Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi epäilen puolisoani jatkuvasti?
epäilevä puoliso
18.03.2018 |
Epäilen siis jatkuvasti puolisoani siitä, että hänellä on sivusuhde. Tälle ei ole mitään todisteita, ei mitään, miten tämän voisin todistaa. Ainoastaan oma epäilys, joka ei jätä rauhaan. Toisinaan saattaa olla kausia esimerkiksi puoli vuotta, että oloni helpottuu, enkä koe epäilyksiä. Ja sitten se epäilys ei jätä rauhaan millään. Tuntuu, että se vaatii ja vaanii minua selvittämään tätä asiaa. En tiedä yhtään, miten selvittäisin tämän.
En jaksaisi epäillä miestäni! Mies on aivan ihana, mahtava isä, hieno puoliso. Seksi sujuu, voidaan jutella kaikesta, viihdytään hyvin toistemme seurassa. Kaikki tuntuu niin hienolta. Mutta. En pääse eroon siitä tunteesta, että jotain on meneillaan selkäni takana.
Mies vakuuttaa, että mitään ei ole! En jaksaisi häntä piinata enää tällä asialla. Enkä itseänikään.
Olen miettinyt, että johtuuko tämä asia vaan siitä, että nykyään joka tuutista tulee tätä pettämiskamaa? Miten hienoo se on, eikä mitään enää arvosteta.
Näkemyksiä kaipailisin.
Kommentit (45)
Kyllähän tässä tuntuisi olevan kyse siitä että sinulla on päässä vikaa. Eikö sinulla ole mitään omia juttuja ja kiinnostuksen kohteita? Etkö osaa ajatella muuta kuin kumppaniasi? Voisiko sinulla olla läheisriippuvuuden oireita?
Anteeksi nyt vaan, mutta jos jatkat tuota rataa, mies lähtee kyllä ennen pitkää kävelemään ja ihan syystä. Olisi karmeaa elää noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jonkinlaista terapiaa kannattaisi harkita. Lisäksi tarvitset oman harrastuksen. Hanki koira tms.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni mennyt niin, että tuntemukset olivat täysin oikeita. Sellaista vain oli ilmassa, vaikka mies aivan muuta vakuutteli. Kolmatta vuotta jo sivussa pyöritti toista naista.
Sen vain jotenkin tietää kun ei ole ainoa. Ja jos miehellä toinen nainen kumpikaan ei ole silloin ykkönen vaan molempia petetään ja molemmille valehdellaan.
Mulla oli noin tyttöystäväni kanssa. En tiedä mistä se tunne tuli. Mietin silloin pitkään, että ei mulla ole edes syytä epäillä, niin miks se tunne tuli. JA se tunne oli totta. Ihme vaisto. Akka se petti jo jonkun aikaa.
Minulla oli edellisessä suhteessa samanlaisia tuntemuksia. Alkuun ei ollut mitään epäilyksiä enkä ikinä ole ollut aiemmin mustasukkainen. Tämä oli ihan uusi juttu minulle. Miehestä tuli jollain tapaa etäinen minua kohtaan... Seksi ei toiminut samalla tavalla, kuin ennen ja alkoi yhtäkkiä tulemaan näitä "jätkien iltoja" noin 2 vuoden kohdalla. Kyllä minun tuntemukset sitten oikeassa olivat. Hänellä oli tekstailua toisten naisten kanssa, sekä petti ihan fyysisesti yhdellä jätkien reissulla. En koskaan kysellyt häneltä mitään ennen, kuin alkoi näitä todisteita tulemaan ja lopulta myönsi asian.
Tietenkään ap asia ei välttämättä ole näin ja epäluulolle pitää saada stoppi! Et voi elää noin. Joko luotat miehen sanaan tai sitten on erottava. Keskusteluapua varmasti saat, jos haluat. Miehenkin kanssa kannatta puhua rakentavasti näistä fiiliksistä. Kyllä sen sitten huomaat valehteleeko toinen vai onko rehellinen.
Ap olet todella v-ittumainen kyttääjä. Ajatuksien tasokin pitäisi sinun mukamas tietää. Mene hoitoon ja heti. Miehesi jättää sinut paskan luonteesi vuoksi 110 % varmasti. SItä saa mitä tilaa. Häh hää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap olet todella v-ittumainen kyttääjä. Ajatuksien tasokin pitäisi sinun mukamas tietää. Mene hoitoon ja heti. Miehesi jättää sinut paskan luonteesi vuoksi 110 % varmasti. SItä saa mitä tilaa. Häh hää!
Pettäjät puhuu juuri noin. Eivät voi sietää mitään epäluuloisuutta, etteivät vaan jää kiinni. Se petettyhän on aina se vainoharhainen hullu... Rehelliset ihmiset käsittelevät asioita eri tavalla.
Mulla on vähän sama tilanne. Mies on joskus jäänyt kiinni valehtelusta, enkä uskalla luottaa. Itse ihmettelen niitä jotka sanovat, että pitää vaan luottaa, kyllä mahdollinen pettäminen tulee ilmi jotenkin itsestään. Mitä jos ei tulekaan? Mitä jos elän vuosikausia petturin kanssa ja tajuan tilanteen vasta 10, 20 vuoden jälkeen? Ja koko elämäni on mennyt tavallaan hukkaan,kun koko tuo aika onkin ollut valhetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän sama tilanne. Mies on joskus jäänyt kiinni valehtelusta, enkä uskalla luottaa. Itse ihmettelen niitä jotka sanovat, että pitää vaan luottaa, kyllä mahdollinen pettäminen tulee ilmi jotenkin itsestään. Mitä jos ei tulekaan? Mitä jos elän vuosikausia petturin kanssa ja tajuan tilanteen vasta 10, 20 vuoden jälkeen? Ja koko elämäni on mennyt tavallaan hukkaan,kun koko tuo aika onkin ollut valhetta.
Jos on joskus luotto menetetty, niin sitä ei helposti takaisin saa. Valehtelu on sellainen asia, joka ei kuulu parisuhteeseen ja jos tällaiseen kerran kykenee, niin kykenee toistekin. Millaisista asioista hän valehteli?
Vierailija kirjoitti:
Sinuna joko palkkaisin yksityisetsivän... tai yrittäisin yhteisten tuttavien kautta saada selville miehen tekemisiä.
Tosiasia on että suuri osa liitoista päättyy eroon ennemmin tai myöhemmin. Myös ne joista ei olisi ikinä uskonut.
Helpompi olisi erota heti. Tuolla tavalla se ero nimittäin varmasti tulee, vaikka mies ei pettäisikään.
Ap:n kannattaisi käydä keskustelemassa terapeutin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo tuntemus on hyvin ikävä ja kuormittava ap sinulle. Se voi kääntyä pahasti itseään vastaan jos tunne ottaa sinusta liiaksi vallan. Itse olen ollut elämässäni parissa tilanteessa epäileväinen ja mustasukkainen silloisille kumppaneille ja parille naiselle jotka kuuluivat ystäväpiiriin. Yleensä en kadehdi naisia, mutta nuo kaksi kertaa olen silloisia naisia ystäväpiirissä kadehtinut ja tuntenut heistä mustasukkaisuutta. Aloin itsekin epäillä omaa mielenterveyttäni koska mitään konkreettista mulla ei ollut esittää mistään petoksista tms. Mutta se epäileväisyyden ja mustasukkaisuuden tunne vaan riivasi ja vainosi minua ja tunsin että pakahdun. Meni vuosia molemmissa tapauksissa, oli erottu jne, kunnes selvisi että toinen kumppanini oli lähestynyt kaverinaista ja harmitellut kun heistä ei ollut tullut mitään. Toisessa tapauksessa mies myönsi valtavan painostuksen jälkeen että se kaverinainen olisi ollut ykkösvaihtoehto ja minä vasta kakkonen.
Eli noissa ei tapahtunut fyysistä pettämistä mutta kuitenkin jotakin epämääräistä ehdottelua mun selän takana. Olinko siis aiheesta epäileväinen vai en?!
Jos mies kuitenkin elättää perhettä, ei juo eikä lyö, on ystävällinen - niin haittaako tuo?
Hiukan provosoiva vastaus, mutta kaikissa meissä on jokin vika ja se on siten parinvalintakysymys, mikä vika haittaa vähiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos mies kuitenkin elättää perhettä, ei juo eikä lyö, on ystävällinen - niin haittaako tuo?
Hiukan provosoiva vastaus, mutta kaikissa meissä on jokin vika ja se on siten parinvalintakysymys, mikä vika haittaa vähiten.
Kyllähän se melkoisesti haittaa, jos uskottomuus on pahin vika parisuhteessa ja kaiken muun voisi sietää paitsi sitä.
Oletko sinut itsesi kanssa ja luotatko itseesi? Tunnetko riitäväsi, oletko itseesi tyytyväinen?Eli tunnetko olevasi riittävä vaimona, äitinä, ihmisenä jne.
Itse olen suorittaja luonne, ankara itselleni, sairastanut syömishäiriön ja olen tehnyt paljon töitä oman itseluottamukseni kanssa. Välillä tulee niitä aikoja, etten tunne riittäväni millään saralla. Etten osaa mitään ja painokin noussut pari kiloa, taas tuli sanottua toiselle tarpeettomasta asiasta kun olisi vain voinut pitää mölyt mahassa jne. Paineet tulevat itsestäni sisältä päin enkä riitä itselleni. Tällöin saattaa tulla myös niitä ajatuksia että onkohan tuo mies nyt uskollinen ja voiko hän olla kanssani onnellinen jne. vaikka asiat olisivat hyvin, ei riitoja, känää, yöjuoksuja, eikä mitään syytä olisi epäillä. Itse en tosin ole näillä ajatuksilla miestäni kiusannut. Jos joskus jää jostain kiinni niin se on tilanne erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma epävarmuus ja menettämisen pelko, läheisriippuvuus. Siinä muutamia miettimisen arvoisia asioita. Itsekin näistä aikanaan kärsin. Ikävä kyllä en osaa sen enempää auttaa, kun onnistuin vain pohtimalla syitä ja seuraamuksia jotenkin löytämään reitin ulos tuosta kammottavasta kierteestä. Asioita joita mm pohdin oli; miltä miehestä tuntuu jatkuva epäily, miten hän siihen tulee ajan saatossa reagoimaan -> etääntyy ja lakkaa rakastamasta. Miksi epäilen? Koska tunnen, etten ole riittävän hyvä, etten kuitenkaan oikeasti kelpaa.. Sitten kun tajusi, että kaikki on itsestä lähtöisin, omista traumoista ja epävarmuuksista, niistä pystyi puhumaan myös miehen kanssa, ja hän osasi ottaa ko. asiat paremmin huomioon omassa käytöksessään, ja auttamaan niiden yli.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän sama tilanne. Mies on joskus jäänyt kiinni valehtelusta, enkä uskalla luottaa. Itse ihmettelen niitä jotka sanovat, että pitää vaan luottaa, kyllä mahdollinen pettäminen tulee ilmi jotenkin itsestään. Mitä jos ei tulekaan? Mitä jos elän vuosikausia petturin kanssa ja tajuan tilanteen vasta 10, 20 vuoden jälkeen? Ja koko elämäni on mennyt tavallaan hukkaan,kun koko tuo aika onkin ollut valhetta.
Onko se aika mennyt hukkaan? Etkö ollutkaan onnellinen? Etkä saanutkaan niitä maailman ihanimpia lapsia (mikäli lapsia hänen kanssaan teit)? Miksi yhtäkkiä ne hyvät hetket ovatkin huonoja, kun toinen on pettänyt, eivätkö silloin kokemasi onnentunteet olleet aitoja? Etkö oppinut suhteesta mitään, ettekö koskaan tehneet mitään kivaa yhdessä? Miksi siihen aikaan pitää suhtautua hukkaan heitettynä?
Mulla sama. Tiedostan, että kumpuaa lapsuuden ja nuoruuden pettymyksistä. Minua on petetty mm. ystävyyssuhteissa ja sisaruksien välilläkin on ollut aina ihmeellisiä valtataisteluita. Elämän lähtökohdat ovat muovanneet minusta ihmisen, joka ei uskalla heittäytyä ja luottaa. Järjellä yritän pitää nämä peikot kurissa.
hyvä kysymys kirjoitti:
Jos aina epäilyttää, niin voit etsiä todisteita: on yksityisetsivää, voit itse tutkia jotain varovasti /asiallisesti jne. Onko mies pelimies vai jotain muuta.
Yhh, oikeasti oksettaa lukea tällaisia neuvoja, kun itse on joutunut suhteessa sairaalloisen mustasukkaisuuden uhriksi.
Tällä ei ollut varaa yksityisetsivään, joten varjosti itse. Ihan oikeasti hiippaili perässä esim. kun lähdin lenkille, koska tämä sohvaperuna oli sitä mieltä, ettei kukaan voi oikeasti käy lenkillä, vaan salarakasta olisin oikeasti mennyt tapaamaan.
Tavaroistani pengottiin, viestejäni luettiin, puhelultani kuunneltiin. Menetin ksiken yksityisyyteeni vain koska toisella olu ongelmia mielenterveytensä kanssa. Lopulta en vaan enää jaksanut. Kun jopa kauppakuitteja alettiin vaatia todistetuksi, että olen oikeasti käynyt siihen ja siihen aikaan ruokakaupassa enkä toisen miehen luona, niin mittani täyttyi. Pakkasin kamat ja erosin.
Ja se on ap sinullakin edessä, ellet ala työstää asiaa itsesi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Sinuna joko palkkaisin yksityisetsivän... tai yrittäisin yhteisten tuttavien kautta saada selville miehen tekemisiä.
Tosiasia on että suuri osa liitoista päättyy eroon ennemmin tai myöhemmin. Myös ne joista ei olisi ikinä uskonut.
Se, että lähtee väijymään puolisoa sen sijaan että menisi vaikka terapiaan selvittämään epäilyjensä syitä, on tuhoisaa. Siitä alkaa kierre, joka pahenee pahenemistaan, koska lopulta mikään todiste maailmassa ei ole riittävä puolison uskollisuudesta.
Jos ei pysty millään luottamaan, niin olisi kaikille parempi vaihtoehto olla silloin yksin.
Alue: Aihe vapaa
Aika mukavaa keskustelua ja kiva tietää, että on muitaki, joilla sama ongelma. Tai mieluummin kuitenki niin, ettei tällaista nyt kellään olisi.
Tässä on kyse kai luottamuksesta. Jotenkin en vaan pysty luottamaan mieheeni, koska on muutaman kerran valehdellut päin näköä. Vaikkakin pienistä asioista. Epäluuloisena luonteena on sitten vaikea uskoa, ettei enää valehtelisi. Oon kyllä antanut anteeksi.
Samoin pienoinen epäloogisuus hänen puheissaan. Ja välillä on hyvinkin omissa oloissaan, kehollisesti etäinen. (Ikään kuin en itse olisi koskaan.) En saa jotenki kiinni, missä hän menee ajatuksissaan. Ja onko hän oikeasti sitä mieltä mitä sanoo. Voiko se yhtäkkiä muuttuakin?
Sanoo olevansa avoin, mutta en koe niin. Ja siltikin voimme keskustella ihan kaikesta. Ja siltikin epäilen.
Ihmettelen, miksen vain voisi luottaa? Mitä menetettävää siinä voi olla?
Ap