tavalla mukaan muistisairaan menneessä elämiseen ja antaa ymmärtää, että mies on elossa. Sehän on ihan vastoin mitä opetetaan, melko erikoista toimintaa sinulta.[/quote]

Ei ole yhdessäkään koulutuksessa kehotettu, ei edes muistioltahan koulutuksessa. Kuvittele tilanne, jossa asiakas joka päivä useaan kertaan puhuu puolisostaan ja koituisi joka kerta kokemaan menetyksen uudelleen. Tai asiakas, joka ei haluaisi alkaa nukkumaan ja kyselee miksei mies ole vielä tullut kotiin ajoreissulta. Todellakin vastaan, että juuti soitti olevansa myöhässä. Kuten asiakas ei muista puolison kuolemaa, ei hän muista jäädä odottamaan puolisoaan vaan rauhoittuu ja saa unta. Yksi asiakas aina hätääntyi, että lehmät vielä vapaana ulkona kylmässä. Aina hoitajat kertoivat hakeneensa lehmät sisälle. Tässä työssä tärkeintä ja haastavinta on pitää asiakas rauhallisena ja "onnellisena". Miksi tuottaa jatkuvaa surua ja muistuttaa turhaan menetyksistä, joita tuossa vaiheessa ei kykene ymmärtämään. Eihän se mies voi olla kuollut, kun juuri aamulla oli tuossa vieressä nukkumassa.

Muistihoitajan siis...